perjantai 29. elokuuta 2014

Vaaka ja pari muuta juttua


Viikko on ollut vaa'ankieliviikko. Jostain syystä minusta tuntuu, että nyt vaaka on heilahtanut enemmän sinne positiivisen suuntaan. Ainakin minun on ollut hivenen helpompi hengittää tällä viikolla. Yllättävän usein jopa.

Positiivinen viikko, lautanen on yhä useammin yhä täydempi. Eikä kuppikaan heilahda nurin enää niin usein.

Mutta ei tässä parane leijumaan ryhtyä, tiedän kyllä miltä tuntuu, kun matto vetäistään jalkojen alta ennenkuin ehtii kissaa syyttää.

Päiviini on mahtunut jopa muutama hyvä salitreenikin. Olen suosinut hidasta palauttelua, tehnyt lyhyitä sarjoja paljon normaalia kevyemmillä painoilla mutta treenin kesto on ollut useimmiten 90 minuuttia, ylikin. Ja katso, kevyttä on ollut tekeminen. Torstaina oli ensimmäinen ohjattu treeni moneen kuukauteen ja sen kyllä tunnen yläkropassa. Huomenna ei kahvikuppi nouse. Siirryn siis sovulla espressoon ja minikuppeihin.

Remo, reilukerhon miehiä

Viime lauantain aktiviteetteihin kuului ihana ilta ystävien kanssa, näperreltiin niitä rapusia. Kuoretkin muistin asetella laskettavaksi lautasen reunalle. Ja nyt sitten se -S- :lle lupaamani juttu.

Internetin ihmemaasta löytyy keskustelupalstaa vähän jokaiseen teemaan ja harrastukseen. Hevosväelle tai muuten vaan hulluille on olemassa eräs lantalava ja siellä on juttua milloin mistäkin. Välillä jutut pääsevät ihan radioon saakka, joskus niitä siteerataan muuten vaan. Vetää vertoja Vauva -lehden keskustelupalstalle joka on ihan omaa luokkaansa.

Noh, muistan ikiajoiksi yhden tarinan, pääpiirteittäin se meni jotenkin näin:
Naispuolinen (oletettavasti hevosihminen) oli pistänyt ns. lusikat jakoon petolliseksi osoittautuneen miehensä kanssa. Hän pohti siellä palstalla, että miten voisi parhaiten kostaa hyypiölle tämän kolttoset. Siitä sitten kaikenlaista ideaa esitettiin, mutta niistä puuttui se jokin. Lopulta jostain tuli neuvo pujottaa pakastekatkarapuja verhotangon sisään ja huolehtia, että haju pääsisi tangon päätytulpan rakosesta huoneilmaan.

Ai hiisi miten siitä riemu repesi. En niin aktiivisesti palstaa enkä juttua seurannut, että tietäisin miten tarina päättyi. Mutta voin vain kuvitella miten raivokkaan etsinnän ja tuuletuksen tuo kelvoton miespolo on kämpässään pitänyt. Siinä on varmaan uusi lemmitty lähtenyt lätkimään. Eihän mädän kalan hajussa elä kärppäkään. Paitsi islantilaiset, ne syövät mädätettyä haita. Olen haistanut.

Jotenkin minusta tuntuu, että idea on tosielämässä testattu. En ole jutun luettuani koskaan voinut katsoa verhotankoja luottavaisin mielin ja ensimmäinen tehtävä tähänkin torppaan muutettua oli tsekata verhotangot. Ja nuuhkia ilmaa.


Tälle viikonlopulle on luvassa tallin pesu (yllätys, se on vieläkin tekemättä) ja kanalan fiksaus. Yhtä verkkoseinää on siirrettävä niin, että maatiaisporukan hulppeista neliöistä näpistetään pikkuväelle enemmän. Mikäli pikkukukot alkavat talven pimeinä päivinä nahistelemaan, saadaan vielä jaettua tila kahtia. Yllättävän sopuisia nuo pikkurotujen kukot ovat joten luottavaisin mielin niputetaan pikkuväki kolhoosiin. Vappupilli tosin polkee kaikkea mikä liikkuu ja rääkyy uhoaan verkon takaa myhäilevälle Kukko Savolaiselle.

Uusin tulokas on Kääpiökoch -kukkopoika. Mukava ja mahdottoman komea jäpikkä. Vanha silkkikukkomme ei enää montaa auringonnousua taida nähdä, enimmäkseen nuokkuu ja tiirailee joskus töyhtönsä takaa kanasia sillä ilmeellä, että kovasti miettii mitä varten nuokin tuossa hyörivät.

Kuvia näistä sankareista on tulossa. Tässä muutama otos joltain sateettomalta illalta. Yöpuu näillä suurudenhulluilla pikkuisilla on kanatarhan yllä häälyvä salava. Siellä neljässä metrissä on turvassa ketuilta ja muilta yön kulkijoilta.



Kissapropagandaa on tulossa valokuvien myötä myöhemmin. Pikkuhuligaanit temmeltävät täysin estoitta ympäri torppaa. Eilen ne tutustuivat kaikkia maailman kissoja piinaavaan Punaiseen Täplään. Vaikka miten loikki ja hiipi, aina täplä karkasi.

Hevosia ei ole viikkoon käyty katsomassa. Hyvin ne siellä voivat, siitä olen varma.
Ensi viikolla olisi Töttiksen mahdollista palata kotiin, The Poni jää vielä kouluun. Serkkulikka lupasi yhden joutilaan, entisen lupauksen, nykyisen eläkeläisen kuukaudeksi tai pariksi seuraeläimeksi Plinsessalle.

Ensi viikolla on siis ajettava pari isoa heinäpaalia varastoon, tilattava ja varastoitava kuivikepelletit ja laiteltava muutenkin hommat talviasetuksille. Ihan hyvä, että näinä kaoottisina aikoina hevoset eivät ole olleet kotona. Ei minulla olisi ollut voimia niiden kanssa puljata. Etenkin kun kenttäprojektikaan ei ole edistynyt.

Iloa tulevaisuuteen tuli naapureilta, meillä on tuleviksi kesiksi laidunpeltoa yllinkyllin. Voidaan vaikka ottaa pari vierastakin niitä syömään. Voikohan parempia naapureita saada? Se, että minä muutaman kennollisen munia heille muistaessani vien ja annan kerätä ylijäämäherukat puskista ei korvaa kyllä lähellekään näitä tulevia laidunnusjuttuja. No, autetaan missä voidaan.

Nyt hetkeksi kuuntelemaan kiukaan tarinoita ja siitä sitten hyvillä mielin Nukku-Matin matkaan.
Nuku hyvin, missä lienetkin!
 
Maaliskuinen terminaalijuoksu T1-T2
PeeÄäs: näillä Absolutely Fabulous -kuvilla saattelen Nempan Hispaanian lämpöön. Uskonpa, että myös Toveri -S- oivaltaa näiden kuvien sanoman... :D


maanantai 25. elokuuta 2014

Kyllä mä täällä olen vielä






Uusi viikko, vanhat säädöt. Lääkäri määräsi vielä yhden kotihoitoviikon. Siinäpä olennainen. Ei mieli mettä keitä eikä paraneminenkaan edisty. Mutta äitiys pätevöittää, äitiys velvoittaa. Olen käytettävissä. Nyt sentään saan vihdoin jonkinlaisen lausunnon jotta pystyn saamaan jonkinlaista korvausta menetetyistä ansiotuloista. Se onkin jo sen verran kryptinen juttu, että Kirjanpitäjä saa tehdä laskelmat.

Viikonloppu toi tervetullutta vaihtelua tähän arkeen, olimme Iso-J:n kanssa rapurallaa -meiningeissä ystäväpariskunnan kutsumina. Eka rapu tuotti pienoista tuskaa ja ahistusta, mutta neljä seuraavaa napsin auki ihan selkäytimestä tulleella vaistolla. Ehkä mulla on sittenkin jossain jotain vanhaa ja äveriästä ruotsalaista sukua joiden viimeinen 100 -vuotias jälkeläinen (minua edeltävä) odottelee miljoonien kruunujensa ja kartanoidensa kanssa puuttuvaa perillistä. Minäminäminä! Jag är här!

Snapseja ei tosin juotu eikä falleralleraata laulettu. Mutta eihän meiltä Perä-Kurjalan ihmisrievuilta moista kukaan odotakaan.

Oli kiva istua iltaa, saunoa ja mässyttää sangen äyriäispitoinen illallinen ynnä yöpalana pikkuisen serranokinkkua, oliiveja ja hispaanian juustoja. Kyllä maailma oli hetken hitusen parempi paikka elää.

Kiitos S ja O, oli todella mukava käydä! Harmi vain, että unohdin sen Limoncellon kotiin, olisi saatu siitä oivalliset jälkiruokanapandeerokset.

Ja koska nyt alkanut viikko on kotiviikko, taidan hommata BB 24/7:n ja keskittyä aivojen surkastuttamiseen oikein antaumuksella. Nyt on sitten aikaa lahota soffassa ja katsoa kaikki tallenteet alkaen vuodesta 2009.

Syksyn sateet alkoivat täälläkin. Ja kanat alkoivat hautomisensa. Perhanan tolvanat, nyt pitäisi jo malttaa, mutta kolme kanaa lötköttää pesässä hautomassa. Yksi tipulainen kuoritui eilen maratonhaudonnan jälkeen, kolme munaa jäi pesään. Ilmeisesti ovat vain huolella hapatetut, ei niistä tipua tule.

Rentoa viikonjatkoa, missä lienetkin.