maanantai 30. maaliskuuta 2015

Se o kesä ny!



Näkeehän sen nyt sokea otsallaan, se on kesäaika nyt. Kellot on veivattu tunnilla kesää kohti ja ulkona näyttää osimoilleen tältä. Jotta kesä se on, selkee homma.

Kuvat on otettu muutama päivä sitten kun se hyvässä vauhdissa eteenpäin posottanut kevät ajoi sivuraiteelle ja minnelie pöhheikköön, tilalle tuli vuorokaudessa liki 20 cm sitä ihtiään. Hädintuskin ehtivät sulaa pois ja ilma vähän lämmitä kun jo tänään tätä ihanuutta saatiin taas lisää.

Liikenne on kuulema puurona, hätähousut luistelevat kesärenkaineen ja hinausliike kiittää, rahaa tulee kuin rännistä näillä säillä. Tuossa meidänkin kylätiellä on tänään körötelty ihan maltillisia nopeuksia, yleensähän tuo on semmoinen kiihdytyskaista jossa pojankossit ja muut märkäkorvat ottavat datsuneistaan irti minkä saavat.

Iso-J tuli juuri kotiin Vuokatin suunnalta ja kertoi, että pliukasta on kuin seuraintalon parketilla. Milloin lie sinne kerennyt lattian pliukkauden testaamaan. No, syntymäpäiväänsä viettää hän tänään ja näistä keleistähän ne synttärit yleensä muistetaan. Sitä manaamisen määrää.


Torpan rauhaan ei mitään ihmeitä kuulu. Ihan tarkoituksella pidin vähän pienempää ääntä bloginkin puolella kun ei oikein herunut mitään. Eikä tänäänkään tämän kummempaa irtoa.

Tänään oli kyllä siitä erikoinen päivä, että läväytin ruotoni kuntosalin hoitolapuolen Taikanäpin lavitsalle ja hän nikkaroi muutaman rankaani piinanneen fasettilukon auki. Lisäksi väänteli niskani melkoiselle rusetille mutta se auttoi, veri kiertää taas vintille saakka ja pää kääntyy ihan issekseen. En minä edes tiennyt, että mulla mitään fasettilukkoja olisi. Fasettihionnan olen kuullut ja falsetti on se kimakka ääniala johon jotkut kykenevät. No, lukko mikä lukko ja aukaistaan kun kerran avaimet on.

Varasin samalla uuden ajan, ei tämä yhdestä vanutuksesta valmiiksi tule. Eikä ollut sikäli ihan hukkareissu, alustin nimittäin Iso-J:lle kaupantynkääkin siinä loikoessani.

Titalle tiedoksi, selän valuvikakohta on tasoittunut huomattavasti ja nyt sitä voi jo vähän varovasti suostutella uuteen asentoon, semmoiseen normaaliin. Ei kuulema ole tekemätön paikka. Ihme se on.
Toki osan kunniasta saan kyllä ottaa ihan itsellekin, ei ole turhaan salin puolella mörssäröity.

Tähän loppuun vielä tunnistustehtävä. Mikä tuo on? Räksä? Ei se ainakaan mustarastas ole, ihan outolintu kunnes joku fiksu lukija sen tunnistaa. Jään odottamaan.
Tänään saa räksäkin hangessa rämpiä. Sen verran olin jalomielinen, että tankkasin vielä kerran talipallorenkaan ja siemenmökin, sääliksi käy räksäreppanaa.

Kivaa kevät... öööh siis... kesäviikon alkua, missä lienetkin!





8 kommenttia:

  1. Olisiko se valkokaulushöpötiainen?

    (Täällä vaivaa sama kooma, olen kuunnellut liikaa Knalli ja Sateenvarjo -kuunnelmia, joissa tuo edellä mainittu aikaisemmin uhanalainen lintulaji esiintyy.)

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tuota jo hätäpäissäni kottaraiseksi arvelin mutta eipä taida olla. Enkä muuten muista milloin olisin kottaraisen nähnyt. Lapsuudessa niitä pesi kotipihan puissakin, ei näy enää. Siinä sitä on lintuparkaa nimellä paiskattu, kot-ta-rai-nen :D

      Poista
  2. Jouduin tänään raappaan auton ikkunat töistä lähtiessä, en edes muista koska olis viimeks tarvinnut. Nyt oli oikein kerros lunta ja jäätä sen alla. Tulihan se takatalvi sieltä...

    Mä kävin tänään jo toiseen kertaan tutkituttamassa korvaani kun kuulen ääneni ajoittain kahtena, mikä on kohtalaisen häiritsevää. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että korvassa ei ole mitään vaan niskassani on jumipiste, joka sen aiheuttaa. Siispä työfyssarille mars, mutta ajan sain tasan kuukauden päähän. Kuukausi siis stereota tiedossa. Ruinasin tosin lisäksi avoimen fyssalähetteen, jotta pääsen kokeilemaan LPG-hoitoa kun sitä joku suositteli oireilevalle pohkeelleni. No, onneksi sen lähetteen käyttämiseen on vuosi aikaa, niin voi rauhassa odotella sopivaa palkkapäivää, kun raaskin sijoittaa itseeni :)

    Linnuista en tiedä mitään. Mutta kyllä se hömötiainenkin aika hassu nimi on. Tai töyhtöhyyppä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LPG-hoitoja saaneet tuttavat ovat vesissä silmin kiitelleet niiden tehoa, panosta siis itseesi, se kannattaa.

      Ja eilinen keli ei ollut mitään tämän aamun myräkkään verrattuna, lunta nimittäin on ja lisää tuiskuttaa.

      Pähkinänakkeli, mihin se niitä nakkeli?

      Poista
  3. Ensinnäkin Iso-J:lle lämmin halaus ja onnen toivotukset! Onnittelut ihtellesi ruotosulkeisten onnistumisesta. Hiiiitaasti, varmasti ja kera hikikarpaloiden se on onnistunut!

    Toi on mustarastas. Nuori naaras. Tuokoon laulavan uroonsakin teidän kesäiltoja sulostuttamaan. Kas siinä sellainen konserttimestari, joka diivana aloittaa siinä vaiheessa kun rahvas hiljenee.

    Ja räntälumia lykkää täälläkin. Ei vielä hillittömästi, mutta muistuttaen kevään ja talven vakavasta taistelusta. Vaihtelevaa on tiedossa, mutta ei se kevään aika vielä olekaan (ai ei vai????)

    Valoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä jos kuka tiedät todellakin minkä työn olen tehnyt tuotiin kanssa. Eikä se työ lopu, lihaskuntoa on ylläpidettävä. Eihän se mikään huono homma ole, kivaa kun saa tiristettyä silavat muskeleiksi.

      AI mustarastas kuitenkin, eikä ole keltaista nokkaa edes. Uroita on jo näkynyt mutta eivät ole vielä luritelleet, se on kaunis ääni. Joskus alkukesän öinä ei saa unta kun pari satakieltä laulaa toisensa suohon ja mustarastaat komppaa.

      Sitä odotellessa.

      Poista
  4. Titan tunnistama mustarastashan tuo. Lauloiko synttärisankarille serenadin?
    Ihanalla solisevalla ilta ja aamu laulullaan varma kevään merkki. Paaaljon kivempi kuin tämä lumi-räntäsade ylläritalvi mikä iloksemme tänne eteläiseenkin suomeen saatiin. Saako säästä valittaa? Jos saa niin nyt valitan. Vali,vali.

    Taannoiseen tekstarikysymykseen johon on jäänyt vastaamatta tulee vastaus nyt; tottakait! Katsotaan se paikka lähempänä, jos näin keväistä pitää ei se laitumen laita suuresti houkuta ;)

    Muuten elämä kulkee entiseen malliin, leikkauksen lopputarkastuksessa tuli hylky. Kesän loppuun menee vielä huiliessa. Mitä sitten edessä on, on täysi mysteeri. Paluuta entiseen ei anyway ole.
    Jonnin verran harmittaa koska itse leikkaus meni niin hyvin ja särky poistui, niskalihaksia halkoessa ovat kuitenkin pilkkoneet joitain hermoja ja se tuska minkä luulin kuuluvan paranemisprosessiin osoittautuukin pysyvämmäksi tilaksi. Heh, tämä jatkuva tunne siitä että joku kaataa päälaelle kiehuvaa vettä saisi poistua ennen pipokauden päättymistä...Edellinen kampaajakäynti on vaatimattomasti lokakuulta, ai mikä juurikasvu ... ;) Mut kun ei kykene niin ei kykene.

    Mukavaa maaliskuun viimeistä Torpan väelle. Huomenna onkin jo huhtikuu. Miten aika voi mennä näin nopeasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mitä uutisia :(
      Olisihan tuo jo saanut sinullakin helpottaa, mutta nyt jos vain kivun paikka vaihtui niin ei hyvä. Ei kai se auta kuin uskoa (ja toivoa) parempaa, vaikka varmasti sekään ei ole helppoa kun särkee koko ajan. Toivottavasti löydät vielä jostain voimia ja sisua sinnitellä päivästä toiseen.

      Katsotaan sitä tekstariasiaa tuonnempana, missään nimessä ei sinun pidä asian takia rasittaa itseäsi.

      Täälläkin on vaikea uskoa huomiseen huhtikuuhun kun ulkona mylvii ja myrskyää ynnä tuiskuaa lunta. Hevosilta lähtee kohta loimet tuulen matkaan, taidan ottaa heidät sisään tänään pari tuntia aikaisemmin. Saavat rauhassa levätä ja relata, näyttävät väsyneiltä.

      Mustarastaat ja muut tirpat katosivat jonnekin myrskyn myötä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com