sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Valoa ja varjoa




Viime viikko oli varsinainen kevätviikko. Samalle viikolle sattui huikeita revontulia, auringonpimennys, kevätpäiväntasaus ja lämpöennätyspäiviä. Nyt on pakkasta, muutama aste vain, mutta kylmältä tuntuu.

Auringonpimennystä en lähtenyt kuvaamaan koska a) en osaa b) en opetellut ajoissa c) koska laiska.
Netti on pullollaan erilaisia pimennyskuvia joten mieluusti nautin toisten otoksista. Islantilaiset valokuvaajat ovat kunnostautuneet oikein hyvin, moneltakin sivustolta löytyy hienoja kuvia.

Pimennyksen hetkellä pidin ikkunaa auki ja seurasin valoa. Varjot pitenivät, valo tuntui jotenkin pysähtyneen ahdistavalta. Omenapuussa möykännyt talitintti vaikeni ja tuulikin tyyntyi muutamaksi minuutiksi. Outo tilanne, hyvin kummallinen.  Ihan kuin pieni maailmanloppu, kaikki pysähtyi.

Hrrr.... Luontoäiti voisi nyt palata normaaliksi ja antaa kevään edetä. Penkistä punnertaa jo esiin vaikka mitä, ensimmäisiä kevätkukkijoitakin (se Titan tunnistama Adonis) saa kohta kytätä kameran kanssa eivätkä takapihan varjopenkin pikkunarsissit kauaa mullan alla pysy, piipat on jo tunnustelemassa lämpötilaa.

Sarvipäinen metsäborderi

Mitä tulee kuvaamiseen, eilen sitten lopultakin nöyrryin ja latasin pahuksen Picasan koneelleni. Nyt on helppoa ja kätevää perkata kuvia saman tien roskikseen ja jakaa eri kansioihin. Eilen olikin purkamista, yli 600 jäähallikuvaa.

Joku siinä Picasassa tökkii, ehkä se, että luovutan kuvieni oikeudet Googlemonsterille, en minä ainakaan jaksa lukea kaikkia 'hyväksymällä nämä ehdot myyn sieluni googlelle' -litanioita. Toisaalta en koe tarvitsevani monimutkaisia Photoshop -ohjelmia. Koska kuva on joko hyvä tai huono. Huono poistetaan, hyvä pidetään. Tarvittaessa yritetään rajaamalla ja värejä pikkuisen fiksaamalla pelastaa mitä pelastettavissa on. Ja turha itsekritiikki pois, julkaisen juuri sellaista kuvaa jota itse kehtaan. Kellä silmiä kirveltää kuvien epäsuhta ja kohina ja ties mikä, menköön ihailemaan ansioituneempia räpsyjä. Nih.

Voisin kuitenkin yrittää tutustua Picasan maailmaan vähän paremmin, huomasin nimittäin eilen, että verkkoalbumissa (?) ovat ilmeisesti kaikki Picasan kautta siirtämäni kuvat. Hämmentävää. Jollain kuvalla oli yli 2000 katselua enkä edes muista milloin olen kuvan ottanut.

Mulla on selkeästi varjonpaikkoja myös sen ymmärryksessä mitä tulee nettiin ja kuvien lataamiseen.



Lätkäpojat olivat perillä Oulunkylän hallilla heti kl. 23:n jälkeen eli ihan kohtuulliseen aikaan. Tänään on uusi matsi saman vastustajan kanssa, toivottavasti homma ei ratkea vielä tänään vaan viimeinen ja ratkaiseva matsi pelataan keskiviikkona täällä. Rankka viikko pojille tulee mikäli näin käy. Katsomossa ollaan, se on varmaa. Kokoonpanoon kuuluu ehdottomasti myös Seniorikansalainen joka oli eilen hyvin innokkaasti seuraamassa matsin käänteitä. Kummipoika oli iloinen mummon nähdessään ja mikäpä ettei. Oli siellä pukkarissa pyörähtänyt muuan eduskuntaan mielivä Iso Persukin selfien ottamassa. Kyllä ne joka paikkaan ehtivätkin.

Muutenkin päättyvä viikko on ollut aika kiva. Esikoinen pääsi tukioppilaaksi, Iso-J:n aloittama elämäntaparemontti lähti mallikkaasti käyntiin ja tänään illalla saadaan Esikoisen riparipassiin myös se viimeinen leima. Aamulla haettiin jo yksi. Nuorimmainen linnoittautui huoneeseensa Oreojäätelönsä kanssa ja kun oikein tarkkaan kuuntelee, sieltä kuuluu ihan selvää tyytyväistä kehräämistä. Eikä se ole kissa.

Nyt on hyvä aika siirtyä ulkoilma-aktiviteettien pariin, hanki kantaa ja aurinko paistaa. Kylmä tuulikaan ei haittaa kun etsii sopivasti vaatetta päälleen. Sinne siis.

Oscar näyttää mallia laiskotteluun. Lepää ja ulkoile sinäkin, missä lienetkin!




4 kommenttia:

  1. Pohjanmaalla tirpat eivät hoksanneet auringonpimennystä. Tirskutus kuului koko ajan.

    Turpaterapiaa kävin taas nauttimassa kaverin tallissa. Koko päivän lumisade oli saattanut hevoset tavallista aiemmin tallin suojiin, joten oripojalla oli pöhköenergiaa vähintääkin riittävästi. Ei tahtonut seisoa mitenkään paikallaan, vaan kilmuili joka suuntaan. Totesin että tämmöinen päivä tänään, otetaanpa uusiksi toisena päivänä. Tänään aivojen paikalla oli tuulitunnneli, Hirnakkaa lainatakseni.

    Pohjanmaa kuittaa luunmurskauskelien saapumisen. Tuulen siloittamalle jäälle on satanut kitkakertoimen mullistavan puuterilumi. Naapurien autot näyttävät osuneen yksi toisensa jälkeen mutkassa ensin oikeanpuoleiseen penkkaan ja siitä kimmokkeen ottaneena vasempaan penkkaan. Jäljet kertoivat.

    Päivän ahkeruuspisteet tulivat talviverhojen ja joulumattojen poistamisella, imuroinnilla ja luutuamisella. Nyt on pirtin ikkunoissa kesäverhot ja lattialla pääsiäismatot. Rairuohot on itäneet, toimaatit toisella kasvulehdellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomehevosliitto maalailee uhkakuvia, kuinka Suomenhevonen on pian uhanalainen rotu. Surullista. Varsakauppa ei käy koska lama ja ihmiset jättävät tammansa tyhjiksi mieluummin kun kasvattavat varsoja tyhjänpantiksi.

      Tuulitunnelihan se, Töttkisenkin päässä ujeltaa aina vaan jännempiä soundeja. Luulen, että olen oman osuuteni Suomenhevostalkoisiin tehnyt tuon yhden ottamalla nimiini. Saisi sillä joku liisinkivarsan teettää jos tahtoo. Vaan eipä ole halua siihenkään näinä ankeina aikoina.

      Luunmurskakelit todellakin saapuivat. Pihalla on venytty mielenkiintoisiin spagaateihin, kaatumisia ei ole onneksi pahemmin sattunut. Pieniä pyllähdyksiä ei lasketa.

      Pitäisi kai se ruoho laittaa itämään, kissanroistoille vähän hupia.

      Poista
  2. Picasa on toisaalta ihan hyvä juttu, varsinkin silloin kun pitää sen yksityisenä. Muutenkin tämä googlen kuvien jakaminen on mystistä hommaa koska olen huomannut kuvahakujen yhteydessä että se jakaa niitä jollain ihme periaatteella esim. blogien kesken, ts. nämä vierailut (lukeminen ja kommaaminen) aiheuttavat sen että jos haen vaikka omaa blogiani kuvahaun perusteella, tulee meikäläisen blogissa esiintyvien kuvien lisäksi jumalaton määrä niin teikäläisen kuin muidenkin bloggaajien kuvia vaikkei niitä ole linkitetty kautta kopsattu. Riittää siis että ollaan kamuja ja tästä mä olen päätellyt että Google on uskovainen koska eikös sitä niin sanota että uskovien tavarat ovat yhteisiä :D

    Hyvää alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein tajua sitä Picasaa, uskoisin, että minulla on täysin yksityinen. En ainakaan ole muuttanut mitään asetuksia enkä antanut osoitetta kenellekään. Toivottavasti oletusasetus on yksityinen. Todennäköisesti ei.

      Google on todellakin uskovainen, kaikki vaan jakoon :D Enkä muuten luota googlelahkoon pätkän vertaa. Se on kuin osuuskauppa joka paisuu ja paisuu ja syö kasvaessaan pienet tieltään.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!