sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Värillä on väliä (loppujen lopuksi aika vähän)

Eletään edelleen kuvatonta kautta. En tiedä mikä tämä kameran ja läppärin kuvien yhteensaattamisallergiani on, mutta ikinä ei ole ollut näin pitkää kuvatonta/nettilatauskuvallista kautta tämän blogin historiassa.

Varmaan sama oireyhtymä, joka esti minua taannoin kuvaamasta uudella järkkärillä, estää nyt uuden läppärin käyttämisen ja etenkin kuvien sille siirtämisen. Ei pysty eikä kykene.

Viikonloppu alkaa kääntyä sunnuntain iltapäivään. Onneksi päivässä on jo monta valoisaa hetkeä enemmän eikä pimeys ole ainainen huppu joka peittää kaiken, koko ajan.

Kiirettä ja kiirettä, sitähän se tämäkin viikonloppu on enimmäkseen ollut. Mutta ei ahdistavaa kiirettä vaan mukavaa tekemisen töhinää ja sopivasti löysäilyäkin.

Perjantai-iltana katsottiin Ihmepojan ylläpitäjä/treenarin kanssa varusteet ja pakattiin ne hänelle autoon. Tallilla oli tehty sopivasti Loppiaisena satulahuoneen siivous, joten Ihmepojan garderoobille *tirsk* olisi siellä hyvin tilaa. Niinpä mukaan lähti kuivatusloimi, paksumpi toppis kovia pakkasia ja mahdollista klippausta silmälläpitäen ja tietysti talvikeleissä tuikitarpeellinen sadenuttu. Se ainoa ehjä. Tosin loiminivaskaa penkoessani löysin ihan avaamattoman paketin ja sieltä upouuden sadeloimen, suuri ihmetys ja hämmästys. Ilmeisesti sitä tulee aina loimikaupoilla ostaneeksi molemmille.

Satula, se toistaiseksi ainoa, heitettiin samoin tein peräkonttiin ja suitset kera kaksien kuolainten. Ihana hopeinen punottu blingbling -otsapanta jätettiin kotiin odottamaan kisadebyyttiä. Tai muuta juhlavaa tilaisuutta, esimerkiksi valokuvausta. Satula tosin piti lauantaina vaihtaa kun nakkasimme hosuessamme Töttiksen satulan kyytiin. Nippu satulahuopia tietysti myös.

Puurokuppi, pintelit ja yhdet takajalan suojat sekä pakillinen harjoja. Ja valkosipulijauhe vampyyrien ja pöpöjen karkoitukseen. Parit päitset (niitä halpoja jotka eivät katoa vaikka haluaisikin) ja jotain muuta pientä. Kotiin jäi vielä muutama loimivaihtoehto, äkkiähän niitä täältä kuskaa jos tarvis tulee.

Pikkuisen oli haikea olo iltatallissa, Ihmepoika oli kiillottanut sädekehänsä oikein häikäiseväksi eikä sinistä hälytysläikkävaloa näkynyt missään, ei pientä pilkahdustakaan. Pelkkää ruskeiden ponin (bambin)silmien suloisuutta ja kirjavien hörökorvien tarkkaa höristystä. Oi suloisuus sitä hevosta.

Lauantaina oli onneksi aamupäivällä kunnon jumpanrytkytystä, tunti tiukkaa askellusta Body step-laudalle ja puoli tuntia hullua puuskutusta keskivartaloa kurittaen Core -tuokion merkeissä.

Onneksi siksi, että en joutanut turhaan jännäämään kuljetuksia pääkalloliukkailla pikkuteillä. Oli nimittäin ihan sikamaisen liukas. Iso-J kolasi perjantai-iltana pihaa vähän turhankin uutterasti, lauantaina se oli plussakelien myötä kiillottunut curlingradaksi jossa itse olin se holtittomasti heittelehtivä kivi. Vetäisin oikein komeat sivuluisut kanalan ja tallin oven välisellä suoralla, onneksi ei sattunut mihinkään.

Vihdoin puoli neljän maissa Vallun emännältä tuli viesti, että ovat lähteneet matkaan. Eipä kestänyt onneksi kuumottavan kauaa kun vaikuttavan kokoinen auto kiipesi Torpan mäkeä ylös ja trailerista kuului tuttua hirnahtelua, kyllä se oli Iso Tumma Valtte (Vallu) joka siellä jo temmelsi. Ihmepoika siirrettiin hetkeksi talliin jotta saataisiin Vallu suoraan kuljetuksesta Töttiksen riemuksi tarhaan. Sinnehän se hirvenkokoinen komistus marssikin eikä siinä sen kummempia seremonioita tarvittu. Pää heiniin ja syömään. Tänään pappa vähän nipisteli Töttistä persauksesta, joten on sitä vaihdettu kuulumiset ja näytetty tammalle tamman paikka.

Ihmepoika marssi ilokseni mitään kyselemättä koppiin parin leipäpalan houkuttamana ja niin päästiinkin kolmen auton saattueena matkaan. Minä ja Nuorimmainen avattiin tietä, vetoauto koppeineen tuli keskellä ja Vallun emäntä piti perää. Tie oli liukas, mutta ei onneksi niin paha kuin pelkäsin. Viimeinen kurvi, tiukkaakin tiukempi mäkinousuristeys oikeaan ja tallipihaan päättyvä loppusuora aukeni. Huokasin helpotuksesta.

Pikainen purku ja Ihmepoika tallusteli tuttuun karsinaan puhtaille puruille. Pää heiniin ja se oli siinä. Lunki on aina lunki, olipa vanha tai nuori. Ja vaikka tänä aamuna hunajaisen värisen hevosen  karsinassa komistelikin iso tumma eläjä, totesin, että hevonen on hevonen ja ihmisen kaveri vaikka minkä värisenä. Onneksi se toinen oli kuitenkin sama entinen hattarapäinen liinaharja, pysyy edes jotkut asiat entisellään ja tasapainossa. Kyllä jokaisessa tallissa pitää nimittäin olla yksi viisas ruuna, olkoon minkä värinen tahansa.

Illalla sain tämmöiset kuvat, ylimmäinen jälkeen ratsastuksen ja alimmassa kuvassa hämärän keskellä juoksutetaan jotain hyvin hämärää (joka muuten ottaa aika pitkää askelta). Kilttikin oli ollut ja tarmokas.

Hyvillä mielin rapsuttelin uuden kokoonpanon tallissa yöunille ja hiihtelin varovasti saunaan. Pitkä ja vaiherikas päivä takana.


Tänään on lisäksi harjoitettu hartautta, Esikoisen rippikoulu vaatii istumalihaksia minultakin, istuin nimittäin kirkonpenkissä aamukymmeneltä. Illalla haetaan toinen leima riparipassiin naapurilähiön seurakuntatalon iltamessusta. Nyt yritän sovittaa kalenteriin Kirkkotie -lehden tapahtumakalenterista messuja ja seurakunnan tilaisuuksia. Palmusunnuntaihin on aikaa, joten kyllä me saamme tarvittavat leimat kasaan. Pakkohan ne on saada, ei rippikoulua sovi reputtaa.

Ajattelin, että voisimme harrastaa kirkkobongausta käymällä mahdollisimman monessa kotikaupungin kirkoista, niitähän riittää suurten kuntaliitosten jälkeen useampi. On se keltainen, jossa ekaluokkalaisena istuin koulun kevätjuhlakirkossa, se keltainen jossa istuin vähän isompana koululaisena, se outo tympeän värinen tiilikirkko jossa suoritin oman rippikouluni, oman kaupungin punainen isokirkko ja tämä kotikylän valkoinen kirkko.

Monta muutakin on, mutta nuo nyt ajattelin Esikoiselle näyttää. Ja ensi vuonna sama kierros Nuorimmaisen kanssa. Laaja katsaus kirkkojen väreihin ja valmistusmateriaaleihin, vaikka niilläkin on loppujen lopuksi aika vähän väliä, samaa sanaa ne siellä kuitenkin julistavat.

Samaan kalenteriin pitää survoa arkijuttujen lisäksi myös Tukholman reissu (Nuorimmaisen välipalkintomatka), jumpanrytkettä, venyttelyjoogaa ja alati muuttuva määrä muuttuvia tekijöitä. Iso-J:n oma kalenteri on kohtuullisen täynnä reissuja, joten pientä almanakka-akrobatiaa tässä tarvitaan.

Nyt on syytä ryhtyä lämmityspuuhiin, säätiedotus on luvannut kylmenevää. Täksi päiväksi luvattiin kevyttä lumisadetta. Just joo, koko päivän on satanut tauotta, sakeasti. Eli se kylmenevä on varmaan -30° tunnissa. Sillä on väliä!

Mukavaa sunnuntain jatkoa, missä lienetkin!

---

MUOKS: Kiitos Heidille Vallun boksin siivouksesta, olitkin piipahtanut niin sukkelasti, etteivät talon terrierit, nuo sikeäuniset vahtikoirat, huomanneet mitään eivätkä antaneet haukkuhälytystä.





8 kommenttia:

  1. Elämässä on siis tapahtumia ja vaihtelua! Onnea vain Sörsselsönille ahkeroimaan tuuppaustaitoja! Lennokkaalta näytti askel himmeessä kuvassa. Mutta potkuahan siellä on takatuhdossa.

    Melkeinpä huokaan helpotuksesta, kun kuopus ilmoitti skippaavansa rippikoulun välistä. Totista on kirkossa istuminen ja ahkeraa on leimojen kerräminen. Päälle leirit sun muut systeemit. Kovasti joutuvat teinit tekemään hommia rippikoulun eteen kesken kiireisen kouluvuoden. Mielestäni vanhentunut instituutio koko rippikoulu, mutta jokainen saa valita onneksi tahtomallaan tavalla. Kaikista perinteistä ei ole pakko pitää kiinni.

    Ehkä mielipiteeseeni vaikuttaa myös asuminen lestadiolaisuuen syvässä ytimessä. Täällä usko on enemmän synnin tunnon ja kadotuksen lietsomista. Esikoinen oli riparinsa jälkeen monta viikkoa hyvin ahdistunut. Kaikki oli syntiä ja lapset syntisiä jo syntyessään. Muutenkin sellainen vanha kunnon juttu kuin ILO oli varmaan sekin syntiä. Armo oli teoreettinen optio, joka laukeaa mahdollisesti vasta kuoltua. Kärsimys on kovassa kurssissa, koska sillä sai pikatien taivaaseen. Kaikki maanpäällinen on syntisen ankeaa, joten kannattaa odottaa sitä taivaaseen pääsyä vain. Sillä ELÄMÄLLÄ siinä välissä ei ole paljonkaan mahdollisuuksia onnistua. Tai suvaitaan se jos tähtää valmiiksi kärsimykseen.

    Olettaisin karjalaisen mielenlaadun käsittelevän nämä uskonkappaleet huomattavasti hilpeämmällä otteella kun täällä pohjanmaalla.

    Pitenevää päivää ja valoa Torpan arkiviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tapahtumia ja vaihteluakin. Eikä aina jännääkään puutu. Mutta mikä mukavinta, toistaiseksi olen saanut terveenkirjoissa kitua, ei ole mitään havaittavaa vammaa ainakaan. Ja se on paljon se.

      Ripari vaatii kyllä oman postauksen mutta noin pääsääntöisesti on sanottava, että varmasti tuo tiukan uskonnollinen yhteisö luo omat paineensa ihan taviksille. En ollut muuten ajatellut koskaan, että Lestadiolaiset käyvät samat rippikoulut kun luterilaisetkin. Jotenkin kuvittelin, että heillä on ihan omat opit ja tulkinnat ja leirit sitä myöten.

      Valoisempaa viikkoa teillekin!

      Poista
    2. Heillä ON omat leirinsä, mutta lestadiolaisuuteen kallelleen oleva pappi riittää siihen, että oppina jaetaan mm. ehkäisykieltoa ja muuta extraa, mikä kuuluu lestadiolaiseen käsitykseen.

      Kelit jäähtyvät jälleen, kipakkaakin pakkasta luvassa.

      Poista
    3. No niinhän se on, nuo extrat ovat kyllä jotain ihan muuta kuin se, mikä riparin oppimäärään minun käsittääkseni kuuluvat. Hrrr.

      Ja toinen Hrrrrr, kylmää on ja kylmenee. Hevoset tulvat talliin turpahaivenet huurussa. Kylmä yö on tulossa, teille kai ihan todella kylmä.

      Poista
  2. Eipä kestä, kai se on vähintä mitä voin tehdä kun pidätte meidän Kullanmurusta huolta. Rapsuja kaviollisille ja reipasta viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, viedään rapsutuksia ja kerrotaan terveisiä. Vallu oli pötkötellyt yön kyljellään koska oli potkinut lantapalleroita tallinkäytävälle :D Ja oli pari pellettiä lautasten päällä. Pappa on siis kotiutunut.

      Poista
  3. Uskonpa että Ihmepoikakin on riemuissaan kun pääsee haistelemaan uusia (tuttuja) tuulia ja muutenkin, onhan tuo vaihtelua niihin arkirutiineihin.

    Oi niitä ripariaikoja ja yhdyn Titan kommenttiin ihan oman kokemukseni perusteella sillä niihin aikoihin kun kävin rippikoulua, niin seurakuntaamme johti lestadiolaispappi joka oli aikas kiihkeä uskonmies. Sattui sitten niin että satuimme kirkonmenoihin (just tämä merkkien kerääminen) yhtäaikaa kun paikkakunnalla olivat le'strandien kesäpäivät ja tilanne kirkossa meni sellaiseksi touhuksi että katsoimme parhaaksi poistua paikalta.
    Naiset ja miehet juoksivat pitkin kirkon käytäviä, pyörtyilivät ja huusivat kuin oikohöylät ja sellainen touhu oli liikaa tälläisille takahikiän nuorille. Kaikella kunnioituksella le'strandien heimoa kohtaan mutta sen Cooperin testin voi juosta ihan jossain ulkokentälläkin - ei siihen kirkon käytäviä tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuohon sinun riparikokemukseesi ei voi kuin mykistyneenä nyökytellä, on ne joskus ollut villejä aikoja. Nykyisinhän heillä taitaa olla enimmäkseen ihan omat kirkot.

      Huhhhuh sentään :-/

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!