maanantai 3. elokuuta 2015

Sukua kyläilemässä


Olipa mukava maanantai, serkkupoika puolisoineen kurvasi pihaan. Minulla on melkoisen pieni suku ja väki hajallaan ympäri maailmaa joten näiden ylen harvinaisten vieraiden visiitti vaatii oman mainintansa Torpan päiväkirjaan.

Meillä on sukuvikanaominaisuutena vähän semmoista, että kuulumisia kysellään harvakseltaan ja kyläillään vielä vähän harvemmin. Sitten kun jossain kinkereissä nähdään, on aina huisan mukava nähdä ja vaihtaa niitä kuulumisia. Ja sitten taas kuluu pahimmillaan vuosia seuraavaan tapaamiseen.

Onneksi tässä viime vuosina on ollut myös iloisia tilaisuuksia joissa sukua on nähty, ei aina niitä hautajaisia.

Suurensuuret kiitokset kun kävitte. Pidempäänkin olisi pidetty teitä täällä, mutta ehkä jo ensi kerralla jäätte vaikka yön yli?

Tähän loppuun ne mainitsemani surkeat kurkikuvat. Iso-J hihkui viime viikolla, jotta nyt on pitkäkoipisia lintuja pellolla. Minä nappaan kameran käteen ja kirmaan pellolle. Räps ja räps ja sitten ne rimppakintut jo lensivät kauas. Luonnollisesti, siis aivan vissinvarmasti minulla on tämmöisissä tilanteissa kamera tuhannen väärillä säädöillä ja siinä kuvaa sohlatessa vielä törkkään vahingossa jonkun erikoisasetuksen päälle. Että ei näillä(kään) kurkikuvilla rehvastelemaan tohdi. Katsokaa nyt itse, ei oo lintukuvaus mun vahvin laji, ei todellakaan.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!





4 kommenttia:

  1. Noooh - kuvissa on selkeästi panostettu fiilikseen ja liikkeeseen. Kurjen valtava nousukiito on oivallisella tavalla ikuistettu. Suorastaan kuulee siipien läiskeen. Nih.

    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo ei nyt ehkä ollut ihan viiltävin lukemani kuva-analyysi mutta se aikaansai ihan spontaanin naurunpyrskähdyksen *snort*
      :D

      Poista
  2. Kiva oli pistäytyä torpalla ja ajomatkakaan täältä enonkoskelta ei todellakaan kestä kauan. Ensikerralla täytyy minunkin soitella teille aikaisemmin miten liikutaan täälläpäin eikä edellisenä päivänä niin ei tulla ihan puuntakaa :-)
    Terkkuja kaikille torpan väelle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kim vielä kerran käynnistä. Ei se ajomatka paha ole ja kuten sanoin, kotonahan me ollaan useimmiten jollain kokoonpanolla, joten saapi tulla vaikka ihan ilmoittamatta.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com