torstai 8. tammikuuta 2015

Virallistettu suhde


Töttiksen hevospassiin on tänään lyöty leima uuden omistajatiedon sinetiksi. Torpan muonavahvuuteen kuuluu nyt virallisesti kaksi hevosta. 

Se, miksi tänään raviradan toimistossa vartissa hoidettua hommaa virkastelin usean vuoden, voidaan kutsua vaikka vastuunpakoiluksi. Mikäli Töttiksen suhteen olisi pitänyt tehdä raskaita päätöksiä, olisin aina voinut soittaa viralliselle omistajalle. Nyt on mentävä peilin eteen. 


Eipä sillä, on sitä hevosta pidetty kuin omaamme. Eipä tullut mieleen soittaa omistajaa puristelemaan toissakesänä hevosen kaulan alla olleita mätäpaiseita, ihan itse ne putsasin ja huuhtelin monta kertaa päivässä.

Kyllä se pitkänaama on ollut meidän laulamme jäsen koko ajan.

Täytyy nyt toivoa, että kaikki sujuu jatkossakin yhtä hyvin. 

Tähän vielä hevosen passikuva, pään merkit piirrettynä. 

Tässä kaikki tältä erää, muista taputtaa hevosta, missä lienetkin! 


PeeÄäs: eräät tahot mm. Salla, ovat kovasti yllyttäneet nyt ryhtymään Suomenhevostalkoisiin oman varsan muodossa. Jyrkkä ehkä ... eikun EI tähän, mutta nyt tulee lyömätön tarjous lukijakunnalle. Mikäli joku tahtoo oman Suomenhevosen varsasta asti itse pilata, minä kyllä liisaan meidän tamman värkit siihen tarkoitukseen. Eihän tuo meidän tamma häävi ole mutta kiltti ja jostain kuvakulmasta jopa nättikin. Suku on mitä on ja takajalkojen asentokin on sangen omaleimainen. Mutta nätti hevonen, eikös se jo ole jotain se. Ja kiltti. Liinakko. Ja joskus jopa kuvauksellinen.

Isäoriin saa valita ihan itse, en asiaan puutu. Kunhan ei ole mikään ihan kanttura. Liisaaja lunastaa varsan sitten vieroituksen jälkeen loppuvuodesta 2016. Eikös ole hyvä tarjous? Emäänsä jos varsa tulee niin sen kanssa ei mielenkiintoisista tilanteista ei tule pula. Varsan kummisetänä ja mentorina toimii kuka muu muka kuin itse Ihmepoika.

Tahdon 2016 varsan! Tahdothan? :D

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiainen 2015


Tarkistuslistan mukaan täälläkin on totinen talvi.
Eikä Loppiaisena loppunut muu kuin oma hermo. Kävi nimittäin niin, että ne räntäsateet sun muut taivasantimet jäädyttivät hevoshaan aitalangat, ne joissa sähkö kiertää ja antaa uteliaalle poninturvalle tällin. Kun sähkö ei kierrä, Ihmepoika on haukkana paikalla ja hinkuttaa hanuriaan lautaa vasten. Sanomattakin selvää, että lauta antaa periksi, pakkasessa se napsahtaa poikki kuin jäinen nakki.

Niinpä iltakuutamolla marssittiin hakaan, mukana muutama metri puutavaraa ja ruuvinväännin. Ihme ja kumma sen akku ei hyytynyt, vaan saimme aidan parsittua. Minulle jäi ikävä tehtävä kiertää koko perhanan aitaus ympäri ja skraapata kahdesta aitalankakerroksesta jäät ja lumet pois. Voin kertoa, että sanavalikoimani ei ollut lasten kuultavaa enkä poniakaan kiitellyt kun se uteliaana kurkki olkani yli mitä jännää siellä ähellän.

Näpit ja varpaat tunnottomina kävin tuvassa lämmittelemässä ja vaihtamassa vähän järkevämmän varustuksen (talvitoppakengät) ylleni. Viimeiset kymmenet metrit olivatkin jo ihan lastenleikkiä.
Aamulla se poniapina saa sellaiset jysyt, että lentää persauksilleen hankeen. Toivottavasti kyntää lentäessään semmoisen uran, että hankeen 'hukkaamansa' Eskadronin päitsetkin löytyvät.

Miksi sen pitää aina silloin stripata kun päässä ovat kalleimmat päitset? Miksi ne Puuilon halpikset eivät katoa ikinä mihinkään?

Kyllä taas oli yhtä juhlaa omistaa hevosia ja pitää niitä vielä kotona. Tämän päivän ansioilla olen ansainnut (ainakin) yhden *tirsk* pitkä kylmän Tinto Veranon ensi kesänä Hispaaniassa. Kyllä!!

Saivat ne (hevoset) sentään yhden joulukuusen Äitikullan residenssistä riivittäväkseen, puuhastelkoot sen parissa vähän aikaa. Viikonloppuna sinne kannetaan tuvan iso kuusi, tuo kuusien jalosukuinen muotovalio. Ja miten vähän se on karissut! Viime vuonna kuuseen päin ei passannut edes aivastaa, se aiheutti massiivisen neulasten ropinan parkettiin. Nyt ei varise eikä karise.

Peetun käytin karvaintupsuttelussa Kasvistädin luona, hyvä ja nätti tuli. Lauantaiaamuna heillä on aikainen lähtö pohjoiseen kaupunkiin jota Kajaaniksi kutsutaan. Vien Esikoisen ja Peetun jo perjantai-iltana Kasvistädille, lähtevät sieltä ajelemaan.

Pakkanen napsuu ja uuni on lämmitetty. Ei meillä sentään ihan älyttömiä lukemia ollut, nyt näkyy olevan -22°. Kuu paistaa todella kirkkaana, se meinaa sangen niukkaunista yötä. Ja aamulla pitäisi herätä arkeen. Ei ole helppoa ei.

Pakkasin jo salikassin, se alkaa taas kevätkiri. Ja kana sekä riisi palaavat ruokavalioon...

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Mitä todennäköisimmin...










maanantai 5. tammikuuta 2015

Omin käsin -haaste


Nonnih. Siinä se on. Minä ihan itse käsialanäytteen muodossa. Kyllä sen vaan huomaa, että vuosien näpyttely on vienyt käsialasta kaikki persoonalliset koukerot ja savokarjalaiset kiemurat. Ja tuon vähäisen tekstin kirjoittamisessa väsyi käsi. 

Sitä minä olen usein miettinyt, että ns. kaunokirjoituksen poisjääminen koulujen opetussuunnitelmista tekee ihmisistä vielä pikkuisen persoonattomampia. Kyllähän oma nimikirjoitus on aina jonkinlainen 'puumerkki' tai miksi sitä nyt parhaiten kuvaisi, oma leima? Kun kaikki kirjoittavat samalla tavalla tyyppikirjaimin, ei persoona pääse sieltä esiin. 

Toivottavasti vanha kunnon kaunokirjoitus jää edes valinnaisainekattaukseen sinne kalligrafian kaveriksi. Täytyypä säästää joitakin omia kirjoituksiaan jälkipolville ihmeteltäväksi, on varmasti ihan yhtä hupaa luettavaa kuin meille Agricolan aikalaisten kirjoitukset,  tämä siitä Abckiriasta:

»Oppe nyt wanha ia noori / joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen / iotca taidhat Somen kielen.
Laki / se Sielun Hirmutta / mutt Cristus sen taas lodhutta.
Lue sijs hyue lapsi teste / Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina / nin Jesus sinun Armons laina.


Opi nyt vanha ja nuori / joilla ompi sydän tuore
Jumalan käskyt ja mielen / jotta taidat suomen kielen.
Laki se sielun hirmuttaa / mut Kristus sen taas lohduttaa.
Lue siis, hyvä lapsi, tästä / alkuoppi ilman estettä.
Niitä muista elämässä aina / niin Jeesus sinulle armonsa lainaa.»

---

Noin. Nyt on omaan haasteeseen vastattu ja ehkä joku haasteen mukaansa nappaa, edes hupailumielessä. Jättäkää kommenttilootaan kuittaus jos olette oman näytteenne antaneet, käyn kurkkaamassa.

Näillä selkosilla pakkanen kiristyy ja nurkissa naukuu, huomenna on lämmityspäivä. Peetupoika käytetään pikasiistimisellä Kasvistädin luona sillä viikonloppuna on pitkästä aikaa visiitti kehään. Mitään kun ei odota niin kaikki saatu on silloin voitettu, eikös se niin mene?

Ja vielä, olisittepa nähneet Kirsi Kirjanpitäjän ilmeen tänään kun läväytin pöytään nivaskan matkalaskuja ynnä vuoden loppuun täsmäytetyt tositteet. Olisi pitänyt joku #ilmie ottaa, oli sen verran iloinen ilme. Ei joudettu pidempään rupattelemaan kun hällä oli siinä joku pukumies, ilmeisesti joku tilintarkastaja, syynäämässä juppihippirokkareiden tilinpitoja.

Tutustuin eilen televiissorimonsterin tarjontaan (Iso-J ylpeänä esitti) ja siellä on semmoinen Netflix jonka kautta saan nähdä vaikka mitä sarjoja ennen kuin ne tulevat millään muulla kanavalla näkyviin. Kauhean monta, kauhean kiinnostavaa juttua siellä oli, en kiellä, en. Mutta minulta puuttuu vain se aika ja tahto istuttaa berberi sohvaan ja ryhtyä katsomaan. Tässä läppärillä kun voi kurkata uutiset Amppareista, saapuneet sähköpostit ja muut viestit tulevat vienoina ilmoituksina ja Spotify rallattaa taustalla jos niin tahdon. Yleensä en.

Niinpä minä jatkossakin tyytynen lukemaan toisten blogeista leffasuosituksia ja tv-sarja-addiktioista, oman tv:n katseluni rajoittuessa kuntosalin crosstrainer-huoneen ostoskanavien ja bridezilla -ohjelmien antiin.

Nyt hyvää yötä, missä lienetkin!


HAASTE: Omin käsin

Näin maanantain kunniaksi julkaisen haasteen: Omin käsin.

Taannoin eräs lukijani (jota riivaa ihan mahdoton uteliaisuus) oli tulkitsevinaan eräästä kuvasta käsialaa. No pieleenhän se tulkinta meni koska kirjoittaja ei ollut kaunis eikä nainen. Että ammatinvalinnassa kannattaa skipata grafologin ura.

Niinpä päätin ihan itse kehitellä haasteen johon jokainen lukija saa osallistua ja haastaa oman bloginsa lukijoita, tai olla haastamatta. Pakkohan ei ole ikinä.

Yllytän teitä nyt seuraavaan:
kirjoita OMIN KÄSIN A-4 -arkille jokin vapaavalintainen teksti sillä käsialalla jolla yleensä kirjoitat. Mutta kirjoitat käsin. Ei koneella. Saa tekstata, saa veivata kaunoa, tyyppikirjaimia, ihan sitä ominta käsialaansa. Ota tekstistä kuva ja julkaise se omassa blogissasi.

Kuvasta saattaa seurata mielenkiintoisia pohdintoja ja tulkintoja. Harva meistä omaa naamakuvaansa julkaisee, mutta käsialahan kertoo usein enemmän kuin yksikään kuva. Monessakin mielessä.

Joka tapauksessa blogistaniaan tulee vähän lisää kuvia, ainutlaatuista materiaalia.
Omani julkaisen huomenna.

Kiitos ja anteeksi :D


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Viimeinen joululiina


Joutavalla jotakin, meillä on pöytäpaikkansa saanut viimeinen virallisista joululiinoista. Tämä valkoinen Lumimarja onkin niin neutraali, että se saa pöytänäkyvyyttä muulloinkin.
Joulukuussa pitkää pöytää somistaa jouluaiheiset liinat, käytännön syistä tummanpunapohjainen jouluaterialla (rosolli- ja viiniläikät), valkopohjainen vähän myöhemmin, sitten tulee vuodenvaihteessa punainen lumimarja (punamarja?)  ja nyt tämä valkoinen. 

Värikartta vaihtukoon punaisesta valkoiseen ja pikkuhiljaa joulun viimeisetkin merkit pakkaillaan pois. Kuusi seistä tönöttää vielä tuvassa, niin on hyvä ja nätti ja varisematon, että ilokseen mokomaa vielä ihastelee. Kohta sekin riisutaan hörsöistään ja kannetaan hevosten riemuksi. Ja kun hevoset ovat tehtävänsä tehneet ja puusta ilon irti ottaneet, se kannetaan riiheen ja pätkitään polttopuumittaan. Ostopuusta kun on kyse, se käytetään tarkoin. Ja Äitikullan kuuselle käy samoin.

Hyasintit alkavat näytää työnsä tehneiltä nekin mutta nuokkuvat ja tuoksuvat vielä pari päivää. Sitten paperikassiin odottamaan kevättä, nakkaan ne sitten keväällä kaikki liljapenkkiin josta nousee milloin minkäkinlaista hyasintinjämää kukkimaan lyhyeksi toviksi. Pihi käyttää kaiken. Amaryllikset kukkivat täyttä häkää ja ne aion visusti tallettaa kukinnan jälkeen, ehkä niistä joku selviää kesän yli ja pukkaa kukkaa ensi joulunakin.

Päivän mainetekoihin kuuluu ehdottomasti kanalan alusten siivous ja nyt on kuviakin kanalan väestä. Kuvat tosin ovat vielä kameralla enkä aio niitä tämän illan aikana siirtää mihinkään. Minun pitää nimittäin päättää uuden koneen kansiojako ja arkistointi, niin että ne menevät kukin omaan kansioonsa. Tämä kansiojako pitää miettiä moneen kertaan ettei tule tyrityksi heti alkuunsa.

Päivän kivajuttu oli kahvivieraat. Kerrankin olisi ollut pöydässä muutakin tarjottavaa kuin kahvi mutta vierailla riitti selkärankaa vastustaa sekä joulutorttuja että hollantilaisia siirappivohveleita (jösses ne ovat sitten koukuttavia, Lidlistä 1,99 €/pussi). Me sen sijaan tuhosimme surutta viimeiset joulutortut, minun puolestani seuraavien aika on osimoilleen 11 kuukauden päästä.

Pakkanen kiristyy, uunin kylki lämpenee ja ihmisellä on oikeastaan elämässä hyvyys vikana. Tänään varmistui Ihmepojan muuttokin, se on viikon 3 lopulla. Toivottavasti Vallu-setä pääsee silloin tulemaan jottei tarvitse taikuroida jostain varahevosta.

Huomenna on hyvä harjoitella vähän arkea, pari sovittua juttua on kalenteriin merkattu. Plus visiitti kirjanpitäjän tykö. Raviradan toimistossakin olisi syytä piipahtaa, vihdoin aion saada aikaiseksi Töttiksen omistajanvaihdosilmoituksen virallistamisen eli siirron omiin nimiini. Sormet ristiin sitten, huoleton on hevoseton ja huomenna se asia muuttuu.

Mukavaa sunnuntai-iltaa, missä lienetkin!