perjantai 29. elokuuta 2014

Vaaka ja pari muuta juttua


Viikko on ollut vaa'ankieliviikko. Jostain syystä minusta tuntuu, että nyt vaaka on heilahtanut enemmän sinne positiivisen suuntaan. Ainakin minun on ollut hivenen helpompi hengittää tällä viikolla. Yllättävän usein jopa.

Positiivinen viikko, lautanen on yhä useammin yhä täydempi. Eikä kuppikaan heilahda nurin enää niin usein.

Mutta ei tässä parane leijumaan ryhtyä, tiedän kyllä miltä tuntuu, kun matto vetäistään jalkojen alta ennenkuin ehtii kissaa syyttää.

Päiviini on mahtunut jopa muutama hyvä salitreenikin. Olen suosinut hidasta palauttelua, tehnyt lyhyitä sarjoja paljon normaalia kevyemmillä painoilla mutta treenin kesto on ollut useimmiten 90 minuuttia, ylikin. Ja katso, kevyttä on ollut tekeminen. Torstaina oli ensimmäinen ohjattu treeni moneen kuukauteen ja sen kyllä tunnen yläkropassa. Huomenna ei kahvikuppi nouse. Siirryn siis sovulla espressoon ja minikuppeihin.

Remo, reilukerhon miehiä

Viime lauantain aktiviteetteihin kuului ihana ilta ystävien kanssa, näperreltiin niitä rapusia. Kuoretkin muistin asetella laskettavaksi lautasen reunalle. Ja nyt sitten se -S- :lle lupaamani juttu.

Internetin ihmemaasta löytyy keskustelupalstaa vähän jokaiseen teemaan ja harrastukseen. Hevosväelle tai muuten vaan hulluille on olemassa eräs lantalava ja siellä on juttua milloin mistäkin. Välillä jutut pääsevät ihan radioon saakka, joskus niitä siteerataan muuten vaan. Vetää vertoja Vauva -lehden keskustelupalstalle joka on ihan omaa luokkaansa.

Noh, muistan ikiajoiksi yhden tarinan, pääpiirteittäin se meni jotenkin näin:
Naispuolinen (oletettavasti hevosihminen) oli pistänyt ns. lusikat jakoon petolliseksi osoittautuneen miehensä kanssa. Hän pohti siellä palstalla, että miten voisi parhaiten kostaa hyypiölle tämän kolttoset. Siitä sitten kaikenlaista ideaa esitettiin, mutta niistä puuttui se jokin. Lopulta jostain tuli neuvo pujottaa pakastekatkarapuja verhotangon sisään ja huolehtia, että haju pääsisi tangon päätytulpan rakosesta huoneilmaan.

Ai hiisi miten siitä riemu repesi. En niin aktiivisesti palstaa enkä juttua seurannut, että tietäisin miten tarina päättyi. Mutta voin vain kuvitella miten raivokkaan etsinnän ja tuuletuksen tuo kelvoton miespolo on kämpässään pitänyt. Siinä on varmaan uusi lemmitty lähtenyt lätkimään. Eihän mädän kalan hajussa elä kärppäkään. Paitsi islantilaiset, ne syövät mädätettyä haita. Olen haistanut.

Jotenkin minusta tuntuu, että idea on tosielämässä testattu. En ole jutun luettuani koskaan voinut katsoa verhotankoja luottavaisin mielin ja ensimmäinen tehtävä tähänkin torppaan muutettua oli tsekata verhotangot. Ja nuuhkia ilmaa.


Tälle viikonlopulle on luvassa tallin pesu (yllätys, se on vieläkin tekemättä) ja kanalan fiksaus. Yhtä verkkoseinää on siirrettävä niin, että maatiaisporukan hulppeista neliöistä näpistetään pikkuväelle enemmän. Mikäli pikkukukot alkavat talven pimeinä päivinä nahistelemaan, saadaan vielä jaettua tila kahtia. Yllättävän sopuisia nuo pikkurotujen kukot ovat joten luottavaisin mielin niputetaan pikkuväki kolhoosiin. Vappupilli tosin polkee kaikkea mikä liikkuu ja rääkyy uhoaan verkon takaa myhäilevälle Kukko Savolaiselle.

Uusin tulokas on Kääpiökoch -kukkopoika. Mukava ja mahdottoman komea jäpikkä. Vanha silkkikukkomme ei enää montaa auringonnousua taida nähdä, enimmäkseen nuokkuu ja tiirailee joskus töyhtönsä takaa kanasia sillä ilmeellä, että kovasti miettii mitä varten nuokin tuossa hyörivät.

Kuvia näistä sankareista on tulossa. Tässä muutama otos joltain sateettomalta illalta. Yöpuu näillä suurudenhulluilla pikkuisilla on kanatarhan yllä häälyvä salava. Siellä neljässä metrissä on turvassa ketuilta ja muilta yön kulkijoilta.



Kissapropagandaa on tulossa valokuvien myötä myöhemmin. Pikkuhuligaanit temmeltävät täysin estoitta ympäri torppaa. Eilen ne tutustuivat kaikkia maailman kissoja piinaavaan Punaiseen Täplään. Vaikka miten loikki ja hiipi, aina täplä karkasi.

Hevosia ei ole viikkoon käyty katsomassa. Hyvin ne siellä voivat, siitä olen varma.
Ensi viikolla olisi Töttiksen mahdollista palata kotiin, The Poni jää vielä kouluun. Serkkulikka lupasi yhden joutilaan, entisen lupauksen, nykyisen eläkeläisen kuukaudeksi tai pariksi seuraeläimeksi Plinsessalle.

Ensi viikolla on siis ajettava pari isoa heinäpaalia varastoon, tilattava ja varastoitava kuivikepelletit ja laiteltava muutenkin hommat talviasetuksille. Ihan hyvä, että näinä kaoottisina aikoina hevoset eivät ole olleet kotona. Ei minulla olisi ollut voimia niiden kanssa puljata. Etenkin kun kenttäprojektikaan ei ole edistynyt.

Iloa tulevaisuuteen tuli naapureilta, meillä on tuleviksi kesiksi laidunpeltoa yllinkyllin. Voidaan vaikka ottaa pari vierastakin niitä syömään. Voikohan parempia naapureita saada? Se, että minä muutaman kennollisen munia heille muistaessani vien ja annan kerätä ylijäämäherukat puskista ei korvaa kyllä lähellekään näitä tulevia laidunnusjuttuja. No, autetaan missä voidaan.

Nyt hetkeksi kuuntelemaan kiukaan tarinoita ja siitä sitten hyvillä mielin Nukku-Matin matkaan.
Nuku hyvin, missä lienetkin!
 
Maaliskuinen terminaalijuoksu T1-T2
PeeÄäs: näillä Absolutely Fabulous -kuvilla saattelen Nempan Hispaanian lämpöön. Uskonpa, että myös Toveri -S- oivaltaa näiden kuvien sanoman... :D


maanantai 25. elokuuta 2014

Kyllä mä täällä olen vielä






Uusi viikko, vanhat säädöt. Lääkäri määräsi vielä yhden kotihoitoviikon. Siinäpä olennainen. Ei mieli mettä keitä eikä paraneminenkaan edisty. Mutta äitiys pätevöittää, äitiys velvoittaa. Olen käytettävissä. Nyt sentään saan vihdoin jonkinlaisen lausunnon jotta pystyn saamaan jonkinlaista korvausta menetetyistä ansiotuloista. Se onkin jo sen verran kryptinen juttu, että Kirjanpitäjä saa tehdä laskelmat.

Viikonloppu toi tervetullutta vaihtelua tähän arkeen, olimme Iso-J:n kanssa rapurallaa -meiningeissä ystäväpariskunnan kutsumina. Eka rapu tuotti pienoista tuskaa ja ahistusta, mutta neljä seuraavaa napsin auki ihan selkäytimestä tulleella vaistolla. Ehkä mulla on sittenkin jossain jotain vanhaa ja äveriästä ruotsalaista sukua joiden viimeinen 100 -vuotias jälkeläinen (minua edeltävä) odottelee miljoonien kruunujensa ja kartanoidensa kanssa puuttuvaa perillistä. Minäminäminä! Jag är här!

Snapseja ei tosin juotu eikä falleralleraata laulettu. Mutta eihän meiltä Perä-Kurjalan ihmisrievuilta moista kukaan odotakaan.

Oli kiva istua iltaa, saunoa ja mässyttää sangen äyriäispitoinen illallinen ynnä yöpalana pikkuisen serranokinkkua, oliiveja ja hispaanian juustoja. Kyllä maailma oli hetken hitusen parempi paikka elää.

Kiitos S ja O, oli todella mukava käydä! Harmi vain, että unohdin sen Limoncellon kotiin, olisi saatu siitä oivalliset jälkiruokanapandeerokset.

Ja koska nyt alkanut viikko on kotiviikko, taidan hommata BB 24/7:n ja keskittyä aivojen surkastuttamiseen oikein antaumuksella. Nyt on sitten aikaa lahota soffassa ja katsoa kaikki tallenteet alkaen vuodesta 2009.

Syksyn sateet alkoivat täälläkin. Ja kanat alkoivat hautomisensa. Perhanan tolvanat, nyt pitäisi jo malttaa, mutta kolme kanaa lötköttää pesässä hautomassa. Yksi tipulainen kuoritui eilen maratonhaudonnan jälkeen, kolme munaa jäi pesään. Ilmeisesti ovat vain huolella hapatetut, ei niistä tipua tule.

Rentoa viikonjatkoa, missä lienetkin.


torstai 21. elokuuta 2014

Ratsuoppilaat

Hop ja hop, hetkittäin sujuu...
Askel kerrallaan
Kuiskaajat puskassa
Hetkittäin ei suju
Loppusuora
Ja taas mennään
Vielä jaksaa

Torpan ratsuille kuuluu hyvää.
Ne ovat nyt viettäneet useamman viikon (pari kuukautta) sisäoppilaitoksessa tuossa lähitallilla. Kumpikin on jotenkin ottanut ryhtiä ja molemmat kasvattaneet asennetta, sitä vartenhan ne sinne lähtiväkin. Oppimaan lisää hevoselle hyödyllisiä taitoja. Ihmisen kanssa pärjää mukavammin kun yhteisesti sovittuja käyttäytymissääntöjä noudatetaan rutisematta.

Töttis etenkin on osoittanut huimaa edistystä. Poni Sörsselssonhan on luonnonlahjakkuus jonka energia täytyy vain kanavoida oikein. Ponin nousukiito senkus jatkuu, ei hänestä tällä kertaa enempää.

Tämä meidän Plinsessa Mielensäpahoittaja herättää hämmästystä ja kunnioitusta. Kohta on syytä miettiä uutta, kuvaavampaa nimeä tälle kantturalle. On nimittäin hioutunut varsin hyväksi hevosenaihioksi. Toki ikä ja eletyt vuodet alkavat nekin tuottaa hedelmää, mutta huima edistys osaamisessa, käytöksessä ja korvienvälyksessä antavat syytä tirauttaa muutaman onnenkyyneleenkin. Ja ne onnenaiheet ovat tätänykyä sangen harvinaista herkkua. Niitä toisia kyllä piisaa senkin edestä.

Ilmeisesti Töttiksen kanssa on tehty monta asiaa oikein. On edetty hitaasti, pidetty off-kausia, on paineistettu sopivasti ja annettu miettimisaikaa. Kun ei asetettu mitään tavoitteita, on ollut helppo antaa hevosen kasvaa rauhassa.


Neiti Nättimys
Eilen Ratsuoppilaat saivat ensimmäiset kenkänsä. Etukengillä aloitettiin, katsotaan seuraavalla kerralla takakenkien tarvetta ja kilkutellaan nekin kiinni jos siltä tuntuu. Nyt kun vielä hengailevat laitumella, turhia ruhjeita ei kannata kerjätä kenellekään.

En ollut tippaakaan huolissani kummankaan käytöksestä. Oma tuttu pedikyristi tuli hommiin ja niinhän se ensimmäinen kengitys sujui kuin vanhoilta konkareilta.

Ei minulla ole mitään periaatteellista syytä ole ollut kengättömyyteen, joillekinhan kengättömyys on lähes uskonto. Ei vain ole ollut mitään tarvetta laitella kenkiä aikaisemmin kun ollaan vain kotinurkissa pyöritty enimmäkseen.

Nyt on kuitenkin rautaa jaloissa, tammalla kengän koko on 1, Ponilla 2.

Monihan käyttää hevosenpidon luonnonmukaisuutta lyömäaseena, halutaan kieltää satulat, kuolaimet, loimet, rokotukset ja kengät. Kun niille ei itse löydetä tarvetta, vaaditaan samaa muiltakin. Tuo siis esimerkki sieltä ääripäästä. Minun ajatusmaailmaani sopii kyllä monta tapaa, kunhan hevosenpito on asiallista eikä eläintä jätetä hoitamatta tai lääkitsemättä.

Kaikkein ikävintä on peitellä tällä luonnonmukaisuudella sitä kylmää faktaa, ettei ole varaa kengittää, rokottaa, raspata eikä lääkitä. Hevosia kuitenkin kerätään pahimmillaan nurkat täyteen.

Kieltämättä eläinlääkärin huoltokäynnin lasku aina vähän yskittää, viimeksi muistaakseni 185 €. Siinä oli rokotus ja hammashuolto molemmille. Etelän lääkäreiden hinnat tietäen tuo on vielä sangen kohtuullinen summa.

Ei mitään hätää
Poni twekkaa


Kuka muu muka??!

Keskiviikko oli muutenkin ihan mukava päivä. Aamulla palasin taas kuntosalielämään. Ihana koutsi tuli ovelle vastaan ja halasi niin, että kylkiluut napsuivat liitoksissaan. Oli niin kiva uppoutua treeniin ja kadota tästä kaikesta hetkeksi omaan yksityiseen kuplaani jonka täyttivät luureista tullut musa ja lihasten tuntemusten kuuntelu. Aikaa meni puolitoista tuntia kun kävin kaikki tärkeimmät lihasryhmät läpi, mutta sen jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen.

Nuorimmainen odotteli kaupungilla, kierteli kaupasta toiseen ja etsi itselleen täydellistä syystakkia. Löytyihän semmoinenkin. Kaupungilla oli alkanut italialais-ranskalaiset teemapäivät, kävelykatu oli myyntikojuja piukassa. Kaikenlaista herkkua makkarasta saippuaan ja karkeista käsitöihin.

Pinkkiä hattaraa
Nuorimmaisen kasteruusujen raskas taakka

Nuorimmainenhan ei ole koulussa tällä viikolla vaan palasi kuntonsa takia kotihoitoon. Äitiys näemmä pätevöittää maallikonkin erityishoitajaksi ja ravitsemuksen asiantuntijaksi. Ilmeisesti lääketiede vihdoin tunnustaa keittiöpsykologian virallisesti hyväksytyksi hoitomuodoksi.

Iso-J palasi illalla reissusta (lähti tänään uudelle) ja toi tietysti omat touhotuksensa mukanaan.
Kaikesta tästä hässäköinnistä johtuen vanha kaverini Mig-Reeni kolkutteli aamulla  ohimolohkoissa. Aamuhommien jälkeen tuhti särkylääke käkättimeen ja takaisin petiin.
Pari tuntia unta ja kolme mukillista kahvia hoitivat päänsäryn tälläkertaa pois.

Nyt täytyy pakata Peetu kyytiin ja lähteä kohti kaupunkia. Kasvistäti koettaa pöyhiä Peetun jalon figuurin karvaturrukan alta esiin. Hyvällä tuurilla pääsen näkemään Peetun siskon pentujen syntymän. Otan varuilta kameran mukaan.

Näin tänään, huomisesta ei tiedä. Mukavaa torstaita sinulle, missä lienetkin!





tiistai 19. elokuuta 2014

Aarre


Torpan pikkuinen 'käsivarasto'pakastin on sulatettu. Ikijään kerrostumia oli monta ja jostain vuosikertakarpaloiden ja kantarellien välistä löytyi iänvanha lekkeri maailman parasta likööriä, ehtaa tavaraa Sorrentosta. Voi iloa! Nuuhkaisin vain, tuoksu oli autenttinen. 

Tuo pullo on majaillut pakastimessa jo Espoon vuosina ja nyt viisi vuotta Torpalla. Ei täällä väkijuomalla läträtä. 

Päivän muita ansioita ei toinna luetella. Ei niitä juurikaan kertynyt. 
Kotipäivä Nuorimman kanssa. Iltaa kohden tunnelma koheni ja se on tässä tilanteessa hyvä juttu. 

Aamuinen shiatsu teki tehtävänsä, nyt rennoksi rutisteltua kroppaa, sielua ja mieltä väsyttää. 

Hyvää yötä, missä lienetkin! 


PeeÄäs: Peetukin hoksasi hieronnan ilot, rullaillaan vaan!


maanantai 18. elokuuta 2014

Kuule sie koira

Pikkupojat olivat taas vauhdissa. Nyt niiden reviiriä on laajennettu alakertaan ja ne pahuksen kirput pomppivat joka paikassa. Vanha Justiina on jokseenkin masentuneena kaivautunut nojatuolin selkänojan taakse, päivittäin täytyy käydä kopaisemassa jotta vieläkö peili huurtuu vai joko on henki paennut. Sitkeä se kyllä on. Kesti Ellin pennut, kesti Veljekset ja nyt vielä Pikkupojatkin rassaavat.

Laitan tähän kuvasarjan ja yritän kuvateksteihin kyhäillä vähän tarinaa tapahtumien kulusta.

Mä olen tänään Puheenjohtaja, järjestäydy Oskar!
Lattiaväijy kuittaa, tuolta se Peetun hönö jo tuleekin
Kohde tunnistettu, siinä se nyt huohottaa.
No joko minä nyt saan haistaa sinua, kissa?
Elähähän hättäile, istu mättäille. Mie huilaan ensin.
What the hittoa tuo nuija vielä huohottaa??
Peetu, sinä olet vaiva. Ilmavaiva. Tuo huohotus on todellinen ongelma
Speak to the Paw, tuki se kuono!
Tää leikkis kuitenkin välillä vähän. Nyt penkkipunnerrusta.



Tämä on hedelmäkori ja mä olen rakkautehetelmä!
Kas tällä tukimme Peetun kuonon!
Nasse, häivy. Sua varten tarvitaan järeämmät aseet.
Tällä renksulla laitetaan Peetun kita nippuun, Oskar, ota kiinni se piski!



Voi ristus, järki lähtöö. Niin lähen minäkin!

Ja niin lähti Nasse. Kukaan ei huomannut koiran poistumista pihasta. Viimeinen havainto oli Nassen makuupötköttelystä pihapuun siimeksessä. Äitikulta luki lehteä keinussa ja Nasse vahti vieressä. Kunnes tovin päästä pihaan tulee pyöräilevä mies, autoileva nainen ja pyöräilevän miehen naisseuralainen. Ja autossa vänkärin penkillä istuu Nasse. Oli jolkutellut pyörätietä pitkin kirkolle päin, toista kilometria oli taivaltanut. Onneksi nuo pelastavat enkelit toivat koiran kotiin! Hyvyyttä on tässä maailmassa vielä, kiitos siitä.

Nyt loppui Nasselta vapaana vetelehtiminen. Ulkoillaan vain ja ainoastaan valvovan silmän alla. Tuo meidän tiemme on niittänyt jo tarpeeksi kallista väkeä, enempää ei tielle uhreja anneta.


Viikko alkoi oudosti, Iso-J lähti jo eilen etelään ja tulee vasta loppuviikosta kotiin. Me yritetään Perillisten kanssa pärjäillä ja sumplia aikatauluja. Ja niitähän riittää. Esikoisella on pitkät koulupäivät ja aamuherätys kello 6 koska bussit kulkevat harvakseltaan. Liikuntaa hänen päivistään ei puutu, normaalin koululiikunnan lisäksi valinnaisliikunta ja se nostaa viikkotuntien määräksi 6. Norssissa tunnit ovat 75 minuuttisia joten tietääpä tehneensä. Sen lisäksi fillarimatkat hevosten luo, ratsastus ja kotiinpolkeminen, läksyt ja lepo. Ruokaa uppoaa kuin pieneen hevoseen, asia josta olen sattuneesta syystä enemmän kuin iloinen.

Toisen kanssa onkin vähän eri juttu. Hankala viikko takana ja tänään on taas punnitus. Oletan, että takapakkia on tullut. Kuinka paljon, se selviää iltapäivällä. Toivottavasti selvitään mekin.

Näillä mennään. Aittatyömaalla jytisee taas.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!

Taakse jäi Tallinna






lauantai 16. elokuuta 2014

Kutukammari

Uutta hirttä

Kattotiilet tallessa ja ylähirret suorassa

Kutukammari

Eteläpäädyn rappiotila
Takaseinäkin suoristuu
Uusi auttaa vanhaa
Nyt ei jaksa juuri muuta kuin tyrkätä kuvat näkyviin ja toivottaa hyvää yötä. Viime yönä nukuin liki 13 tuntia joten tänään oli oikeastaan aika hyvä päivä. Nukuin silkkaa väsymystäni, näin valtavasti unia ja unessa kaikki oli hyvin. Ehkä vielä joskus koittaa sekin päivä, jolloin nämä nykyiset murheet ovat muisto vain.

Tänään oli kivaa siitäkin syystä, että koulukaverini Norssin ajoilta tuli vihdoin, viiden vuoden suunnittelun jälkeen käymään. Oli kerrankin aikaa rupatella niitä näitä ja vähän muistella menneitäkin. Yksissä tuumin todettiin, että onneksi silloin ei oltu on line -elämässä vaan se mikä tapahtui, se sinne jäi...

Toinen kiva juttu oli kaveripyyntö Blogistanialaiselta, tervetuloa vaan sitäkin kautta!

Pimeä sateinen ilta tuntuu nyt ensimmäistä kertaa syksyiseltä, enkä ole ihan varma onko se kiva vai ei. Pimeää on ja sataa. Jotenkin tuntuu, että moinen ilmiö on nähty pari kertaa ennenkin.

Pari kuvaa vielä loppuun, nyt tää lähtis odottelemaan Nukku-Matin yöleffaa, viime yönä oli ainakin kaikkea kivaa. Siinä unessa ikävät ihmiset olivat kivoja.

Mukavaa sunnuntaita, missä lienetkin.

Tita, nyt tämä toimii! Ihana ideasi toimii.
Tässä on jotain hyvin puhdasta mutta myös turmeltunutta
Pretty in pink
Päivänlilja
Vanhasta mummolasta tuotu muisto
Iso, vaalea ja tuoksuva
PeeÄäs: Noista kuvista sen verran, että iltaisin ilma on perennapenkkien liepeillä makean raskas. Jotkut liljoista tuoksuvat ihmeen voimakkaasti. Mutta yksikään näistä ei voita Toveri Titan Tuksuliljaa.