tiistai 28. heinäkuuta 2015

Uusi moppi

Joko nyt, joko nyt?? 

Niinhän siinä sitten kävi, että Torpan tantereilla tallaa yksi nelijalkainen lisää. Maanantaina illalla ajelimme naapuripitäjään ja siellähän se Remuna tutuksi tullut härvä pörräsi kasvattajan kintuissa.
Kotiin meitä lähti yksi enemmän eli Remusta taisi nyt tulla Nuorimmaisen koira. Samalla vaihtui nimi, uusi nimi on vaalean vehnälagerin mukaisesti Leffe. Tai Lefa. Tai Leif... rakkaalla moppikuontalolla on monta nimeä.

Illalla Leffe pääsi (joutui) pyykille, Perilliset kylvettivät ja föönasivat koiran kuohkeaksi ja mustikkamuffinsin tuoksuiseksi (todellakin on olemassa sellaistakin turkinhoitoainetta). Lähinnä tuvassa lemusi Eau de Märkä Koira, mutta aamulla aromi oli jo neutraalimpi.

Iso-J pyöritteli päätään ja totesi jääneensä pahasti alakynteen ja vähemmistöön. Pöh, onhan hänellä tukenaan jo kolmas UROSkoira, kaksi POIKAkiss... konsulttia, yksi Mieshevonen (ruuna)  ja hitosti paljon kukkoja. Että äijävalta täällä on, ainakin teoriassa *tirsk*

Pöljä pellavapää

Aamulla totesin, että aamutoimet on syytä suorittaa melko ripeästi, jäin koirien ruokinnan jälkeen tyhjentelemään tiskikonetta ja odottelemaan, että porukan hitain (ruokailija) Peetu saa kuppinsa puhtaaksi. Se oli virhe. Tuvan pitkän maton päähän ilmestyi köntsät. Niin tahmeaa mallia, ettei ollut putsattavissa vaan vaati pesun. Ja näillä keleillä maton kuivaminen vie muutaman päivän. Perhana.

Muutenkin aamujen aikataulutus on syytä pohtia uudelleen, etenkin sitten kun hevoset tulevat kotiin ja täytyy sovittaa aamuaikataulut koulujen lukujärjestyksiin sun muihin elämää mutkistaviin elementteihin.

Leffe ja Nasse ovat ihan iisejä tapauksia, kulkevat pihalla vapaana ja etenkin Leffe seuraa mukana eikä näytä mitään elkeitä omille teilleen poistumiseksi. Peetu onkin sitten aina narunjatkona, sillä tappijalka on sairaan nopee jos sikseen tulee eli jos tiellä menee auto tai taivaalla lentää lintu. Mitä vaan voi tapahtua ja Peetua viedään. Silloin ei löyty jarruja eikä järkeä eikä varsinkaan kuuloaistia.

Onneksi Leffe on niin easygoing -tapaus, että Peetu ja Nasse ovat todenneet sen täysin harmittomaksi eikä terrieriegoilua tarvita. Pikkuisen kun ylähuulta rypistää ja ääritapauksessa päästää ärähdyksen, lopettaa Leffe tekemisen ja poistuu sivuun. 

Nyt! Nyt! NYT! HETI!!!

Kissat eivät Leffeä noteeraa, niitä kiinnostaa paljon enemmän ikkunoissa surisevien kärpästen jahtaaminen. Joka on muuten jätkien nykykunnolla sangen huimannäköistä puuhaa. Paksut kissankoltiaiset yrittävät olla ketteriä ja elastisia mutta kun maha ottaa kiinni niin se ottaa. Onneksi vielä ei ole mitään aineellisia vahinkoja kirjattu. Lähinnä pientä nolostelua kun sulava tiikerinloikka muuttuukin mahalaskuksi tai jää lyhyeksi.

Että tämmöinen lisäys Torpan kansalaiskirjaan. Menopuolelle kirjataan yksi miinus kananuorikoiden listaan. Löytyi hengettömänä tarhasta. Veikkaisin, että sitä on kuritettu joko harakoiden tai haukan toimesta. Haukka nimittäin kiertää taas tiluksien ilmatilassa. Se tarha, jossa ne toukokuussa kuoriutuneet nuorikot ovat silkkikanojen seurana jäi lähtökiireissä kattamatta eikä sitä verkkoa ole vieläkään siihen viritetty. 

Illan ohjelmassa on Peetujengiläisten tapaaminen ja sille reissulle pitää sonnustautua melkolailla heti.
Ponimies on tänään saanut uudet tanssikengät jalkaansa, ainakin kengittäjän piti asia hoitaa tänään mutta tallilta ei ole vielä kuitattu tehtävää suoritetuksi. 

Tälleensä alkoi tämä viikko ja nyt ollaan vasta tiistaissa. Viikonloppuna olisi Kuninkuusravit omassa kaupungissa mutta saas nähdä pääsenkö kumpanakaan päivänä raviloihin ja totoloihin.

Säästä ei muuta mainittavaa kuin maanantain vastaisena yönä tehty sade-ennätys.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Illinlillin lieru, lälläslää !



14 kommenttia:

  1. Aaaw, mä olisin niin lapsena halunnut cockerin. Veljen kaverilla semmonen oli ja se oli ihan mainio tapaus. Aikuisemmiten olen tullut järkiini ja tiedän, etten kykenisi hoitamaan tuon rotuisen turkkia, joten se siitä. Mutta kivoja ne on kyllä muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww se onkin. Kun se ei ole näyttelykoira niin voidaan pitää turkki lyhkäisempänä sporttiversiona jolloin sitä ei tarvitse pestä ja föönata viikottain vaan pelkkä harjaaminen riittää. Ajettiin jo mahaan ja kainaloihin nakuraita ettei takkuunnnu.

      Mulla on aina ollut ns. turkkirotuja ja se näyttelytrimmin ylläpito oli sangen työlästä.

      Poista
  2. Onnea teillekin perheenlisäyksestä. Mekin tosiaan höpsähdettiin käppänään ja nyt meillä EI OLE lattialla mattoja. Niiden asennus saa odottaa itseään vielä tovin. Pikkunaskalit ottavat suuhun kaiken mahdollisen, erityisesti lattialle unohtuneet vaatteet ovat kivoja perässä vedettäviä. Mutta meidän Helmi on niin suloinen, että saa kaiken anteeksi kun vähän katsoo kauniilla silmillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä kehveli... Onnea teillekin perheenlisäyksestä! Pitääpä käydä kurkkimassa blogista.

      Meillä on kätevää kun on pentu mutta se on jo 90% sisäkuiva ja hampaat vaihtuneet melko hyvin. Ei tihutöitä, ei pissalätäköitä.

      Teilläkin on se etu, että pennun voi nakata pihalle aina tilanteen vaatiessa ilman monimutkaisia uloslähtörituaaleja tai hissin odotteluja.

      Mitäs tuumaa teidän muu eläinkunta?

      Poista
    2. Meidän Hullu-Valma oli mukana hakureissulla ja rakastui "pikkusiskoonsa" heti ensi näkemällä. Hassuinta oli kun kissat tajusivat heti, että tämä on "oma koira", eikä mikään vieraileva tähti. Harmi kävi nuolemassa Helmin naaman tervetuliaistoivotukseksi ja Hurjan kanssa jo nukkuvat ja telmivät minkä kerkeävät. Niin suloista!

      Poista
    3. Loistavaa! Valman 'lempi'nimi kuulostaa kyllä karulta :D
      Ei se nyt niiiin hullulta vaikuta, sen vähän mitä olen Valmaa nähnyt.

      Poista
  3. Nuorimmalle paljon Onnea Leffen omistajattarena:). Kaveri on hellyttävä ja kuten jo aiemmin totesin sopii opetella käytöstä, koska muutoin on aika hellyttävästi ulkomuodoltaan mopin kaltainen. Nemppa kuittasi viehättävän Päijänne-risteilyn ja kotikulmien satama oli varsin viihtyisä. Huomenna suunta kohti Puumalaa ja sen jälkeen Kummipoika, ei siis Kummikoira tulee pitkään suunnitellulle vierailulle tutustumaan golfin ihmeelliseen maailmaan sekä katsastelemaan WRC-ralliautoja nurkan takana olevalle huoltoalueelle. Hugs from Nemppa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset välitetty, kiitellen lähetti terkkuja takaisin.

      Vietävän mukavia kesäpäiviä, toivottavasti säät suosivat. Ainakin pikkugolfarille toivon kuivaa keliä, ettei into laannu heti alkuunsa.

      Poista
  4. Oivoivoi, mikä suloisuus, voi että....Voi hellan lettas (lässytysgeeni aktivoitui) Nuorin on varmasti onnesta soikeana.

    Kuinka vanha Lefa onkaan, ja mikä on aikuisen säkäkorkeus?

    On se kyllä nii-in suloinen.

    Kissoille voisi luennoida ylipainon vaaroista ynnä maan vetovoimasta ja niiden yhteisvaikutuksesta.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ryökäle söpö ja soma. On vaan niiiin outoa kun spanieli on terrierilaumassa vähän nössykkä.

      Leffe onkin vähän semmoinen rauhantekijä hippi, suvaitsevaisuuden ruumiillistuma.

      Ja kyllä, lässytysgeeni aktivoitui täälläkin.

      Poista
  5. Oi mikä kaunotar! Ja ihana ja söpö ja lutunen ja hellunen ja guuguugäägää. Ei ole maailmassa mitään niin ihunaa kuin koiranpentu, ei varppina ole! Jos kaikille sosiopaattidikaattoreille tuupattaisiin koiranpentu sylkkyyn niin kyllä loppuisivat maailmasta sodat. Uskon vakaasti siihen ma.

    Miähen veljenkin pihasta oli kanahaukka käynyt kaakattajan nappaamassa, naapurista oli vienyt kukon. Armoton on luonnon laki toisinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffe on niin suvaitsevainen poika (!!) että pukeutuu pinkkiin ihan estoitta :D
      Peace & Love on Leffen elämäntehtävä.

      Eläinlapset ovat parasta terapiaa, ne ovat niin pyyteettömiä ja vilpittömiä. Yhdyn täysin näkemykseesi sotahulluista.

      Poista
  6. Ihan eri sarjaa on spanielit ja ärrierit, mutta siinäpä vastakohdat toisiaan täydentävät! Lupsakkaa yhteiseloa! Milloinkas Peetu lähtee pyörimään näyttelykehään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja meillä on nyt hyvä soppa pyörimässä.
      Näyttelyitä ei ole tiedossa, varmaan taas syksyllä jotain.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com