lauantai 24. tammikuuta 2015

Ja taas on lauantai


Ihmepoika sai kiireisen viikon päätteeksi uudet tanssipopot jalkaan. Kyllä taas kelpaa treenata uusia muuveja. Samaan aikaan tallin kentällä muuan hevosneiti teki tuttavuutta mahdollisen uuden omistajansa kanssa ja hyvinhän tuo homma pyöri maasta käsin. Aikataulullisista syistä en voinut jäädä katsomaan ratsastusta. Toivottavasti tuo hevonen saa oman omistajansa, ihan on tarpeeksi tuokin eläjä nimittäin kokenut ja ikää on sen seitsemän vuotta.

Minä en vain kykene ymmärtämään miksi joidenkin ihmisten on niin mahdottoman vaikea hakea apua. Olipa vaiva pieni ja mitätön tai hevosenkokoinen. Aina kun asiat pitkittyvät, ne tuppaavat mutkistumaan ja siitä ei hyvä seuraa ainakaan silloin kun asiassa pääosissa on elävä luontokappale.

Onneksi tämä tamma on nyt hyvällä tallilla, hyvissä käsissä ja sitä käsitellään niinkuin pitääkin. Nykyinen omistaja saa tarvitsemaansa tukea hevosen kanssa ja hevonen saa hetken huilata päätään.

Kengityksen piti olla jo eilen, mutta kengittäjän työauton webasto oli tehnyt tenän ja auto oli eilen niin jäässä, ettei inahtanutkaan. Saati lähtenyt tien päälle. Tänään onneksi lähti ja niin sai Ihmepoika kipeästi kaipaamansa uudet kengät. Talvipopot kaikilla herkuilla.

Täytyy kyllä kiitellä, Ponin ekat hokkikengät (ne jotka tänään vaihdettiin tuoreeseen settiin), pysyivät  kiinni koko ylipitkän kengitysvälin, yksikään hokki ei irronnut ja muutenkin kaviot (kuin myös jalat ja liikkeet) olivat ensimmäisestä ympärikengityksestä huolimatta täysin priimat. Hevosen kengityksen voi nimittäin sössiä huolella ja siitä alkaa pahimmillaan pitkä ja tuskainen taival kun paikataan sekä kavioainesta että kinttuja.

Onks sulla sitä sokuria vai ei?

Viime viikko oli kieltämättä kylmä. Eräänäkin aamuna vilkaisin lämpömittariin ja ihmettelin kun punaista viirua ei näkynyt mitta-asteikolla. Aikaisempien sääennustusten mukaan piti olla vähän lauhempi päivä. Piti ottaa ihan puhelimen lamppu avuksi ja löytyihän se punainen viiru. Piileksi siellä -27° -viivalla.

Niinpä tänään oli oikeasti kiva kun aamulla hevosia ulkoistaessani ilma oli miellyttävästi -10° ja tyyntä. Yöllä oli satanut muutama sentti uutta höttöistä lunta. Se on jännä miten lumi toimii äänieristeenä, vähäinen aamuliikenne ei kuulunut tallipihalle yhtään, silloin tällöin jonkun auton valot  vilahtelivat puiden välistä. Tämmöisestä säästä minä tykkään. Luntakin on just sopivasti, enempää en kehtaa pyytää (ettei nyt vaan tule pyydetyksi mitään sellaista mitä keväämmällä katuu katkerasti).

Päiväkin on pidentynyt tällä viikolla huomattavasti. Aamuseiskalta itäisellä taivaalla ruskottaa jo lupaavasti ja yhdeksältä on ihan valoisaa. Samoin iltapäivä on saanut monta valoisaa tuntia lisää. Muistelen lukeneeni jostain, että meidän horisontissa päivä pitenee tammikuussa jopa 7 tuntia. Se on paljon se. Mutta oikein tervetullutta kun joulukuussa oli se vuoden lyhyin päivänvalon päivä.

Viikkoon mahtui taas paljon, mutta tärkeintä on se, että nyt lauantaina ollaan koko perhe koolla. Minä olen säästynyt isommilta kolhuilta eikä Iso-J:n vilustuminen näytä pitkittyneen räkäkuumeeksi. Onneksi älysi sairastaa pahimman kröhän työmatkalla.

Perillisillä sujuu koulu entiseen malliin ja Nuorimmaisen tilanne on parantunut ilahduttavan hyvässä tahdissa. Näköjään hidas käyntiinlähtö ja kärsivällisyys palkitaan nyt, homma etenee ja mieliala kohenee. Palkintomatkakin on varattu ja maksettu. Uskon, että reissuun lähdetään sillä kokoonpanolla kuin pitääkin. Jännäksi menee vain se, pääseekö Toveri Nemppa särkyneen kätensä puolesta lähtemään matkaan. Jos ei, sitten me joudutaan tekemään uusi reissu...

Äitikulta voi hyvin, silmäleikkaus onnistui ja nyt onkin tuskaisat viikot odotella toisen silmän operointia. Kärsivällisyys ei ole ollut Äitikullan vahvin laji ikinä joten hermot ovat hetkittäin pinkeällä. Toivottavasti maaliskuu valon tuo ja kevät on mukavampi kohdata kun näkee taas kaiken kasvun.

Voin vain kuvitella sen patoutuneen energian jolla seniorikansalainen häärää jahka näkö palaa.


Tämä kääpiökochrouva on lötköttänyt pesässä joulukuusta saakka, minä tosin näpistän häneltä munat alta päivittäin. Kanalakatsaus on tekeillä ja kunhan saan kuvat kutisteltua, sen kiireesti julkaisen. Täytyy nyt herätellä vähän kanakuumetta kansassa. Kun nämä elävät hautomakoneet saavat luvan hautoa, tipuja plopsahtelee maailmaan kuin plussapalloja.

Toisaiseksi täällä haudotaan vain omia ahtereita tuvan lämmössä ja kohta saunassakin.
Sitä ennen hevoshommia ja kanalan iltabisnekset.
Mukavaa iltaa, missä lienetkin!


PeeÄäs: tuossa kuvassa nämä meidän 'salarakkaat'. Kuvittelivat etten näe mutta paparazzi oli kärppänä ja sai herkän hetken talteen. Turha Töttiksen väittää Ponille, että me ollaan vaan kavereita sen Ison Tumman kanssa. Ihan on liekeissä, mokoma vosu. Mutta kukapa Vallun charmia voisi vastustaa? Niin on kyllä kiva eläjä hevoseksi, että ei ole tosikaan. Koeta Heidi kestää, Vallulla on nyt tämmöinen 'lohduta yksinäistä' -missio. In the name of love ja silleen.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Savotta


Huhhahhei tätä savotan suuruutta!
Niin on tämä aurinkoinen, talvinen pakkaspäivä mennyt tuvassa. Tuolissa. Koneella.
Mutta kyllä nyt kelpaa kun on kameran kortti tyhjennetty, kuvat läppärillä. Kuvat arkistoitu kansioihin jonka järjestyksen pitäisi olla looginen. Aika näyttää.

Oman aikansa se ottaa, ennenkuin näin vanha konna oppii uusille tavoille. Samalla kun pitää opetella loogista ajattelua, uusi kuvaeditoriohjelma (suoraansanoen, tämä nyt käytössäni oleva Fotor on ihan p***a, etsin uuden) ja uuden läppärin uusi käyttöjärjestelmä... ei ole ärräpäiltä vältytty. Homma eteni niin kauan kun sain tehdä hommia omassa rauhassani mutta sitten kun väkeä (perhe) pölähti torppaan, ajatus levisi kuin entisen emännän perä ja sitten se vasta potuttikin.

Mutta kyllä pökäleestäkin timantti tulee kun tarpeeksi paineistaa (vanha insinöörien sanonta). Uskon, että olen vihdoin löytänyt sen kadoksissa olleen punaisen langan kuvahärdellin hallintaan.
Johtoajatuksenani pidin sitä, että (läppärin) työpöydän tulee olla siisti. Eli mahdollisimman tyhjä.
Nyt siellä on tasan yksi kansio 'KUVIEN SIIRTOKANSIO'. Ja nyt se on tyhjä. Kuvat on arkistoitu läppärin syövereihin omiin kansioihinsa jotka olen yrittänyt nimetä mahdollisimman loogisesti. Työt ja privaatit erikseen. Työt päämiesten mukaan nimettyihin omiin kansioihinsa joissa on ja joihin tulee tarpeen vaatiessa lisäkansioita. Privaateissa on jaettu tietysti ihmiset ja eläimet (nämä omiin lajikansioihinsa), juhlat, sisäkuvat, ulkokuvat, muut. Sitten on harrastuksien osasto jossa on mm. runsain mitoin koirajuttuja ja jonne voi perustaa uusia kansioita tarpeen mukaan.

Mac -laitteissa on aika ketterä ja kevyt tuo tiedostojen hallintarakenne, sen saa nätisti yhdellä silmäyksellä esiin. Mutta pikkuisen nyt omaa sombreroani savottahattuani nostan ja kerron, että ei tämä savotta olisi onnistunut ilman tietoista ja tiedostamatonta ajatustyötä siitä minkälaisesta arkistosta osaan parhaiten etsiä tietoni.


Melko tyytyväisenä itseeni voin nyt laittaa hetkeksi koneen kannet kiinni ja siirtyä Nuorimmaisen loihtiman päivällisen kimppuun. Sitten pikainen katsaus kanalan tilanteeseen ja tallihommiin. Pakkanen on pyörinyt -18.. -20°:ssa ja illaksi kiristyy. Hevoset ovat molemmat toppatakeissa, jopa Töttis sai talvirotsin päälleen kun Vallukin kerran sai. Luulen, että tammalla on pikkuisen hiki nutussaan.

Ihmepojasta kuuluu sen verran, että avotaivutukset olivat sujuneet kuin vettä vaan. Se on kyllä semmoinen tanssitaituri, että oksat pois. Kohta varmaan steppaa laukanvaihtoja askeleessa ykkösillä. Poni on paras.

Tämä linkki osui eilen uutisvirrassa silmiini ja kyllähän asiat ovat todella yksinkertaisia jos sikseen tulee.

Follow the line, missä lienetkin!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Pari ihmettä


Tuosta edellisestä riparia koskeneesta päiväkirjamerkinnästä ja sen synnyttämistä ajatuksista kehkeytyi uusi. Yleensä välttelen tässä Torpan päiväkirjassa aiheita, jotka herättävät suuria tunteita ja joista jokaisella on oma mielipiteensä. Uskonto ja politiikka ovat 99 %:sti (ei mennyt oikein tuo taivutuspääte) niitä asioita joihin en kajoa tällä foorumilla. Paitsi nyt prosenttijengiläinen minussa vaatii puheenvuoron.

Itse kukin oman kantansa perustelee ja sen kanssa elää, en ole minä mikään tuomitsemaan kenenkään maailmankatsomusta. Ainakaan niin kauan kun siinä ei olla pienille paha ja ollaan muutenkin ihmisiksi,  ketään tahallisesti ja tarkoitushakuisesti sortamatta, riistämättä tai loukkaamatta. Epäreiluus, kohtuuttomuus, ahneus ja suoranainen typeryys ovat asioita joihin törmätessäni näen tapauksesta riippuen tuskanpunaista tai ärsyynnyn ihan mahdottomasti. Mutta harvoin provosoidun. 

En minä nytkään ole provosoitunut, en sinne päinkään. Tuli vain siellä kirkonpenkissä istuessa mieleen yhtä sun toista. Kuten eilisen kommenteista saimme lukea, rippikoulu voi olla suunnattoman ahdistava kokemus, koettelemus suorastaan. Tai sitten vain muutaman kuukauden pituinen jakso nuoren elämässä jota muistellaan aikansa ja sitten se jää uusien kokemusten alle.

Ylimmäinen kuva on suora räpsy Esikoisen ripariaineistosta, vuosimallia 2015. Eilisessä saarnassaan pappi kertoi tulevaisuuden ennustamisista ja muista spekuloinneista joita ihmiskunta on aikojen alusta saakka pohtinut; mm. temmataanko kristityt taivaaseen ennen maailmanloppua ja sen sellaista. Tuo Fingerporin kuva on omassa hönöydessään kyllä ihan hervoton. Pitelin siis poskiani pyhäaamuna kirkossa kun muistin tuon kuvan ja kuuntelin päivän saarnaa.

Meillä täällä on nykyisin aika rentoa meininkiä, ainakin riparitouhuissa. Ei se jäykkää jäpitystä ollut silloinkaan kun omani kävin... vuonna... *kööhhööhhööhhöh* ... mitä väliä. Hiihtolomalla hoidettiin homma pois, ettei yksikään kesälomaviikko tuhraantuisi tunkkaisessa leirikeskuksessa. Äitikulta kertoo paljon karumpaa tarinaa oman aikansa rippikoulusta, kepillä tuli sormille jos näpräsi lettiä tai soperteli kymmenessä käskyssä. Se oli se Herran pelko ja herralla pelottelu.

Mihinkä sitä rippikoulua sitten tarvitaan? No ei kai mihinkään varsinaisesti, lähinnä ehkä yleissivistyksen kannalta se on hyvä käydä mikäli seurakunnan jäseneksi on kastettu. Että tietää nämä tärkeimmät loitsut ja rukoukset ja opetukset.  Ja että on kummiksi kelvollinen mikäli semmoinen kunnia eteen osuu. Jotkut saavat seurakunnan toiminnasta uuden harrastuksen, jotkut saavat hengellistä antia, kuka mitäkin. 

Perusteinille (esimerkiksi minulle) se on ehkä yksi kokemus jonka muisto haaltuu ajan myötä jonnekin päiväkirjojen sivuille. Mutta joka on tärkeä ajanjakso asian ollessa akuutti.

Ikävää on se, että aikuiset tuntuvat sössivän tämänkin asian. Perheethän ihan keskenään päättävät käykö teini riparin vai ei, en minä siihen puutukaan. Meinaan vaan näitä kiihkomielisiä Jumalan karitsoita jotka eivät näe omaa kapeaa putkeaan laajemmalti. Mikään tuskin tappaa nuoren uteliaisuuden, innostuksen ja oppimishalun tehokkaammin kuin tiukasti rajat ja reunat asettava 'kyllä näin on totisesti koska minä niin sanon' -sananjulistaja. Silloin kun uskontoa käytetään lyömäaseena, uhkana, pelotteena ja ties minä kiristysvälineenä, silloin ollaan minun oikeustajuni mukaan kaukana siitä mitä uskonnossa on opetettu, se lähimmäishomma tuli ekana mieleen.

Lähinnä nämä kiivailijat käyttävät uskontoa oman asemansa pönkittämiseen ja sallivat asemansa tuoman vallan käyttäytyä katalasti ja käyttää epäinhimillisiäkin keinoja asiansa ajamiseen. Eikä se asia aina ole pyhä ja harras.

Ääh, etten loukkaisi enempää, antaa asian olla. Meillä ollaan sangen maltillisia mutta nykyaikaisia, ainakin riparipapin, nuorisotyöntekijöiden ja isoisten sekä riparilaisten kertoman mukaan. Käykööt Perilliset rippikoulunsa, yksi etappi elämässähän se on.


Niistä ihmeistä joita otsikossa oli vihiä. Olihan tuo ripariavautuminen omanlaisensa ihme. Koska ylipäätään katsoin aiheelliseksi avautua. 

Nyt on sitten meikäläinenkin virallisesti keski-ikäinen, koska olen hommannut kaksi lippua Joensuun Oopperayhdistyksen esitykseen joka on osa Joensuun Musiikkitalvi -tapahtumaa. Äitikullalle ystävänpäivälahjaksi meinasin tuon reissun. Paikatkin sattuivat ihan just eikä melkeen.

Vähältä piti, etten samalla reissulla buukannut lippuja Sami Hedbergin keikalle, mutta koska kalenteri on täynnä muuttujia, en kertakaikkiaan uskalla varata iltamenoa arki-illaksi itselleni ja Iso-J:lle.
Ihme siis, että edes tuon musiikkitapahtuman sain aikaiseksi hoitaa.

Toinen ihme. Ihmepoika ei ole enää virallisesti poni. Se on hevonen. Säkäkorkeus 153 cm tasan. Mittakeppinä tuo suomenhevostammavarsa joka viime syksynä näyttelyssä mitattiin ja tismalleen ovat samalla korkeudella. En minä ole edes osannut ajatella Ihmepoikaa aikuisena hevosena, varsanulikka se on ollut ja ponina pysyy, ainakin luonteeltaan. Ikinuori Vaahteramäen Eemeli, täsmätuhoase ja mitä suloisin pikku PONI. Nih.

Töttis on virallisesti ponimittainen, hassua sekin.


Ja tässä se Iso Ihme. Espoonlahden hammashoitolaan on Esikoiselle varattu aika!!! Ei ole espoolaisten veroeurot menneet hukkaan kun on niin hienot it-systeemit värkätty, että Joensuussa voi varata Espooseen ajan. Tai itseasiassa, ilmeisesti Espoossa on pidetty vapaiden aikojen arpajaiset ja tänä vuonna onni osui meille. Jotka muutimme pois tuolta riemujen rannoilta vuonna 2009. Ehkä siellä on nyt niin paljon vapaita aikoja, että myös poismuuttaneet saavat hammaslääkärivisiitin ihan tuosta vaan.

Hassua on se, että Joensuun hammaslääkärisysteemi lähetti paria päivää aiemmin lappusen jossa kerrottiin Esikoisen menevän täällä lääkäriin päivää ennen kuin Espoossa olisi aika. Kyllä meistä nyt huolta pidetään.

Yritin soittaa tietysti tuonne Lokirinteen toimipaikkaan mutta eihän sinne pääse elävän ihmisen kanssa puhumaan. Yritän huomenna uudestaan ja jos en onnistu, lähetän lappusen postissa ja ilmoitan kohteliaimmin, että emme ole enää espoolaisia veronmaksajia.

Suorastaan liikutuin, vielä meitä Espoossakin kaivataan <3 p="">
Noh, tämä tässä nyt tällä kertaa. Sekalaista horinaahan tästä taas tuli kun olen ihan tohkeissani tuosta vapaasta hammaslääkäriajasta. Koskahan sieltä lähestyvät muiltakin tahoilta? Neuvolasta kenties?
Onkohan aika alkanutkin juosta minulta salaa takaisinpäin, pikakelauksella vuoteen 2009? Toivottavasti ei.

Pysy ajassa, missä lienetkin!



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Värillä on väliä (loppujen lopuksi aika vähän)

Eletään edelleen kuvatonta kautta. En tiedä mikä tämä kameran ja läppärin kuvien yhteensaattamisallergiani on, mutta ikinä ei ole ollut näin pitkää kuvatonta/nettilatauskuvallista kautta tämän blogin historiassa.

Varmaan sama oireyhtymä, joka esti minua taannoin kuvaamasta uudella järkkärillä, estää nyt uuden läppärin käyttämisen ja etenkin kuvien sille siirtämisen. Ei pysty eikä kykene.

Viikonloppu alkaa kääntyä sunnuntain iltapäivään. Onneksi päivässä on jo monta valoisaa hetkeä enemmän eikä pimeys ole ainainen huppu joka peittää kaiken, koko ajan.

Kiirettä ja kiirettä, sitähän se tämäkin viikonloppu on enimmäkseen ollut. Mutta ei ahdistavaa kiirettä vaan mukavaa tekemisen töhinää ja sopivasti löysäilyäkin.

Perjantai-iltana katsottiin Ihmepojan ylläpitäjä/treenarin kanssa varusteet ja pakattiin ne hänelle autoon. Tallilla oli tehty sopivasti Loppiaisena satulahuoneen siivous, joten Ihmepojan garderoobille *tirsk* olisi siellä hyvin tilaa. Niinpä mukaan lähti kuivatusloimi, paksumpi toppis kovia pakkasia ja mahdollista klippausta silmälläpitäen ja tietysti talvikeleissä tuikitarpeellinen sadenuttu. Se ainoa ehjä. Tosin loiminivaskaa penkoessani löysin ihan avaamattoman paketin ja sieltä upouuden sadeloimen, suuri ihmetys ja hämmästys. Ilmeisesti sitä tulee aina loimikaupoilla ostaneeksi molemmille.

Satula, se toistaiseksi ainoa, heitettiin samoin tein peräkonttiin ja suitset kera kaksien kuolainten. Ihana hopeinen punottu blingbling -otsapanta jätettiin kotiin odottamaan kisadebyyttiä. Tai muuta juhlavaa tilaisuutta, esimerkiksi valokuvausta. Satula tosin piti lauantaina vaihtaa kun nakkasimme hosuessamme Töttiksen satulan kyytiin. Nippu satulahuopia tietysti myös.

Puurokuppi, pintelit ja yhdet takajalan suojat sekä pakillinen harjoja. Ja valkosipulijauhe vampyyrien ja pöpöjen karkoitukseen. Parit päitset (niitä halpoja jotka eivät katoa vaikka haluaisikin) ja jotain muuta pientä. Kotiin jäi vielä muutama loimivaihtoehto, äkkiähän niitä täältä kuskaa jos tarvis tulee.

Pikkuisen oli haikea olo iltatallissa, Ihmepoika oli kiillottanut sädekehänsä oikein häikäiseväksi eikä sinistä hälytysläikkävaloa näkynyt missään, ei pientä pilkahdustakaan. Pelkkää ruskeiden ponin (bambin)silmien suloisuutta ja kirjavien hörökorvien tarkkaa höristystä. Oi suloisuus sitä hevosta.

Lauantaina oli onneksi aamupäivällä kunnon jumpanrytkytystä, tunti tiukkaa askellusta Body step-laudalle ja puoli tuntia hullua puuskutusta keskivartaloa kurittaen Core -tuokion merkeissä.

Onneksi siksi, että en joutanut turhaan jännäämään kuljetuksia pääkalloliukkailla pikkuteillä. Oli nimittäin ihan sikamaisen liukas. Iso-J kolasi perjantai-iltana pihaa vähän turhankin uutterasti, lauantaina se oli plussakelien myötä kiillottunut curlingradaksi jossa itse olin se holtittomasti heittelehtivä kivi. Vetäisin oikein komeat sivuluisut kanalan ja tallin oven välisellä suoralla, onneksi ei sattunut mihinkään.

Vihdoin puoli neljän maissa Vallun emännältä tuli viesti, että ovat lähteneet matkaan. Eipä kestänyt onneksi kuumottavan kauaa kun vaikuttavan kokoinen auto kiipesi Torpan mäkeä ylös ja trailerista kuului tuttua hirnahtelua, kyllä se oli Iso Tumma Valtte (Vallu) joka siellä jo temmelsi. Ihmepoika siirrettiin hetkeksi talliin jotta saataisiin Vallu suoraan kuljetuksesta Töttiksen riemuksi tarhaan. Sinnehän se hirvenkokoinen komistus marssikin eikä siinä sen kummempia seremonioita tarvittu. Pää heiniin ja syömään. Tänään pappa vähän nipisteli Töttistä persauksesta, joten on sitä vaihdettu kuulumiset ja näytetty tammalle tamman paikka.

Ihmepoika marssi ilokseni mitään kyselemättä koppiin parin leipäpalan houkuttamana ja niin päästiinkin kolmen auton saattueena matkaan. Minä ja Nuorimmainen avattiin tietä, vetoauto koppeineen tuli keskellä ja Vallun emäntä piti perää. Tie oli liukas, mutta ei onneksi niin paha kuin pelkäsin. Viimeinen kurvi, tiukkaakin tiukempi mäkinousuristeys oikeaan ja tallipihaan päättyvä loppusuora aukeni. Huokasin helpotuksesta.

Pikainen purku ja Ihmepoika tallusteli tuttuun karsinaan puhtaille puruille. Pää heiniin ja se oli siinä. Lunki on aina lunki, olipa vanha tai nuori. Ja vaikka tänä aamuna hunajaisen värisen hevosen  karsinassa komistelikin iso tumma eläjä, totesin, että hevonen on hevonen ja ihmisen kaveri vaikka minkä värisenä. Onneksi se toinen oli kuitenkin sama entinen hattarapäinen liinaharja, pysyy edes jotkut asiat entisellään ja tasapainossa. Kyllä jokaisessa tallissa pitää nimittäin olla yksi viisas ruuna, olkoon minkä värinen tahansa.

Illalla sain tämmöiset kuvat, ylimmäinen jälkeen ratsastuksen ja alimmassa kuvassa hämärän keskellä juoksutetaan jotain hyvin hämärää (joka muuten ottaa aika pitkää askelta). Kilttikin oli ollut ja tarmokas.

Hyvillä mielin rapsuttelin uuden kokoonpanon tallissa yöunille ja hiihtelin varovasti saunaan. Pitkä ja vaiherikas päivä takana.


Tänään on lisäksi harjoitettu hartautta, Esikoisen rippikoulu vaatii istumalihaksia minultakin, istuin nimittäin kirkonpenkissä aamukymmeneltä. Illalla haetaan toinen leima riparipassiin naapurilähiön seurakuntatalon iltamessusta. Nyt yritän sovittaa kalenteriin Kirkkotie -lehden tapahtumakalenterista messuja ja seurakunnan tilaisuuksia. Palmusunnuntaihin on aikaa, joten kyllä me saamme tarvittavat leimat kasaan. Pakkohan ne on saada, ei rippikoulua sovi reputtaa.

Ajattelin, että voisimme harrastaa kirkkobongausta käymällä mahdollisimman monessa kotikaupungin kirkoista, niitähän riittää suurten kuntaliitosten jälkeen useampi. On se keltainen, jossa ekaluokkalaisena istuin koulun kevätjuhlakirkossa, se keltainen jossa istuin vähän isompana koululaisena, se outo tympeän värinen tiilikirkko jossa suoritin oman rippikouluni, oman kaupungin punainen isokirkko ja tämä kotikylän valkoinen kirkko.

Monta muutakin on, mutta nuo nyt ajattelin Esikoiselle näyttää. Ja ensi vuonna sama kierros Nuorimmaisen kanssa. Laaja katsaus kirkkojen väreihin ja valmistusmateriaaleihin, vaikka niilläkin on loppujen lopuksi aika vähän väliä, samaa sanaa ne siellä kuitenkin julistavat.

Samaan kalenteriin pitää survoa arkijuttujen lisäksi myös Tukholman reissu (Nuorimmaisen välipalkintomatka), jumpanrytkettä, venyttelyjoogaa ja alati muuttuva määrä muuttuvia tekijöitä. Iso-J:n oma kalenteri on kohtuullisen täynnä reissuja, joten pientä almanakka-akrobatiaa tässä tarvitaan.

Nyt on syytä ryhtyä lämmityspuuhiin, säätiedotus on luvannut kylmenevää. Täksi päiväksi luvattiin kevyttä lumisadetta. Just joo, koko päivän on satanut tauotta, sakeasti. Eli se kylmenevä on varmaan -30° tunnissa. Sillä on väliä!

Mukavaa sunnuntain jatkoa, missä lienetkin!

---

MUOKS: Kiitos Heidille Vallun boksin siivouksesta, olitkin piipahtanut niin sukkelasti, etteivät talon terrierit, nuo sikeäuniset vahtikoirat, huomanneet mitään eivätkä antaneet haukkuhälytystä.