lauantai 17. lokakuuta 2015

Höntti päivä


Tämän päivän ratsastustunti siirtyi huomiseen, mutta innokkaat ratsastajat ottivat molemmat hevosvoimat hommiin. Eli toisinto eilisestä. Töttis oli vallan tohkeissaan ja otti selkeästi mallia Ponimiehen askellajeista, laukkakin irtosi vähän turhan innolla ja hurjan avoimessa muodossa. Pääasia olikin, että Töttis ylipäätään liikkui satulan alla eikä vouhottanut omia hysterioitaan yksin tarhassa.

Tukkakin meni sekaisin humpatessa mutta sehän ei pellavapäätä haittaa. Eikä pieni pintahiki.

Tulin valtavan iloiseksi, vaikka tamma ei mitään osaa, se kuitenkin yrittää ja haluaa osallistua tekemisiin. Pienellä laitolla senkin saisi viriteltyä ratsusäädöille, mutta jotenkin tuntuu siltä, että tuon hevosen ei kuulu liikkua tiukassa paketissa vaan tukka tuulessa valtoimenaan. Pyöritä, pieretä pellavapäätä.

Kenttä on hyvä ja toimiva. Se on hevoselle raskas työalusta, mutta ei millään muotoa epämiellyttävä koska Ponimies sinne aina yhtä pontevasti askeltaa. Täytyy vain muistaa pohjan raskaus ja mitoittaa ratsastussessiot sen myötä.



On kiva katsella tuon pariskunnan yhteistyötä. Pitkän matkan ovat yhdessä kulkeneet sieltä talvisesta metsästä jolloin Ponimiehestä kaupat teimme, yksivuotias varsa lapselle ensimmäiseksi omaksi hevoseksi. Loistovalinta vaikka itse sanonkin. Pari katkennutta rannetta ja lukuisa määrä muita pienempiä haavereita, mustelmin sinetöity ystävyys jonka toivon jatkuvan vielä kauan.

 

Tänään jatkoin aamutallin jälkeen unia niin, että nukuin täysin pommiin. Sinne jäi näkemättä Heidin tallin valmennustunti ja monta muutakin päivälle suunniteltua asiaa siirtyi huomiseen tai johonkin muuhun ajankohtaan.

Illalla meitä kuitenkin kokoontui kahdeksan hengen seurue syömään grillin kautta kulkeneita lampaan pihvejä, kanaa, paprikoita, tzatzikia (kuka tuon osaa ikinä kirjoittaa oikein, kysyn vaan?), uunissa paahdettuja bataatteja ja monta muuta evästä. Sitten saunottiin vertailevalla tekniikalla. Minä vannon sisäsaunan nimeen mutta ulkosaunan takkatupa on kieltämättä ihan kuningassalonki.

Jos joskus lottovoitto Torpalle kosahtaa, päästän toistaiseksi piilossa olevat arkkitehtooniset lahjani virtaamaan valtoimenaan ja suunnittelen julppean lisäsiiven eli viherhuoneen uima-altaineen ja takkoineen sisäsaunan jatkoksi.

Huomenna on Ponimiehen PT:n pitämä puomitreenitunti, yritän hankkiutua paikalle kameran kanssa. Toivottavasti säät jatkuvat suotuisina.

Kummipojan lätkämatsia emme näillä näkymin lähde katsomaan, peli alkaa Kuopiossa kl. 19 ja pelin jälkeen pojat pakkautuvat bussiin joka palauttaa heidät Helsingin päässä jäähallin pihalle neljän maissa maanantaiaamuna. Melko rankkaa. Tänään Oulussa oli ollut voittopäivä.

Nyt yöunille, juuri passeli aika siihen hommaan.
Loma käy vähiin ja sitten alkaa pitkä ja raskas kaamosjakso Jouluun saakka.

Mukavaa viikonlopun jatkoa, missä lienetkin!





4 kommenttia:

  1. Komeasti hiekka pöllyää hevosvoimien lennättämänä! Ja pommiin nukkuminen on varmasti tullut tarpeeseen - pitää nauttia siitä mitä eteen sattuu tulemaan :D

    Leppoisaa sunnuntaita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämän päivän kai piti mennä näin, Tuli höntti päivä ja hyvä sellainen.

      Poista
  2. Ihanaa kun ratsastajan siistit varusteet rimmaa niin hyvin ponimiehen satulahuovan väriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olennaista, tietenkin. Uusi havunvihreä huopa ei sovi asusteisiin, enkä osta mitään nuuskamuikkustakkia kyllä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com