torstai 17. heinäkuuta 2014

Kesäperinteitä ja uusia houkutuksia


Kesä, tämä lämmin vuodenaika se on ihmisen parasta aikaa. Minussa ei virtaa tippaakaan eskimon verta joten kylmä, pimeä, märkä ja jäinen vuodenaika saa aikaan sekä vilun- että inhonväristyksiä. Siksi olikin hieman koomista, että Islanti teki niin lähtemättömän vaikutuksen. Vieläkin se hassu pieni saari tulee uniini.

Uskon, että tämä kesä jää muistoihin hieman erilaisena kesänä, mutta muistot tekevät tästä(kin) kesästä erityisen, muistamisen arvoisen.

Tänään aamulla minä ja Nuorimmainen heräsimme tyhjään ja hiljaiseen taloon. Iso-J ja Esikoinen lähtivät jo kukonpieremän aikaan baanalle, työhommia ja Esikoinen assistenttina. Varsinainen myyntitiimi se kaksikko kuulema on. Nyt Esikoinenkin tietää mikä on myyntimiehen lounas (kylmiä nakkeja suoraan pussista) ja mitkä ovat vartin hätäiset (nokoset levähdyspaikalla).


Meillä oli Nuorimmaisen kanssa hidas aamu, minä jatkoin surutta yöunia tuvan soffalla kun aamuhommat oli kuitattu tehdyksi.
Sitten lähdettiin kaupungille.

Äitikulta istui kampaajalla ja me lohnustelimme ympäriinsä. Mitään ei varsinaisesti lähdetty hakemaan eikä ruokakauppaankaan ollut asiaa (ihme!). Kierreltiin vähän alennusmyyntejä, mutta ilmeisesti saatiin Hispaaniassa niin täysmittainen ostosimmuniteetti, että mitään ei kelpuutettu kahta vilkaisua tärkeämmäksi. Jostain syystä tulin alakuloiseksi nähdessäni rekillisen räikeän keltaisia t-paitoja. Lapussa luki Pirjo T-paita s-xxl. Hinta oli halpa ja paitoja paljon. Ehkä joku muukin masentui.

Muuten täysin turha kierros, mitään ei löydetty. Paitsi Nuorimmaisen bongaamat palmikoidut nahkaohjat. Ne ostettiin viivana kun halvalla saatiin.

En tiedä lankesinko taas halpuuden ansaan vai tehtiinkö todella hyvä löytö. Mutta 18,90 € hintalapussa nahkaisista palmikoiduista ohjista sai pankkikortin salamannopeasti esille. Nuorimmainen putsasi ja öljysi ja nyt ne kiiltelevät hellan kaiteessa. Menkää Puuiloon hakemaan omanne.


Kun joutoaikaa jäi eikä kaupoissa kiertely napannut, mentiin torille. Ihan join istualteen kahvit ja huitaisin Karjalanpiirakan munavoilla ääntä päin. Oli hyvää. Kerran kesässä pitää torikahvilla käydä, Check. Perinteet kunniaan edes kerran kesässä.

Kotiintultua minulle kirkastui mikä meiltä täältä puuttuu. No jukoliste, riippumatto tietenkin!
Meillä on tuossa kanalan ulkotarhan edessä kolme salavaa joiden yhdessä välissä ränsistyy ihan joutavana vanha ja ruma keinu, sellainen missä on penkit vastakkain. Sen tilalle tarvitaan ehdottomasti riippumatto. Ja siihen toiseen puuväliin toinen matto. Äkkiähän minä netistä löysin vanhan ihastukseni, La Siesta -matot ja heidän nettimyymälänsä. Voi varjele, että on vaikea valita.

Joitakin takavuosilta tuttuja malleja oli näemmä loppunut ja tilalle tullut jotain uutta. Tilausta en vielä jättänyt mutta sivu on auki ja vain klikkauksen päässä tuleva onnenkehtoni. Iso-J valitkoon omansa.

Mattojen saavuttua suurimman stressin aiheuttanee joutoajan puute. Mutta se on sen ajan murhe. Pesen vaikka koko Torpan ikkunat yhtenä päivänä jos palkkiona on ikioma riippumatto. Ihan varppina pesen.

Nettisurffailun makuun päästyäni kurkkasin vielä yhden paikallisen taimiston nettiluetteloa. Kuolaneritys oli valikoiman nähtyäni luokkaa 'Vihikoira haistaa kohteen', mutta vilkaisu kasvin perustietojen jälkeen oikeanpuoleiseen hintasarakkeeseen sai enimmät innot laantumaan. Tiedän mitä synttärilahjaksi tahdon! Se on kirjovaahtera 'Drummondii' ja köynnösruusu 'John Cabot'.


Tänään tuli iloa ja onnea sekä surua. Synttäreiden jälkeisenä aamuna onkin lähtö etelään, serkkupoika siunataan ikilepoon. Asia, joka tekee omalla karulla tavallaan tästä kesästä ikimuistoisen. Kaikella on aikansa eikä päiviensä määrää kukaan tiedä.

Olen onnellinen tästä päivästä. Tämä oli hyvä päivä, meillä. Toisaalla on suru ja ikävä.
Olkoon huominen omanlaisensa, missä kuljemmekin.

Tähän loppuun vielä etähali sinne Aurinkovuorelle, siellä on nyt ystävillä kissanmentävä haava sydämissä. Kepeät askeleet Nemolle, Veli Winston on varmasti vastassa.


Ja vielä yksi PeeÄässi: Toveri Tita on hyvä ja tunnistaa tämän kasvinreuhakkeen. Mikä hiton turkmenistanialainen tyttöystävä lienee, nimi on aina hukassa. Rehottaa ihan mahdottomasti, ekassa kuvassa häälyy pionien taustalla, jälkimmäisessä reuhottaa ihan omana itsenään. Tuolla alla kyyhöttää kääpiömanteli ja magnolia, ne olisi kai syytä kaivaa pois??


Hullu ku pullosta tullu!

Ja vielä:
juuri saamani tiedon mukaan Torpan Ratsut (Huom! Monikko!) ovat kunnostautuneet kurssihevosina. Sanatarkka lainaus saamastani viestistä:
Molemmat hepat aivan loistavia kurssitunnilla, otan huomenna ne kans jos sopii!
En tosin voi olla varma ovatko olleet loistavia ratsuja vai loistavia esimerkkejä läpilaiskoista hevosennahkoista, mutta toiveikkaana ja positiivisena ihmisenä toivon ensimmäistä vaihtoehtoa. Töttiskin on ilmeisesti pysynyt pystyssä kaikissa askellajeissa :D




keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kanan lento

Mummo hautoo

Palataas takaisin kanalaan. Juuri kun sain julkaistua uusien tulokkaiden esittelyn, ne antoivat aihetta uuteen mainintaan.

Maanantai-ilta kanasilta meni ihan vaan jetlagista toipumiseen eikä yösijaa kysellyt kukaan. Kyykkäsivät kuka mihinkin ja nuokkuivat yöunensa miten sattuu.

Eilen oli jo melkoinen pulina kun eivät kaikki mahtuneet Kesäresidenssiin. Siihen, jota se kauhea mökämies Vappupilli isännöi. Onhan  meillä ulkotarhassa toinenkin pikkumökki, mutta tämä kanamummo on sen ominut nyt täysin tipulatarkoitukseen. Yhtä munaa hautoo, katsotaan nyt mitä siitä kehkeytyy. Vappupillin olen nähnyt tämän(kin) kanan niskassa keikkuvan, joten yritys on ollut kova.

Tänään illalla pikkuväellä olikin varsinaiset turpakäräjät. Kauhea pulina ja touhotus yöpaikoista. Orsia viriteltiin sekä luonnonoksista, että ihan ruuvinvääntimen, sahan ja puutavaran avulla. Iso-J rehki tunnin, että saatiin katoksen alle hyvä ja tukeva orsi.

Kanniskelin uusia kanoja yksi kerrallaan orsille ja yritin esitellä niille uusia yöpuita. Kissan viikset. Kirjaimellisesti.


Setä Milton kiipeili salavassa ja toisella laidalla näky oli tämä:







Nämä uudet likat ovatkin varsinaisia lentäjä-Ässiä, kanatarhan aidalla kökötellään yöpuulla.
Yksi chabo on lehahtanut salavaan.

Aamulla saakin tähystää tarkasti ennenkuin Milton pääsee aamupartioon, kanojen on syytä olla aidan turvallisemmalla puolella.

Kerrottakoon nyt sen verran, että ulkotarhaa ei ole kattoverkotettu juuri tuosta kohdasta, juuri tuon salavan takia. On meinään mahdoton putsattava salavan roskista jos koko yläosa on verkolla.
Huomenna on kuitenkin viisaampaa viritellä verkot kattoonkin, eihän tuosta nyt mitään tule, että noin riskirajoilla keikkuvat.

Ja miten suuruudenhulluja ne ovat. Parven pienimmät kanat lentelevät noin korkealle. Eikä korkeushypyssä häviölle jäänyt tämä kukoksi veikkaamani tipukaan:

Vähäinen hukkapätkä, heltasta maahan noin 10 cm
Maasta se pieninkin ponnistaa, ylös pääsi.

Leiskautti joutessaan reilun metrin, Kesäresidenssin katolle. Tuolta on hyvä tähystää silkkikanojen urpoiluja. Ja sitä hupiahan ne kyllä tarjoavat.

Kukkorähjä
Vappupilli ja silkkikananuorisoa

Juu ei käy elämä pitkäveteiseksi tämän siipikarjan kanssa. Kiuruveteläiset maatiaiset ovat taitavia lentäjiä ja harva se päivä saa hätistellä samoja hurjapäitä takaisin tarhaan. Mutta nythän mulla varsinainen kirppusirkus on jos nämä uudet ovat vielä huimempia lentäjiä.

Äkkiä sitä verkkoa nyt tänne, perhana vieköön. Nasse saa painaa yötä myöten kanapaimenena, ei rekku jaksa moista liihotusta ja yöelämää.

Rauhaisaa yötä, missä lienetkin.




Mahtava Maanantai





Maanataiaamu alkaa parhaimmillaan hyvällä aamukahvilla, hyvässä seurassa, kauniissa maisemissa. Ja kun joen kaupungissa asutaan, joki ja iso vesihän ne kauniin maiseman muodostavat.

Täällä on semmoinen paikka kuin Jokiasema jota kehun, kiitän ja suosittelen ihan ilman korvausta, pyyteettä ja vilpittömästi. Sinne suuntasin Nuorimmaisen kanssa maanantaina. Meillä oli myös Tehtävä joten starttasimme kesäkruisailumme joen suusta, Joensuusta (kehehehe miten hyvä sanaleikki).

Tuolta sukkuloimme Ilosaarirockin jälkiä ihmeteltyämme kohti pohjoista. Pitää vielä mainita, kuinka ihmeen ripeä talkoolaisten joukko on. Ilosaarirockin tapahtuma-alue oli kuin roskapommin jäljiltä ja jostain roskaläjistä könysi esiin etäisesti ihmistä muistuttavia otuksia, ilmeisesti niitä rokkenrollityyppejä. Vajaan tunnin kahvittelun jälkeen roskaläjät ja ne örkit olivat siivoutuneet isoihin kasoihin, pullot ja purtilot lajiteltu ja kaikki oli jätteenkuljetusta vaille valmista.

Pohjoisen suunnassa poikkesimme valtatieltä ja löysimme nämä, monelle tutut kansallismaisemat. Ensin toki liikutaan noin 400 metriä lähinnä pystysuuntaan...




Kunnes vihdoin saavutaan tälle lukuisista maalauksista, kuvista ja matkailumainoksista kuuluisalle paikalle. Siinä on sininen Pielinen ja lukuisat saaret ja korkeus merenpinnasta on roimasti yli 300 metriä. Paikalla oli pari muutakin ja kuvausvuoroa joutui odottelemaan tovin. Mikäs oli odotellessa, sileillä kallioilla oli kiva istuksia ja katsella kaunista maisemaa.

Vaikka meri onkin omin elementtini, tunnen aina pakahduttavaa iloa Kolin, eritoten Ukko-Kolin laella. Siellä pieni ihminen tuntee itsensä vahvaksi.









Rankka kiipeileminen ja muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi joutuminen vaati virvokkeita, kas näin:


Mieli ja sielu ravittuina siirryimme gondolihissillä parkkipaikalle ja söimme hyvän lohikeittolounaan. Kun nyt päivärahakeikalla oltiin, pistin tarjoomuksen firman piikkiin. Pikkuinen rötös ja vähäinen synti joka ei tässä maailmassa merkitse verottajalle mitään mutta meille reissulaisille paljon.

Seuraava etappi oli Pielisen toisessa päässä, sieltä pyydystimme kyytiin 6 uutta siipiveikkoa. Koska helle oli ankara ja kanasilla kuuma, pysähdyimme juomatauolle. Enpä olisi uskonut, että joskus minäkin kanoja juotan huoltiksen pihalla.

Toinen kanojen tankkaus oli muutaman kymmenen kilometrin päässä, haukkoivat ilmaa sen näköisinä, että kohta heltta kalpenee ja kanasta henki pakenee. Kanat virvoiteltuamme ajelimme Pielisen ympäriajomme viimeistä lenkkiä, takaisin Joensuuhun.

Kotona auton matkamittari kertoi reissun pituudeksi noin 350 km mutta yhteinen aika Nuorimmaisen kanssa ja hauska päivä olivat jokaisen ajetun kilometrin väärtejä.

Mukava, kerrassaan mahtava maanantai. Eilinen toivoa herättänyt tiistai oli omassa sarjassaan hyvä päivä. Eikä tässä keskiviikossakaan ole moittimista. Mitä nyt taivas meni vähän pilveen ja ukkonen yrittää jyryyttää pahaa ilmaa tähän suuntaan. Sadetta saa tulla pikkuinen ripsaus, muuten on hyvä näin.

Tässä vielä reissumme kanallinen anti, saatiin kolme lapsivaimoa Vappupillille ja laajennettiin kanarotuvalikoimaamme kolmella Kääpiökoch -rotuisella kanalla. Kukkoa näille ei ole, katsotaan sitten ensi kesänä onko meillä mahdollisuus ottaa kolmas kukko pikkuväen porukkaan vai täytyykö kanalaa laajentaa.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Kaksi chaboa ja kääpiokoch (oikealla)

Kääpiokoch -kanaset



Kääpiökoch nukkuu ja chabot unta valvovat




tiistai 15. heinäkuuta 2014

Tiistaista toiseen





Töttiksellä on uusi Paras Kaveri, nuori hevosneiti samalta laitumelta.
Enää ei ahista vaikka Poni S. paiskii hommia kentällä ratsukoulussa, tamma Töttis rapsuttelee kaverin kanssa ja elelee kohtuullisen leppoisaa kesäelämää.

Sen verran on kentällä käynyt pyörähtämässä, ettei unohda kaikkea oppimaansa. Tuommoinen 5/2 työtahti sopii Tammalle hyvin, viisi päivää huilia, kahtena vähän ratsuvarustein tapahtuvaa liikehdintää. Laidun on iso ja mäkinenkin joten laumahölkkä (likkojen lenkki) pitää nivelet vetreinä.

Tuntui hyvältä nähdä Töttis noin lunkina ja rentona.
Tänään käydään taas moikkaamassa, Poni S. saa jossain vaiheessa syksyä uudet suitset ja vähän otetaan  jo mittoja. Meinataan panostaa kotimaiseen laatuun ja ottaa Wahlstenin mallistosta kunnon remelit. Alan olla otsatappia myöten täynnä mukalaadukkaita suitsia joista ratkeilevat ompeleet ja niitit ensimmäisellä käyttökerralla.

Loimipyykki on pesty. Kaksi sadeloimea ja kaksi ulkotoppista. Muita ei viime talvena tarvittu. Ihastelen edelleen hevosten sadeloimia, ne ovat nyt kolmen vuoden sateet kestäneet eikä moitteen sijaa. Sisäpuolelta on vuorikangas pikkuisen kärsinyt kun joku (köhhhöh) täräytti painepesurilla pikkuisen turhan roimalla teholla ja kangas repesi. Mutta päällisin puolin niissä ei ole mitään vikaa ja menevät varmaan vielä seuraavat kolme vuotta.

Nilkanojennus taakse vie...

Työergonomia vaatii niskan venyttelyä

Hop ja hop, askel kaks vasen oikee ota … eiku
Pesevät kuin ravihevosta vaikka minä olen RATSU!
Hei ruipelo, anna leipää ja heti. Nyt kuule huikoo!

Eilen maanantaina meillä oli Nuorimmaisen kanssa mukava päivä, mutta koska kuvat ovat vielä kameralla, en asiasta kerro enempää. Tänään käytiin viikkotapaamisessa hoitotiimin luona ja pieni edistysaskel on otettu, tyttö saa jatkaa kotona.

Ensi viikolla tapaamme uudet ihmiset, lomakausi nääs. Toivottavasti väen vaihtuminen ei murra haurasta luottamusta.

Mansikkakausi on alkanut. Omavaraisuuteen emme tänä vuonna yllä mansikoiden suhteen, täytyy ostaa jokunen laatikko jotta talven marjat on turvattu. Mansikkamaan vanhempi osa antaa pelkkää kuivaa rupeloa, uudelta alalta sentään saadaan ihan hyvää marjaa. Työnjako on mennyt uusiksi, me nuoremmat keräämme ja Äitikulta säilöö. Eikä mummoa enää pellolle paahteeseen päästetä, turhan raskasta kyykkimistä hänelle.

Paahteita todellakin riittää. Yöllä oli ukkonen, mutta nyt taas paistaa selkeältä taivaalta eikä sadepilviä näy.

Siirryn siis takaisin ulos. Siellä on kaikenlaista värkättävää ja kaikin keinoin yritän työllistää itseni ulkosalla, sisätiloissa odottaa nimittäin Torpan ikkunoiden pesu. Motivaatio pakkasella.
Ainahan sitä voi vaikka kanojen kanssa rupatella ja toivoa, että ikkunanpesuun tarvittava motivaatio löytyy kanan ja munan arvoituksen pohtimisesta.

Jos löydät ikkunanpesuinspiraation, pidä hyvänäsi :D
Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!