lauantai 11. lokakuuta 2014

Vaihteeksi täällä


Terkut täältä Isolta Kirkolta. Illalla oltiin perillä, tällä kertaa kummitädin luona Pohjois-Haagassa. 

Kuten tapoihin kuuluu, mukana oli kolme laatikollista siipikarjaa. Ne jäivät matkalla kyydistä. Omistani en luopunut vaan ihan vaan rahtireiskana toimin.

Tänään käydään juhlimassa Siskonpojan täysi-ikäisyyttä ja piipahdetaan tarkastamassa Anopin uusi keittiö.

Huomenna olisi aikomus piipahtaa pikaisesti Länsiväylän toisessa päässä ja hankkiutua ajoissa risteilyalukseen, suuntana Tukholma. 

Kotiin jäivät Nuorimmainen ja Iso-J, ensiksimainittu kera valtavan surun. 

Ehkä jo ensi kerralla hänkin pääsee mukaan. 

Täälläkin on Herra Koira, Alpo.

Mukavaa päivää, missä lienetkin!




keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kopallinen kirppuja

No photo, not today, please

Meillä oli Peetun Kasvistädin kanssa sovittu pentukuvauksia torstaille. Sen verran oltiin valveilla, että todettiin säätilan kääntyvän vähemmän kuvaukselliseksi joten aikaistettiin kuvausta vuorokaudella. Ja kuulkaa viimeinen tunti ennen sadetta oli se, jolloin kopallinen kirppuja on kuvattu. Kuuden ja puolen viikon 'vilkkaassa' iässä. Tämä termi 'kirppukoppa' tarkoittaa ihan suoraan sanottuna sitä, että helpompi on hallita kopallinen kirppuja kuin muutama russelinpentu.

Niinpä tänään Esikoinen pääsi koulusta kotiin Kasvistädin kyydillä (minun kiesini pajalla laitettavana, se oli muuten pulsa tai pusla joka vaihdettiin), takapenkillä ärisi kopallinen pieniä näätiä. Siis russelinpentuja.

Peetu-eno katseli ikkunasta tulijoita ja räksytti antaumuksella harmistustaan. Olisihan se ollut tietysti kivaa päästä pennukoiden kanssa peuhaamaan, nyt piti sisätiloista vahtia kun herkut tarjoiltiin ihan oudoille otuksille. Ehkä joskus toiste, peuhatkoon omien perillistensä kanssa jahka niitä saa aikaiseksi. Nassen opissa ei tyttöjen kanssa pelehditä.

Yritettiin ottaa kaikenlaisia virallisia pentupotretteja eli pönötyskuvia. Houkuttimina oli mm. tonnikalatahnaa. Valo oli just passeli, sopivasti pilvinen valkoisten koirien kuvaamiseen. Uskoakseni säädötkin olivat melko kohdillaan. Sitten vain sarjatuli päälle ja räpsyttämään.

Tässä muutama näytiksi... ei ole helppoa ei :D

Mistähän tuo pissankeltainen rintamus hälle tuli?

Siinä vaiheessa kun ipanoilla näytti olevan muurahaisia persauksissa eikä pönöttäminen jaksanut enää kiinnostaa, päästettiin penskat rälläämään omppujen keskelle. Toivoin kovasti, ettei ampiaisia ole enää imeskelemässä omppumehua sillä äkäinen pistos noin pikkuisille voisi tuottaa äkkilähdön lääkäriin. Yöpakkaset olivat ilmeisesti tehneet tehtävänsä, ainoa haaveri taisi tulla siinä kun muuan penska työnsi nokkansa nokkoseen.

Ovathan ne suloisia, koiranpennut ja kaikki eläinlapset. Jopa useimmat ihmispennutkin.

Näistä tulee mukavia perheenjäseniä uusiin koteihinsa, reippaita ja mukavia, tasapainoisia pentuja kaikki kolme. Kukaan ei arastellut, ei reuhunnut maanisena eikä kyyhjöttänyt pelokkaana. Ihanan reippaita ja uteliaita nulikoita. Kaksi tyttöä ja jälkitoimituspoika. Älkää vaan pyytäkö kertomaan kuka noista on kukin.

Ja koska russelin oma-aloitteisista pennuista oli kyse, myös kuvaajan foppatoffelit ja villasukat saivat hammasta. Tässä yksi nyhtää kantapäästä, toineen hyökkää edestä.


Koska me 'kuvaajat' olemme sangen omalaatuista sakkia, minunkin asuni oli suoraan Kassi-Alman muotikuvastosta. Maalitahraiset foppatoffelit, riemunkirjavat villasukat, virttyneet velourlökärit, rähjäinen huppari ja tallitoppis. Kirsikkana kakun päällä ehta Hilfigerin pipo. En ottanut selfietä.

Ipanoille tuli jo kylmä, joten pakattiin ne sovulla kuljetusboksiin ja lopeteltiin sessio tällä kertaa tähän. Kun kurvailtiin autopajaa kohti, ensimmäiset kylmät sadepisarat lävähtivät tuulilasiin. Ja koko illan on satanut.

Sen verran tilastofaktaa, ettei kukaan kuvittele koiranpentujen kuvaamisen olevan helppoa:
kameran kortille tarttui yli 600 ruutua. Poistin suoraan pahimmat eli yli 50 % (kuvissa puolikas koira tai pelkkä tärähtänyt persaus). Kuvaohjelmaan siirtyi 303 kuvaa. Fiksailin reilut 200 kuvaa ja lopullinen kuvasaldo on kutakuinkin 220 kpl. Ne on tikulla ja Kasvistäti tekee niille ihan mitä tahtoo. Minä vain rajasin, korjasin vähän valoja ja loput jätin tekemättä.

Hevoset pääsivät talliin pikkuisen etuajassa ja loimitin molemmat. Vallupappa sai ruudullisen kotinutun niskaansa ja Töttiskin keekoili pinkissä loimessaan sen näköisenä, että hetkeäkään ei liian aikaisin haettu heitä sisään. Vallu on muuten nykyisin nipistelevä pappa, ohimennen mukasalaa nipistää Töttistä hanurista. Ja ihan selvästi vinkkaa silmää ;-)

Aamulla punnitus ja päivään mahtuu taas kaikenlaista. Käynpä ihan kiusallani näyttämässä kiesin uudelleen katsastuskonttuurilla. Nyt eivät kyllä voi hylsyä antaa. Pusla tai pulsa, whatever, on vaihdettu. Naapurikonttorilla on kuulema tapana vain mainita, että vaihdapa tuo osa ennen kuin tuot auton tänne seuraavan kerran. Onneksi on vara valita.

Mukavaa viikon jatkoa, missä lienetkin!


PeeÄäs; tuliko koirakuume? Ei hätää, näitä näätiä söpönokkia on satunnaisesti tarjolla meidän Kasvistädillä. Yhteystiedot vaikka minulta.














tiistai 7. lokakuuta 2014

Tuo mainio vaari harmaissaan

Nasse, laidunportin helposti lahjottava vartija

Jatketaan tätä Torpan Eläinten viikkoa näyttämällä vihdoin kuvat Nassen muodonmuutoksesta. Aluksi arkipukukierros. Tuo harmaa Chewbacca istuu melkein tasan tarkkaan laitumen veräjälangan alla. Raja kulkee suunnilleen koiran tassujen edessä olevan risun kohdalla. Tämä turvaväli siksi, että Nasse kusaisi muutaman kivuliaan kerran paimenlankaan. Vahingosta viisastuu, näemmä.

Nassehan on kasvanut hevosten parissa. Ensimmäisen kerran se pääsi tallille mukaani ollessaan noin 3 kk. Siitä eteenpäin se kuului silloisen tallimme koirajengiin. Hääräsi Herra Harmaan Hevosen kanssa jotain hämäriä koira-hevos -juttuja. Mutta sitten Nasse teki emämunauksen, kusaisi hevosen nähden tämän heiniin. Siitä ei hyvä heilunut, heilui hokkikavio ja tallinkäytävällä sinkoilivat kipunat. Nasse sinkoili samantien tallista ulos ja istui hyvin loukkaantuneena auton vieressä odottamassa kotiinlähtöä.

Tuli kuitenkin jatkossakin maneesiin, hölkkäsi Herra Harmaan perässä monen monta kilometriä tai seisoi keskellä juoksutusympyrää. Nassen tähtihetkiä ovat varmaan olleet viime joulukuinen Veteraanivoittajan titteli ja se, kun pentusena pääsi kansainvälisestikin ansioituneen kouluratsastajan toppaliivin sisään eräässä valmennuksessa.

Vitsit sikseen, uskon, että arki on parasta juhlaa Nassenkin elämässä.

Viime perjantaina oli Nassella parturiaika ja korkea aika olikin. Tuosta ensimmäisestä, syyskuussa otetusta kuvasta turkki vielä hieman reuhahti. Rouva trimmaaja nyppi ja nyppi ja tuloksena oli sitten näin simpsakka kaveri:



Nassen pointtihan tässä poseerauksessa on se, että juuri tuohon kohtaan portaissa töhöttää lämpöilmapuhallin kaikkein parhaiten. Vanhoja luita taisi hieman kolottaa syysviileät ja kun vielä pitää alushoususillaan kirmailla, on syytä hakeutua lämpöön. Tuo oli myös yksi Veljesten (R.I.P.) lempipaikoista.

Tuossa on myös erinomainen vaklauspaikka, näkee eteisessä liikkuvat, kuulee sopivasti tuvan äänet ja etenkin, pystyy tarkkailemaan Pikkupoikien liikehdintää kerrosten välillä. Pojat tosin piutpaut välittävät porrasvahdin ärinöistä, loikkaavat liitoloikalla yli.

Nasselle sattuu silloin tällöin ns. black outeja. Viimeisin ihan lähiviikoilta. Se taisi olla se myrskyn jälkeinen raivaustyömaa jossa Nassekin hääräsi pomona. Ensin se piski oli ihan siinä ja hetkessä tiessään. Ei löytynyt mistään. Ei niin mistään.

Koska viereinen tie on niittänyt kallista satoa, oli tärkeää löytää koira hetimmiten. Niinpä sisätilojen tarkastamisen jälkeen Iso-J lähti autolla suuntaan a ja Esikoinen fillarilla suuntaan b.

Iso-J palasi kohta ja apukuskin penkiltä löytyi Nasse. Äijä oli pötkinyt kaikessa rauhassa, hyvin määrätietoisesti kylälle päin. Ja hämmästynyt ihan kauhiasti kun tuttu tyyppi kyseli autoon.

Nykyisin Nassenkin ulkoilu tapahtuu hyvin valvotusti. Peetuhan on ulkona aina hihnassa (pitkä hevosten juoksutusliina) tai vain takimmaisella pellolla vapaana. Ei ollut ensimmäinen erreyksissä poistuminen, joten tuon harmaan vispiläkintun tekemisiä pitää seuraila. Vaari on vikkelä.


Tämä päivä on alkanut ihan normaalisti mutta sitten hakkaava yskä ja mahdottoman kipeä olo pakottivat sänkyyn. Vähitellen hissutellen olen toimittanut asioita ja kaikissa mahdollisissa väleissä ryystänyt teetä. Onneksi teevalikoimani on laaja ja Teekannen teetä löytyi tallinnan peremarketista isot kasat. Kyllä näillä talven yli pärjätään.

Eilisestä sen verran, että se auton katsastus meni ihan keturalleen.
Kurvasin aamulla pajalle jossa Automies buuttasi muuan turhaan palaneen huomautusvalon. Hyvillä mielin buukkasin katsastusajan ja kurvailin hakemaan Nuorimmaista kyytiin. Ja tietysti siinä kurvaillessa se samperin valo syttyi uudelleen. Eikä aikaa ollut enää poiketa pajalle.

Niinpä kaupungissa kurvasin kiesin kumit sutien merkkihuoltoon jossa tehtiin pikainen työmääräys ja vaihdettiin joku virtakytkin. Yhteensä se kierros tarkoitti 55 €:n ylimääräistä laskua. Seuraava päämäärä oli katsastuskonttori, ihan siinä merkkihuollon vieressä. Sangen voitonvarmana luovutin rekisteriotteen ja avaimet, maksoin 48 € ja istahdin kahville. No perhana, tulikin hylky.

En nyt lähde tarkemmin muistelemaan mikä vika se oli, mutta osa maksoi 8 € ja se asennetaan huomenna oman kylän pajalla. Sitten voikin lähteä hyvillä mielin ja huolettomana ajelemaan etelään. Pitää tietysti muistaa se uusintakatsastus johon on aikaa nyt tasan 29 päivää.

Silta istumalta soitin huutoraivoavautumispuhelun Iso-J:lle jota kehotin oitis ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin autokaluston päivittämisestä. Nyt on minun ja kiesin yhteinen taival (n. 80 tkm) tullut tiensä päähän. On aika erota kun sen voi vielä tehdä sivistyneesti. Joku saa siitä vielä moneksi vuodeksi näppärän, vähäruokaisen ja luotettavan kulkupelin. On aika päästää tämä aarre uusiin käsiin.

Lisää teetä ja iltapäivän hommiin. Pidä kurkku lämpimänä, missä lienetkin.




maanantai 6. lokakuuta 2014

Hoppaloikkaa


Sunnuntaina Poni Sörsselsonin, tuon hevosmaailman Ihmepojan piti osallistua elämänsä ensimmäisiin virallisiin kouluratsastuskilpailuihin. Asioista vähemmän tietävää tahoa valistan, että kouluratsastus tapahtuu valkoisten aitojen sisäpuolella jossa hevonen ja ratsastaja (mieluummin yhdessä) kipittävät kolmessa eri askellajissa ennaltamäärätyn reitin eli radan. Tuomari istuu jossain tietyssä pisteessä (mitä vaativamman tason luokka, sitä enemmän dumareita) ja antaa pisteet kustakin osa-alueesta. Yhtään estettä ei hypitä, kouluratsastuksessa on tarkoitus esitellä hevosen osaamista ja kuuliaisuutta kunkin kilpailuluokan vaatimalla tasolla.

Mutta mitä teki Poni S? Se tuurihaukka ei kipittänytkään traileriin, vaan sai suojat jalkoihinsa ja pääsi irtohypytyskujalle.

Se puolestaan on hevosen hyppyyttämistä ilman ratsastajaa suljetulla radalla. Hyvää jumppaa kaikille hevosille ja etenkin nuorille, jotka vasta hakevat omaa tyyliänsä ja tekniikkaa. Tasapainokin saattaa olla vielä hakusessa. Turha siihen on silloin laittaa kuskia päälle häiritsemään vaan hevonen saa ihan itse pähkäillä ponnistuksensa ja hyppynsä pituuden ja korkeuden. Nykyaikana varsat pidetään yleensä hyvin tasaisissa aidatuissa neliönmuotoisissa aitauksissa päivisin, luontaista jumppaa ja liikuntaa harva hevonen saa vapaa-aikanaan.

Turha kai mainita, että Poni S. on elementissään. On se.
Itse en ollut paikalla koko aikana, vein Nuorimmaisen pelipaikoille ja lähdin itse kotiin potemaan flunssaani.

Askel, askel, ponnistus...
Takajalat nippuun ja yli
Reilulla loikalla yli
Kun hypätään niin sitten hypätään reilusti
Etuset kainaloon ettei kolise puomiin
Whoop whoop!

Ei epäilystäkään, Poni S. on multitalentti. Mutta ei kerrota sitä hänelle, ei mahdu sietämättömän kokoiseksi paisuneen egonsa kanssa kotitallin ovista sisään.

Kaveritkin pääsivät hyppäämään.


Muilta osin viikonloppu sujui kuten muutkin päivät, salamannopeasti. Ja vielä jäi paljon hommaa tekemättä. Porkkanasato on nyt nostettu ja pieneksi jäi. Itäminen oli kesäkuun kylmien aikaan niin hidasta, että eivät kertakaikkiaan ennättäneet kasvaa määrämittaansa. Maku on kuitenkin erinomaisen hyvä ja laatu priimaa. Joten tänä vuonna näin.

Tänään olen jo ehtinyt hoitaa yhden kaupunkireissun ja toimittaa Nuorimmaisen kouluun, painoraja ylittyi sadalla grammalla. Käytin autoa pajalla jossa tiltattiin parit värivalot pois, minulla on nimittäin meininkinä katsastaa se kiesi tänään. Leimaa on keskiyöhön.

Ei niissä auton sähköissä oikeasti mitään vikaa ole, kunhan vain jostain hassusta syystä sähköjärjestelmä ottaa syksyn ja kevään kosteuksista häiriötä ja sytyttelee merkkivaloja milloin mistäkin. Huollot on tehty ajallaan ja hyvin eikä autossa ole mitään vikaa. Nyt on jopa ehjä vararengaskin kyydissä. Joutaisi nyt myydä pois, siitä saa joku vielä soivan pelin moneksi vuodeksi.

Ja minä pääsisin autokaupoille...

Tänään siis vuorossa vielä yksi aikataulutettu ajoreissu kaupungin iloihin. Salille en tässä räkäisyystilassa lähde. Onneksi tähän keskipäivään jäi muutama joutotunti jolloin on hyvää aikaa lämmittää Torppa ja siivota talli. Illalla olisi vielä heinäkeikan haku.

Iso-J lähti aamulla reissuilleen ja muutenkin tämä viikko vaikuttaa vähän siltä, että perhettä näkee lähinnä aamuyön tunteina jolloin jokaisen pitäisi suunnilleen löytyä oman tyynynsä läheltä.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!
Poni S. lähettää Polgalle erityiset terveiset, tässä pari naamakuvaa erityisesti sinulle :D



Hirrvee hiki, niin hirrrvee!

PeeÄäs: joo joo, mä tiedän. En ole vieläkään vaihtanut niitä hopearenkaisia kuolaimia noihin suitsiin. First world problems...