lauantai 31. tammikuuta 2015

15-vuotissynttärit vuonna 2015


Kyllä se on iloiten myönnettävä, omena kierähti riittävän kauas puusta mitä tulee 15-v synttäreiden juhlintaan. 

Mukavia likkoja pelmahti torppaan ja hyvillä mielin jätimme heidät omaan rauhaansa. Kun tulimme kotiin, pöytä oli täynnä tyhjiä tarjoiluastioita ja yläkerrasta kuului kikatus ja kälätys. 

Kanalaselfieitä ja muuta eksoottista, iloisia ilmeitä ja heipatuksia. Ja minä huokaisin syvään, helpotuksesta. 

Oi niitä aikoja kun omia bileitämme pidettiin, silloin muinoin... Kaikkea ei kerrota eikä mitään tunnusteta. Enää. 

Nyt saunaan ja sitten toviksi soffalle.
Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.


PeeÄäs, tässä muuten nykyajan karkkipäivän eväät. Minä söin ylemmän ja Nuorimmainen kaksi kipaletta alempia. Sielu laulaa ilosta!




perjantai 30. tammikuuta 2015

Pitkästä aikaa perjantai


Vihdoin joutui perjantai. Viikko on ollut pitkä mutta oikein kiva. Kaikki terveinä ja puheväleissä, se on hyvä saavutus. 

Lunta on riittänyt kolattavaksi ja traktorillekin eikä sillä työmaalla näytä urakka loppuvan, koko ajan sataa lisää. 

Ihmepojan persnahkoista tehdään erään tahon mukaan loimenpaikkaustarpeita, tarhakaverin loimiin on ilmestynyt reikiä. Eihän se kivaa ole mutta toinen vaihtoehto on olla tarhassa yksin ja sekään ei ole hyvä. Toivottavasti jokin ratkaisu löytyy ja Ihmepoika saa pitää persnahkansa ehjänä. 

Vaikea minun on mennä asiaan neuvomaan, koettakoot löytää asiaan ratkaisun.

Tänään on Esikoisen 15-v synttärit. Vastahan se sinipunainen rääpäle parkui Naistenklinikan kylpyämpärissä. Nyt on jo minua pidempi. Hurjan ylpeä olen tekeleestäni, fiksu ja kiva likka. 

Nyt pientä pintasiivousta, Iso-J on kotimatkalla. Mutta ensin Anonyymirn kotikiusattujen viikkokokous radiosta. 

Hyvää alkavaa viikonloppua, missä lienetkin!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Välivitsi


Laitoinpa eilen sports trackerin päälle kun ryhdyin kolahommiin. 

Vallan veikeä syherö syntyi ja jopa kilometrikin taivalta taittui. 

Ei mulla muuta, leppoisaa iltaa, missä lienetkin!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Pieni lintukatsaus



Pahoittelen jo etukäteen, alla olevassa kuva-aineistossa näkyy myös likaa ja epäsiisteyttä, ihan sitä pskaakin. Kanalan väki ei ole niin tarkka mihin päästönsä turauttaa, joten roisketta ja ryönää on myös seinillä. Näin talvella ei ole mitään järkeä pestä seiniä, sen aika on kesällä kun kanat ovat ulkona päivät pitkät ja valoisat yöt. Talvella likaa pitää vain sietää. Ja tuulettaa. Ja kärrätä enimpiä sontia pois ja kiikuttaa puhdasta purua tilalle. Semmoista se on kanalan hoito talvella.

No niin. Niitä tilhiä sitten tuli. Ja meni. Eilen maanantaina istahdin autoon ja jäin kuuntelemaan sirkutusta. Kiivas sirinä ja surina ja tuossahan ne olivat koivunlatvassa. Sen perusteella mitä kuvaa onnistuin zoomailemaan, näyttäisivät tilhiltä. Lentelivät koivunlatvasta pihlajaan ja takaisin.  Kiva, että kävivät, paljon jäi vielä pihlajanmarjoja syötäväksi. Tänään heitä ei ole näkynyt ensimmäistäkään.

Eipä ihme, ulkona pyryttää. Pyry alkoi suunnilleen sillä hetkellä kun Iso-J pakkasi autoaan ja karautti loppuviikoksi reissuun. Jää sitten sitä iltajumppaa minullekin kun aurailen käytäviä puhtaaksi. Onneksi heinäkeikka tehtiin eilen, tänään olisi jo tarvittu pressuja sun muita vaikka hakumatka on vain muutama kilometri.

No nyt sinne kanalaan. Siellähän on taas sattunut ja tapahtunut. Muutama vanha tehomunija on lehahtanut ilmavoimiin enkä usko, että menetykset tähän jäävät. Vanha silkkikukko Gaddafi on sen verran höpertynyt, että jonain aamuna se vaan ei muista herätä. Nukkuu enimmäkseen ja joskus havahtuu taapertamaan vesikupille ja nokkii muutama jyvän jos ruoka-astia osuu kohdalle. Yleensä vien sille oman sämpylän sinne nurkkaansa, nokkii sitä kovin tohkeissaan.

Yksi chabokanakin menehtyi, en tiedä mikä sille tuli. Illalla oli ihan touhukas ja virkeä, aamulla eloton. Yksi kuoli jo syksyllä, tipahti puusta ja heitti henkensä.


Tässä kuvassa alinna vanha silkkikana Hattarapää. Sen takana valkomustakirjava kääpiökochinkana.
Sen takana vanha kehno elostelija Vappupilli, sen takana silkkikukko, nuorempi. Pesissä pötköttävät valkoinen silkkikana ja ylempänä kääpiökochinkana. Ei tarvitse hankkia hautomakonetta kun on nämä käppänät. Ovat ihan pitelemättömiä hautomaviettinsä kanssa, mutta vielä en anna hautoa. Näpistän munat päivittäin kanan alta pois. Joskus siellä on yksi muna, joskus kolme ja useimmiten ei yhtään. Mutta yhtä toiveikkaana kana makaa lättynä pesässä ja pitää hassua kirinä -ääntä.

Siksikään en anna hautoa koska tipuista tulisi sekarotuisia, sitä sun tätä. Ensin pitää eristää kochinit erikseen ja kerätä munat pitkän aikaa pois, vasta joskus kuukauden eristyksen jälkeen alkaa olla varmaa, että mahdollisesti kuoriutuvat tiput ovat puhdasrotuisia joten silloin kukko hommiin. Kanoilla kun on munajohtimet (en muista oikeaa termiä) täynnä alkioita ja kukko yhdellä polkaisulla hedelmöittää useamman. 


Tässä juomakipolla on tumma sekarotuinen tipu, pienihän tuo on mutta muuta en tiedä. Taitaa olla kana. Harvinaisen kaunis kana onkin. Takana puhdasrotuinen chabokana, Vappupillin morsiamia. Niitä on nyt elossa tämä yksi enää. Taitaa olla turhan herkkä rotu joten enempää ei noita passaa hommata. Oli vähän haaveissa saada oma puhdas chaboparvi, mutta jätän asian tarkemmin harkittuani. Vappupilli olkoon ja tuo emäntä, uusia en hommaa.


Silkkikanoja meillä on kolme. Vanha Hattarapää, alemman kuvan musta Olga ja yksi valkoinen. Niitä hommaan lisää, ovat hauskan näköisiä. Silkkikukkoja on kaksi, vanha Gaddafi ja nuori Nimetön.


Tässä komeilee pikkuväen ehdoton bossi, kääpiökochin kukko. Ja sitä ihastelee valkomustakirjava kana. Taustalla nuori silkkikukko. Kääpiökocheja meillä on kolme kanaa; tuo kirjava, pesässä löhnöttävä ja valkoinen Muumi joka istuksii enimmäkseen orrella. Jos nämä kanat saisivat päättää, meillä ei muita olisikaan, nämä nimittäin tahtovat lisääntyä ja täyttää maan. Kovia hautojia ja kilttejä kuin mitkä. Ehkä vähän hitaita, mutta jotenkin herttaisia lylleröitä. Tykkään kovasti.

Pikkuväen puolella on siis yhteensä neljä (varmaa) kukkoa ja ihan sovussa elelevät. Kääpiökochinkukko on päällikkö ja nuori silkkikukko alistuu mukisematta. Vanha Gaddafi on ihan harmiton eikä Vappupilliä ota kukaan vakavasti. Se on just semmoinen tyhjänräksyttäjä mutta hupaisa otus. Eikä pidä aliarvioida Vappupillin taitoja, tämän perillisen isää on turha arvailla:


Niin räjähtänyt tussahdus kuin ikinä voi olla. En hämmästyisi jos tuo on kukko, ruma kuin riihipiru enkä odota, että yhtään on lauluääni heleämpi kuin isällään. Eli siis aivan kauhea rääkyjä kunhan oppii kiekumaan. Korvat vuotaa verta pelkästä ajatuksesta, siinä on kesäaamujen rauha kaukana kun tuo ja isukki rääkäisevät kuorossa huomenet. 

Tämä tussahdus on yksi viimekesän kimppahaudonnan tuloksista, hautomiskimpassa olivat tuo monessa kuvassa näkyvä valkomustakirjava, musta silkkikana Olga ja nytkin hautomista yrittävä kääpiökochinkana. Tipuja tuli, mutta osan jaoin talven tieltä pois. Tämä jäi. Koska on aivan liian höntin näköinen muualle kuin meidän kanalaan.


Tässä kuvaparissa on alempana pikkuväen vanhimmat. Nämä tulivat meille muistaakseni vuoden 2010 syksyllä naapurin pihalta jahdattuina, puolivillejä pihakanoja joita piti kerätä talven edeltä pois. Keltainen kanamummo hautoi viime kesänä ja haudonnan tulos on ylemmän kuvan orrella seisova lintu. Tuokin poikanen on mallia Emmätiä eli kukko tai kana. Paino sanalla tai. Tummempi kana ei nähdäkseni enää muni, on leppoisa mummokana ja paimentaa topakasti pienempiä.

Kunhan nuo mummelit kuukahtavat, tilalle tulee korkeintaan silkkikanoja tai kääpiökocheja.  

Maatiaisten puolella on kiuruveden kannan kanoja ja kukko. Sekä Heidin tuomat kaksi alholaiskanaa.


Nämä kaksi ovat viime kesän haudonnan tipuja. Hassun värinen tuo taaempi, en olekaan noin kirjavaa kiruveteläistä nähnyt. Ovat kaikki jo alkaneet munimaan ja tahti tuntuu kiihtyvän kun päivä pitenee. Lisään isojen puolelle toisen valon, olisi nimittäin suotavaa näiden rouvien hautominen, tipuja tarvitaan tähän parveen ja vähän muuallekin. Viime kesänä kuoriutui 5 tipua, yksi oli varma kukko ja se sai uuden kodin syksyllä. Yksi jäi vähän epävarman varaan.

Meidän entinen kukko lähti naapuriin, nykyinen eli uusi ja erisukuinen haettiin syksyllä. Oli vielä nuori, laiha ruippana jolle kanat tuhahtelivat. Nyt heiluu heltta punaisena ja kiekuukin satunnaisesti. 

Niistä viimekesän tipuista siis yksi oli varma kukko ja lähti pois. Kuinka ollakaan, yksi näyttää sittenkin olevan kukkopoika, kasvaa korkeutta ja ensimmäinen laulusulka kaartuu jo kauniisti. Tämä salakukko on mahdottoman hieno ja komea, melkein musta. Yritän paremmalla valolla saada molemmat kukot kuvaan, se nuori on todella hieno. Mutta valitettavasti ei voi jäädä tähän parveen sisaruksiaan polkemaan.

Onneksi minulla on sen varalle jo selvät sävelet, lähtee Titalle pääjehuksi.

Menitkö jo sekaisin? No niin menin minäkin jo aikoja sitten. Taustalla näkyy vähän valkoista, se on viimeisiä vanhoja tehomunijoita. Kaksi valkoista ja yksi ruskea on jäljellä, vain yksi valkoinen päkistää munan joskus.


Tämä musta on vanhempia kiuruveteläisiä. Näkyy kylpeneen juuri, yleensä kana sukii itsensä siistiksi mutta ei tämä röppörinta. Jokin noiden maatiaisten ystävällisen pyöreässä figuurissa minua kiehtoo. Semmoisia peruskanoja ovat, uteliaita ja seurallisia. Kestävät viileääkin kanalaa, ovat sopuisia ja munivat kiitettävästi. Ja hautovat hyvin kunhan tajuavat homman tarkoituksen. 

Ensimmäinen vuosi niillä menee kaiken opetteluun, mutta toisena kesänä malttavat lötköttää hautomassa ja hoitavat tipunsa huolella. Tykkään mahdottomasti enkä enää muita 'isoja' kanoja huolikaan kuin näitä puhtaita maatiaisia. Puhtailla tarkoitan tunnetun kannan lintuja, meille osui kiuruveden kantaa. Naapurilla on alholaisia ja horniolaisia. Heillä kaikki kanat suloisessa sekaparvessa joten sieltä saa vain 'maatiaisristeytyksiä', ei puhdasta kantaa.

Minunkin pitää ottaa kantaa siihen, miten saan pidettyä huolen, ettei Heidin tuomien alholaisten munia haudota kiuruveteläisten alla... ehkä eristän ne vähäksi aikaa pienten puolelle joten silloin maatiaisten munat ovat varmasti kaikki kiuruveteläisten munia. Niitä passaa sitten hautoa.


Tässä vielä se sitkeä hautoja, kääpiökochin.
Joka kerta kun yritän tehdä kanalainventaarion, saan eri lukeman. Jos tämä pikkuväki nyt jossain ruodussa pysyykin, isojen puolella menen ihan sekaisin laskuissa, siellä on yksi varma ja yksi kyseenalainen kukko, kaksi alholaiskanaa, kolme tehomunijaa ja viisi tai kuusi kiuruveteläiskanaa.

Oli miten oli, kanalassa ollaan virkeinä ja odotetaan malttamattomana kesää ja meheviä matoja, vihreää vesiheinää ja autuaita hiekkakylpyjä omissa poteroissa. Nyt on kuitenkin vielä talvea jäljellä eikä kesän iloista voi kuin haaveilla. Siinä odotellessa voisivat kiuruveteläiset hautoa.

Tänään tämmöistä.
Mukavaa tiistain jatkoa, missä lienetkin. Pysy tarkkana liikenteessä, lunta on luvassa!

Ja ettei totuus unohtuisi, maalaiselämän karua arkea:


PeeÄääs: lukuluetteloon lisätty uusi blogi http://yrttiaika.blogspot.fi 
Rakkaudesta luontoon ja luontoäitiin valmistavat pohjolan viisaat naiset yrteistä yhtä sun toista lempeää ja parantavaa. Ja maistuvaa. Onnea matkaan Yrttiaikalaiset !

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Keho ja mieli


Nyt hymy pyllyyn siellä. Me pakattiin Iso-J:n kanssa hiihtimet autoon ja hurautettiin kylän kulmille lammen rantaan. Oltiin (kerrankin) sen verran viisaita, ettei lähdetty pururadan kiekkaa räpiköimään kun edellisestä hiihtokerrasta on jo pari vuotta. Ajateltiin jotta tasamaalla on hyvä treenata tasapainoa. Nuo nykysukset kun ovat tuommoiset kiikkerät puikot. 

No minähän olin oitis kontti maassa kun yritin sulavasti sujutella jäälle. Onneksi on sen verran voimaa kintuissa, että pääsin melko helposti ylös. 

Jäälle oli tehty eilisen hiihtotapahtuman vuoksi muutaman sadan metrin lenkki jota nylkättiin ympäri ja ympäri. 

Nauratti ja huvitti, oltiin varmaan hupaisa näky hoippuessamme lasten lenkkiä. Mutta lopulta jalat ja kädet suostuivat sätkimään suunnilleen oikeassa tahdissa. Puolen tunnin liikuntaharjoitus siitä tuli, reilut 3 km taittui taivalta. Hyvä mieli kaupan päälle. 

Kävin pikaisesti kotona vaihtamassa vaatteita ja tankkaamassa äitikullan pannukakulla, sitten olikin kiire kaupunkiin. 

Olin jossain kaikkivoipaisuuden puuskassa buukannut itseni bodypump -tunnille, asia jota melkein kaduin kun sitä tankojumppaa veivasin. Mutta jälkeenpäin oli taas kerran valtava voittajafiilis. 

Pumpin jälkeen hapoilla sihisevät lihakset olikin hyvä lepytellä Balancella. Kerta kerralta venyy pidemmälle, syvemmälle, paremmin. 

Keho ja mieli kiittävät. 
Nyt otan mallia Nassen rentoutuksesta ja siirryn hyvällä omallatunnolla lepoon. Ehkäpä ihan soffalle. 

Rentoa illanjatkoa, missä lienetkin!