lauantai 9. elokuuta 2014

Merkkipäivänä matkoilla


Ei ole Liukas Lätkä ja Abessiinialainen auringonlasku vaan Torpan Armo merkkipäivänä ihastelee Kartanonkosken auringonlaskua.

Kuudes vuosi Torpan asukkaina pyörähti eilen käyntiin. Olkoon tuleva vuodenkierto hieman tasaisempi kuin tämä päättynyt. Ei niin mahdotonta turbulenssia, ei isompia upseja eikä downseja, ihan tasaista kyytiä jos toivoa sais. 

Siitä toisesta merkkipäivästä ei toinna melua pitää. Lakkasin laskemasta ikävuosia täytettyäni 30. Kyllä ne viranomaiset sitten aikanaan ottavat ajokortin pois ja Perilliset kärkkyvät lakiosiaan. Mitä lie meinasivat kun valurautapannun pakettiin käärivät? 

Posti toi ihania kortteja, erityisesti huumorihermoa kutitteli Seijan kortti: Queen of f****g everything :D


Nyt vielä yksi kylmä viinilasillinen parvekkeella 'melkein' superkuuta ihastellen, sitten saa Nukku-Matti kerätä matkaansa.

Huomenna on raskas päivä.

Hyväksi lopuksi Nuorimmaisen päivän saalis.





keskiviikko 6. elokuuta 2014

Maan aarteita

So presciousssssshhh....
Mine... all mine!
Oi kyllä! Meille tulee mahtava valkosipulisato! Tänään kopaisin giant red -lajikkeen rivistä satunnaisotannalla yhden naatin pintaan ja toisesta talvivalkosipulista (jonka nimeä en muista) ylösnousemuksen koki yksi naatti. Ja kas ihmettä, maaemo luovutti ihan sovulla kaksi komeaa ja pulskaa valkosipuliksi tunnistettavaa murikkaa multaisiin käsiini. Mikä tuoksu! Mikä aromi!

Ennen pesua ja leikkausta
... ja pesun jälkeen

Sielu heittää volttia ilosta ja riemusta! Jos sato on todella näin mahtava jo tässä vaiheessa elokuuta, on syytä odottaa, että näiden murkuloiden ansiosta kiinalaiseen tuontivalkosipuliin tarvitsee turvautua vasta joskus keväällä. Tuosta kun otan ensin siemensipulit istutusta varten, jää varmasti jokunen kilo keittiökäytöön. Meillä käytetään paljon valkosipulia, jos sen jostain ruuasta jättää pois, tahtovat syöjät marista, ettei oikein maistu miltään, jotain puuttuu.

Ja tässä vaiheessa ne, jotka irvistelevät valkosipulin kärystä. Mikäli tärvelet sipulinkynnet murjomalla ne puristimen läpi, saat ruokaasi kitkerän maun ja jumalattoman katkun uloshengitykseesi. Nakkaa ne perhanan valkosipulinpilaajapuristimet nyt lähimpään metalliromun keräyslaatikkoon ja varaa terävä veitsi sipulin hienontamiseen.

Valkosipulia ei sovi murjoa. Sitä pitää hellin kätösin, terävin veitsin leikkoa sieväksi silpuksi. Kuullottaa kevyesti (äläkä mene ruskistamaan) tai nakata silppu melkein valmiiseen ruokaan. Sipulissa olevat rikkiyhdisteet (whatever) vapautuvat puristettaessa ja aikaansaavat pahan hajun ja pahan maun. Hienonhieno aromi sen sijaan vapautuu kyllä suoraan kastikkeeseen tai muuhun ruokaan nätisti silputusta kynnestä. Pataruokiinhan kynsiä voi laittaa sellaisenaan.

Tuliko nyt selväksi??

Vadelman monta vaihetta

Chiliäkin tulee paljon, mikäli ehtii valmiiksi. Hyvin ne kyllä punastuvat sisätiloissakin, uuninpankolla on hyvä chilin punastella. En uskalla ajatellakaan minkä riemuliiterin Oscar ja Felix sinne kehittävät kun a) pääsevät punnertamaan uunille c) löytävät ihanat rapisevat aarteet. Lohtua tuo se, että kumpikin maistaa chilipalkoa tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen ja viimeisen.

Muita maaemon antimia tulee enemmän tai vähemmän. Kuten jo aiemmin mainitsin, perunoista muhkeimmat ovat suuruusluokkaa pesäpallo. Pienimmät marmorikuulan mitoissa. Monipuolisia kesäperunoita, vaihtelevan kokoisia ainakin. Eihän me talviperunoita edes ajateltu laittaa, syödään nyt mitä syödään uusina ja haetaan kaupasta talvella se mitä tarvitaan.

Mansikkasato jäi kehnonlaiseksi, lumeton talvi teki tihunsa eikä kylmä alkukesä ollut mansikan kukinnan kannalta suotuisa. Ompuista en sano vielä mitään enkä porkkanoista tiedä sen enempää. Hitaasti itivät porkkanat, toivottavasti syksy on suotuisa ja saadaan edes jonkinlainen sato.



Ja saskatoon, tuo hassu marja jota jotkut pitävät suurena herkkuna, toiset rikkakasvina. Minä olen oppinut tykkäämään saskatoonin pehmeästä mausta. Äitikulta keitteli punaherukoista ja saskatoonista marjamehua ja se on hyvää. Saskatoon issekseen mehustettuna on ihan pliisua. Kaipaa happoisamman keitinkaverin.

Lähiseudun lukijat saavat pitää kiirettä mikäli meinaavat tulla poimimaan omansa. Räksät viihtyvät puskissa hyvin. Pitäisi oikeastaan latvoa koko pensasto jotta sinne saisi tulevina vuosina jonkinlaiset harsot päälle marjoja suojaamaan.

Tänään on meillä vietetty viimeistä lomapäivää. Aamulla kello 9 Perilliset astuvat kumpikin omiin kouluihinsa. Nuorimmainen kotikylälle, Esikoinen vanhaan tuttuun Norssiin.

Illallinen syötiin (taas) Takapihan Tavernassa eikä kyllä tunnu yhtään siltä, että kesä olisi lopuillaan. Ehei, hellepäivän ilta on mukavan leuto. Ruokailun jälkeen Esikoinen kävi vielä jumppaamassa Töttiksen kanssa, kiva kun on inspiraatio löytynyt. Hevonen tekee mielellään ja on kerännyt vähän lihastakin kesän aikana. Hyvähyvä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, ihanaista iltaa sinulle, missä lienetkin!



Pee Ääs: nyt sitten vielä matkailuvinkkiä naapurimaakuntaan:
Kiitos vinkeistä Vuoden siivoojalle!


tiistai 5. elokuuta 2014

Pienet koirat

Peetu turvaa selustan

Tiistai olkoon Pikkukoirien päivä. Tarkemmin ottaen Pikkuterrierien päivä.
En koskaan lakkaa hämmästelemästä näiden rekkujen touhuja.

Minulla on elämäni varrella ollut muutamia rinnallatassuttajia, isompia ja pienempiä. Kaikki fiksuja ja mukavia koirakavereita. Jokainen omalla tavallaan erityisiä.

Käytönnön syistä vaihdoin 2000-luvulla koirieni kokoluokkaa, samaan autoon olisi ollut haasteellista tunkea lasten turvaistuimet ja airedalen häkki plus kaikki perheen romppeet. Pikkukoirissa on puolensa, ne voi pestä lenkin jälkeen lavuaarissa ja trimmaaminenkin on nopeampaa vähäisemmän ihopinta-alan ansiosta. Eivätkä kyllä häviä karismaattisuudessa isommille sukulaisilleen yhtään.

Jos pikkuterriereillä on jotain Napoleonkompleksia, sen luen näiden meidän otusten kohdalla pelkkänä positiivisena lisänä persoonaan. Onhan se huvittavan näköistä kun pikkurekku kiipeää korkeammalle nähdäkseen ikkunasta ulos tai pomppii superpallona saadakseen jemmaan nostetun lelunsa.

Sekä Nasse että Peetu ovat saaneet kunnian kasvaa kissalauman opastuksella. Ehkä ne juuri sen vuoksi tykkäävät nukkua sohvien ja tuolien selkänojilla. Varmaan kiipeäisivät uuninpankollekin jos se olisi mahdollista.


Minulle on joskus sanottu, että pitäisi ehdottomasti hommata laumanvartija turvaamaan Torppaa ja sen pihaa. Ei kiitos, eivät ole jättiläiskoirat mun juttuni, eivät ole ikinä olleet.

Muutaman kaupustelijan ovat nämä rekut räkyttäneet matkoihinsa. Yhdelle kuuromykälle palautui kuulo ja puhekyky kun pojat olivat ovella vastassa. Kipaisi takaisin tielle ja puhua molotti kännykkään kuin tyhjää vain. Vaikka oli hetkeä aikaisemmin anellut almuja ja tyrkyttänyt tauluja ostettavaksi, esitettyään sitä ennen hoonolla soomella kirjoitetun lapun syntymävioistaan ja nälkää näkevästä perheestään.

Jos ja kun ovella kolistelee joku ventovieras, nappaan rekut kainaloon ja käyn avaamassa oven. Toki usutan (ihan vähän) poikia haukkumaan 'mikä koiranruokarosvo tulee?' -käskyllä.


Nassella tulee mittariin tänä vuonna 9 ja Peetu täytti heinäkuussa 2. Nasse harmaantuu ja ukkoutuu vääjäämättä, mutta toivon tuolle kultaiselle rekulle vielä monia työteliäitä virkavuosia Torpan touhuissa. Terveenä on onneksi saanut elellä, mitä nyt kerran on eturauhasvaivoja lääkitty, kerran tappeli supin kanssa saaden pari puremaa kaulaan ja nulikkana oli silmävaivoja ripsien kasvaessa sisäänpäin.

Nasse vietti lapsuutensa ja elämänsä ensimmäiset vuodet tallikoirana. Istui autossa, nukkui maneesin penkillä tai hölkkäsi Herra Harmaan perässä. Kusi kerran Harmaan heiniin ja sai hevosen kiukut päälleen ikiajoiksi.

Ruokahalu on pohjaton. Joka ikinen kerta kun Nasse rymistelee tupaan, se muistaa kurvata ruokakipolle katsomaan onko kuppiin osunut sattumia. Ja joka päivä, aamulla kl. 7 ja päivällä kl.17 tuo tunnollinen kaveri aloittaa intensiivisen tuijotuksen jonka tarkoitus ei jää tyhmimmällekään epäselväksi, ruoka-aika.


Peetu Peijooni tuli juuri sopivaan aikaan, tupaukko Nassen elämää piristämään. Vauhtia on riittänyt mutta ennakkoluuloni russeleita kohtaan ovat romuttuneet. Eivät ne kaikki näemmä ole hyperaktiivisia superpalloja jotka louskuttavat aamusta iltaan ja vaikenevat vain syödessään.

Aktiivinen Peetu toki on, siksi se on väsymätön lenkkikaveri ja aina innokas agilitytykki. Vauhtia radalla on enemmän kuin malttia, joten ohjaaja saa todella tehdä töitä ennakoidakseen koiran aikeet.
Näyttelyissä on käyty ja Tenavatähtihän oli aivan lyömätön.

Nyt näyttelytahti on harventunut, mutta eiköhän ne loput muotovalioon vaadittavat sertit haeta pois kuleksimasta, jossain vaiheessa. Minulle tuo koira on ihan yhtä tärkeä titteleittäkin.
Tytöistä Peetu ei parien treffien perusteella perusta, toivottavasti joskus hiffaa senkin homman ja saadaan niitä PikkuPeetuja ihmisten riesaksi iloksi. Nasselta ei taida jälkeläisiä jäädä, ei perusta tytöistä vähän vertaa.

Ja se Peetun lempinimi Sulju, sen synnylle on kaksi tarinaa. Toinen jääköön perheen sisäiseksi vitsiksi, toinen johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että suljua syntyy vähän kaikesta, etenkin vinkuleluista.



Elämä olisi todella tylsää ja tyhjää ilman Torpan Poikia. Toivotaan, että tämä duo jyllää vielä kauan ilonamme.

Ei mulla tänään muuta. Mukavaa tiistaita, missä lienetkin!


PeeÄäs: Päivän erityismaininnan kuittaa Margit 95-v joka hyppäsi kuulema Benji-hypyn, korkeimman sellaisen. Siinä on todellinen terrieri naiseksi!





maanantai 4. elokuuta 2014

Lomat lopuillaan


Eilen tarvittiin vähän happea ja irtiottoa kotikuvioista.
Leppoisaa pyhäpäivää viettivät Villasika ja muut kärsäkkäät kaverinsa, tismalleen oikea asenne helteiseen kesäpäivään. Nämä kaverit ja monta muuta otusta tapasimme sunnuntaiajelun määränpäässä, Pikkukilin kotieläinpihassa. Käykeehän katsastamassa jos kulmilla pyöritte. Ei siitä kyllä vahingossa ohi aja, täytyy kurvata soratielle ja kurvailla kymmenisen kilometriä vaaramaisemissa ylös ja alas.

Meille tuo on tuttu paikka, kummipoikaa käytin katsomassa lampaita jo hamalla 90-luvulla, sen jälkeen omia perillisiä ja viimevuosina on haettu kanoja ja tehty yhteistyötä muutenkin.

Esikoinen sai sukulaistytön kaverikseen lauantaina ja täällä on ollut teinienergiaa (sark.) oikein reilusti.

Laiskotelkoot nyt ihan sydämensä kyllyydestä, torstaina alkaa koulu. Asia joka tuo sekä päänvaivaa, että tarvittuja omia tunteja arkipäiviin. Tästä se taas lähtee, aikataulutettu arki, aamuherätysten ja bussiaikatauljen mukaan eläminen. Asiaa ei yhtään helpota se, että Periliset menevät eri kouluihin ja niissä on tietysti aivan erilaiset systeemit, onneksi sentään Wilma-systeemi on tuttu.

Sievä kuin sika pienenä, tässä villisianporsaan persaus

Pöllön viisautta kaipaan tuleviin viikkoihin, mistä sitä saa? Tunnen itseni lähinnä räkättirastaaksi, räpistelen ja rätkätän.

Välillä tuntuu, että kaikki elämän palikat on laitettu pussiin, ravistettu rivakasti ja lennätetty mikä minnekin. Välillä on jonkinlainen huojuva torni ja välillä ollaan ihan vakaalla pohjalla. Ei tämä ainakaan tylsää ole.

Tulevakaan viikonloppu ei hengähdystaukoja isommalti anna. Perjantaina lähdemme Äitikullan kanssa ajelemaan etelään. Lauantaina on raskas päivä ja sunnuntaiaamuna ajamme Siskolikan kanssa auton laivaan ja lilluttelemme sinileväpuurossa Tallinnaan. Illalla tullaan takaisin. Maanantaiaamuna ajellaan takaisin Torpalle. Iso-J on siitä eteenpäin reissussa useamman päivän joten arki hyökyy päälle oikein kunnolla. Ei mitään pehmeää laskua luvassa.

Onneksi tykkään autolla ajamisesta, saa olla melko rauhassa omien ajatustensa kanssa.

Tallinnassa pääsen helpolla, Siskolikka tuntee kaupungin kuin omat taskunsa asuttuaan siellä useamman vuoden. Yhden talonkin sinne rakennutti muiden hommiensa ohella. Puhuu sujuvasti eestiä ja hoitaa luonnollisesti kokeneena kuskinhommat. Mun ei tarttee kuin istua kyydissä ja katsella maisemia. On varmasti paljon muuttunut siitä kun siellä viimeksi kävin, olisiko ollut joskus kymmenisen vuotta sitten?

Stoalaisuuden tyyneyden huipentuma


Tänään iltahommina olisi kolmen kanamummon häkittäminen ja kuljetus teatteriharkkoihin.
Luvassa on kuusi esitystä parin seuraavan viikon aikana ja meidän kanasia tarvitaan maalaispihapiirin tunnelman äänitehosteina. Varoittelin jo, että saavat varata monta pullapitkoa rouvien ruokintaan.
Valikoin vanhimmat ruskeat tehomunijan hommista eläköityneet mummelit, ne ovat niin kesyjä ja säyseitä, etteivät varmasti ole milläskään vaikka välillä maaperä vaihtuukin. Nuorempia maatiaisia en uskalla antaa, karkaavat mokomat vielä kokonaan.

Olisi hyvä jos kanat voisivat asustaa teatterin lähellä, en nimittäin aivan kaikkiin näytöksiin ehdi niitä kuskaamaan. Tänään tiedän asiasta enemmän kun sovitaan käytännön kuvioista. Kukkoa en anna, Savolaista ei ota kiinni pienet pirutkaan eikä vanha silkkikukko välttämättä kestä reissaamista. Vappupilli on niin naurettavan näköinen, ettei sitä tohdi muille näytellä. Lisäksi se rääkyjä asettaisi näytelmän äänimiehet tekemättömän paikan eteen.

Tämä kattohaikara oli hiljainen ja tyyni. Enkä nähnyt missään vauvanyyttejä, joten se vanha myytti  haikarantuomista vauveleista taisi tulla tiensä päähän.



Iltapäivästä on tulossa hikinen, pitää hätistää teinit marjapuskiin ja ehkä siellä on hyvä piipahtaa itsekin. Mehumaija pääsee taas pulputushommiin. Torpan ratsutkin pitäisi liikuttaa mutta vasta viileämmällä. Lauantaina käväisin itsekin Sörsselsonin kyydissä ja onhan se mukava peli. Hurjasti edistynyt.

Että näin, tämmöistä tänään. Arvelin vielä päättää päiväni riuskaan fillarilenkkiin, en tosin ihan kirjaimelliesti mutta muuten. Tunniksi luurit korville ja polkemaan pidempi lenkki. Eiköhän ensi yönä Nukku-Matti tule pyytelemättä.

Mukavaa elokuista helleviikkoa, missä lienetkin!

Puppe hei, kokoo nyt ittes!
Niistä sä nokkas!