maanantai 28. syyskuuta 2015

Syyskuun viimeinen maanantai



Laimeahko on Karjalan ruska, mutta selkeästi on nyt syksy päällä.
Hevoset olivat jo yötä tallissa ja olen vienyt laitumelle lisäheinää. Niukanlaisesti tosin annostelen nyt heinää, ettei vaan treenattu sixpack katoaisi Ponimiehen vartalosta.

Jos lauantaina oli iloinen ratsastaja Töttiksellä, sunnuntaina samainen hevonen olisi kuulema joutanut myydä pois, turhana.

Verensokeri taisi olla alhaalla ja pientä turhautumistakin ilmassa. Mutta sen minkä näin, näytti ihan hyvältä. Ottaen huomioon, ettei aktiivista ratsastusta Töttiksen kanssa ole harrastettu hävyttömän pitkään aikaan.

Sovittiin Ponimiehen PT:n kanssa, että lauantaiaamuisin on meillä valmennustunti ja Esikoinen saa tammansa kanssa sinne mennä mukaan jos motivaatio löytyy.

Muuta kummallista tänne ei kuulukaan.
Lauantai-ilta oli kiva naapureiden kanssa eli vielä ollaan väleissä.

Sunnuntai meni muissa hommissa, kentän aitaa ei tehty metriäkään. Tänään olin tavararoudarina ja retuutin matkahuoltoon laatikon toisensa perään. Iltapäivällä kotiin päästyäni oli kivaa puuhaa, postitin asiakkaille laskut tänään lähetetyistä tavaroista. Että samoihin aikoihin on kamat ja lasku perillä. Maksuehtokin on sen verran tiukka, että rahnat kiertää vikkelästi. Eivät ne tosin meilläkään kauaa viivähdä. Mutta euro pyörii ja pienyrittäjä rimpuilee siinä kyydissä minkä voi.

Nyt talliin, karsinat siivoamatta ja yöheinät laittamatta... tässä rutiinissa on nyt vielä vähän hiomista.

Adíos!


6 kommenttia:

  1. Hitokseen kylmä yö tulossa, laitoin kasvariin basilikojen päälle peiton ja lattialle lämmittimen. Pari yötä ennustetaan +5 astetta, sitten taas lämpenee.

    Kukkenheimissa lattia on valmis eikä seinissäkään päiväkausia mene. Tarvittaessa kanat pääsevät lämpimään hyvästi ennen pakkasia.

    Selviskö kuka munat vie, vai onko tuotantopuolella lakkomeinikiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole selvinnyt. Olen yrittänyt syynätä kanalan lähimaastoja todistusaineiston keräämisen merkeissä mutta ihan turhaan. Ei sieltä heinikosta löydä välillä koiraakaan joten munankuorien hakeminen sieltä on ihan ajan hukkaa.

      Sulkasatoakin on ja nuoriso ei välttis vielä munaa. Kukko on kieltämättä toistaitoinen mutta eihän kukon typerehtimisen pitäisi kanan munasoluntuotantoon vaikuttaa millään tapaa.

      Monen sattuman summa, ihan outoa kyllä etteivät edes silkit muni, yleensä sieltä on aina muna tai kaksi löytynyt. Maatiaisilta ei mitään, nada.

      Poista
  2. Ei meilläkään kanat muni nyt. Pistin kaikki lukkojen taakse kun munivat pihalla piilopesiin ja siitä lienevat loukkaantuneet. Vanha Vappu paholainen joutui taannoin kojootin mitään....salaa toivon nuorisolle samaa kohtaloa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siis ihan globaali ilmiö tämä kanojen kapina?

      Yksi savolaiskana löytyi hengettömänä aamulla, muut vaan juoksentelee edestakaisin. Munamäärä 2, silkit edes yrittävät.

      Kohta taidan minäkin jättää avoimet ovet tarhaan, kettu voisi vähän käydä nuhtelemassa.

      Poista
    2. Meillä tulee viittä munaa päivässä ja munintaikäisiä on käsittääkseni yhdeksän. Viisi niistä on ruskeita tehokanoja, mutta eipä nekään enää tuota muna/päivä tahtia. Ei tarvikaan.

      Tipi the Bird varmaan pian alkais olla tuottoisassa iässä, mutta kasvaa vain mokoma aina vain isommaksi. Nyt on kiuruvetisten koossa. Alho-sussex mix odotettavasti kasvaa kiuruvetistä isommaksi.

      Poista
    3. Mietin juuri, ovatko meidän kanat muuttuneet kukoiksi. Eivät tosin kiekaise. Veikkaan jotain kapinaa. Pitäisi löytää yllyttäjä siitä porukasta ja tarjota kirvesterapiaa niin ehkä munahanat taas aukenee. Kennossa on nyt VIISI pientä silkkikanan munaa, niillä pitäisi pärjätä :(

      Hyvän saaliin te kyllä saatte, se tahti saattaa vähän hiipua kaamoksen myötä mutta keväällä varpisti joku maatiainen tahtoo hautoa. Mahtaa tulla vinkeitä tipuja jos Elvis on päässyt pykälään :D

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com