torstai 15. lokakuuta 2015

Syyslomaviikko

Armoton ananas ja armoton unetus

Hups, viikko on jo torstaissa, vastahan minä Leffen leijumiskuvat tänne latasin. Kuten jo taisin mainita, ne kuvat on otettu muistoksi. Enää ei leiju, paitsi korvat. Tietysti koko koiraa leijuu ja liehuu mutta se karvakaftaani on poissa. Nips ja naps sanoivat sakset ja loput kasvattaja surautti pois koneella. En ihan säämiskäksi antanut ajella, halusin pehmeän laskun karvattomaan jenkkispanieliin. Kokovartalokuvaa ei tietenkään nyt ole, mutta tuossa yläkuvassa näkyy Leffen hieno ananas.  Koira oli niin umpiväsynyt, ettei jaksanut nousta poseraamaan.

Keskiviikkona pakkauduttiin Perikunnan kanssa autoon ja lähdettiin Savonmuan pikkukierrokselle. Aamutuimaan oltiin jo Varkaudessa, siitä Suonenjoelle ja lopuksi Kuopijoon. 

Kierrettiin Matkuksen kauppakeskus ja jotenkin se oli ihan pikkuinen verrattuna Hipsaanian vastaaviin. Perikunta ei löytänyt mitään ostettavaa (!!!), joku pikkuinen nyytti keikkui kummankin käsipuolessa, että ei nyt ihan tyhjänreissu ollut.

Auto sen sijaan oli kattoa myöten täynnä. Kaksi kattokruunua siirtyi maalaistalosta toiseen eli Iso-J:n kaverilta meille ja nippu ruokapöydän tuolejakin kyytiin pakattiin. Enää kun saisi nykyisen tuvan ruokakaluston mäjellen ja kunnostettavaksi, sitten voisi kantaa varastossa jo tovin odotelleen ruokapöydän uusine tuoleineen tupaan. Ja kun uudet kattokruunut (ei kristalleja) rinnakkain kattohirteen sen ylle, olisi uutta ilmettä kertaheitolla seuraaviksi vuosiksi. Verhoja en vaihda. Alkuperäiset ovat ihan hyvät. 

Pikkuisen arveluttaa uuden pöydän pituus, se kun on vain parimetrinen. Nykyinen pirtinpöytä on nimittäin puolisen metriä pidempi ja etenkin Iso-J on kovin huolissaan näyttääkö uusi pöytä kerjätyltä. No ei näytä, lupaan sen.

Kotona oltiin hyvissä ajoin iltatallia ajatellen. Enkä muista milloin viimeksi olisin ollut niin väsynyt kuin eilen.

Siinähän ne kaikki

Tuo kuva ei sitten ole tarkoitettu kenenkään sisustusmakua ilkkumaan, kunhan vaan pläjäytin esille. Sattui moinen hengentuote tänään silmään kun käytiin Esikoisen kanssa valkoisia steariinikynttilöitä hamstraamassa. Eiköhän tuohon ole kaikki kliseet melko tehokkaasti survottu?

Siispä puhelimet esille ja #instaphoto #nofilter #carpediem. No en oikeasti ladannut kuvaa instaan, kunhan otin vaan muistoksi.

Steariinikynttilöitäkin löytyi, valitettavasti vain kahta kokoa. Ne pisimmät, adventtikynttilöinä käyttämäni jötkäleet ovat ehkä vielä varastoissa. Täytyy olla kärppänä neljä saadakseen, ovat nimittäin kysyttyä kamaa. Jaa että mistä, no itäisten kaupunkien stockalta tietennii eli Carlsonilta. Eikä ole maksettu linkitys. Kiva ja monipuolinen tavaratalo.

Ponimies pääsi tänään jumpille. Alempi kuva toissapäivän loppukäynneiltä. Nuorimmaisella on tapana nakata varsinaisen treenin jälkeen satula aidalle ja lähteä löntystelemään metsätietä pitkin ja ympäri pihaa.

Tänäänkin meno näytti (verhojen raosta kurkittuna) oikein hyvältä ja energiseltä. Olivat sitten menneet pellolle laukkailemaan ja energia oli purkautunut Ponimiehestä hillittöminä pukittelusarjoina. Siispä takaisin hiekalle ja tarmokasta laukkatyötä laajoilla kaarilla vaihtelevin vauhdein. Niin, että kuski määräsi sekä suunnan että vauhdin. Ponimiehen tehtäväksi jäi puksuttaa eteenpäin.

Kun kipaisin katsomaan, olivat juuri lopettelemassa ja Ponimiehellä oli hikihelmiä otsalla! Ihan totta. Rinta, kaula, mahanalus ja kintut märkänä -ja kauhean itseensätyytyväinen ilme! 

Pääsi talliin fleeceloimen alle kuivattelemaan ja Töttis laukkasi tarhassa itsensä hyvään hikeen. Että tuli sitten taas molemmat hevoset liikutettua. Hyvähyvä.

Monta reittiä maaliin

Eiliseltä Kuopijon reissulta on syytä mainita paikallisen hevostarvikemyymälän loistava asiakaspalvelu. Siis sen ruotsalaisen ketjun paikallinen myymälä. Niin oli asiantunteva myyjänainen, että meinaan pistää kiitospalautteen menemään. Kaiken muun lisäksi ko. henkilö oli vielä erittäin samalla aaltopituudella kanssani eli huiman hyvä tyyppi. Ihan kuin oltaisi tunnettu vuosia.

Ponimies sai hienonhienon metsänvihreän satulahuovan ja tyyliin sopivat päitset joissa muhkeat karvapehmusteet. Niitä onkin kiva hieroa ja hinkuttaa tarhan pohjaan marraskuun räntäsateella... juu ei. Niitä käytetään vain taluttamiseen ja valokuvaukseen.

Pari muutakin juttua tarttui mukaan, joten ihan turhaan ei myyjänainen saappaita hakenut Nuorimmaisen koipiin sovitettavaksi. Mukavinta asiassa oli se, ettei hän väenvängällä myynyt saappaita, vaan päädyimme sitten yksissätuumin toiseen ratkaisuun joka antaa armoa kasvavalle jalalle ja sitämyötä maksajan lompakolle.

Iso-J potee jumittunutta oikeaa olkapää-lapa-yläselkä -aluettaan. Jo toisen kerran tällä viikolla kävi hakemassa kipupiikit. Siellä on niin paha jumi, ettei näemmä ihan pelkällä buranalla mene ohi. Hieronta ja/tai lihasmanipulaatio on toki tehty Taikanäpin toimesta, mutta sekään ei yhdellä kerralla auttanut.

Toivottavasti tokenee lähiaikoina, minua nimittäin kovasti polttelee nyt se tuvan uusi ruokapöytäsysteemi ja siihen puuhaan tarvitsen välttämättä riuskaa miestä avukseni.

Onneksi Siskolikka ja Perikuntansa keskimmäinen tulevat huomenna syyslomareissulle. Katsotaan mitä saadaan aikaan.

Lauantaina arvelin mennä katsomaan Heidin tallille valmennusta ja yritän samalla reissulla vongata ko. valmentajan meille kotiin pitämään tunteja. Sunnuntaina kurvaan ehkä takaisin Kuopijoon, Siskolikan Perikunnan nuorimmainen pelaa siellä lätkää. Vanhinhan on solahtanut opiskelijaelämän syövereihin jossain päin Skotlantia.

Ja ne valkosipulitkin pitäisi saada multiin... huoks.

Tälleen tänään. Iloitse perjantaista, missä lienetkin!






6 kommenttia:

  1. Tekemisen meinikiä taas, otahan lunkisti siellä nyt. Riittää kun jaat tulikomentoja...

    Syksyn meininkejä on tuo huushollin stailaaminen. Ei sitä kesällä kerkee eikä viitsi. Syksyn tullen sisälle paetessa alkaa katselemaan ympärilleenkin. Mukava kun on erilaisia vuodenaikoja ja niihin liittyviä puuhia.

    Valkosipuleiden istutuskelejä näyttäisi piisaavan teilläkin päin ainakin kaksi viikkoa, mahdollisesti pitempääkin. Älä ressaa! Minäkin olen vähikseen kunnostellut maita ja vetänyt kynsien istutusvakoja. Vähän päivässä ja paljon viikossa. Oma urakkani niiden suhteen on lähes finaalissa. Huomenna viimeiset, ja homma on taas näiltä erin työstetty. Toki hyötymaalla riittäisi talikontia vielä pitkäksi aikaa. Sen minkä saa syksyllä tehtyä on pois kevään töistä. Mutta jos ei ehdi/jaksa, niin kevät tulee joka tapauksessa ajallaan. Näin toivon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, en hosu. Eivätkä hosu savolaisetkaan kun kutsua ei ole vieläkään tullut. Pitäisi kai nyt tormistautua ja soitella sen perään.

      Nämä meidän stailaushommelit ovat siitä hauskoja, että harvoin jos koskaan mistään tarvitsee täyttä hintaa maksaa, nämä on niitä 'aika tavaran kaupitsee' -juttuja. Tuleva ruokapöytä on ollut yhdessä sisustusmyymälässä esillepanopöytänä ja kun vaihtoivat kalusteita, Iso-J oli kärppänä bongaamassa jykevät kalusteet. Niitä pöytiä on itse asiassa kaksi... toinen valkoinen, toinen kermankeltainen.

      Ja meillä kierrätetään samalla periaatteella eteenpäin tavaraa, vaihdetaan työhön tai meille akuutin tarpeen tavaraan.

      Nyt pitäisi löytää nippu kaitaliinoja passaamaan uuteen pöytään. Neljä vähintään jos ja kun kahdeksan tuolia asetellaan sen ympärille.
      Jostain ne löytyy ja nettikauppoja on kiva joutessaan selata.

      Kiva kun säät ovat suotuisat. Tänäänkin oli aivan ihana aurinko. Harmi vain, että aurinko aikaansaa armottoman viiltokivun ohimoon ja puolen naaman puutumisen. Se on joku kasvohermo joka ärsyyntyy valosta(kin).

      Luin jostain, että myös vatut voisi jo syksyllä silpoa kevätkuntoon. Nyt marjoneet varret pois ja keväällä uutta kasvua marjomaan. Onko näin?

      Poista
    2. Ok. Tilasin sulle lauantaista eteenpäin pilvistä tai puolipilvistä säätä :D Niin ja vähätuulista, sillä myös tuulen tuiverrus ottaa kasvohermoon. Optimointia :P

      Ja vatut voi silputa jo nyt. Minä en silppua, sillä paikallinen rusjänes jättää siivoamattoman pöpelikön lähes rauhaan. Auta armias, jos olet leikkonut ja jättänyt ne harvat valioyksilöt sinne... Ne on kevääseen mennessä katkottu talttahampain. Sitten ollaan ilman vattuja. Tällä varoituksella suosittelisin jättämään homman kuitenkin keväälle.

      Poista
    3. Kiitos! Pelastit juuri ensi kesän vattusadon :-)
      Kiitti myös säätilauksesta, otithan mukaan myös marraskuun?

      Poista
  2. Kasvoihin osuva tuulenvire yhdistettynä kirkkaaseen matalalta tulevaan auringonhäikäisyyn teki aiemmassa elämässä kipeää. Tai pimeällä auton ajo, vastaantulevien valo otti aika makeasti suoraan päähän.
    Nyt kun olen elänyt vuoden ilman kolmoishermosärkyä en käsitä miten kestin sitä yli kymmenen vuotta. Ei sitä oikein käsitä muutkaan.

    Toivottavasti saat pian apua vaivaasi!

    Liian harvoin tulee kommentoitua, mutta sisustuksellinen viisastentaulu-löytösi sai suorastaan nauramaan, iloinen asia siis. Sitä kuitenkin ihmettelen mihin suunnittelijan mielikuvitus oli loppunut? Tuotehan on hiukan keskeneräinen koska siitä puuttuu kaikki tähdet ja linnunpöntöt...

    Mukavaa viikonloppua Torpan väelle ja laitapa jossain vaiheessa kuvia työssään hikoilevasta poninuorukaisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja jätit puumerkkisi.
      En kyllä minäkään käsitä miten olet pystynyt elämään päällisin puolin täyttä elämää, hevosharrastus ja työ mukaanlukien ja samalla kärsinyt kolmoishermosärystä! Uskomatonta sinnikkyyttä ja onneksi vihdoin vaiva jäi historiaan. Laitatko joskus meiliä tai soittele, kiinnostaa nimittäin kovasti se, miksi niin kauan kesti leikkauspäätös.
      Mulla on kuulema kaksi vaihtoehtoa, leikkaus tai lisälääkitys josta jälkimmäistä lääkäri ei ainakaan täällä meidän sairaalassa mitenkään innokkaasti suositellut. Jätti siis päätöksenteon KYS:n kolleegoille.

      Tuosta viisaustaulusta ei todellakaan puutu muuta kuin jokunen tähti, avain, nuottiviivasto ja ne linnunpöntöt. Live, love, laugh ;-)

      Yritän hankkiutua kentän liepeille seuraavalla oppitunnilla, nyt harjoitellaan laukannostoa käynnistä ja temponvaihteluita. Plus kokoajan kerrataan vanhoja perusjuttuja.

      Ratsastus on, kuten hyvin tiedät, laji jossa aloitetaan joka kerta alusta. Ei voi palata edellistunnin mahtiflow -tilanteeseen ja jatkaa siitä.

      Onneksi noin nuori hevonen oppii nopeasti ja edistyminen tapahtuu harppauksittain. Hurjan palkitsevaa ratsastajalle. Meillä on ehdoton valtti nyt se, että Ponimiehen PT käy selässä viikottain ja pitää tunnin Nuorimmalle samoin, viikottain. Ei kerkeä lähteä vikasuuntaan se homma.

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com