lauantai 13. syyskuuta 2014

Ei mitään hätää


Täällä on kaikki ihan hyvin. Punnituspäivä oli totinen tunnelmaltaan mutta koska paino oli pysynyt ei estettä koulunkäynnille ole. 

Sitä minä vaan ihmettelen, että omaa läppäriä en saa käsiini muulloin kun aamuyöllä. Silloin yritän toki kuroa univajetta kiinni.

Viime viikkoisen inventaarion mukaan talossa on käytössä 1 pöytäkone, 4 läppäriä, yksi tablettikone ja yksi iPad. Plus neljä älyluuria. Plus X -kappaletta tarpeettomia älyluuria. Silti minun rakas vanha Mac book on aina jossain muussa sylissä kuin omassani. 

Viikkoa hankaloitti myös massiivinen vika dataliikenneyhteyksissä. Mobiilissa samoin, edes tekstiviestit eivät liikkuneet. 

Palaan pian kunhan saan sen läppärin kulmasta pitävän otteen. Ovat pirun sinnikkäitä nuo teinit... 


Ja lopuksi vyölaukkusalihousutrauman purkua. Uusi ohut vyö joka nielee puhelimen joten sitä ei enää tarvitse tunkea salilla treenivaatteiden saumoihin. 
Ihana kapistus, salamannopea toimituskin oli. Varuste.net ansaitsee kukkasen!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kukonvaihtoviikko


Syksy on perinteisesti kanalassa vilkasta muuttoaikaa. Osa muuttaa uusiin koteihin, osa lähtee ilmavoimiin. Meidän hieno Kukko Savolainen oli yt-neuvotteluissa. Päätin, että niin on komea ja hyvä kukko, että ei lähdekään mustinmurkinaksi, vaan saa olla meillä talven yli. Eivät ne tänä keväänä kuoriutuneet kananuorikot ala kumminkaan hautomaan ennen ensi kesää. Niinpä peruin jo sovitun teuraaksi viennin ja uuden, erisukuisen kukon haun.

Sukusiitos kun on lintujenkin kohdalla välteltävä asia, koska näiden maatiaisrotujen pitäisi pysyä elinkelpoisina ja vahvoina kantoina. Vaikka en itse kuulukaan säilyttäjäohjelmaan, katson, että oma velvollisuuteni kiuruveden kantaa kohtaan on pitää porukka 'laajakirjoisena'. Se tietää kukon vaihtoa parin vuoden välein.

Nuorikot vm 2014, kukko keskellä. Yksi tyttö livisti kuvasta

Viime perjantaina lähti alkukesästä kuoriutuneista tipuista ainoa kukko (ihme, vain yksi kukko!!) uuteen kotiin isännöimään omaa parveaan. Nöösipoikahan se vielä on ja kanamammat varmasti viittaavat kintaalla mokomalle rimppakintulle. Talven aikana mieli muuttuu kanalassa ja rimppakinttukukko alkaakin olla sangen tavoiteltua seuraa. Nähty on.

Lauantaina pihaan ajoi naapurimäen isäntä ja oli kiuruvetistä kukkoa vailla. Pikaisen, mutta sitäkin kiivaamman viestittelyn jälkeen uskalsin luvata kukon naapuriin koska olin saanut viime hetkellä otteen erisukuisen kukkopojan kintusta. Samasta paikasta löytyi meille uusi kukko josta Savolaisenkin hain. Helpotus!

Lauantai-iltana nostin haikein mielin Kukko Savolaisen orrelta ja laitoin kuljetushäkkiin. Jossa matkusti muutaman sata metriä uuteen kotiinsa. Hyvä, että tuo mainio helttapää sai pitää henkensä. Vielä ei ole kiekumista kuulunut.

Sunnuntaina hain uuden kukon. Älkää nyt naurako, kyllä tästä kukko tulee.


Tätä ruikkukukkoreppanaa kanarouvien vanhimmat katsovat hyvin viistoon ja nuoremmat pitkin nokkaansa. Mutta kuten sanottua, kyllä kukko talven aikana paikkansa ottaa ja keväällä kanaset ovat onnesta lääpällään sukimassa kukon sulkia ja kurnuttavat kylkimyyryssä.

Pikkuväen puolella oli toinen ongelma, vanha Gaddafi, kuten jo monesti sanottu, alkaa olla elämänsä ehtoossa ja heittää veivinsä hetkenä minä hyvänsä. Ei se kärsi, reipas on kun sattuu havahtumaan hereille ja hyvin pontevasti yrittää kiekua. Lähinnä kiekuminen on tasajalkaa paikoillaan hyppimistä ja kähinää.

Siispä hain silkkikukon tuosta lähistöltä ja uskoin tilanteen olevan kunnossa. Vaan pahus, se silkkikukko olikin päivänvalossa tarkasteltuna sekarotuinen.


Tämä on se lähtölistalle siirretty silkkimix -kukko. Hakekaa joku pois, vaihto vaikka lakupussiin. Kiltti ja kohtelias kaveri.

Uusi ylläri oli jo nurkan takana odottamassa. Kas kun kesällä hain kaksi silkkikanaa parvea täydentämään. Valkean ja ruskean (riistanvärisen?).
No eilen sitten kohtasin tämän näyn:


Siinä nuori silkkikukko rivakasti polkee kääpiökochinkanaa vaikka kääpiökochinkukko tonkii kaikessa rauhassa maata ihan rikospaikan vieressä. Tyyppi pois kanan selästä ja lähempään tarkasteluun... jippii, se on kukko! Problem solved. Jahka Gaddafi unohtaa herätä, meillä on kruununperijä valmiina.


Tämähän alkaa olla kuin Kauniista ja Rohkeista, kohta varmaan paljastuu uusia meheviä käänteitä. Nimittäin kolme kanaa (musta Olga -silkkikana ja kaksi kääpiökochinkanaa) hautovat vimmatusti samassa pesässä. Jokainen päätyi syystä tai toisesta Vappupillin (Chabokukko) völjyyn ja seurauksista ensimmäinen on jo nähtävissä, lisää on tulossa ihan näinä päivinä.


Eikä Vappupillin kolttoset tähän jää, aiemmin on jo yksi rakkauslapsi ilmestynyt kanamamman helmoista:


Eikä tästäkään voi olla ihan varma, hautomisen suoritti musta Olga, mutta munijasta ei ole tietoa ja isääkin voi vain arvailla:


Etteivät vaan jäljet johtaisi Vappupillitehtaalle? Siinähän se tomerasti seuraa kanasen touhuja.

Vappupillin omat viralliset rouvat, nuoret chabokanat ovat aloittaneet muninnan, pieniä puikulamunia on löytynyt jo kaksi.

Kovin on vaisua munantuotanto, kiuruvetiset kanat pitävät sulkasatoa eivätkä muni, tehokanamummot eivät ole munineet koko kesänä ja pari valkoista tehotyttöä päkistää munan kerran viikossa jos silloinkaan. Pitää kohta hiippailla kaulukset pystyssä kaupan munahyllylle ja turvautua ostomuniin tai kysäistä naapurin isännältä ruoka-apua.

Mielenkiintoisia aikoja, hyvin mielenkiintoisia. Todennäköisesti kaikki nyt tuloillaan olevat tipuset tulen uudelleensijoittamaan muiden iloksi, vähän riippuu toki siitä mitä tulee.

Vappupillin motto näyttää olevan tuli sitä taikka tätä, kanaa polkematta älä jätä.
Näin tänään, huomenna lisää. Tai sitten ei koska punnituspäivä.

Mukavaa keskiviikkoa, missä lienetkin!





tiistai 9. syyskuuta 2014

Mummoenergia


Heti kun ilmat vähän asettuivat (ei sateita, ei paahteita), Seniorikansalainen säntäsi kuokkansa kanssa pihalle. Sisälle Torppaan kuului semmoinen jyske ja jytinä, että oli pakko mennä katsomaan mitä hittolaista siellä värkätään, kaivaako Putiinin Maximus Sotimuksen varalle poteroita vai perustuksia Torpan lisäsiivelle. Kuvista näkee, että ahkerana on oltu. Ja koko kesähelteiden ajan padottu mummoenergia on käytetty kivienpyörittelyyn.

Tuohon penkkiin on viime vuosien aikana upotettu euro jos toinenkin, pioninjuurakoiden muodossa. Kymmenestä pionista jäljellä on viisi. Koska myyrät. Pionien kukinnan jälkeen penkissä ei kukkinut mikään, ukonhattu, syysasteri ja vuosi vuodelta estottomammin leviävä tarha-alpi reuhottivat levällään kuin... ööh.. pappilan kinkerikahvit.

Niinpä Seniorikansalainen kaivoi kaikki muut paitsi pionit pois ja jätti vain tuommoisen tupsukan syysasteria. Sitten tuli komento lähteä kaupoille. Kiesi kohti taimistoa. Onneksi monessa paikassa oli perennoiden tyhjennysmyyntien viimeiset päivät.


Tässä ensimmäisen kierroksen saalis. Syysleimuja, päivänliljoja, palavaa rakkautta ja korallikeijunkukkaa. Ja narsisseja. Sekä tulppaaneja. Ja jälkimmäisille myyränkestäviä (??) istutuskoreja.

Seuraavalla kierroksella ostin multasäkkejä takakontin täydeltä, kympillä neljä säkkiä ja niitä tarjousmultalasteja on nyt ajettu tontille kolme. Saattaapa vähitellen piisata.

Kuulema vielä pitää noita tulppaanikoreja tuoda pari settiä, sipuleita on kuulema vielä jokunen nyytti. Seniorikansalaisen laskupään tietäen 'jokunen' on 10-15 pussukkaa.

Joko myyrillä on talven aikana mässäilyorgiat tai meillä keväällä kiivas kukkaloisto. Äänestän jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta sillä sitä on kaivattu. Sen sanon, että mahdollisille tulppaaninkukinnoille on turha laskea hintaa. Niin monena vuotena on tulppaaninsipuleita istutettu eli myyrille syötetty. Naattiakaan ei ole pintaan noussut.

Vaan tässäpä Äitikullan aherruksen tulos. Ylin kuva on aloituskuvan penkki mullitettuna ja mukuloita pullistelevana. Alemmat kuvat Torpan etupihan pyöreästä penkistä jonka eräs Seniori ohimennen ruoppasi siistimmäksi. Tita kohdistakoon katseensa Mantsurian jalopähkinään ja Kirjosaarnivaahteraan. Ne näyttäisivät viihtyvän.


Se Torpan floorasta. Faunasta sen verran, että kukonvaihtopäivät päättyivät paremmin kuin hyvin. Ja nuppiluvussa löytyi yksi uusikin. Niistä enemmän vaikka huomenna.

Nyt olisi syytä koota itsensä ja ottaa tiukka ote kirjanpitotositteista. Jotain vikaavikaa tässä nyt on, väsymys iskee odottaen ja pyytämättä keskellä päivää, rintaa puristaa ja korvissa jytisee. Yöt sitten heräilen tunnin välein, samoihin oireisiin plus päänsärkyyn. Että ei ole minusta nyt vastusta mummoenergialle, ei lähellekään. Kunhan yritän raahautua päivästä toiseen ja toivoa, että tämän kehnommaksi ei enää olo muutu.

Mukavaa tiistaita, missä lienetkin. Varo, ettei omena putoa päähän!


PeeÄääs: jokohan nyt uskaltaisin julkaista kuvan Titalle postittamistani luomakunnan ihmeistä?
Kas tässä Johanneksen leipäpuun siemenkotia:






Omat ovat jo itämässä ja varapanokset tallessa. Odottelen ekan koe-erän itämistä.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Näkikö kukaan??


Otsikko kysyy viikonlopusta, se kuulema oli ja meni. Minä en päässyt kyytiin enkä oikein nähnytkään mokomaa. Niin että näkikö kukaan minne se meni?

Ylimmäinen kuva on napattu jonain edellisenä sunnuntai-iltana. Naapurin isäntä se kävi levittämässä oman likakaivonsa sisällön tuohon tienvieruspeltoon. Oli varsinainen kunniakierros ja viimeiseksi jäi. Nuo pellot ovat nimittäin tulevina vuosina meidän laitumia.

Tuo kiitos ja kunnia -kierros oli muuten se kuuluisa viimeinen niitti peltojen omistajalle.
Asiasta ei nyt enempää, mutta olkoon todisteena sille, ettei ihmisen härskiydellä näemmä ole mitään rajaa.

Ja edelleen, minä kyllä siedän yhtä jos toista hajua, maalla kun asuu niin kaikkeen tottuu. Mutta se, että neljä kertaa vuodessa ajetaan lietteet peltoon, kesällä vihreälle,  ei mene minun järkeeni ollenkaan. Eikä niitä möyhitä peltoon, siihen jäävät ja sillä hyvä. Vihreän päälle roiskimisen jälkeen parin viikon päästä koko 'sato' niitetään ja pakataan säilöpaaleihin lehmille rehuksi.

Kameralla on kuvia vaikka miten paljon ja silti minä näitä puhelinräpsyjä paremman puutteessa tuuttaan näkösälle. Kiirettä oli kuin kirpuntappajalla (kiitos Nollis, loistava sanonta). Lauantai tosin meni väsymystä pois häätäessä. Sain nukkua aamulla pitkään, jaksoin huojua valveilla muutaman tunnin ja kaupassa meinasin heilahtaa hyllyä vasten kun uniaalto iski täydellä voimalla. Kotiintultua nukuin pari tuntia, kävin saunassa ja simahdin suunnilleen suorilta jaloin.


Viikonloppuun on mahtunut kuitenkin yllättävän paljon myös aktiivista toimintaa. Perjantaina läksi yksi kiuruvetinen kukkopoika (edellisessä postauksessa taisi olla helttapäästä kuva) oman parven piällysmieheksi, lauantaina meidän hieno ja kiltti Kukko Savolaenen lähti naapurimäelle isäntäkukoksi. Ja tänään hain uuden pikkukukon. Se on vasta kolmikuinen mutta toivottavasti miehistyy äkkiä. Nimeä ei ole, ehkä siitä tulee Poeka Savolaenen.

Perennapenkit on myllätty mummoenergialla uuteen uskoon ja Iso-J on hosunut monella rintamalla samaan aikaan.

Peetu pääsi tänään agilitytreeneihin ja pahuksen hienosti se pieni tappijalka kipitti koko radan. Oli kirjaimellisesti mahanalus jalkoja täys, kiivaasti sai tassuttaa ja hyppiä ja loikkia ja sukeltaa pussitunneliin. Hieno pikkumies.

Varsinainen ansio oli omalta osaltani valkosipulisadon nosto ja putsaus, kas näin:



Hiki tuli pellolla, oli harvinaisen lämmin päivä.

Olisin minä pessytkin nämä, mutta homma jäi kesken kun piti kukonhakuun lähteä. Takimmaisissa kipoissa ovat siemensipulit ja pikkuisen Giant Red -lajiketta pestynä. Mahtavan kokoisia murikoita. Syöntiin raskin ottaa vain muutaman, enin osa menee ennen lumien tuloa peltoon kasvamaan. Vaikka ihan hyvä sato tuli silloinkin kun kolasin pellosta lumet pois ja ryhdyin istuttamaan...

Tuossa kahden ritiläkorin päällä on pesua odottamassa kymmenen kiloa omatuotantoa. Eipähän tarvitse kiinalaista tuotosta syödä.
Ilon ja onnen päivä!

Huomenna molemmat Perilliset lähtevät kouluun ja minä lähden heti aamulla kaupunkiin. Pakkaan toiveikkaana treenikamat mukaan, tiedä häntä vaikka ehtisin jumpalle.
Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin.