lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kotona taas


Kaikki kotona ja kaikki hyvin.
Vesiheinää voisi paalata ja kissat ovat valtavia roikaleita. Kuukaudessa kasvaa muukin kuin ruoho, kitkin valkosipulipenkit päivänvaloon, Iso-J osti siimaleikkurin tilalle raivaussahan.

Kyllä tämä tästä asettuu.
Palataan pian!

Letkeää lauantaita, missä lienetkin!


PeeÄäs: sydärin paikka, prisman kassalla. En kestä!!!!

4 kommenttia:

  1. Raivuri on ihan POP! Sillä tekee vaikka ja mitä esim. tuoreen niittämisessä hevosille. Toki perinteinen viikatekin toimii, mutta raivuri konevoimana toimii monessa. Pisteet hankinnalle! Ja jos raivurin muka sai tulla eurohinnalla, niin halvaksi tuli...

    Kuittaan väsyneen festariviikonlopun. Jalat on oikeasti ihan muusina, sillä Nightwishin keikalle piti tunkea ja odotella toista tuntia. Muutoinkin tuli käveltyä ja seisottua bootseissa kaksi päivää. Tuntuu vahoissa koivissa! No vähänhän se odottelu seisoen oli kaikkinensa, mutta aidosti tuskan väärtiä. Uudelle laulajalle ei ropise pisteitä entisten kappaleiden esityksistä, muuten kyllä nostalgista. Extralisäpisteet säkkipillistin mukanaolo keikalle - miten voi niin kirotun ikävä-äänisestä soittovehkeestä saada oiva menopeli heviin?

    Qstock tarjosi oivan kattauksen hyvää musiikkia kahdelle päivälle. Suorastaan kiire tuli singahdella eri areenojen välejä, mutta huikea musiikillinen raskas tarjonta elähdytti vanhaa sydäntä. Teiniosasto myös riemuitsi. Mukana oli esikoinen kaverinsa kanssa. Kuopus poti kesäflunssaa ja hän oli rankattu alamittaisena jo valmiiksi pois ruodusta.

    Muutoinkin - well come back ja home sweet home... kotona paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ärgale miten nuo kuvat paisuvat mobiilisovelluksen kautta ladattuina ihan mahdottoman kokoisiksi. Nyt on jotain häikkää yhteyksissä enkä pääse kuvien kokoa muuttamaan.

      Kuitti ei ole raivurin vaan torstain ruokaostosten kuitti, ostettiin jääkaappiin perustarvikkeet.

      Raivurin hinta ei hyvien suhteiden ansiosta noussut pahaksi joten kyllähän se kannatti ostaa. Viimeistelijän siimoihin on sen käyttövuosien aikana palanut rahaa ainakin yhden raivurin verran eikä sillä ole edes kannattanut lähteä hevosaitauksen langanalusia niittämään, siimaa kuluu nääs.

      NW:ltä mainio veto se pillimies, istuu hyvin tyyliin. Ja niin hyvä kuin se uusi laulaja onkin, minusta kaikki biisit kuulostavat nyt niin samanlaisilta. Jotenkin olen vähän pettynyt tähän uuteen levyyn. Toisaalta en ole sitä saanut rauhassa kuunnellakaan.

      Kokemusta rikkaampi sinäkin, jalkojen kivistys on jo huomenna historiaa.

      Menen jatkamaan kitkemistä.

      Poista
  2. Sikäli mikäli tuo kuitin loppusumma on ruokalaskusi loppusumma esim. viikonlopulle neljälle-viidelle hengelle ottaen huomioon, että perustarpeet on jo kotona. Homma on ah nin ahterista. Mutta saahan siitä maksutapaetua puoliprossaa ja bonukset päälle.

    Kuola valuen katson noita ruokakuvia (Täällä Palak Paneeria:intialaista pinaatti juustokastiketta, raitaa, naanleipää ja sen laista - vaihteeksi, työkuviot estävät suuremat kokkailut, vaan eiköhän sitä grilli viritetä joku ilta ensi viikolla)

    Kissalla on ollut lokoisat päivät - ja veikkaan, ettei tuommoiseen kuntoon pääse ihan hiirimetsällä. Vyötärönmetsästystä hiirenmetsästyksen lisäksi.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuitin loppusumma ei todellakaan ole viikonlopun ruokaostosten summa. Torstaina pysähdyttiin Savonlinnan prismassa hakemassa kotiin peruseväät. Savonlinnassa siksi, että Iso-J:n lompakossa oli samaisesta paikasta lähtöisin oleva pullokuitti joka piti lunastaa pois.

      Perjantaina käytiin omassa tutussa cittarissa, viikonlopun eväät tekivät suunnilleen saman verran. Hedelmäosastolla nousi pala kurkkuun hintoja ja laatua verratessa. Onneksi omasta maasta saa edes mansikoita.

      On tämä Suomi vaan kallis maa elää. Onhan meillä monta asiaa hyvin ja paremmin mutta kyllä tuo ruuan hinta (ja verotus) on ihan ahterista. Hyvä ja terveellinen ruoka on kallista, einekset ja teolliset ovat aina tarjouksessa. Pikkuisen vääristynyttä sanon minä!

      Intialainen ruoka on niin hyvää, Palak Paneer on herkkua.

      Kissat ovat nyt totutelleet pikkuisen ulkoiluun, niillä on vaan niin mahdottoman jännittävää, että makaavat maassa pannukakkuna eivätkä liiku eteen eivätkä taakse.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!