lauantai 11. huhtikuuta 2015

Perjantain mietteitä


Katsellaan vielä vähän koiranpentuja kun minulla on sorttaamatta muutama sata kuvaa muista aiheista.

Päivän puuhastelujen perusteella katson itseni toipilaaksi, kohta varmaan täysin toipuneeksi.
Tauti oli ankara, mutta kesti onneksi vain muutaman päivän.

Räkää ja röhinää kyllä vielä riittää ja rykimiseni on vallan miehekästä. Heidipoloinenkin säikähti kun vastasin puhelimeen möreällä bassolla, ylläripylläri!

Toipumista odotellessa on ollut aikaa ajatella.
Lähestulkoon mitä tahansa ja ketä tahansa ajattelen, mieleen tuli kiitollisuus siitä, että juuri nämä ihmiset ovat elämääni ilmaantuneet. Kuka mitäkin reittiä.

Tylsiä unia?

Omia sukulaisiaan ei voi valita, mutta enimmäkseen hekin ovat mahdottoman mukavia ihmisiä joita kaikkia taitaa yhdistää tietty 'oman tilan kaipuu', se kulkee meillä suvussa. Ei tavata järin usein, mutta yleensä, tilaisuuden luonteen salliessa, hauskaa piisaa ja juttua riittää. Monet hautajaiset ollaan alati pienemmällä saattojoukolla hoidettu, mutta onneksi on ollut syytä iloisempiin juhliinkin. Eikä Iso-J:n puolen porukkakaan pöljempää sakkia ole, hyvin ollaan toimeen tultu ja tullaan toivottavasti vastakin.

Kun elettyä elämää on jo jokunen vuosikymmen, sitä on jonkinlaista vertailupohjaa ja ehkä vähän näkemystäkin siitä, mikä on hyvä ja hyväätekevä ihmissuhde. Joitakin nyt ajatellen opettavaisia ihmiskohtaamisia matkaan on mahtunut ja niinhän se pitää ollakin. Ei opi varomaan jos ei polta näppejään.

Monenlaista viheltäjää sitä onkin saanut nähdä, voi veljet sentään.

Mutta nyt on hyvä. Ei ole kyytä povella, ei uuvuttavia energianimijöitä, ei rasittavia vänkääjiä.

Lähipiiri on lähipiiri ja siihen kuuluu pieni mutta sitäkin timanttisempi ydin. Heti siinä ytimen laitamilla on monta rakasta ystävää, pikkuisen pidemmältä löytyy kaveria, toveria, frendiä. Vaikka yhteydenpito on hetkittäin hieman pätkivää, kaikkien kanssa voi pikaisen kuulumisten päivittämisen jälkeen jatkaa juttua siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.

Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää hyvä sydän ja luotettavuus. Jokainen hoitaa tonttinsa hyvin ja kenelle tahansa voi soittaa ja pyytää apua. Toki sitten vastavuoroisesti autetaan missä osataan.

Hevoset ovat tuoneet elämääni lukuisia ihmisiä. Osa on jo poistunut puhelinmuistiosta, mutta tottavie jäljellä on hevosihmisten aatelia. Ajatellaan nyt vaikka Ihmepoikaakin. Juuri nyt, kun Perheessä on eletty 'hieman haastavia' aikoja, asiat järjestyivät niin, että Ihmepoika pääsi suorittamaan jatko-opintojaan tuttujen ihmisten hoiviin.

Jotakuinkin näin
Niinpä olenkin tänään hyvillä mielin jättänyt Töttistyttiksen Vallun kotilaumaan. Homma sujui kuin rasvattu, hevosten lastaus vei noin 5 minuuttia ja ajomatka oli mennentullen mukava kun äärimmäisen venyvä autokauppias järjesti vetoautoksi upouuden Subarun version. Pitihän se testata, heti täysi kuorma päälle ja kulmakunnan korkeinta mäkeä nousemaan. Ei muuten yskinyt yhtään, nätisti ja tasaisesti liikkui. Eikä haissut kytkin :D 

Kiitos vielä kerran Heidille ja Tallimiehelle, täällä totutellaan tyhjään pihaan ja tallirutiinittomiin iltoihin.

Elämä on niin mahdottoman hyvää kun siihen kuuluu mahtavia ihmisiä kaikilta elämän aloilta!
Eikä sovi unohtaa blogimaailmaa. Tämän Pienen Ihmisen Päiväkirjan perustamisen jälkeen olen saanut tutustua (enimmäkseen virtuaalisesti) aivan uskomattomiin tyyppeihin ympäri laajan maailman. Niin paljon kuin nettiä joskus demonisoidaankin, on siellä paljon hyvääkin. Kiitos teille lukijoille, toivottavasti joskus jossain nähdään.

Nyt sitä kuvasiirtoa ja muita lauantain iltahommia.
Mukavaa illajatkoa, missä lienetkin.

Team Ihmepoika

PeeÄäs:
jos joku kummastelee otsikon ja julkaisupäivän epäloogisuutta, niin syyttävä sormi osoittaa operaattorin suuntaan. Perjantaina täällä ei liikahtanut teksti eikä kuva, kaikki pyki ja pätki niin paljon, että jätin homman kesken. Käyn varmaan vielä illemmalla lisäämässä muutaman kuvan.


8 kommenttia:

  1. Porhalsin heti tänne lukemaan tarkemman päivityksen tyhjän tallin syndroomasta. Älä huoli, huomenna heräät tasan siihen aikaan kun on ollut hevosten aamutalli. Tunnet selvästi, että jotain on tekemättä - vaikka tiedät ettei talliin tarvitse mennä. Kasvava levottomuus tekemättömästä työstä kalvaa ytimiäsi... :D Niin siinä helposti vain käy.

    Iloa viikonloppusi tyhjän tallin syndroomasta huolimatta!

    Ja yhdyn kovasti ajatuksiisi ihanista ystävistä ja rinnalla kulkijoista! Demoninen netti on tuonut monta live-ystävää minullekin. Samanhenkiset ihmiset löytävät toisiaan myös virtuaalisen ympäristön kautta. En tiedä Tindereistä sun muista nimen omaan ihmisiä yhteyttävistä tahoista, mutta nämä harrastuspiirit on olleet antoisia. Ennen kaikkea olen saanut ns. terveen paperit hulluista ja lapasesta lähteistä harrastuksista huolimatta ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei tarttee laittaa kelloa soimaan, Nasse piippaa 6.30 eikä lopeta ennenkuin on murot kupissa ja kuppi nokan edessä. Pyörin varmaan pihalla ihan orpona kun ei olekaan se vakioreitti kuljettavana.

      Outoa on.

      Mietipä nyt meitäkin, nettituttuja monen vuoden takaa. Hulluus yhdistää ;-)

      Poista
    2. Mietin hetken... historia vie 2000-luvun alkuun. Ja ne Weteraatobileet Inkoossa muistaakseni 2007... olipa huikeeta!

      Poista
    3. Niinpä, vuosiin on mahtunut paljon hauskaa. Ja se ajelu sisukuorkilla.

      Poista
  2. Huoleton on hevoseton, vai miten se menikään ;D Samaa ajattelin, että aamulla pinkaiset vielä tallille tai ainakin heräät Titan mainitsemaan tunteeseen.

    Nyt onkin meillä kamalat paineet pitää ponikulta tyytyväisenä, puhtaana ja ehjänä (keskimmäinen jäänee tekemättä, valitan). Ensimmäinen sisääntulo talliin sujui kuin olisi asunut meillä kauemminkin. Sinne lompsasi tarhasta suoraan omaan uuteen yksiöönsä ja ihmetteli lähinnä sitä, että mitä se tallityöntekijä oikein ihmettelee. Vallu asuu käytävän toisella puolella, joten näköyhteys on taattu.

    Hieno oli pirssi. Tuntuu siltä, että autokuume alkaa taas näin kevään korvalla vaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että se auto oli Subaru... täällä ollaan sellaisia säälittäviä yhdenmerkin ihmisiä. Talossa on Subaruita ja säälittävänä versiona yksi Sitikka. Se ei ole auto, vaan kulkuväline vain.

      Poista
    2. Jassoo, en pääsekään vastaamaan Heidille tuohon väliin.

      Ihana kuulla, että Neiti Hevoinen älysi heti homman nimen. Se eläin ei ikinä lakkaa yllättämästä.

      Ikävään se ei taatusti kuole ja laumaeläimä tekee hyvää. Kunhan kotiutuu, lähden hurjan mielelläni maastoon. Ja jos sulla käy ope siellä niin tosi mieluusti käyn tunneilla.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!