torstai 11. joulukuuta 2014

Kuljettimet kullakin


Neitihevoinen sai elämänsä ensimmäiset piikkarit alleen. Eli talvikengät joissa on paakkuja estävät tilsakumit ynnä neljä hokkia. Autokielellä nastarenkaat.

Etusten laittohan ei tuntunut missään mutta takajalkojen suunnan naulaaminen ja naputus saivat aikaan mm. yrityksen istua Kengittäjän olkapäälle. Ei mitään vakavaa, tyttömäistä hätäilyä joka päättyi onneksi hyvin nätisti ja hyvin. Kukaan ei vahingoittunut hevosta kengitettäessä.

Seuraava ympärikengitys on varmasti ihan läpihuutojuttu kun tästä kerrasta jäi niin hyvä mieli. Onni on hyvä ja osaava kengittäjä. Mukava seurata rennon ja varmaotteisen ammattimiehen työskentelyä. Ei turhia liikkeitä ja hosumista, välillä hevosta rauhoittava vieno vihellys ja jalkojen lepuutustakin antaa hevosen harjoittaa. Ja vajaa tunti meni kaikkine puheineen, teki silti erinomaisen siistiä jälkeä ja hyvää työtä. Se mies on palkkansa ansainnut. Annoin lisäksi kaksi isoa kennollista munia kotiinvietäväksi.


Ihmepoika toimi henkisenä valmentajana ja näpelöi samalla Töttistä kiinnittävän narun vetosolmun auki, kerta toisensa jälkeen. Siinäkin oli sulavaa ja varmaa otetta, ei ollut kuin yksi kiepsautus ylähuulella ja naru oli ponin suussa. Ei tipauttanut lattialle kertaakaan vaan ojensi pään minulle uudelleensitomista varten. Hassu keltapallo.

Ihmepoika ei sitten saanutkaan uusia kenkiä, vanhoilla mennään vuodenvaihteeseen kun ovat vielä niin hyvin kiinni eikä kaviokaan ole kasvanut yli. Ja silloinhan on sitten se muuttokin tuohon melkein naapuritalliin. Poni oli kyllä kovasti ällistyneen näköinen kun ensin hienosti kikkaillen peruuttelin hänet asemiin ja sitten takaisin kämpille, samoilla kengillä.

Nyt on hyvä hevosten kirmata, ei tule tilsoja eikä lähde pito alta tiukemmissakaan kurvailuissa. Onneksi nuo eivät harrasta (toistensakaan) potkimista, enemmän se on semmoista pukittelua ja ilopomppuja kun leikkivät.

No arvaatte sitten varmaan kenen kuljetin otti kipeää? Kylläkyllä, juuri minun.
Olin saanut molemmat hevoset nätisti takaisin tarhaan ja käänsin juuri Ihmepoikaa ympäri irroittaakseni narun. Minulla on tapana kääntää hevosten rintamasuunta kohti porttia ennenkuin lasken ne irti. Eivät lähde rynnimään minnekään kesken irroituksen vaan vasta luvan saatuaan liikehtivät haluamaansa suuntaan. Noh, olin varmaan hieman hidas ja poni kiepsahti niin vikkelästi kohti porttia, että oikea jalkateräni jäi mukavasti jäisen maan ja hokkipopon väliseen sangen ahtaaseen tilaan. Siihen vielä hevosen jalan käännöksessä tapahtuva kiertoruuvaus ja ilmoille kiiri vähemmän hurskas huuto. Siinä hapantui naapurin emännän viilipyttykin kun mylvähdin, sen megaluokan meteli oli, että kengittäjäkin kuuli autoonsa.

Kun sitten aikanaan köpöttelin tupaan totesin vahingot. Hunterin kumisaapas ei kestä ponimuuveja. Minun kolme varvastani olivat tunnottomat ja HARMAAT. Jukoliste, harmaat. Äkkiä villasukka takaisin räpylään ja lepuuttamaan.

Iso-J vaati koiven vesihanan alle ja saikin sitten veren kiertämään. Samalla ihastelimme lämmön myötä sinistyvien varpaitteni värimuutosta. Kaikki liikkuvat kuitenkin eli ei ole murtumia. Pikkuisen on pintanirhamaa ja mojovat mustelmat. Ynnä kipeästi uutta lakkausta vaativat varpaankynnet.

Että tuli pikkuisen kalliimmaksi tämä kengitys. Ponin kenkälasku siirtyy minun kenkälaskukseni kun pitää hommata uudet, ehjät kumpparit ja ne turvakärkiset tallikengät joiden hankintaa olen lykännyt vuodesta toiseen. Crocseissa ja Hawaianaksissa olen tallihommat hoidellut tähän saakka.

Tyhmä minä.
Mutta näillä mennään ja pihi kengissäsäästäjä maksaa loppujen lopuksi eniten.

Päivän muihin ansioihin kuuluu erittäin hyvin tehonnut selkätreeni. Pääsin liikunnanohjaajaopiskelijan työharjoittelukappaleeksi. Ennakkoasenteeni oli vähän nuiva, odotin persoonatonta, ujohkoa poikaa joka sanoo hyvähyvä eikä muuta. Höpöhöpö. Tällä kaverilla oli mielipiteitä ja näkemystä. Kävi sitten niin, että kun minulla oli perustekniikka kunnossa, siirryttiin hifistelemään eli eristämään liikkeitä vielä pienemmälle ja tarkemmalle lihasosalle.

Huomenna ei tukkaa kammata, selkä ja hauis tietävät tehneensä.

Kuvia ei yhäkään ole enempää, kukapa rujonsinistä varvaskattausta tahtoisi nähdä. Eli koeta pärjäillä ilman, missä lienetkin.





Kuljettimet


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Täällä ollaan juu



Tallessa ollaan ja hyvissä voimissa, ei siis huolta. En vaan vieläkään ole saanut purettua kuvia koneelle ja sehän on oiva tekosyy jättää päiväkirjamerkinnätkin tekemättä.  Ne entisen koneenkin tuhannet kuvat ovat vielä entisellä koneella. Tahdon ne kaikki sitten samaan, uuteen, loogiseen ja upeaan systeemiin.

Olen vähän väsynyt jo laskemaan monesko talven totinen tuleminen tämä nyt meneillään oleva on, päivällä lotisee lumisohjo, yöllä sataa uutta lunta. Saisi pysyä pikkuisen pakkasella päiväsaikaankin.
Auringosta on nähty lähinnä valokuvia, vilaukselta näin tänään mikroskooppisen pienen palasen sinistä taivasta. Mutta se taisi olla harha. Toiveunta.

Poni Sörsselsson siirtyy nyt sitten tammikuun alkupuolella takaisin ratsuttajan talliin. Siellä on eräs poniin ihastunut ihminen joka ottaa sen väliaikaisesti ylläpitoon. Sehän on ihan winwin -tilanne, hän saa ratsastettavan ja poni saa säännöllistä liikuntaa. Koska heillä on valaistu kenttä, ratsastus ei ole sidottu kellonaikoihin eli valoisiin tunteihin. Joita nyt kaamoksen aikana on todella vähän.

Hyvillä mielin minä pojan matkaan laitan. Onneksi ei mene kauas ja onneksi tutut ihmiset ja hevoskaverit siellä ovat odottamassa. Valluherra tulee Töttiksen kaveriksi ja jos joku täysipäinen ihminen täysipäisen hevosen kanssa löytyy, vuokraan keväämmällä Ihmepojan karsinan muutamaksi kuukaudeksi. Joku joutilas tai semieläkeläinen olisi ihan passeli. Mutta olen kyllä äärimmäisen tarkka ketä otan pihaamme pyörimään.

Sen verran olen nähnyt ja kuullut näistä tallivuokralaisista from lower Hell, että itse en katsele sitten tuntiakaan holtitonta heilumista tai muuten vain hankalaa tapausta. Pahimmassa tapauksessa tyyppi tuo hevosen, häipyy kuin pieru saharaan eikä koira perään hauku. Sitten onkin soiteltava eläinsuojeluihmisille, lainoppineille ja ties kenelle, että saa ventovieraan hevosen pois tallista.

---

Tähän tulee nyt vuorokauden mittainen ajatuskatkos koska Blogger ei suostunut julkaisemaan tai tallentamaan eilen tiistaina kirjoittamaani tekstiä. En muista mistä muusta vielä horisin mutta tänään on kuitenkin jo keskiviikko pitkällä.

Kuukausittainen shiatsuannos on nautittu ja olo taas pikkuisen parempi. Hoidon jälkeen olisi hyvä lepäillä, ottaa rennommin ja juoda paljon vettä. Minä rentouduin auton ratissa, oli pikapisto kotiin, Äitikulta kyytiin ja takaisin kaupunkiin. Sieltä muutaman mutkan kautta kotiin.

Sää on mitä on, lunta ja jäätä maassa, päivällä loskaisempana versiona, yöllä jähmeämpänä. Ja koko ajan on liukasta.

Saa olla tarkkana mihin tossunsa asettelee, jalat lähtee alta sukkelaakin vikkelämmin. Tänään meinasin rojahtaa persiilleni Torpan liukkaalle portaalle kun suorastaan sokaistuin eteläiseltä taivaalta  valomiekan lailla silmiini osuvasta auringonsäteestä. Se meni kyllä äkkiä piiloon, en kuvaakaan ehtinyt todisteeksi ottaa. Mutta on se siellä, aurinko.

Huomenna uudet reitit, hevosten kengitys ja muuta pientä.
Viikkoa eteenpäin, varo kovia tuulia, missä lienetkin!





sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Toinen adventti


Koska kameran kortti on täynnä purkamatonta tavaraa, jatkan näillä puhelinräpsyillä. Kuvassa kaksi kynttilää.

Pienoinen paniikki nostaa jo päätään, mutta tulee se joulu yllättäen kuitenkin vaikka miten jo lokakuussa valmistelut aloittaisin. Paitsi en aloita. 

Kukaan ei meillä ole toistaiseksi nälkään kuollut sen enempää jouluna kuin muinakaan juhlapyhinä. 

Siispä otan vielä rennosti ja mallia Peetun ja Oscarin rentoudesta. 


Hiljaa mieltäni jäytänyt huono omatunto Ihmepojan talentin hukkaamisesta taitaa nyt saada helpotusta. Tai ratkaisun avaimet on ehkä paikallistettu. On se vaan niin mahtava, että Ponilla on vankka ihailijakerho ja eräs on ilmaissut halunsa jatkaa ponin kanssa siitä mihin syksyllä jäätiin. Ratsuttajan raskaudentila on siinä vaiheessa, ettei liitoliikehdintää ole syytä harjoittaa hevosella eikä ilman. Mutta saman tallin luottoihminen voi hyvin eikä ole yllätysvauvojakaan kuulema tilauksessa. 

Ongelma on taas kerran siinä, löytyykö Töttikselle tänne kotiin kaveri. Otan huomenna yhteyden Heidiin ja esitän kysymyksen. Varaudu ja mieti vastausta ;-)

Päivän aktiviteetteihin kuului agilitytreenit, Peetu sähläsi, minä kuvasin. Parin tunnin jälkeen sormet olivat tunnottomaksi jäätyneet mutta Peetun pölhöenergia suuntautui vihdoin tekemiseen ja hyvän radan tekikin. Ja se rata oli vaikea, nopean koiran ohjaaja sai tehdä hiki otsalla hommia käskyttääkseen oikeaan aikaan. 

Kameran kortille tallentui lähinnä tarkkoja otoksia puomeista joiden yli suhahti jokin valkea suhru, joissakin kuvissa saattaa valkoisesta suhrusta erottaa kirsun, silmät tai persauksen. Harvassa ovat ne otokset joissa suhru on tunnistettavissa russeliksi. 

Elämä on näemmä yhtä opettelua.

Kohti uutta viikkoa, hyvällä asenteella, missä lienetkin!