lauantai 3. tammikuuta 2015

Kissa vieköön


Jompikumpi Pikkukakkosista (Oscar & Felix) eli tihukaksikosta teki erittäin rumaa jälkeä upouudelle läppärin laturipiuhalle. Niin rumaa jälkeä, että suustani pääsi ruma sana jos toinenkin ja laturista pääsi rätinää ynnä sinivalkohehkuista valoa. Lienen itsekin hehkunut raivovalkoisena. Roistoja ei näkynyt lähimaillakaan, lojuivat mokomat epatot saunanlauteilla punomassa uusia juonia ja kepposia.

Luonnollisesti vanhan MacBookin laturin kosketuspää oli erilainen eli se ei ollut käypäinen laturi tähän uuteen läppäriin. Ja sieluuni koski sekin, että joudun vääjäämättä ostamaan uuden. Koneen mukanahan tulee vain yksi latauspiuha.

Niinpä tänään, kivistävin sydämin marssin sinne jossa 'on tyhmää maksaa liikaa' ja jossa kaikki maksaa paljon. Tarvikehyllystä löytyi kaunis valkoinen pakkaus ja hintalapussa ihan tyhmästi tosi paljon liikaa hintaa, 89 €. Vaan minkä tekee ihmiskurja, kaivaa korttinsa ja maksaa. Onneksi sentään meni firman tililtä, ei tarvinnut 'omia' roposia sijoittaa. Ja saahan tuostakin jokusen euron ALV-vähennyksiin. Kuitin talletin visusti ja liitän sen enemmänkuin mielelläni tammikuun tositteisiin.


Tuossa se vielä on, uusi laatikko ja viraton piuha.
Toivottavasti kissalla edes vähän jäi jotain hampaankoloon, siihen maalliin on tuota jyrsitty, että kipeää se on kissankin ikeneen tehnyt.

Onneksi muistin, että meillähän on kemiallisia aseita kissojen ja koiranpentujen tihutöiden varalle. Kukaan vaan ei muista sitä ennen kuin vahinko tapahtuu vaan vasta joku jälkiviisas kaivaa pullon esille. Niinpä tänään heti kotiintultuamme ryhdyin etsimään huspoiskarkoitetta. Ja äsken se vihdoin löytyi.

Töhäytin oikein kunnon sumutuksen uuteen laturiin ja johtoon, varuilta sumutin koko sen alueen jossa jakorasiaa pidetään. Sitten houkuttelin Oscarin nuuhkimaan. Ei tykännyt. Peetukin aivasti ja kavahti taakse päin. Joten sen on nyt sillä tavalla, että mä olen voittanut tämän taistelun. En tietenkään koko sotaa, mutta pienetkin taisteluvoitot lasketaan. Silkkaa säästöähän tämä tietää!

Tekisi mieleni sumuttaa lähes jokainen Torpan nurkka noilta nulikoilta mutta en minäkään ihan niin sydämetön ole. Kunhan älyävät pysyä poissa minun laitteistani ja sähköjohdoista.


Felix luimuilee jossain lähistöllä ja ihan selvästi sadattelee mönkään menneitä sähköasentajaopintojaan. Ihan oikein sillekin, mokoma naperkulliainen. Kostoksi tilaan heti Loppiaisen jälkeen pallienpoistoajan molemmille.

Muuten tämä päivä onkin mennyt ihan perinteisen lauantain malliin. Lunta on satanut hullunpaljon ja se on sekä märkää, että painavaa. Iso-J on saanut hiki otsalla niitä kolata kulkuväyliltä pois ja traktorimies kävi aamupäivällä putsaamassa isommat väylät. Mukava tämä tyyppi, ottaa millälie takalanalla myös tallin edustan. Yksi kuski väitti, ettei sinne voi mennä kun aura ottaa mäkikohdassa kiinni. No tämä nykyinen auramies osaa nostaa sitä auraansa sopivasti, että saa tallinedustan tasaiseksi.

On nimittäin hiton tärkeää saada isot pariovet auki kun heinäpaaleja pyöritellään varastoon. Ne eivät mahdu hevosten kulkuovesta joka sekin on mallia väljä. Olisihan tuonkin asian voinut funtsia silloin kun talliin ovea tehtiin mutta ei tullut mieleen ison paalin mittoja tarkistaa.

Nuorimmaista kohtasi suru ja harmi, joululahjaksi saadut Hollisterin kuulokkeet katosivat kauppareissulla. En oikein jaksa uskoa löytäjien rehellisyyteen, sille tielleen jäivät ne.

Nyt lähdemme ottamaan hevoset sisään ja sitten alkaisi olla saunassa passelisti lämmin.
Huomenna on kanalan siivouspäivä ja yritän ottaa ihan oikean kameran mukaan. Toistaiseksi olen räpsinyt puhelimella nämä kuvat ja sen kyllä taitaa kuvien laadustakin nähdä. Mikälie laiskuus taas iski, uutta kuvaeditoria ei millään jaksaisi opiskella vaikka tiedän sen olevan ihan yhtä helpon ja loogisen kuin muittenkin vastaavien.

Tämmöistä tänään, huomenna lisää. Pidä varpaat lämpimänä, missä lienetkin, siellä pakastuu nyt.

Itse ilkimykset




perjantai 2. tammikuuta 2015

Puhdas pöytä


Uusi vuosi on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Tässä tilanteessa puhdas pöytä tarkoittaa puhdasta työpöytää. Tänään on puserrettu 'pikkuisen rästissä' roikkuneet matkalaskut ja kahden kuukauden tiliotteet tositteineen nippuihin. Vain yksi postin kuitti taisi puuttua, muilta osin kirjanpitomateriaali on liikuttavan hyvässä jamassa. Tippaakaan en kehu, mutta oon mä aika jehu, Iso-J:n lempilainausta härskisti hyödyntäen.

Kaiken huojennuksen ja ilon lisäksi pikkuisen ärsyttää. Mikähän se oikein on, että kun koko aineisto on mapissa omassa välikössään sitä mukaa kun tositteita syntyy, on silti ihan pahuksen vaikeaa printata verkkotiliote ja laittaa tositteet tiliotteen mukaiseen järjestykseen? Ehkä se aloittamisen kynnys on korkea juuri siksi, kun tietää, ettei hommaan mene kauaa. Kirjanpitäjä, tuo alansa aatelinen, pääsisi paljon helpommalla, kun paperit olisivat hänellä samaan aikaan, siis ne matkalaskutkin... Nyt kyllä on tehty uudenvuoden lupaus (Iso-J lupasi), jotta myös matkalaskut toimitetaan kunkin kuukauden tositteiden mukana.

Ajopäiväkirjakaan ei ole iso homma, jos sen vielä siirtäisi kokonaan sähköiseen versioon niin eihän tässä olisi hätäpäivää. Nähtäväksi jää, opitaanko vuoden 2014 takkuiluista yhtään vai onko tilanne sama vuoden päästä.

Muita ansioita tälle päivälle ei voi mainita. Märät hevoset saivat kuivatusloimet niskaansa, täällä satoi erittäin vetistä lunta enkä aamulla tajunnut nakata hevosille sadenuttuja niskaan. 


Kanalassa (juu juu, spesiaalipostaus tulossa) on ymmärretty termi 'pesäpäivät' ihan omalla, kanamaisella logiikalla. Siellä löhöttää nyt yhteensä kolme kanaa hautomislättynä. Kaikilta kerään munat päivittäin alta, yksi kääpiökochin ei tosin ole vielä huomannut, että käyn munavarkaissa. 

Ei nimittäin ole kauhean järkevää heidän hautoa nyt, kun kylmin kausi on vasta tulossa. Meidän kanala ei ole lämpimimmästä päästä joskin plussalla se pysyy enimmän osan ajasta. Hautokoot keväämmällä jolloin tiput pääsevät hyvissä ajoin uloskin. Nyt on ihan liian aikaista moiseen hommaan.

Muilta osin olen edelleen pihalla kuin lintulauta näiden arkipyhien ansiosta. Oli ihan kamalan vaikea tajuta tänään, että on ihan tavallinen perjantai. Ja koska ollaan puoliksi joululomalla, oli aivan oikeutettua hiippailla takaisin vällyihin heti kun hevoset oli aamulla ulkoistettu ja myslikuppi kaavittu tyhjäksi. Jääkaappi on muuttunut runsaudensarveksi, sieltä löytyy joka päivä uusia kerrostumia joista saa värkättyä melko vähäisin ponnisteluin aterioita. 

Tänään kylläkin tehtiin semmoinen veto, että Perilliset tekivät omat pizzansa ja Iso-J haki kylän kebapkioskilta evästä. Haki tasan kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Pikkuisen närästää, potkii ja tyrkkii takaisin se annos. Ei millään pahalla, mutta kyllä niitä annoksia pitäisi kai pystyä syömään ilman puolentoista promillen kanta-asiakaspöhnääkin? 


Nämä kuvaklipit ovat Frozen -elokuvasta. Sydäntä lämmittää nähdä, että muutkin ovat oivaltaneet vuonohevosen uljauden ja ilmeikkyyden. Varmaan ovat googlen kameramiehet sen takia surranneet meidän peltojen yllä kun ovat Ihmepojan temmellystä taltioineet leffan hevosten esikuvaksi. Syksyllä nimittäin monta hiton päivää joku kamerahelikottero pörräsi näillä hehtaareilla. Nyt se syykin sitten selvisi. Leffassa tosin ratsastetaan myös hirvieläimillä.

Ja vielä yksi juttu johon pyydän sivistyneen lukijakuntani apua. Kuka tietää tälle vekottimelle suomenkielistä nimeä? Kyseessä on siis voikiharrin, voirauta, voin veistäjä... voivoi! Muistan kyllä nähneeni jossain mummolan kyökkilaatikossa moisen puuvartisen vehkeen mutta nimi ei silloin jäänyt mieleen.

Piti kysyä asioista hyvin perillä olevilta tahoilta (kiitos Salla ja muut), mutta virallista vahvistusta suomenkieliselle nimelle ei ole saatu. Ei todellakaan ole first world problems, mutta minua riivaa tämä asia niin kauan kunnes oikea termi löytyy. Ja homman alullepani Annette, entinen ihana työkaverini. Terveisiä vaan, kyllä se nimi vielä selviää.

Tämmöistä tänään. Huomenna saatan katsella maailmaa Ihmepojan korvien välistä, tai sitten en.
Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!


PeeÄääs:
kävin kurkkimassa vähän tämän blogin tilastoja. Julkaistuja tekstejä on reilut 1260 kpl aloitusvuodesta 2009 alkaen. Luonnoksissa roikkuu 24 kpl jonninjoutavia ajatuksenpätkiä. 

Kommentteja ei suodateta mutta Blogger on kiva ja blokkaa nigerialaissukulaisteni yhteydenotot suoraan. Jonkin verran tarjotaan kaikenlaisia lääkkeitä ja muita ulkomaan ihmeitäkin, nekin kommentit jäävät näemmä suoraan mappi Ööhön. Hyvä niin.

Viime vuosi oli julkaistujen tekstien osalta köyhä, vain jotain 190 tekstiä. Niistäkin voi olla montaa mieltä, rima julkaisun suhteen ei todellakaan ole korkealla. 

Liikenteen lähteitä ovat hirnakka -googlehakujen lisäksi Sirkun blogi ja Partapappa. Hakusanoina käytetään neljänneksi eniten Metsäsika -sanaa. Se on se teksti jossa oli kuvia karvaisesta Nassesta. Luetuin/katsotuin teksti on Tipitii. Pitää joskus perehtyä tarkemmin noihin tekstehin. Nyt en jaksa edes linkittää. Etsikää itse :D






keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuodet vierivät


Vihdoin tämä vuosi 2014 alkaa kääntyä loppusuoralle. Kohtaloa uhmaten sanon näin, vaikka en kulman taakse tulevaan näekään. Onneksi en.

Kun tämän nyt päättyvän vuoden vetää ns. nippuun, se kiteytyy lähinnä sanaan raskas. Ihan äärettömän raskas ja kuluttava vuosi sekä meille, että monelle kanssakulkijalle. Itse kutakin ovat piinanneet niin sairaudet, luopumiset, kiireet, uupumiset tai muuten vaan sellaiset ajat jolloin oma elämä ei todellakaan ole omissa käsissä. Eikä aina läheistenkään elämä.
Kyynelten vuosi, sitäkin.

Ikuisena inhorealistina, mutta myös hömppänä optimistina toivon, että tämä päättyvä vuosi oli omassa karuudessaan opettava, kasvattava mutta myös kannustava. Tämän vuoden, jolloin biorytmit eivät todellakaan olleet balanssissa, toivon vahvistaneen minua ja kaikkia meitä kohtaamaan tulevien vuosien haasteet vähän vahvempina. Mutta ei kyynistyneinä, kaunaisina tai katkerina. Siihen vanhaan ansaan olisi niin helppo kompastua ja myrkyttää sekä oma, että läheisten elämä ainaisella valituksella ja omissa kärsimyksissä riutumisella. Niissä liemissä ei marinoidu kuin hapan ja tympeä otus joka karkottaa kaiken hyvän läheltään. Enkä nyt puhu surströmmingistä, tuosta naapurimaan kansallisherkusta.

Kun kävimme äsken (melko kiireellä) hakemassa hevoset talliin ennen varsinaista ilotulitusten jymymylläkkää, pysähdyin katsomaan hevosia. Ne seisoivat niin rauhallisina, luottavaisina ja uteliaina katselemassa pellontakaisten naapurien säihkyviä raketteja ja kuuntelemassa lasten iloisia kiljahduksia. Ei niillä ollut mitään hätää.

Samaa tyyntä rauhallisuutta, odottavaa ja luottavaista mieltä toivon sekä itselleni, että kaikille Torpan blogin lukijoille. Tuokoon tuleva vuosi eteemme mitä tahansa, voimme ainakin yrittää kohdata asiat avoimin mielin. Turha murehtia ennakkoon, aina roiskuu kun rapataan ja välillä lipsuu sekä tossu että ratas, mutta eteenpäin, se olkoon suunta jokaisella.

Hyvää uuttavuotta, missä lienetkin!

Islanti 2014

PeeÄäs:
mahtuihan tähän vuoteen aivan huikeita kokemuksiakin, superupea reissu Islantiin oli yksi vuoden kruununjalokivistä. Tiedän olevani etuoikeutettu kun sinne pääsin, tuon matkan tuomilla maahisvoimilla tämä vuosi kaikkine miinoineen oli pikkuisen kevyempi kulkea.

Kiitos Ystävät, kiitos vielä kerran. Olette tärkeitä!






sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pitäisi. Onks pakko jos ei jaksa?


Laitanpa osuvampien kuvien puutteessa kuvia russeleista. Tuossakin ekassa kuvassa olennaista on häntähärvelin taukoamaton liike, niin tyypillistä russelille.

Terrierienergialle olisi käyttöä. Olen täysin laiskiintunut lojuttuani sohvanpohjassa niin monta päivää. Edes lenkille en ole saanut ruhoani hinattua, saati salille. Yritys on kyllä ollut kova, tavallaan. Yritin nimittäin sentään varata muutamaa ryhmäliikuntatuntia itselleni, mutta jostain syystä ne tunnit eivät olleet varausjärjestelmässä enkä muistanut salasanaani. Melko pian lakkasi kiinnostamasta.

Sen verran olen saanut aikaiseksi, että maksoin nipun laskuja. Ja luin joululahjakirjani. Silti tekemättömät hommat painavat päälle. Kamera pitäisi tyhjentää, läppäristä ottaa varmuuskopio ja siirtää ulkoiselta levyltä vanhan läppärin kuvat tälle uudelle. Pitäisi myös opiskella kuvaeditoriohjelman niksejä ja työstää muutama sata kuvaa arkistoihin.

Pitäisi. Pitäisi. Pitäisi. Njäääh.

Huomenna on maanantai eikä se tunnu pätkääkään arkipäivältä. Kalenterissa on kuitenkin merkintöjä huomisen kohdalle joten pakkohan se on tanssia kun kerran tahti on annettu. Mutta ensi viikolla tehdään vain minimi, ei mitään ylimääräistä.

Perillisiä polttelee päästä alennusmyynteihin toppatakkiostoksille ja se on kyllä ihan perusteltu syy käväistä kaupoilla. Itse en kyllä mitään tarvitse.

Lämpömittari tipahti tänään liki -20° ja se tietää, että Torppaa on lämmitettävä. Tällä kertaa aion olla todella varovainen uunin suuluukun kanssa, ettei taas käy niin kuin edellisellä kerralla.


Tänään on Viattomien lasten päivä. Vaikka päivä juontaakin käsittäkseni juurensa ammoisiin Beetlehemin tapahtumiin, minä siirrän sen nykyaikaan. Valitettavan monella lapsella on ollut pelon ja surun täyteinen joulu. Vanhemmat ovat rentoutuneet oikein olan takaa ja ainoa jolle jäi joulusta joku muistikuva on lapsi. Ja se muistikuva ei ole kullankimmeltävä, lämmin eikä iloinen. Turvasta puhumattakaan.

Voi kunpa voisi edes tuon asian maailmassa muuttaa. Että myös niillä kaikkein viattomimmilla olisi turva ja rauha.

En tiedä mistä nämä synkeät ja surulliset asiat hiipivät mieleen, ehkä siitä, että tänäänkin sain olla kiitollinen kun on oma koti ja kotirauha.


Aamulla koti oli pimeä. Sulake oli napsahtanut taulusta, varmaan Iso-J:n öisten asennuspuuhien tiimellyksessä tuli hetkellistä ylikuormaa. Nyt siitä monsterista tulee kuvaa ja ääntä, kaikki kanavat näkyvät ja varmaan kaikki laitteetkin löysivät toisensa. Ja aamuvuorossa hommaansa jatkanut asentaja nauttii nyt ansaittuja päivänokosiaan. Televiissori käy ja kukkuu.

Yksi tekemätön asia juolahti juuri mieleen. Minun täytyy selata radion soittolistoja aatonaaton illalta ja etsiä muuan kuulemani joululaulu. Se oli varmaan Oi jouluyö (onkohan sen nimi edes tuo?) ja sen esitti joko italiaksi tai latinaksi mojovaääninen mies(kuoro?).  Niin oli kaunis ja komea versio, että sen tahdon vielä kerran kuunnella, kaikessa rauhassa.

Kohta tulee sukulaisperhe kahville, pari pellillistä torttuja on valmiina kiitos Esikoisen ja uuni alkaa lämmittää. Ihan hyvä päivä.

Leppoisaa sunnuntaita, missä lienetkin.