lauantai 4. lokakuuta 2014

Ystävämme eläimet


Tänään vieteään Kansainvälistä Eläinten päivää. Tokihan eläinystävistä täytyy pitää huolta vuoden jokaisena päivänä, mutta on tämmöinen virallinenkin päivä ihan hieno. Alunperin tämä päivä on Fransiskus Assisilaisen muistopäivä, hän suureksi eläinten ystäväksi aikakirjoissa mainittiin. Taitaapa olla eläinten suojelupyhimyskin.

No, puutteelliset ja hatarat tietoni tästä asiasta minulle anteeksi annettakoon. Pikkuinen kuume ja vetelä olo eivät ole omiaan virittämään sen enempää ajattelu- kuin kirjoituskykyjänikään.

Laitan pari tuoretta kuvaa näistä meidän Pikkupojista, ovat saaneet sangen vähän näkyvyyttä viime aikoina. Suurin syy on ehkä se, että nuo pienet naperkulliaiset  ovat enemmänkin jäähyaitiossa kuin riehuvat Torpassa villeinä ja vapaina. Paino sanalla villeinä.

Asetelmat eivät ole muuttuneet Peetun suhteen. Koiraa uunotetaan mennen tullen ja pyöritellään kuin Stockan ovia. Nasse sentään saa nuolla korvat ja persauksen, Nassehan on sangen pätevä kissanpoikien keinosetä joka ei pienistä provosoidu vaan antaa ns. isällistä ohjausta jos tilanne sitä vaatii. Peetu ei pääse kuin sivallusetäisyydelle.


Tätä kauttakin välitän lämpimät terveiseni kaikille eläinystävilleni ympäri kotimaan ja maailman, omistajat kertokoot terveiset. Muistakaa taputtaa hevosianne ja kertoa karvaisille kavereille kiitoksenne, ne ovat meillä vain lainassa. Illalla vilkutetaan tähtitaivaalle, siellä tuikkii, pomppii ja sinkoilee lukematon määrä kaivattuja karvaisia ystäviämme.

Aurinkoista Eläintenpäivää, missä lienetkin!





perjantai 3. lokakuuta 2014

Toivo


Aina on toivoa.
Toivon parasta.

Lämmintä mieltä ja leppoisia hetkiä, missä lienetkin. Minä olen kuumeessa.


torstai 2. lokakuuta 2014

Lokakuu on täällä


Aamut ovat olleet kylmiä, tänä aamuna tehtiin mittarissa pohjat. Tai miten sen nyt sanee kun elohopea rojahti rutkasti nollan alapuolelle? No ihan miten vaan, oli pakkanen.
Koirien kanssa kipaistiin rapisevan  nurmikon halki pellolle. Koirista oli jännä pyllistellä rapisevassa heinässä ja melkoista akrobatiaa kumpainenkin koira harrasti kunnes sopiva äkistyspaikka ja -asento löytyi.

Sinne jäivät pökäleet somasti syysaamuun höyryämään.

Koska aamu oli pikkuisen aikataulun suhteen väljempi, otin kameran mukaan ja kävelin pidemmän lenkin ilman koiria.

Onhan tämä ihan nätti alku koettelemukselle nimeltä Pohjoismainen kaamos.




Erityisesti minua puhutteli tämä auringonkukan asento. Ei enää kurkottele taivaita vaan nöyrtyi kylmän höngän edessä ja kumartaa todella syvään.

Jotenkin ymmärrän auringonkukkaa.
Kyykyssä tässä ollaan, tiedätte kyllä minkä kanssa.
Taas lähti matto jalkojen alta. Huomenna on punnitus joka varmistaa oman käsitykseni asian nykytilanteesta.
Huokaus.

Muilta osin Torpan asiat ovat melkolailla mallillaan.

Pikkupojat kasvavat ja käyvät yhä hömelömmiksi. Veljesten R.I.P. lapsuudesta tuttu mätkähtely ja kaahailu, ns. mattosurffaus ja sisätilaparkour ovat taas kuuminta hottia.

Sattuneesta syystä omat hermoni eivät ole yhtä notkeat kuin silloin neljä vuotta sitten ja Pikkupojat saavat jäähykomennuksen huomattavasti vähäisemmistä rikkeistä kuin Veljekset aikoinaan.

Mainittakoon nyt, että kumpikin torvelo on onnistunut pudottautumaan Esikoisen huoneen ikkunasta vähintään kerran. Pudotusta on kuitenkin jokunen metri, mutta onneksi mitään pahempaa ei ole sattunut ja lähinnä itsetunnon kolhuilla ovat selvinneet. Onhan se nöyryyttävää niin itseriittoisille kissoille lipsahtaa sillä lailla hyttysverkosta (joka on nidottu ihan oikeasti kiinni) läpi ja rojahtaa maahan.

Hevosilla menee hyvin, yhteiselo on leppoisaa ja rauhallista. Kävimme tiistaina katsomassa sitä yhtä Skandinavian Hunksia (Poni S.) ja hyvinvoivalta hän näytti. Kun huomasi, että Nuorimmainen tuli boksiin, tarjosi oitis ahteriaan rapsutettavaksi koska vain Nuorimmainen osaa rapsuttaa oikein.

Poni S:n kisaura ei välttämättä alakaan tulevana sunnuntaina koska ratsastajalla on laiduntalkoot. Harmi, olisi ollut aika siistiä nähdä Poni temmeltämässä kouluradalla C -ohjelman kiemuroita.

Ehkä sitten ensi keväänä. Poni tulee kotiin varmaan kuun loppupuolella, katsotaan nyt ainakin tuo syysloma ja vähän päälle. Meillähän täällä on syyslomaa koko viikko.

Perjantain ohjelma on taas sangen mielenkiintoinen, Nassekin pääsee trimmiin. Minä jo tänään kävin. Ruoskasta lähti 15 cm pois ja vähän fiksattiin värejäkin. Niskahiukset ovat nyt hassun huurteiset lilat mutta se näkyy vain vähän. Muuten pidättäydyttiin tässä kuuran väriskaalassa, kylmiä sävyjä.

Kiesi pitäisi katsastaa ja kun siinä palaa pari harmillista värivaloa, ne pitää hoitaa ensin sammuksiin. Siinä on vain semmoinen mutka, että kun valot on taas saatu sammuksiin, pitää ajaa suoraan katsastuskonttorille ja toivoa, että saan ajan heti. Ja sitten pitää toivoa, etteivät ne valot syty kun katsastusinssi starttaa.

Yritin jo ehdotella autopajalle, että jospa mustalla tussilla suttaisi sen moottorivalon ja yhden toisen pimentoon. Ei kuulema toinna kokeilla.
Huoh. Kaikenlaista vaivaa ja riesaa.

Nyt on otettava pihakierros, taputeltava hevoset yöunille ja hankkiuduttava itsekin lepoasentoon.
Mukavaa perjantaita, missä lienetkin!










tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuu





Kanan lento =  minun muistini

Tämä syyskuu jää aikakirjoihin ennenaikaisen lumentulon ja henkilökohtaisen talvohorroksen kuukautena. Olen tehnyt vain minimin ja todellakin vain minimin. Mikään määrä unta ei riitä ja jokaisena aamuna joudun nostamaan itseni sängystä ylös hiuksista nostamalla. Kun saan aamuhommat tehdyksi, otan yleensä nokoset (pari, kolme tuntia). Jos taas on heti aamusta lähtö jonnekin, otan iltapäivänokoset jos suinkin ehdin. Yleensä en. Yö menee valvoessa tai äärimmäisen sekavien unien herättämänä. Yhtenä yönä jouduin miettimään todella pitkään olenko vielä unessa vai valveilla.

Yleensä en muista unista mitään, jotain hajanaisia pätkiä sieltä täältä. Yksi asia jäi kuitenkin mieleen, tänne tuli joku perikunta (joukko kiukkuisia akkoja) hakemaan sukupionia. Semmoinen oli kuulema täällä ollut 'aina'. Minä sanoin, jotta ei se sieltä hevoshaasta ainakaan löydy eikä tällä mäellä ollut yhtään pionia ennenkuin minä ne istutin. Ja niihin eivät ämmät sitten koske. Kun heräsin, olin ihan kauhean tuohtunut koska pelkäsin oikeasti, että ne ämmät veivät kaikki rakkaat pionini.

Jos niitä pioneja joku havittelee, se on kurja luihu myyrä. Näyttävät kokoavan voimiaan, maa notkuu jalkojen alla uusissa paikoissa eli talvitunneleita tehdään. Heti sen huomaa kun kattirykmentti ei ole hommissa, ei-toivottu aines lisääntyy ja käy yhä härskimmäksi.



Hevosista en ole aikoihin tainnut montaa sanaa mainita. Töttis ja Vallu ovat nyt kuin vanha aviopari. Vallu on pomo ja Töttis hiihtelee hissukkana perässä. Vallun ikänäkö avasi omat silmäni havaitsemaan, että se on todellinen vaiva Vallulle nyt kun ilta pimenee. Ulkoa hakiessa täytyy olla tosi tarkkana, ettei Vallu säikähdä mitään ja ettei kukaan kävele aivan hännässä. Koiria en ole ottanut talliin ollenkaan, sillä jaloissa singahteleva harmaanruskea mörkö (Nasse) voisi olla Vallulle pikkuisen liikaa.

Mutta kun tämän Vallun ikälisän ottaa huomioon, mitään ongelmia ei ole. Hevonen on varsinainen gentlemanni joka osaa kyllä pitää kiinni saavutetuista eduista. Heidille on luvassa pikkuisen lellitty ruuna, se inventoi iltaeväänsä hyvin tarkoin. Pitää olla pieneksi silputtua omppua, porkkanaa, leipää ja ripsaus kauraa. Sitten se tyytyväisenä huokaisee ja syventyy iltasnackseihinsa.

Harvinaisen siisti hevonen se hyväkäs vielä on. Yksi sontaläjä löytyy aamulla karsinan seinustalta, ei ollenkaan Sörsselsonmaisia graffiteja seinille.

Ponista sen verran, että sillä menee hyvin. Vaikka emme olekaan käyneet nyt sen luona. Pikkuisen huono omatunto minulla kyllä on, mutta kun yritän sovitella ilta-aikatauluja oman ja ratsuttajan perheen aikataulujen mukaan, monena iltana saan todeta, ettei tänään. Tänäänkään.

Se poni ei totisesti pahastu, vaikka kukaan ei joutaisi sen jouhia joka ilta kiillottamaan. Kunhan ruokaa tulee ja heinää riittää, poni on tyytyväinen. Tuntuu saamistani viesteistä päätellen olevan yhä kovin motivoitunut duunari joka jaksaa veivata ympyröitä ja askelkuvioita kerrasta toiseen. Välillä niillä on äijäpäiviä ja silloin vain syödään ja piereskellään, porukassa tietenkin.


Ilmat ovat viilenneet huomattavasti, nyt alkaa kohta olla kiire kerätä loput sadosta talteen. Valkosipulin istutuksella ei ole kiire, odottelen ihan rauhassa vielä muutaman viikon.

Huomenna on lokakuu ja edessä häämöttää syyslomaviikko. Luvassa olisi reissu Isolle Kirkolle Perillisten ja Äitikullan kanssa. Kaikenlaista mukavaa tiedossa silloin ja reissu Tukholmaankin on aikeissa. Osallistujajoukko sinne on joko minä ja Perilliset tai minä ja Esikoinen. Riippuu Nuorimman tilanteesta. Päivä Tukholmassa on pitkä ja raskas. Pitää muistaa laittaa Sports Tracker päälle ainakin pidemmille kävelypätkille. Ja sinne ei huonokuntoinen ruipelo lähde.

Laitan tähän loppuun kuvan vuodelta 2013. Minä en voi ottaa kuvasta kunniaa itselleni, mutta olen saanut luvan käyttää näitä. Lykkäsin eilen illalla tämän samaisen otoksen ruotsin vuonohevosporukoiden fb-sivulle ja sillä on nyt jotain 370 tykkäystä.  Jäbä on julkkis.

Ei kai se auta, sanotaan syyskuulle heipat ja toivotaan, että kun vuoden päästä taas syyskuuta kuittaillaan, mieliala olisi pikkuisen korkeammalla. Elämme raskaita aikoja, Ystävä hyvä. Missä lienetkin!