sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Valoa kansalle joka kaamossohjossa tarpoo

Neljäskin sai tulen
Melko kiva joutilas sunnuntai. Mitään isompaa en vielä tänäänkään värkännyt, varon edelleen torstain rassauksesta vähän helläntuntuista koipeani enkä lähtenyt esimerkiksi sontakärryjä lykkäämään sohjossa ryytimaan lannoitukseen. Harvoin sitä on joulukuussa lantaa ajettu lannoitustarkoituksessa ympäri tonttia. Hajoaapa vesisateessa tehokkaasti.

Ponimiehen liikehdintä jäi lyhyeksi eli lähes kokonaan väliin, koska nuoskalumi pakkautui hirvittäviksi tilsoiksi (lumiknööleiksi) ja Ponimies meinasi kompuroida polvilleen. Semmoista riskiä ei oteta eli satula pois ja lepo.

Perikunta kävi tekemässä Nuorimmaisen riparitehtävän eli lähimmäisen auttamisen. Se meinasi sitä, että merkistä liikkeelle ja takaovesta naapurin taloon. Siellä oli odottamassa keko lahjoja ja paketointitarpeet. Aikataulussa pysyivät ja työ tuli tehdyksi. 

Ensivuonna meillä ei ole riparilaista (ellei tuo epeli reputa) mutta joku auttamistyö olisi ihan aiheellista ottaa perinteeksi. 

Tuli hyvä mieli kun pystyimme todella vähin ponnisteluin auttamaan kiireistä perhettä.
Tätä meidän perhettä ilahdutti suunnattomasti muuan valonlähteen vaihtaminen.

Loimottaa

Meillä käyneet tietävät, mikä vääntö meillä on ollut muutosta saakka, koskien tuvan valaisinta. Iso-J sai muutossa tahtonsa läpi ja tuvan kattoon sarvilampun. Siis aivan järkyttävän ruman hökötyksen joka erittäin epäonnistuneesti imitoi jotain hirvensarvihimmeliä. Korrektisti ihmiset eivät ole valaisinta juurikaan noteeranneet.

Tässä syksyllä eteen tuli taas kerran ainutlaatuinen tilaisuus joka olisi ollut synti ja häpeä jättää käyttämättä. Kunnollinen ja minun mittapuullani hieno valaisinpari oli eräässä sisustusliikkeessä myynnissä. Kruunut olivat palvelleet omistajaperheen kyökissä ja jonkun sisustuvimman yhteydessä jääneet tarpeettomiksi. Hintaahan tuommoisilla on ruokottomasti, ainakin sen verran, etten minä olisi ikänäpäivänä valmis semmoista maksamaan. Hintahan on ihan eri kun Iso-J ryhtyy kauppoja hieromaan. Ja niin kaksi tuhannen painavaa valaisinta päätyi meille.

Tänään, pitkällisen pohdinnan, suunnittelun ja vitkastelun jälkeen ensimmäinen niistä on nyt asennettu ruokapöydän ylle.

Toinen kävi siinä rinnalla mallin vuoksi, mutta ei, liika on liikaa. Ehkä sitten kun tuvasta on raivattu kaikki joulukrääsä koristelu pois voidaan harkita toisen asentamista. Nyt ei.

Valoa on, vuoden pimeimpiä aikoja tässä lähestytään. Ettei jo peräti olla aivan pimeyden ytimessä, en nimittäin millään muista milloin se tasaus eli seisauspäivä on... oli siis pakko googlettaa ja tämmöinen tieto löytyi: "Pohjoisen pallonpuoliskon talvipäivänseisaus 2015 on jouluviikolla tiistaina 22. joulukuuta klo 6.48." 

Siitähän se lähtee valaistumaan, kesää kohti. Hieno ja lupaava lumipeite suli taas kerran pois, nyt lotisee loska ja crocseista on pitänyt jättää villasukka pois. Paljaat varpaat on paljon nopeampi kuivata kuin vettynyt villasukka. Crocseista en silti luovu.

Tähän loppuun vielä kuva hänestä jonka nupissa ei lamppu loimota eikä järjenvalo loista. Jouluviikolla yksi jos toinenkin alkaa kiireessä hosuessaan näyttää Leffeltä. Kauhea kohtalo.
Otetaan rennosti vaikka jouluviikko alkaakin.
Kivaa maanantaita, missä lienetkin!

Ei loimota 


13 kommenttia:

  1. Leffen kampaus on just passeli. Tuommoinen minuakin aamulla peilistä tervehtii. Siis hieno :D Kuonon rypytkin näyttävät kummasti tutuille, mutta ei niistä sen enempää :P

    Kohti kaamoksen keskiötä ja sen yli. Ehkä talvikin muistaa tulla jossain vaiheessa. Viime vuonna se tuli vasta kun kevättä alkoi odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananas on ylikasvanut ja kukkii kohta :P

      Aika tylsää on kyllä jos talvi tulee vasta maaliskuussa. Vaan tuleehan se, aivan yhtä varmasti kuin kesä teki oharit.

      Poista
  2. Saako kuvan siitä hirvensarvilampusta? Edes jonkinmoisen, kun mielikuvitus teki tepposet, eikä osaa piirtää kuvaa aivoihin. Olenhan jo nähnyt ne jouluvalotkin.
    Leffe on aika huoleton poika.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt aina rajata kuvista pois sen kammotuksen, kurkkaan kuitenkin kuva-arkistoa jos jossain olisi rajaamatta jätetty otos, esittelen sen siinä tapauksessa. Nyt se yökötys on jossain varastossa ja saa minun puolestani hautautua sinne. Ehkä Perikunta sen löytää ja saa uutta kinasteltavaa isin sarvilampusta.

      Leffe on.

      Poista
  3. Komia on valaisin ja jos jossain mennään eteenpäin niin lampuissa. Siis näissä jotka kierretään itse valaisimeen. Mullakin on yhdessä seinävalaisimessa (eteinen) sellainen "decor" - lamppu joka kyllä antaa valoa mutta on paljon pehmeämpi kuin vastaavilla lumen/watti-arvoilla oleva lamppu. Niin ja sitten on näitä Airamin vintage-lamppuja ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan.

    Mä olen edelleen hieman pihalla Torpan koiratilanteesta, osittain sen takia että mä olin kokolailla 5 kuukautta pois blogspherestä ja osittain sen takia että mulla on jaa vähän pitkät piuhat joten voisitko sä päivittää mulle sen vielä kerran? Esim. tämä Leffe, mikä, mistä ja milloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisin on komea mutta kauppojen lamppu/polttimohylly on ainainen kauhistus kun on sen seitsemän sataa erilaista tuikkua joista pitäisi osata valita se ainoa joka kuhunkin valaisimeen passaa.

      Minäpä sinulle teen koirapoikain esittelyn ihan lähiaikoina.

      Poista
    2. Valikoima on tänä päivänä todella laaja mutta suosittelen noita "decor" - lamppuja koska ne antavat valoa "pehmeästi".
      Tarkempiin töihin tietysti teholtaan/lämpöarvoltaan kovempi ja kylmempi mutta yleisvalaistukseen em. lamput ovat hyviä.

      Kiitos etukäteen koirapoikain tulevasta esittelystä. Ihan senkin takia että tällä mun kapasiteetilla putoaa kärryiltä vähän väliä joten voit kuvitella millaista helvettiä se on kun on pidempään pois Blogspheren laajoilta aavikoilta :D

      Poista
  4. Tulkoon valkeus!
    Nyt on kruunulla kokoa. Kivan löydön olette tehneet.

    Itse aloitan aamun pohtimalla miten vaihdan valmiiksi koristellusta (satoja lasipalloja...) joulukuusesta yhden kynttiläsarjan ehjäksi? Yöllä yksi hyvin palvellu airam sarja on pimentynyt pysyvästi. Harmillista. Toisaalta jos jättäis sen tuollaiseksi, vähän puolilla valoilla tässä itsekin vielä kuljetaan... mutta valoa kohti, pikkuhiljaa.
    Eilen oli mittarissa 10,5 astetta lämmintä. Nurmet viheröi ja linnut laulaa keväisellä sävelellä. Kummallista. Ja varmasti aika katastrofaalista luonnolle.
    Yritin etsiä kaupoilta vähän pinkkejä papukaijatulpaaneja, mutta ei löytynyt. Joulun kuuluu olla punainen, kaupan sedät ja tädit ovat tarkkoja perinteistä, vaikka kuluttujat tykkäisivät rikkoa perinteitä.

    Rauhallista ja stressitöntä joulunalusaikaa Torpalle, muista ottaa iisisti ja laita torpan lahjakas (hienot todistukset!) nuoriso huhkimaan niin saat vietettyä rentouttuvia päivälepoja ihanan Leffen kanssa. Tuo koira on tehty rakastettavaksi ja rutistettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun meidän tuvan huonekorkeus on vähintään tupla tavalliseen huoneeseen verrattuna niin mahtuu isompikin härveli kattoon.

      Auh, toivottavasti sait valosarjan vaihdettua ilman mittavia tuhoja. Pyydä Jillaa laittamaan kuvia teidän kuusesta, se kun on varmasti todella upea.

      Nyt on jo sentään pinkkejä joulutähtiä myynnissä, ennen oli vain punaista ka valkoinenkin vähän erikoisvärinä. Tulppuja en ole vielä nähnyt ensinkään.

      Leffe on kaikkien halinalle joka vääntyy vaikka minkälaiselle mutkalle. Leffe 'lakastaa ja liehuu', meidän lällykkäpoika.

      Täällä sataa vettä eikä lumesta ole enää jälkeäkään.

      Huoh. Valkeus ja lumi olisi enemmän kuin tervetullut just nyt!
      Kivaa viikkoa teillekin.

      Poista
  5. Kaunis valaisin. Meillä on noitten kattolamppujen suhteen hieman samaa ongelmaa, mies on sitä mieltä, että ovat ok. Vaan minä en. No, katsellaan, vielä.

    Täällä ruohot viheriöi, orvokit kukkii ja lämpöäkin on pihalla +8 C. onko nyt joulu- vai junannusviikko?

    Rattoisaa joulunodotusta sinne!

    Leffe on niin söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä tykkään tuosta kruunusta.
      Miehiltä nyt ei kannata odottaa kummoista kommenttia valaisinasioissa, useimmille kelpaa vaikka otsalamppu.

      +6 täällä, sataa ja tuulee. Kohtahan ne karhutkin kömpivät pesistään kun vesi lorisee niskaan. Ei ole hyvä luonnolle tämä.

      Kivaa jouluviikkoa teille! Leffe lähettää vimmatusti häntääheiluttavia terveisiään!

      Poista
  6. haahaa, niin paras toi Leffe. "ei loimota" ehheeheee :) :)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com