lauantai 24. lokakuuta 2015

Torpan nelijalkaiset


Älyttömät yhdessä ja erikseen

Voi Sirkku minkä sait aikaan... pyysit postausta Torpan eläinkunnasta. Minulla on vatsa krampissa nauramisesta ja häpeän puna poskilla pelkästä valokuvien selailusta. Minä kun näitä meidän nelijalkaisia yritän esitellä edes jollain tavoin säädyllisesti kasvatettuina.

Aloitetaan kahdesta koirasta, Peetu ja Leffe. 
Leffe on uusin tulokas, vajaan vuoden ikäinen Amerikan cockerspanielipoika (kyllä, pinkki panta) joka jotenkin ajautui meille. Ja joka levittää rakkauden sanomaa liehumalla ympäriinsä. Jos Leffe olisi ihminen, se pukeutuisi kaftaaniin, olisi pitkätukkainen ja Lennon-rillinen sandaalihippi joka hokisi: smoke weed everyday!

Leffe ei ole näyttelykoira vaan ihan puhtaasti seuraeläin. Hupieläin. Pieni alapurenta estää lähdöt näyttelykehiin ja oikeuttaa turkin alasajoon. Nyt on nyrhitty puolivillaiseen mittaan, ei ihan klani mutta ei pitkä liehuturkkikaan. Käyttää ruokaillessaan myssyä (korvat eivät ui lihamössössä) ja näyttää romanikerjäläiseltä.

Ruokajonossa
Kurpannoutaja... siis pesupallon

Leffellä on kyky hankkiutua hankaliin tilanteisiin ja olla niissä kuin kotonaan. Se ei voi esimerkiksi lainkaan ymmärtää miksi hän ei voisi hypätä makaavan ihmisen päälle, miksi muka on liian iso syliin. Ei ole, omasta mielestään. Leffe ei myöskään ole turhan tarkka siisteydestä ja se on Torpan isännän ja Leffen välinen ikuinen ristiriita.

Juu, se on Leffe ja ei tuosta fiksummaksi muutu. Meidän oma blondi. Leffe on muuten ainoa koira, jolla lelut säilyvät ehjinä. Ne vain rrrrrakastetaan tahmaisen lähmäisiksi. Karvapehmoja on monta ja lisää haetaan pipokorista, villasukat ja likapyykin kalsaritkin käyvät aarteiksi.

Sukupuolineutraali kasvatus ja pinkki panta


No sitten tulee Peetu, Herra Jack Russelin nimeämä kiusankappale terrieri, sukkela, vikkelä ja muutenkin noheva. Tosin skarppaa vain julkisilla paikoilla, kotona urpoilee ihan täysillä. Ikää on nyt kolme vuotta. Muiden Pikku-Koirien tavoin Peetu rakastaa kierimistä ja selällään makuuta, ehkä se odottaa, että joku ylhäältä tuleva voima tempaa hänet parempaan elämään.

Tallikoira, joka ei tajua tallihommista mitään. Yrittää näpistää hevosten porkkanat ja hotkii leivänkänttyrät ennenkuin hevonen ehtii päätään heilauttaa.

Peetu on ansioitunut Tenavatähti jolla on yksi sertifikaatti näyttelyistä ja kolme luvallista lasta Norjassa. Vinha tappijalka joka on muuttanut monen ihmisen negatiivisen russeliasenteen positiiviseksi. Jopa niin, että osa harkitsee oman russelin hommaamista elämäänsä vauhdittamaan. Kehotan valitsemaan oman russelin kasvattajan viisaasti, pahimmassa tapauksessa saa täysin maanisen kaikenhaukkujan, parhaassa tapauksessa Peetumaisen pikkukoiran. Minulta saa tarvittaessa Kasvistädin yhteystiedot.

Peetu kärsii tällä hetkellä jonkinsortin aikuisiän kriisistä, vuodet nuorena koirana ovat ohi, Leffe tuli ja vei nuorimman paikan. Ikäero Nassepappaan on sen verran suuri, ettei ukkoutuminen ole vielä millään tavoin ajankohtaista. Niinpä Peetu ottaa välillä ällistyttävän tyynesti ja aikuismaisesti eteentulevat tilanteet.

Tempausta odottaen
Fiksu veteraani

Koirista viimeisimpänä, mutta ehdottomasti älynsä takia ansioituneimpana tulee Nasse, Borderterrieri kohta 10 v.

Nassen annoin Iso-J:lle synttärilahjaksi. Vuosi piti pentua haluamaltani kasvattajalta odottaa, mutta kultaa saatiin. Nasse oli minun kaverini pitkillä tallitaipaleilla, hölkkäsi Herra Harmaan perässä maneesissa lukemattomia kilometrejä ja oli muutenkin aina mukana siellä missä tapahtui. Pääsipä pentuna lämmittelemään erään ansioituneen kouluratsastajan valmennusklinikan aikana valmentajan untuvaliivin sisään. Voi sitä muikeaa koiran ilmettä... ja piti kyllä käydä ihan vaatimassa rekku takaisin, olisi lähtenyt hollantiin.

Nasse on ansiokkaasti tapellut maneesin alla asuneen supikoiran kanssa, toiminut Seniorikansalaisen kellokallena, paimentanut Torpan kissalaumaa ja opettanut Peetun sekä Leffen koirien tavoille. Sittemmin jotain tapahtui ja terrierikoirilla menivät sukset ristiin. Niin pahasti, että kotimme on koiraportilla jaettu kaksoiskoti. Nassen puoli on salongin puoli, Peetu ja Leffe asuvat sikaosastolla eli tuvassa. Leffen kanssa ei ongelmia tietenkään ole, mutta toisen terrierin tuijotus ja jäpitys laukaisee armottoman ärhentelyn josta seurauksena on mm. tikkejä allekirjoittaneen keskisormeen. 

Samalla keskisormen purureissulla Nasse, vanha vispiläkinttu veivasi itselleen Pohjoismaiden Veteraanivoittaja -tittelin, 8-vuotissynttäripäivänään. Nuorempana näyttelyura alkoi ihan lupaavasti, mutta minulta loppui aika turkin kanssa puljaamiseen ja näyttelyiden ajoittamiseen. Ilmoitin Nassen vuosien tauon jälkeen ihan läpällä Helsingin isoihin kisoihin ja niinhän sieltä voitto napsahti veteraaniluokasta.

Nasse on ihan paras, luottokoira jonka voi ottaa mihin vaan ja jättää mihin vaan.
Joskus Nassellekin tulee ns. black out -tilanteita ja silloin koiran voi löytää mm. naapurin isännän sylistä, kotiinkannettuna.

Nasse ja olemisen taito

Torpalla on ollut paljon kissoja. Meidän mukanamme muuttivat kaupunkilaisfröökynät Justiina ja Patsy, Devon rex -rotuiset kiharakarvakummajaiset. Kiteeltä haettiin hiirikissoiksi kaksi mustavalkeaa veljestä, nyt suureksi suruksemme edesmenneet veljekset Milton ja Winston. Olivat kyllä niin maailmanluokan kissoja, ettei korvaajaa löydy. Eikä tarvitse. Rauha heidän muistolleen, kiitos Veljekset Hulluudessa siitä lyhyestä ajasta jonka kanssamme kuljitte.

Ja oli meillä Hönö-Ellikin, Raahesta tuotu ihastuttavan omapäinen savunsininen prinsessakissa. Lensi toisen kerroksen ikkunasta vapauteen, sai yllätyspennut ja hämmästyi itsekin. Auto kävi Ellinkin kohtaloksi. Patsy ja Justiina nukahtivat tutun eläinlääkärin luona, vanhoja mummoja kumpainenkin. 
Nyt on sitten nämä kaksi viheltäjää... en oikein löydä edes sanoja näitä epeleitä kuvaamaan. Kuva puhukoon puolestaan.

Tämä eka on Massa-Ossi, Oscar. Kissa jolla on puujalka, se kopisee osuessaan lattiaan. Tarkemmin ottaen yksi varvas toisesta etutassusta on luutunut vinkkeliin niin, että se osuu lattiaan tietyssä askelvauhdissa. Moinen vamma ei Ossia haittaa, kuulostaa jykevämmältä. Oscar jäi vähemmälle ruualle kuin ahne veljensä, mutta korvaa mahdollisen massan puutteen olemalla söpömpi ja viekkaampi. Söpöilevä kissa saa enemmän kinkkua ja muita leivänpäällysiä.

Voisitko sinä muka vastustaa tätä nälkämaan kissaa? Häh? No sitähän minäkin.

Koska syödään?
Nolojen tilanteiden kissa, Felix

Ja sitten on se toinen veli. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa. Felix joutuu aina kiipeliin, oli tilanne mikä tahansa. Se onnistuu jopa jumittumaan ikkunaverhon vyöhön. Älkää kysykö miten ja miksi, Felixiltä se onnistuu.

Nämä suharit haettiin pieninä pentuina vuonna 2014 Espanjasta palatessa Myllykoskelta eräältä ponitallilta. Asuivat samassa karsinassa mammakissan ja parin rotanraadon kanssa. Hyvin ovat kotiutuneet, pätkivät koiria turpiin mennen tullen ja singahtavat oitis ruokakupille kun Latzpussin avausraita rapisee. Pallit lähtivät viime syksynä 'tule mukaan muuttumaan' -ajelulla, kollista konsultiksi yhdellä reissulla.

Syövät enemmän kuin laki sallii, eikä Torpan pihalla ole koskaan ennen ollut niin paljon niin lihavia hiiriä kuin näiden sankareiden hallintakaudella. Vaikea on erottaa hiirenpaskaa hevosenpallukoista. 

Eivät nimittäin ulkoile vapaasti eivätkä juuri valvomattakaan. Tie on liian lähellä ja liian vilkas. Ja minä henkilökohtaisesti olen kantanut sekä Winstonin että Miltonin hengettöminä kotiin. Enempää sitä taakkaa en tahtoisi kantaa.

Niinpä käytössä on rotanmyrkky, loukut ja muut ansat, kissat löntystelevät tuvassa ja ruokakupilla.
Aikansa kuluksi Felix on kehitellyt lukuisia innovatiivisia keksintöjä, tässä mallina veden juonti koiran kupista, vaikeusaste tuolla elopainolla +10.

Omintakeinen kattinen

No sitten päästään jo hevosvoimiin. Nyt jo hikeä pukkaa... nuo pieneläimet ovat kuitenkin helppoa settiä näihin kahteen verrattuna.

Ensin meillä on vanhempi, Suomenhevonen, mallia pienhevonen, vuosimalli 2005. Syntyi jossain Kauhajoen suunnalla, kulkeutui Kirkkonummen kautta kaakkoon ja sieltä itään. Ja tuli Ponimiehen kylkiäisenä Torpalle. Kaveri Ponille tarvittiin ja tämä tyrkytti itsensä samaan kauppakirjaan.

Ankea lapsuus, vaikea nuoruus, teiniäitiys ja vähäiset ja/tai huonot kontaktit ihmislajin kanssa. Siitä seuraa läheisriippuvainen hevonen, joka hätääntyessään oli (on yhä) melko hankala käsiteltävä. Nyt ihan perässävedettävä, ratsuna miellyttämishaluinen, touhukas ja yritteliäs. Helposti turhautuva ja bitchpäivinä aivan yliärsyttävä elukka.

Eläinlääkäri kelpaa kunhan on nainen, mieslääkärit saavat puhaltaa rokotepiikkinsä puhallusputkella tallin ovelta ja toivoa osuvansa tamman (valtamerilaivan kokoiseen) kankkuun. Kengittäjä-Janne saa aikanaan mojovan joululahjan Töttiksen kylmäsavustetusta perssiivusta, sen verran hankalaksi meni kengitys viime keväänä. Yritellään uudelleen uusin juonin ja kun ei tuon kummemmasta geenipankista ole kyse, ratsastellaan sulalla maalla paljain kavioin jos ei kenkään saada. Ei tuon kanssa kannata ketään kiusata.

Meinasin varsottaa, mutta on jäänyt toistaiseksi tekemättä, viimeksi oriinomistaja keksi ihan omia kiemuroitaan. Seura- ja harrastehevosena Töttis on kiva ja hassu. Torpan toinen virallinen Blondi. Olen kai lopun ikääni henkisesti naimisissa tämän hevosen kanssa. Se on niin raivostuttava ja samalla niin mahdottoman rakastettava. Välillä minua harmittaa kun ei ole aikaa (voimia ja intoa) niin paljon kuin tämä hevonen tarvitsisi, sen edistyminen on nimittäin todella nopeaa kun sen kanssa tekee asioita, maasta käsin tai selästä.

Ja kun hevonen on tarpeeksi kauan 'omillaan', vailla virikkeitä, se tekee omia päätelmiään ja toimii niinkuin epävarma pakoeläin toimii. Mukaanlukien nonstop-PMS ja Prinsessasyndroomaoireet.

Aina vaan pahenee
The Ponimies, kuka muu muka??

Torpan nelijalkaisten suurin ja loistavin tähti on Ponimies. Skogspojke, Sörsselson. Kultapoika. Vuonohevonen joka syntyi vuonna 2009. Samana vuonna jolloin talutin Herra Harmaan klinikan ovista sisään viimeisen kerran, samana vuonna ostettiin Torppa ja tehtiin iso loikka elämässä.

Eihän tätä ruunamiestä voi kuin kiitellä. Pullava ulkomuoto on silkkaa hämäystä, alla piilee ainakin 500 kiloa silkkaa tekemisen iloa ja lahjakkuutta vaikka koko kylälle jakaa. Isänsä liikkeet, hyvä itsetunto ja ponimainen ilkikurisuus. Vain ja ainoastaan Nuorimmainen on se, joka pystyy tämän kaverin kanssa edistymään, me muut olemme ihan vaan matkustajia ja palvelijoita.

Minulla ei oikeasti ole sanoja tämän hevosen kuvailuun. Se pitää kokea itse. Jakaa arki. Tuntea jekut ja tietää metkut. Ennustaa tulevat ja nauraa menneille. Kaikkea sattuu kun seurana on meidä oma Keekki, kuka muu muka, häh??

Ja nämä seitsemän nelijalkaista ovat niin hienoja tyyppejä, että tunnen olevani erityisen siunattu ihminen kun saan elämäni (ja rahani) näiden kanssa jakaa. Hetkittäin v-tuttaa, usein naurattaa ja enimmäkseen on hyvä mieli. Ketään en pois antaisi. 

Joskus on pakko luopua, niin kävi Ellille, Winstonille, Justiinalle, Patsylle, Miltoille, elämä kävi lyhyeski. Lampaat Orvokki, Veera ja Wappu myytiin pois. Marsut Kalle, Nipa ja Sulo kuolivat vanhuuteen (Nipa sydänkohtaukseen ukkosilmalla).

Nyt eletään tällä kokoonpanolla, niin kauan kuin saadaan. Naudat ja siat haetaan kilon paloina lihatiskiltä, riista ostetaan sukulaisilta. Muuta ei tarvita. 

Elämä on hyvää ja eläimet tekevät siitä rikkaan.












10 kommenttia:

  1. Jaa että kanalan henkilökunta on tässä osassa sivuutettu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelijalkaiset ensin, ne kanalan kaksijalkaiset hupakot saavat kokonaan oman esittelyn.

      Poista
  2. Voi että kun esittelit kivasti nelijalkaisesi. Vesissä silmin luin jälleen elukkapostaustasi :) ihania ovat kaikki...
    Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa kivasta kommentista.
      Ovat ne ihania, kukin omana persoonanaan. Enempää ei nyt eläimiä tule, tämä kokoonpano riittää.

      Ei ole arki yksitoikkoista, ei.

      Poista
  3. On teillä ihania karvaisia nelijalkaisia! Tuo huivi päässä sai purskahtamaan nauruun, sorry Leffe(kö se oli) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä hupi eikä tekeminen lopu näiden kanssa.

      Ja kyllä, Leffehän se vartoo ruokaansa asiaankuuluva myssy päässä. Spanielit ovat niin outoja.

      Poista
  4. Sain taas tänään toteemieläimeltäni Felixiltä viestin... Minä taisin muuten keksiä miten tuohon verhonpidikkseeseen saa itsensä tuolleen.

    Tein listaa siitä, mitä eläimiä haluaisin ottaa, jos kaikki olisi mahdollista. Sain aika monta ravintoketjua aikaiseksi, ei onnistu.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt hyvä ihminen sano, että onnistuit jumittumaan verhonvyöhön itsekin?? Äläkä missään nimessä usko mitä se puijari yrittää Toteemieläimen roolissa sinulle uskotella. Omaa etuaan se ajaa. Aina.

      Eläimet ovat kivoja.
      Mutta kanoja kummempia siivekkäitä en tahdo. Pelkään kalkkunoita ja ankat ovat kauhean vaivalloisia kun lutraavat vedellä.
      Lampaat olivat juu kivoja myös mutta mahdottomia heinäntuhlaajia. Olihan se toki ylellistä omien lampaiden villoista saada sukat.

      Poista
  5. Sun blogi on ollut keväästä saakka seurannassa ja joka päivä innolla odotan päivitystä. Espanjan kuvia ihastelin moneen kertaan ja jaksoin niillä odottaa omaa lomaa, joka juuri oli toissaviikolla samalla kulmalla Eurooppaa.
    Sulla on eläimet, piha (kiitos myös Klorofyllin) ja muutkin asiat ihanasti esitettynä - joskus tuntuu, kuin tuntisin koko porukan paremmin kuin omat naapurit :)
    Seuraavaa kuva- ja tekstipläjäystä odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi mahoton miten kiva kommentti!

      Yritän aina olla myös rehellinen näissä esittelyissäni, näytän ja kerron myös sen mikä 'on vähän vaiheessa' että välttäisin kiiltokuvaefektin.

      Piha on ihan jumalattoman huonolla hoidolla ollut. Kesän satoi, syksy meni tämän päänvaivan kanssa kärvistellessä eikä silloin juurikaan kitketä tai kyykitä nuppi alaspäin. Valkosipulin nostourakan jälkeen olin usemman päivän lähes kokonaan pois pelistä.

      Kivaa syksyä sinulle, nähdään taas!

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!