perjantai 19. syyskuuta 2014

Perjantai, päivistä parhain!


Portaat jotka eivät lopu... Noitakin tallasin yhtenä päivänä kuin unissakävelijä. Paras keino nollata pää tässä ajassa on uppoutua punttien kanssa mörssäröintiin. 
Neljä noin 90 minuutin punttihartautta harjoitin, tänään aion iltatallin jälkeen könytä saunaan ja toivoa, että rennolla kropalla nukkuu hyvin. 

Viikko on mennyt loppujen lopuksi nopeammin kuin uskalsin toivoakaan.
Asiaa auttoi se, että olen täysin unohtanut tiistain. Se katosi johonkin enkä ole muistanut perään huudella.

Tämän päivän punnitus toi koululuvan ja Ruipeliina pääsi tekemään historian kokeen. Minäkin sain ihan uutena tietona (hmph) oppia (koealuetta kuulustellessani), että se oli Napoleon joka kikkaili Aleksanteri I:n kanssa ja ne venkulat härräsivät Suomen sodan. Mitä lienen tehnyt itse hissantunnilla kun tuommoinen asia on mennyt ohi? Taidettiin pelata laivanupotusta nekin tunnit.


Aamut ovat olleet sumuisia ja/tai kylmänhuuruisia. Syksy on nyt ihan liki ja läsnä. Ruska on laimea, vielä. 

Luin valtavan surullisia hevosuutisia, hieno Into-Setä on siirtynyt taivaslaitumille. Kaikki voima ja lämpimät ajatuksemme Kirkkonummelle, siellä on nyt hevosenkokoinen reikä Inton ihmisten ja hevosystävien sydämissä. 


Tämä kuva kertoo viime viikonlopun työhommista. Kanalaa fiksattiin talvikuntoon ja meni ihan kuutamokeikaksi. Kanaa pukkasi sisään kulkuaukosta, kovasti olivat nukkumaan tulossa. Siinä sai Iso-J suristella ruuvinväännintä melko haipakkaa kun oli tuima pomo.

Tulevan viikonlopun hommat riippuvat hyvin pitkälti säistä. 

Tähän loppuun vielä kuva lelusta jota olen totisesti etsinyt. Torpan poikien lelut eivät tahdo terrierin hampaissa kestää, mutta tämä sitkeä kumiorava on ihme. Se on ollut meillä Nassen pentuajoista saakka. Ja nyt se vihdoin pompsahti näkösälle. 

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin !


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Syysromanssi


Syksy alkaa siitä, kun talli valmistellaan hevosten sisämajoitustilaksi. Kesällä (loppukesäkin lasketaan) pesty ja puunattu talli sai pikkuisen valkoista paikkamaalausta. Suurempiin remontteihin ei ole vielä, kolmen talven jäljiltä mitään tarvetta. Sisäkatto uusitaan jossain vaiheessa, samalla uusitaan tallinvintin lattia. Katto on jo parsittu kasaan.

Ensin haettiin heinäkuorma. Hyvää heinää löytyy ihan naapurilähiöstä (tää meidän city on laaja kuin kiinan kartta) eikä heinänhakuun tärväydy kaikkine puheineen puolta tuntia.

Seuraavana päivänä tuli pellettikuorma. Hiabilla lavalta nyytti suoraan tallin pariovista sisään ja pumppukärryllä lava paikoilleen. Siellä on.

Meinasi jo hätä tulla käteen hevosten sijoittelun suhteen. Mutta onneksi älysin laittaa viestin myös Heidille tuohon naapurikylään. Hommahan meni niin, että Ihmepoika jäi vielä hiomaan kuvioita ratsuttajan talliin ja Töttis oli valmis tulemaan kotiin. Vaan eihän Töttis yksin voi olla, kaveri piti saada. Yksi jos toinen suunnitelma meni mönkään milloin aikatauluongelmien milloin kuljetuspulmien takia. Vaan Heidiltä löytyi apu tähän vaivaan. Vallu on Mahtipappa, hieno ja iso komistus.

Siellä se miun oma Hunksi on, on se komee!
Vallu (ei mikään ruipelo-Valpio)
Pusuja kaltereiden välistä
Pusuja... eikun puuroa!
Hevosten saapumisen ajoittaminen oli tarkkaan pläänätty. Kun Vallu on lastattu, lähden hakemaan Töttistä. Osimoilleen samaan aikaan oltaisiin sitten meillä pihassa.

Mutta eihän se niin mene. Töttis oli pitkän laitumen takimmaisessa laidassa ja sinne ja takaisin tarpomiseen meni aikaa. Sitten saimme todeta, että traileri oli peruutettu sangen luovalla tavalla sellaiseen kuoppaan, ettei maasturin koukku ollut lähimainkaan hollilla.

Niinpä me sitten naisissa nostettiin traikun vetoaisaa ylös ja puntattiin se jollain perinaisellisella sisukiukkuraivolla vetokoukun päälle.. ja viisi senttiä kuulasta ohi. Lisää sisua ja vähän voimaa ja kyllä, siihen loksahti mihin pitikin.

Kun koppi oli valmis, hain tallista hevosen. Joka yleensä kävelee koppiin sen kummemmin ihmettelemättä. Yleensä. Nyt piti muutama täysin tarpeeton tammamainen kiemura ja harhautus tehdä ennenkuin oli valmis astumaan sillalle ja löntystämään koppiin. Luukku kiinni ja matkaan! Kotona Vallu jo oli hyvän tovin odotellutkin, tutustunut tarhaan ja Torpan mäen maisemiin. Tyrkkäsin Töttiksen sekaan ja sitten kamerat ojossa kuvaamaan tutustumisrituaaleja jotka joskus ovat varsin vauhdikkaita.

Iuh! -vinkaisi Töttis ja sitten vaihdettiin vähän poskipusuja. Ja syvennyttiin ripi rinnan saman heinäkasan ääreen syömään. Meillä loksahti useampikin leuka rinnuksiin: ai olikstää niinku tässä??
Oli se.

Illalla taluteltiin hevoset talliin ja nehän ovat kuin vanha pariskunta. Isännällä pikkuisen kaihia silmissä joten emäntä ensin vaikka heikoille jäille.
Tallissa Vallun piti tutkia seinät ja heinät, maistaa vettä ja nuolaista kivennäistä. Sitten tervetuliaispäästöt ja ruunan oli hyvä syventyä ruokailemaan. Vähän väliä piti kummankin tarkistaa, että kämppis on paikalla ja tallessa.


Tänään talliin astuessani Vallu hörhötti huomenet ja Töttis touhusi jo uloslähtöä. Vallu hirnui kovasti perään vaikka ihan oltiin näköetäisyyden päässä. Jätin hevoset tarhaan sillä en ollut kaikessa tohinassa ehtinyt tsekata laitumen aitoja.

Päivällä Heidi osui paikalle silloin, kun minäkin olin käymässä kotona ja siirrettiin hevoset laitumelle. Nyt nähtiin jopa laukkaliikehdintää. Mutta eipä sitten muuta. Hevoset etenivät laidunta pitkin päivän mittaan rinta rinnan, turpa maassa. Kaikessa rauhassa. Ja illan pimettyä kaikessa rauhassa, hyvässä järjestyksessä yöksi talliin.

Kiitos vielä kerran Heidi, että tuon mainion Pappahevosen annoit Töttikselle kaveriksi. Yritetään pitää hyvää huolta ja mieli pirteänä. Jossain vaiheessa tehdään vielä yksi hevosten vaihto, Ihmepoika tulee kotiin ja Vallu siirtyy takaisin omaan laumaansa. Mutta nyt on näin ja hyvä on näin.


Muilta osin on todettava, että minä, kamera, tapahtumat ja blogi eivät nyt ole oikein kohdanneet toisiaan. Asiat eivät etene millään tavoin kronologisesti niinkuin kelvollisilla päiväkirjoilla on tapana. Asiat ovat niin sekaisin ja kummallisesti, että en jaksa ottaa paineita.

Tänään tuli punnituksessa takapakkia, kotilepoa perjantaiaamuun saakka ja sitten onkin vähän isompien päätösten aika. Ei se helpolla päästä, ei millään.

Mutta se siitä. Minäkin sain tänään diagnoosin, se alkaa u:lla ja loppuu s:ään eikä kyseessä ole unettomuus (vaikka toki sekin seuranani on). Nyt edetään todella pienin askelin ja tehdään vain välttämättömin.

Kiitos kaikille viesteistänne ja kommenteistanne. Luen kyllä kaiken.
Kohti torstaita, missä lienetkin!

Aamu-usva joenmutkassa
Äitikullan mahtijoriinit