sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Eipä sillä

Osa viikonlopun annista

Eipä sillä, että töitä luettelisin mutta nyt laitan ihan vaan ranskalaisin piiruin viikonlopun koosteen:

- sisäsauna valmistui, suurkiitos Iso-J:n isälle. Kiuas on paikoillaan ja hyvin pöhisee. Löylyt ovat aivan mahtavan pehmeät ja iso saunatila takaa sen, ettei happi lopu. Nuorimmainen hyökkäsi ekana löylyihin.

- kanala on siivottu. Eivät ne pirun maatiaiset silti saaneet munahanoja auki. Pitänee teroitella kirvestä.

- molemmat hevoset saivat liikehdintää. Lauantaina Nuorimmaisella oli ratsastustunti Ponimiehen PT:n valvon silmän alla, tänään Ponimies ja Nuorimmainen kertasivat kotiläksyjä. Töttis sai liikehdinnän lisäksi uuden nimen Ystäväni -kirjaansa, ei siellä montaa nimeä ole mutta täydellinen 'terapian tarpeessa' -pari on nyt syntynyt. 

- Nuorimmaisen koulun myyjäisiin on kotipaakarissamme leivottu sen kuusi sorttia syötävää. Seitsemättä ei ehditty kun piti rientää...

- ...sunnuntai-illan Balancerituaaliin. Tunti hyvää venymistä ja rentoutumista.

- tallissa on kaksi jättirullaa superhyvää heinää. Ei pelkkää kortta vaan ihan on lehtikin mukana. 

- Valio ei aiheuttanut muuta kuin pätkiviä sähköjä, muutaman tunnin katkokset ja kaksi irronnutta kasvihuoneen kattopanelia. Toinen on yhä jossain päin maisemaa, toinen on jo omalla paikallaan.

Olisi kai sitä muutakin mutta tässä nämä tärkeimmät. Nyt vielä espanjan läksyt ja sitten nukkumaan. Pääkin keikkuu yhä harteilla, sitä särkee enemmän ja vähemmän, välillä ei yhtään.

Kameralla kaikenlaisia otoksia, puran ne sitten alkuviikosta. Kaikenlaista säätöä luvassa koko viikoksi.

Heippa, missä lienetkin!

Talveksi tämmöinen projekti

PeeÄäs:
pitäähän mun vähän ilkkua, Nasse tarjosi perjantain parhaat naurut. Pappakoira porhalsi koivennostolle ennen nukkumaanmenoa. No sattui niin onnettomasti, että Nasse nosti koipea Valion vastatuuleen ja länsituulen myrskypuuskan yllättämänä kellahti selälleen leimukukkien ja kultapallon sekaan. Voi sitä harmistunutta ähinää jolla pungersi itsensä yläs ja käänsi selkänsä tuulelle. Tuolla koiran iällä koivennosto kestää minuutteja, ei mitään pikkuruikkauksia. Pitänee sopia taas visiitti eläinlääkärille.



6 kommenttia:

  1. Eipä sillä, että puuhataan täälläkin kuumeisesti :P

    Kukkenheimin talviresidenssi valmistuu kellon ja säätilan kanssa kilpaa juosten. Vuorokauden päästä pitäisi kanat olla sisätiloissa, ainakin liippaa pakkasta ennusteiden mukaan. Erilaisia innovaatioita kehitellään sitä mukaa kun rakennellaan. Muinaisesta saunarempasta jätteeksi jäänyt vanha lasiovi taitaa saada uuden elämän Kukkenheimissa - ja muita diy-kierrätysniksejä. Maestro 2 - 0. Olisin hävittänyt senkin, jos minusta olisi kiinni.... Tosin kottikärryillä ei sitten ajella kanalaan sisälle, mutta sitä ei tässä vaiheessa lasketa puutteeksi. Ovi kuin ovi kelpaa juuri nyt. Ei ole aikaa rakennella verkko-ovea. Ajanee asiansa :D

    Onko helpointa siirtää kanat orrelta poimien ja sijoittaen talvikanalan orsille suoraa pimeään? Sitä pirun Korvapuusti-Elvistä ei tahdo ilman haavia saada kiinni, on se pirun vikkelä lyhyistä koivistaan ja metakka on kova. Hilpeä kaveri, vaikka onkin alkanut nokkia maatiaiskanoja ihan turhasta.

    Onnea ja iloa hyvistä löylyistä ja rattoisaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämärähommia on kukkojen siirto, mieluummin pimeässä kukko orrelta kainaloon. Samalla ne kanatkin menee. Nopeaa ja hiljaista toimintaa.

      Meillä aina naapurit tietävät milloin pikkuväkeä siirretään talvimajoitukseen, Vappupilli huutaa kuin henkeänsä näpistettäisiin. Ulkokanalassamme kun kanat joutuu käsikopelolla roplaamaan alas pikkumökin orrelta ja siinä tiimellyksessä ne havahtuvat pirulaiset rääkymään.

      Poista
    2. Meillä on siis selkeästi isänsä poika :D Että se kukonpätkä voi huutaakin kuin henkeä vietäisiin, vaikka vain ystävällisesti koitettaisiin ottaa kiinni siirrettäväksi. Siitä vain lähee ääntä...

      Ruskeat paksut rouwat voi ottaa milloin tahansa syliin ja kantaa - ne vain hämmästelevät maiseman muuttumista ilman omien jalkojen kulkua. Hassut on kanan aivot ja ajatukset.

      PeeÄäs: mistä saat sitä tuomaasi Biofarmin rehua? Tänne ei saa edes tilattua GMO-vapaata rehua. Jotain tanskalaista gmo-vapaata luomurehua saa Oulusta. Saisin kimppaan muutaman muunkin kotikanalan, mutta en kuitenkaan lavallisen vertaa. Kysynkö suoraa tehtaalta tai jostain?

      Poista
    3. Pikavastaus; K-maataloudesta.

      Poista
  2. Lokoisan näköinen sauna. Jäisin varmasti asumaan tuonne.
    Kuulostaa kiireeltä. Voi Nassea, minua ei naurata, kun tuuli voi viedä minuakin.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri sellainen sauna jossa voi nostaa kintut seinälle ja lojua leppoisasti vaikka kuinka kauan. Lauteet leveät ja löylyt lempeät. Silloin reilut kaksi vuotta sitten valitut värit ja materiaalit ovatkin nyt trendikkäitä, hassua. Lauteet ovat Iso-J:n isän insinööritaidon työnäyte, mittatilauksena tänne tehdyt ja kestävät takuulla niin, että vielä pari perikuntaa niistä kinastelee.

      Ihana sauna!

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!