torstai 19. kesäkuuta 2014

Kukkulan kissat



Täältä kukkulan laelta näkee hyvin. Ja kauas, aina välimerelle saakka. Pidän valtavan paljon espanjalaistyyliin rakennetuista taloista, tiilikatot ja muurien kätkemät puutarhat pitävät perheiden yksityisyyden omana tietonaan. Muureilta ryöppyää alas köynnöksiä ja taivaita tavoittelevat korkeat havut sun muut, ikuisesti tuntemattomiksi jäävät puut. Ja tuota bougainvilleaa kasvaa kaikkialla. Minä tekohengitän vuodesta toiseen surkeaa, kelmeän kalpeaa ruikulaani. Uskollisesti se kuitenkin pari kukkaterttua päkistää.

Iso-J köytti omalla portillamme kasvavan paikallisen version tiukkaan nippuun niin, että portista pääsee itseään ruoskimatta kulkemaan. Ei raskinut isompia avohakkuita järjestää.

Kiinanruusut ja oleanterit kasvavat puina, leikattuina aitoina… omalla mukavuusalueellaanhan ne toki tässä ilmastossa ovat. 

Mukavuusalueella olemme mekin, säiden puolesta eritoten. Pientä yskää ja aivastelua on, tehokkaan ilmastoinnin ansiosta vain.  Muuten on hyvä hengitellä. 

Kurkkua kuristaa ja sydäntä särkee Nuorimmaisen tilanne, mutta se on asia, jolle ei nyt ihan oikeasti voi mitään. Kuin yrittää parhaansa mukaan tukea toista taistelussa. Välillä palaa pinna, myönnän. Sitten itketään ja luvataan yrittää vielä. Vähän. Enemmän.


Tällä kukkulalla on tiuhaan rakennetut talot ja tiuha populaatio kissoja. Siellä täällä näkee kissojen ruokintapaikkoja, vesikippoja ja muropurkkeja. Yhden talon pihalla asustaa mammakissa neljän pentunsa kanssa, että osaavat olla somia. Siellä ne killistelevät portin takana ja välillä tassulla kopaisevat portin tankojen välistä perhosta tai hyttystä. Tai ihan vaan uteliaisuuttaan.

Meilläkin on tämän kujan yhteiskissa Rusina huollettavana.  Kyllä se mokoma tietää missä talossa on asukkaat ja osaa suunnistaa oikeisiin osoitteisiin. Käy välillä ihan sisällä asti hyrrittämässä ja mankuu käheällä äänellä evästä. Kiehnää jaloissa ja on melkein kesy. Sylikissa se ei ole, eihän kissaa voi pakottaa.

Ensimmäisessä kuvassa on ilmeisesti pikkuisen hönömpi painos, Oskupojalla suu on aina pikkuisen auki ja silmissä sumea katse. EI todellakaan vaikuta fiksulta hepulta, mutta ihan harmiton on kuitenkin.


Tämä naamiokatti on ihana, kaunis ja samalla surkea tapaus. Häntä on elämän tiimellyksessä typistynyt noin kymmensenttiseksi pötköksi ja turkki on outo sekoitus karkeaa ja sileää, puolipitkää ja lyhyttä karvaa. Sen harvan kerran kun olen tuota kissaa saanut koskettaa, se on jähmettynyt kivikovaksi 'en ole läsnä' -kissapatsaaksi. Ja kipaissut karkuun välittömästi. Nuo siniset silmät ovat kuin välimeri.


Ja Rusina syö. Aina ensin. Vasta kun Rusina on poistunut huuliaan nuoleskellen sivummalle, muut saavat mitä jäljelle jää. Yleensä hajut lautaselle. Periaatteessa kaikki muu ruoka käy paitsi märät pussiruuat. Suurta herkkua on kananakit ja yksi tietty rasiaruoka.

Tuntuhan se vähän kurjalta jättää Osku ja Naamari ruokkimatta, mutta totuuden nimissä on sanottava, etteivät nekään aivan osattomiksi jää. Kunhan kukaan ei ole näkemässä, yksi jos toinen livauttaa niille makkaranpalasen tai mitä nyt milloinkin jää ylimääräiseksi.


Muiltakin osin lomaelämä alkaa asettua uomiinsa. Perilliset kihisevät nahoissaan alennusmyyntejä odotellessa. Eilen tosin tehtiin yksi täsmäiskukierros pariin ostospaikkaan, lenkkareita ja liikuntavaatteita, aurinkorasvoja ja muita tarpeellisia asioita, niitä on nyt ja alesta lisää. Primark oli hämmentävä kokemus jo nyt, alen aikaan sinne astuvalta vaaditaan erittäin venyvät hermot ja mukavat kengät jalkaan jotta jaksaa jonottaa kassoille.

Ruokakaupassa käynti täällä on aina yhtä ilahduttavaa. Kaksi painavaa kassillista oikeaa ruokaa, röykkiöittäin hedelmiä ja kasviksia, maitotuotteita, juustoja, leikkeleitä, viiniä ja leipää ei maksa kolmea kymppiä. Siihen saa jo ostaa muutaman oluenkin. Edullisin oluttölkki (tähän asti) kustansi 0,22 senttiä (Mercadonassa), kallein hinta samasta litkusta (Eroskissa) 0,57 senttiä. Viime vuonna samaa lientä sai Iso-J:n kustannuskirjanpidon mukaan 0,19 sentillä (Lidlistä). Kurkataan vielä Carrefourin tarjonta ja olutindeksi.

Huomenna saa varmaan melko edullisesti Espanjan futisfanikamppeita. Hiljeni kukkula, hiljeni kylä ja kaupunki sitä mukaa kun Chile rökitti ennakkosuosikkia.

Rannalla on jo käyty paistamassa kylkeä ja kankkua, samoin kuin suosikkiravintolassa herkuteltu.
Varsinaisia tutkimusmatkoja emme ole vielä tehneet, monta kohdetta on näkemättä ja nyt pitäisi päättää missä järjestyksessä tätä rannikkoa ja lähivuoristoa ajellaan mihinkin suuntaan. Malagaa on moni suositellut ja sinne kannattaisi kuulema lähteä junalla.

Paikallisia markkinoita pitää myös aikatauluttaa muutamat tulevien lomapäivien ohjelmaan. Keraamiikkaa on ostoslistalla useampikin artikkeli.

Saapa nähdä mihin tästä vielä venytään.
Nyt yöunille, hinkutautinen pulu huohottaa hööh-hööh -mantraansa, mutta siihenkin alkaa onneksi jo tottua. Taidan kuitenkin piipahtaa korvatulppaostoksilla.

Eilen pyykkejä ripustaessani huomasin, että Otavan tähdistössä on valot päällä, ei sitä vaan aina muista kotimaassa kun on ne vuoden valoisimmat yöt nyt käsillä. Täällä on pimeää ja on syytä siirtyä vaateriin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Aurinkorannikko kuittaa.


PeeÄäs:
Poni Sörsselsson on laittanut laidunporukan järjestykseen. Jätkä pani johtajaruunan (hiton iso harmaa hevonen) ns. nippuun ja isännöi nyt porukkaa. Aidan takana laiduntaa tallin The Hevonen ja sitäkin tämä meidän nulikka haastaa mittelöön. On se Äijä. Ja ego on I-S-O ! Näinköhän mahtuu kotona enää omaan 12 neliöiseen boksiinsa asumaan?




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lähtökiireitä ja matkatunnelmia


Kohteessa ollaan ja kyllä, ensimmäinen home made -sangrialasillinen on lörpitty verenkiertoon.
Se, että tänne päästiin, oli näin jälkeen katsoen ja ajatellen tiukan veivauksen takana.
Lentoaikahan on ihan kohtuullinen, viitisen tuntia. Meikäläiselle pygmille turistiluokan penkit ovat ihan ok, mutta hetkittäin kävi sääliksi Isoa-J:tä joka niputti pitkät koipensa kuin heinäsirkka ja kärvisteli lentomailit ilmeisen epämukavassa asennossa.

Takanani istui melkoisen vatsakas venäläispohatta joka olisi tarvinnut kaksi istuina ahterilleen ja jonka vatsa otti kiinni penkkini selkänojaan. En tohtinut kallistaa penkkiäni kun näin miesparan ahdingon.

Viimeiset viikot ennen lomaa olivat ns. tiskirätistä viimeinenkin pisara pois -menoa. Elämä ei ole helppoa, eikä se ole aina mukavaakaan. Mutta joskus se on kohtuuttoman julmaa, etenkin nuorelle ihmiselle.

Nuorimmainen läpikäy erittäin raskasta vaihetta, eikä se ole enää hänen yksityisasiansa. Se on koko perheen ja lähipiirin asia. Asiasta ei tämän enempää mutta toivoisin, että edes osan hänen taakastaan saisin ottaa harteilleni. Hän on aivan liian pieni ja hento jaksamaan yksin. Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi ja voimattomaksi kun ei tiedä miten parhaiten auttaisi lisäämättä toisen ahdistusta ja taakkaa.
Hyvää tarkoittavat sanat saattavat satuttaa eniten.

Perjantaina, ennen auton pakkaamista Poni Sörsselsson pääsi kertausharjoituksiin ja Nuorimmainen sai  ratsastustunnin, hiki tuli molemmille. Ja silminnähden hyvä mieli, molemmille.

Torpan Ponit ovat laumautuneet nyt ihan hyvin laidunporukkaansa ja se on hyvä se.
Tuli myös selväksi, että tarvitsemme jatkossa Töttikselle My Little Ponyn kaveriksi kun Poni Sörsselsson lähtee treeneihin, milloin maneesiin, milloin muualle. Lammaskarsinaan mahtuisi hyvin joku ponintappi, ylläpito koti olisi tarjolla. Odotellaan, kyllä se sopiva kohdalle osuu vielä jossain vaiheessa.

Perjantai oli jo pitkällä kun vihdoin pakkasimme auton. Kuormaahan tuli melko lailla, viiden ihmisen matkatavarat, kaksi koiraa ja kirsikkana Peetun häkin päällä kaksi tipua.


Tirpat siirtyivät uuden emäntänsä hoteisiin Ikean parkkipaikalla ja ovat ilmeisesti kotiutuneet ihan hyvin. Hirmuista metakkaa ne pitivät ja Peetulla näkyi sirittävän päässä pitkään.

Kummipoika ripitettiin lauantaina ja juhlat pidettiin perinteisellä pienellä piirillä. Mukava oli nähdä taas sukuakin.

Sunnuntaina vietiin Nasse Torpalle lähtevään kyytiin ja selviteltiin espanjaan lähtevä matkatavara koneeseen. Totta hitossa minä onnistuin tyrimään matkatavaran selvityksen niin, että tulostin neljä laukkutarraa vaikka pakaaseja oli menomatkalla kolme. Onneksi avulias virkailija otti tarpeettoman tarran ja poisti sen järjestelmästä. En nimittäin ikäpäivänä tahdo olla se pälli, jonka laukkujen takia koneellinen turisteja seisoo kentällä tunnistamassa omia laukkujaan ja sitten lasketaan nuppilukua ja pakaasien määrää uudestaan ja uudestaan. Ja lento viivästyy viivästymistään.

Onneksi homma hoitui ja pääsin kaasuttelemaan länteen. Esikoinen lähti mukaan kaveriksi. Oli mukava nähdä teidät Aurinkovuorelaiset. Kissat, koirat ja hevoset olivat entisellään, emäntä hehkeä ja tytär entistä kukkeampi. Kiitos tarjoomuksista, kiitos seurasta ja kiitos erityisesti kuuntelemisesta. Oli hyvä saada puhua taakkaa pienemmäksi.

Illalla sitä sitten vaan oltiin ja odoteltiin. Herätys kl. 03.15 ei varsinaisesti ilahduttanut, niinpä skippasin yöunet ja pötköttelin valveilla pimeässä.

Kentällä oltiin hyvissä ajoin ja turvatarkastus sujui ongelmitta. Ainoastaan Nuorimmaisen juomatta jäänyt aamiaissmoothie (250 ml) päätyi turvatarkastajien roskikseen. En kertakaikkiaan muistanut, että semmoinen puteli kulki Nuorimmaisen veskassa.

Esikoisen kännykkäräpsy (jotkut ne osaa)
Koneeseen päästiin ajoissa, lento lähti niinkuin pitikin ja koneen pyörät tärähtivät Malagan kiitotiehen onnistuneen laskeutumisen jälkeen aivan aikataulussa.

Taksimatka sujui sekin mutkattomasti, ilma oli sumuinen ja antennivuorestakin näkyi vain puolet. Alaosasta. Talo oli entisellään ja jopa hälytinjärjestelmä toimi nikottelematta.

Päivä on mennyt pikkuisen sumussa ja zombiena, uneton yö alkoi vaikuttaa toimintakykyyn tuossa puolen päivän jälkeen. Kaupassa täytyi oikeasti pinnistellä, että kaikkea tarvittavaa saatiin kerättyä kärryihin. Kurkun punnitus tuotti suunnatonta tuskaa ja pientä kiukkuakin, kunnes tajusin, että ne penteleet olikin hinnoiteltu valmiiksi. Ilmankos ei vaakasta löytynyt numeroa.

Auton perä oli täynnä ostoskasseja, ruokaa, juomaa ja muuta tarvittavaa eikä satasta saatu tuhlattua. Riehaannun mielelläni jatkossakin Mercadonan ja Lidlin vihannesosastolla, se tuoreus ja paikallisuus on ylellistä meille kalpeiden talvitomaattien ihmisille.

Nukuin parin tunnin neuvoa-antavat ja nyt alkaa olla aika käydä yöunille. Sää täällä on hieman utuinen ja ehkä paikallisten mielestä vähän viileä, vain +26 ja ilmankosteus trooppisissa lukemissa. Nyt alkaa olla jo pimeää. Välimeren päällä näkyy sumuhuttua, aurinkoa on kyllä takuuvarmasti luvassa.
Rusina-kissakin on löytänyt ruokakupille ja muutama kaverikin näkyy kärkkyvän sattumia. Kuulema ei ole tarkoitus koko kukkulan katteja pitää eväissä joten osa on hätisteltävä tiehensä. Rusina on naapuruston yhteinen kissa, leikattu ja rokotettu nätti kissaneiti jolla on monta kotia.

Jep, kohteessa ollaan enkä keksi oikeastaan mitään moitittavaa. Elämässä on vain hyvyys vikana.

Hyvää yötä, buenas noches amigos! Hasta luego.

Osimoilleen näin on hyvä
PeeÄäs: 
Peetu, älkäämme unohtako Peetua. Tappijalka jäi sporttileirille Espoolle. Siellä se pätkä taapertaa pitkiä lenkkejä Mankkaan maisemissa. Mokoma roisto muutti majansa jo viikonloppuna Iso-J:n velipojan hoiviin, makasi pedillä pienenä ja litteänä eikä ollut tietääkseen meistä muista. Selvästi osoitti mieltään. Että hyljätkää nyt sitten kokonaan, minä asun nyt täällä. Saas nähdä miten suostuu pakkautumaan takaisin kuljetusboksiin ja matkustamaan takaisin Torpalle, sitten joskus. 

Lähipäivien agendaa


Matkaan!


Portti 18 kuittaa. Torpan ryhmä valmiina siirtymään ilmalaivaan. 

Hasta luego!