lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kuitti

Se tunne kun saa kumpparit jalasta...

Terveisiä suolakaivokselta… eikun hiekka-aavikolta. Kuva ei ole tältä päivältä, mutta kuvaa ehkä osittain päivän työhommia. Jokainen tauko tuli tarpeeseen. Oli nimittäin taas yksi pahuksen helteinen päivä. Taivaalla kävi jo ihan lupaava peitto paksuja pilviä, mutta kuten lähes aina, ne hajaantuvat tälle meidän nyppylälle tullessaan ja viistävät kahta puolta ohi.

Minä sain aamupäivällä lietsottua itseni hiljaisella tulella kytevään kiukkuun ja siirryin lapio ja kottikärryt aseenani kasvihuoneen tulevalle sijaintipaikalle. Sinne missä seisoi vielä aamulla tarpeeseen nähden tuplasuuri sorakasa.

Hanskat käteen ja akka lapionvarteen. Kottariin mahtui noin 15 pistolapiollista soraa, sen sain vielä omin voimin ärisemällä liikkeelle. Tuima tuijotus horisonttiin ja kottikärryjen kuorma siirtyi tarvittavan matkan päähän. Kyllä yksi kuorma äkkiä sen toistasataa kiloa painoi, en jaksanut hakea keittiövaakaa ja punnita.

Pari tuntia lapioin, kärräsin ja kippasin kuormaa. Ihan kokonaan en saanut äijien tyrimisiä parsittua koska kyökkivuoro pukkasi päälle. Olihan se mukava hoippua viileään taloon ja pestä hiekkoja pois sen verran, että kehtasi ruuanlaittoon ryhtyä.

Iso-J oli käynyt näemmä taputtelemassa kasaa vielä vähän pienemmäksi, meinaa huomenna tärylätkällä jytkyttää sen tasaiseksi. Tyhmä on jos sen tekee, meinaan ne perustuksethan pitää toki tehdä myös. Ja sitten täryttää taas lisää. No, hakatkoon päätä seinään, minä käyn sitten neuvomassa miten homma olisi kannattanut tehdä.

Sandstorm
Pihan nurmialueiden leikkuuseen menee muuten reilut viisi tuntia, se pitää sisällään päältäajettavalla kurvaillut alat, työnneltävällä leikkurilla tehdyt tarkemman parturoinnin alueet ja siimaleikkurilla tehdyt viimeistelyt. Plus koneiden pesu ja huolto. Ja näinä huiman kasvun viikkoina homma on tehtävä noin viiden päivän välein.

Onneksi nuoriso hoiti hevoset ja koirat, minä höösäsin kanalassa kun se on niin hauskaa hommaa. Pienet silkkikanat ovat niin mainioita, sieviä kuin karamellit ja kauhean puuhakkaita. Olga oman tipunsa kanssa ei ole näkevinään uusia, Hattarapää pyörii sitä samaa hönttiympyräänsä ja vanha kukko on muuten vaan nuokuksissa.

Toisaalla kaksi kiuruveteläistä mammaa hautoo nyt rauhassa. Sen verran kopaisin mahanalustaa molemmilta, että tiedän haudottavia munia olevan yhteensä 7. Hyvällä tuurilla saadaan muutama tipu. Ne kuoriutuvat poissaollessamme.

Pitkän ja pahuksen työteliään päivän päätteeksi oli aika kiva käydä saunassa ja nyt on korkea aika suunnata sänkyyn.

Huomenna olisi toiveissa saada kasvihuoneen perustukset kuntoon ja varsinaista kymmenentuhannen palan palapeliä ryhdytään kasaamaan alkuviikosta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Ainoa lohtu tässä asiassa on se, että ei tämä jokakesäistä hommaa ole. Nyt kun rykäistään tämä projekti loppuun, ei kasvihuonetta tarvitse heti olla uudelleen kasaamassa. Sen verran hyvin tunnen Iso-J:n, että tekee kasaamisen huolella, ei rakennelma romahda ensimmäisessä puhurissa.

Joskus, hamassa tulevaisuudessa tahdon tiiliperustaisen, vanhoista ikkunoista värkätyn nättimyksen kasvihuoneeksi. Semmoiseen minä sitten asennan kamiinan ja keinutuolin ja syrjäydyn sinne syysiltoina katselemaan tähtitaivasta.

Jep. Kaikkialla kukoistaa. Paitsi peilissä. Kaipaan unta ja lepoa.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!


PeeÄäs: Nuorimmainen lähettää kummeilleen lämpimät kiitokset synttärilahjasta ja muistamisesta. Hänellä on nyt positiivinen ongelma, säästöpossuun ei mahdu, täytyy lähteä tekemään käteistalletus pankkiin. Käy kateeksi.


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ei kahta taakkaa...

Rajamerkki parhaasta päästä

Niitä taitaa olla kaksi sanontaa, toinen toisensa kumoavaa.
Yksi sanoo, että Pihlaja ei kahta taakkaa kanna, marjoja ja lunta. Eli olisi tulossa vähäluminen talvi tämän kukinnan perusteella.

Toinen sanoo, että jos pihlajassa paksulti kukkia, tulee paksusti lunta.

Uskoo ken tahtoo. Minä uskon kun näen. Ja nyt näkyy paljon kukkia. Kaikkialla. Oikeastaan vasta nyt vasta tajusin, miten paljon pihlajia näillä tiluksilla onkaan, ei tuommoista kukintaa voi olla näkemättä ja haistamatta.

Hieno, jalo puu. Olen iloinen, että joku viisas emäntä on aikanaan kolme puuta istuttanut pihaan. Ja isännät jättäneet puut peltojen laidalla kaatamatta. Nyt meillä on pihlajien ja pihakuusen siimeksessä soma paikka Äitikullan pihakeinulle. Siitä alkaa kehkeytyä kaikkien suosikkihuilipaikka. Vanha keinu kanalan aidan vierestä joutaa sahata romuksi, siihen tulee riippumatolle loistava sijainti. Ostoslistalla on jo ihan tietynlainen ihanuus.

Hyvin siis pullat uunissa. Ja pikkulinnuilla bileet syksyllä pihjalanmarjasopan äärellä.

Kukkii täällä muutkin kuin pihlajat. Höyhenpensas ja maatiaissyreeni pukkaavat kukkaa minkä ehtivät.



Tuoksu on huumaava.
Valitettavasti sääsketkin havahtuivat kesäillan iloihin ja parveilevat nyt isoina verenhimoisina laivueina pihallavetelehtivien kintuissa. Täytyy todellakin harkita semmoista elektronista sääskikarkoitinta. Kovasti ovat tuttavat omiaan kiitelleet.

Niitä taakkoja pukkasi sitten enempikin. Asiasta kohta enemmän.

Toinen lomaaedeltävistä kiriviikoista kääntyi arjen osalta lopuilleen. Viimeinen alkaa ihan kohta. Ja tekemättömiä projekteja on vaikka miten monta.

Aamulla tuli sorakuorma kasvihuoneen montulle. Juuri kun sain hevoset tarhattua, sora-auto karautti pihaan ja kurvasi riihen takaa työmaalle. Ihan en ehtinyt paikalle ohjeistamaan ja sinnehän se täys nuppikuormallinen soraa holahti, kaikki kerralla kasvihuoneen monttuun.

Tarkoitus oli pyytää kippaamaan puolet monttuun ja puolet montun viereen… No nyt sitten kärrätään soraa pois ja sitten perustusten jälkeen takaisin. Ihan turha työvaihe tuli siihenkin hommaan.

Ottitatuota… stanakele!!!

Siinä saa Torpan Armo vähän jumpata, että tuo läjä on tasattu tuohon tilaan…vähän niinkuin survoisi hk:n sinistä prinssinakin kuoreen. Iso-J lupasi hakea heti aamusta jonkun pahuksen tärylätkän jolla tuo keko kuulema jyrätään tasaiseksi salamannopeasti. Hah! Semmoista tärylätkää ei olekaan jolla tuo massa ahdetaan tuohon tilaan. Etenkin kun kasan taustalla on vertailukohtana ko. alueelta poistettu multamassa. Se on noin 1/4… eikun 1/8 tästä soramäärästä.

Laita mies asialle ja hoida ajattelu jälkeenpäin.
Taakkansa kullakin. Ei vaan olisi oikein ollut joutoaikaa ylimääräiseen sorankärräykseen, mutta jostain se aika nyt on otettava. Nähkööt penskat nälkää, äiti kärrää soraa kuin kaivoshevonen.

Oli tänään paljon mukavaakin. Hain iltapäivällä kaksi nuorta silkkikanaa ihan tästä lähiseudulta. Valkoinen ja ruskea (riistanvärinen). Molempien pitäisi olla kanoja. Hieman skeptisesti toki suhtaudun, eihän Päiviökään ollut kana eikä silkkirotuinen.




Vanha kukko oli aivan kuin se kuuluisa Äimän Käki, tuossa heiluttelee päätään puoleta toiselle ja miettii, mitä kukaan tuomoisilla höntiäisillä tekee. Sieviä ovat, tuo valkea saa luvan olla ripeä kintuistaan, ettei joudu kanahaukan merkkaamaksi ja päädy noutopöytään herkkupalaksi.

Onneksi nuo Ilolintuset ovat sopuisaa sakkia ja nämä kaksi pikkuista löysivät heti paikkansa parvesta. Vappupilli tiirasi innoissaan tulokkaita, mutta saa luvan pysyä nyt ihan nätisti kanamummojen isäntänä, nämä ovat silkkikukon nuorisoa. Ne Vappupillin omat lapsivaimot saavat vielä viettää marsuhäkissä muutaman viikon.

Näistä kaksi kanatipua jää meille ja kaksi lähtee ensi perjantaina etelään. Eivät ole totisesti kanamaailman Einsteineja, änkeävät samaan ryynikuppiin kaikki neljä ja ihmettelevät kun joku pölli ruuat… jotenkin nämä ovat just passeleita pikkuvaimoja Vappupillille, yhteenlaskettu ÄO ei ole enempää kuin näillä kanolla varpaita. Varmaan munivatkin neliskanttisia munia.

Lapsivaimot

Isompienkin kanojen puolella on ihmettä ja kummaa. Yksi kiuruveteläinen kana on alkanut varakukoksi ja polkee minkä ehtii toisia kanoja. Siellä on pari vanhaa tehotyttöä ja yksi musta kiuruveteläinen joita tämä amatsooni polkee ihan sekopäänä. Onko se tämä helle vai tämä maailmanlopun meno joka kanankin nupin sekoittaa? Kukko Savolainen ei sano mitään, katselee vain vieressä.

Onneksi muut eläimet ovat suunnilleen oikeilla säädöillä. Peetu pistää nykysin Nasselle hanttiin ja Nasse heittäytyy siltakaatoon ihan hyvää hyvyyttään. Peetu saa hetken kuvitella olevansa pomo. Kunnes tajuaa, että se on Nasse joka vapaana saa juosta ja hän on liinan vanki. Tasan ei käy taaskaan, taakkansa kullakin.

Holger aloittelee
Jalommat syreenit pukkaavat kukkaterttua minkä ehtivät ja kohta ovat valkeatkin kukassa. Kaikki koristepuutkin näkyvät varautuvan maailmanloppuun kukkimalla kuin henkensä edestä.

Tämäkin vähäinen parivuotias lumipalloheisi näyttää nääntyvän taakkansa alle, siitä isommasta puhumattakaan.

Ruusuilla ei mene ihan yhtä vahvasti. Lumeton talvi taisi ottaa koville.

Nuorimmaisen kaveri tuli viikonlopuksi, huippukiva juttu se. Nyt minä saan rauhassa rehkiä soravuoren valloittajaa ja tytöillä on tekemistä keskenään.

Iso-J:n entinen työkaveri piipahti lomareissullaan pihassa. Paljon olen miehestä vuosien mittaan kuullut, mutta koskaan en ole nähnyt. Mukava kun nimi sai kasvot ja osoittautui tosi rennoksi ja rehdiksi tyypiksi. Niitä läpivärjättyjä onkin nähty niin paljon, että toleranssi päälleliimatun hyvivoinnin suhteen on kohtuullisen olematon. Mukava tavata aitoja ihmisiä.

Päivään mahtui (kun mahdutin) hikinen, mutta tehokas salitreeni, ne on sitten tältä viikolta tehty. Muutama fillarilenkki viikonloppuun hyötyliikuntojen lisäksi ja saa olla tyytyväinen. Ensi viikolla olisi neljä treeniä joista yksi koutsin kanssa. Sitten lepo ja loma. Ja lenkkiä mäkisemmässä maastossa sen naapurin möstiffboxerin kanssa. Saattaapi käydä voimille.

Onneksi pulssia voi tasoitella vaaka-asennossa rantatuolissa. Kun vielä osutaan tuttujen rouvien kouliman rantamiehen biitsille, juoma- ja ruokatarjoilu hoituu sukkelasti.

Ennenkuin sinne päästään, edessä on todellakin pikkuisen puuhakkaampi viikko. Kaikesta selvitään ja se, mitä ei ehditä, jää odottamaan.

Nyt on perjantai ja minä aion siirtyä justiinsa vaaka-asentoon. Aamulla on armo uus. Ja se sorakasa odottaa tuolla tyynenä ja hiljaisena…

Hyvää yötä ja kaunista lauantaita. Nyt on kesä, missä lienetkin!!




PeeÄäs. Veli Milton livisti eilen yöllä ulos. Tuosta aitan nurkalta sitä jahdattiin ja kun sain kissan kiinni, hällä oli suussa mikäs muu kuin kiivaasti rimpuileva jäniksen poikanen. Minä nappasin kissan hallintaotteeseen ja ravistin riuskasti. Puppe tipahti ja sätkytteli auton katveeseen tasaamaan verenpainettaan. Minne lie siitä päätyi, Milton kiroili kiivaasti kotona koko yön. Raapi ovia ja mourusi.

On se melko Äijä, kissaksi.




torstai 5. kesäkuuta 2014

Aarteita



Näitä minä tarkoitin jymy-yllätyksellä!
Iso-J, tuo tuurihaukka, osui eilen vuoksen kaupungissa käydessään johonkin divariin ja löysi sieltä texwillereiden sijaan nämä kolme hevoskulkuneuvon äänimerkkiä.

Kaikki ovat peltolöytöjä jostain kaakonkulman suunnalta. Ikämääritysten perusteella vanhin on 1700-luvulta eivätkä muutkaan eilisen tekeleitä ole. Yhdessäkään ei lue Made In China.
Pronssia, painavia, ihania. Vanhoja ja oikeasti huisan paljon arvokkaampia kuin sinänsä vähäinen ostohinta. Ja koska Iso-J:stä kyse, hänhän tinkasi hinnan ihan minimiin.

Myyjä oli kuitenkin ollut tyytyväinen koska sai kilkuttimet hevostaloon.
Tiedä vaikka joskus painelisimme vanhuudenhöperöinä kylälle valjakolla hedelmäpeliä hakkaamaan ja koko kellokokoelmamme helskyisi ja kilisisi kärryissä.



Tämä taisi olla se kaikkein vanhin luokkikello. Tuo reikä on musketin luodin jättämä. Tarina ei kerro menikö ohi vai osuiko hevoseen vai saiko kuski kimmokkeen polveensa. Teksti on jotain iänvanhaa kirkkovenäjää jota eivät nykyvenäläiset ostosmatkailijat osanneet tulkita.

Hieno kuin mikä ja soi komeasti.


Tämä on pienin ja kovasti maailmaa nähnyt tapaus tämäkin. Sievä ja kaunisääninen. Pääsee kunniapaikalle kokoelmiin.



Tämä on erikoinen. Helskyttää kolmea säveltä, hyvin kauniisti soi. Tässäkin oli jotain luodinraapaisuja.

Aivan käsittämättömän hienoa tuuria, että nämä päätyivät Torpan aarteistoon. Pidämme huolta ja arvostamme. Mikäli lukijoissa on joku historiaa tutkiva tai muuten kiinnostunut, olisin kovin mielissäni jos tuon venäjänkielisen tekstin voisi tulkita. Ettei vaan olisi vanhan Valamon kulkupelin osanen?

Eilinen oli hieno päivä!

Eikä siinä vielä kaikki.
Nämä kasvit ovat sitten sopeutuneet Torpan multiin. Vanhoja aarteita ovat molemmat, haettu pari vuotta sitten jo romahtaneen vanhan mummolan (isän lapsuuskoti) pihalta. Maamon kullero ja Maamon kielo. Samalta pihalta kaivettu sinivuokko kukki jo, hyvin viihtyy sekin.


Vanhan mummolan kasviperintöä

Huono ei ollut tämäkään torstai. Aamulla olin jo kahdeksalta kaupungissa, vuorossa ohjattu jalkajumppa. Koska kaupunkiamme hellii/piinaa helle, salillakin oli ilmastoinnista huolimatta sangen trooppinen lämpötila. Hiki virtasi valtoimenaan (kyllä, jotkut naiset todellakin hikoilevat treeneissä) mutta silti sain koutsin tsemppaamana pikkuisen entistä enemmän itsestäni irti.

Lihakset eivät sentään menneet hiilihapoille niinkuin kuulema telkkarissa jollain Viidakon tähtösellä. Tiedän, että mulla tulee ylihuomenna vaan ihan tavallista DOMS-reaktiota ja ehkä vähän maitohappoa pukkaa, ei hiilihappoa sentään. Tänään tosin kuumuus aiheutti sen, että jalkapohjiin tuli pikkuisen suonenvetoa. Onneksi oli eväät mukana ja selvisin päivän muusta ohjelmasta kunnialla.

Kasvihuoneprojekti etenee sekin, nyt on ostettu lecaharkot ja muut perustamisessa tarvittavat romppeet, kärryllinen lautoja sun muuta sälää. Aamulla kello 6 tulee sepelikuorma työmaalle ja siitä se sitten jatkuukin. En tiedä millä ajalla ja kenen voimilla se tehdään,  mutta ensi viikko olisi aikaa kyhätä tuohon kuoppaan Äitikullalle kasvihuone.

Hassusti mittasuhteet vääristyvät,  mutta tuossa on oikeasti yli puoli metriä syvä potero ja suodatinkangas päällä.

Näin tänään, huomenna lisää… Kivaa perjantaita, missä lienetkin!


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Helpotuksen huokaus


PHUUUUUUH!
Syvä helpotuksen huokaus pääsi ilmoille kun reilu tunti sitten eläinlääkärin (hirmuisen hieno) hopeanvärinen maasturi peruutteli tallipihalta pois ja häipyi kylän suuntaan.

Kumpikin hevonen sai käytöskukkasen ja kiitokset hyvästä käytöksestä. Itsekin läimin itseäni virtuaalisesti olalle hyvästä suorituksesta ja rauhallisuudestani. Jotain näiden elikoiden kanssa on tehty oikein, tamman kanssa etenkin.

Hevoset ovat nyt raspattu (hampaat), rokotettu ja madotettu. Tamma yllätti tälläkin kertaa iloisesti, käytös oli jopa rauhallisempaa kuin Poni S:llä joka kyseenalaisti sekä hammashuollon mielekkyyden, että rokotuspiikin tarpeellisuuden ynnä vastusti ponnekkaasti matolääkkeen truuttaamista juuri rassattuun kitaansa.

Aamulla kävimme Toveri Titan kanssa jokavuotisen keskustelun:

- Mikä se pilsu oli jota hevosille annettiin rokotuspäivänä? Arnica?
-Aconitum
-OK, aalla alkaa molemmat.
-Käymme tämän keskustelun joka vuosi

Tamma sai huuleensa viisi uskomuspilleriä ja minä otin kaksi ihan vaan kaveruuden merkiksi.
Poni ei saanut mitään.

Ja katso. Töttis käyttäytyi esimerkillisesti, jopa Herra Eläinlääkäri kiitteli miten on viisastunut ja kerta kerralta mukavampi laitella. Poni S possuili, mutta pysyi kuitenkin sallitun liikkumavaran sisällä.

On ne, taikapillereitä. Eikä hevonen osaa niihin uskoa.
Saa kommentoida eriävillä mielipiteillä ihan vapaasti, sen kuitenkin sanon, ettei niistä ainakaan vahinkoa eläimelle ole. Eikä ole iso kuluerä.


Paperitöidenkin pino on vajunut jo huomattavasti, sekin pisti nimittäin puhaltamaan vielä pari päivää sitten. Kirjoituskonttuurista näkyy jo kansi.

Enää olisi toukokuun tositteiden niputtaminen tiliotteen perään ja kiikuttaminen kirjanpitäjälle, tuolle naisista mainioimmalle. Ja parit matkalaskut, huhti- ja toukokuulta. Kesäkuun tekeminen jää loman jälkeiseen elämään.

Piipahdin muuten siellä entisessä tilinpitäjän toimistossa ja kyllä on niin hyisen kylmä ilmapiiri siellä, ettei ole ihmisen paikka ensinkään. En tiedä mikä ja missä sitä naista hiersi, mutta toivoisin melkein armeliasta loppua. Ikävähän se on ihmisen kitua niin peruskitkerissä liemissä, omissa nahkoissaan. Eivät  tarvitse ilmastointia siellä, koleus oikein hyökyy, ovenkahvakin oli kohmeessa.

Tänään näyttää huomattavasti lämpimämmältä. Hellepäivä tästä tulee, hikinen sellainen. Ukkosiakin on povailtu, mutta nähtäväksi jää menevätkö tälläkin kertaa ohi. Äitikullan kylvökset kaipaisivat kyllä pikkuisen lisää vettä.

Lähden hikoilemaan liikenteeseen, heippa vaan!



PeeÄääs, kaksi kanaa hautoo nyt !
Siirsin toisenkin maatiaisen munineen kanalan pikkuväen osastolle, siellä on kanamammojen soma hautoa ja tipunsa opastaa elämänpolulla hyvään alkuun. Hällä oli alla vain yksi muna, mutta ujutin sinne pari lisää. Ymmärtääkseni toisella on alla 5 munaa ja toisella 3. Toivotaan hyvää hautomista ja hyvää kuoriutumista. Nyt en mene yhtään roplaamaan kanarouvien mahanalustaa, ihan saavat rauhassa olla.

Toisaalla Vappupillin lapsivaimot ja Sipooseen matkalla olevat saivat ison marsuhäkin asumuksekseen. Nyt eivät pompi yli laitojen ja ovat turvassa Veli Miltonin tutkimuksilta.
Kaikkeen sitä kaupunkilainen joutuukin :D



tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kolmas


Tällä päivämäärällä Nuorimmainen siirtyy virallisesti teinien (teens) ikäluokkaan. Pitkä ja nätti tyttö siitä pikkuisesta ja pontevasta, Tyyne-Hanhikiksi kutsutusta nyytistä on venynyt. Ikä näkyy, hyvässä ja pahassa. Onneksi tyyppi on enimmäkseen ihan harmiton tapaus, eläinrakas ja luonnossa viihtyvä kuntoiluhirmu.

Synttärikakkua sankari ei halua, juhlitaan sitten parin viikon päästä sekä Äitienpäivät että synttärit, niinhän me jo aiemmin sovittiin.

Päivä ei kaikkein hehkein ole, taivas vetäisi pilviharson peitteekseen ja kevyttä kesäsadetta saisikin vähän ripsauttaa, Äitikullan kylvökset pääsisivät hyvään kasvuun.

Eilen haimme menehtyneiden tipujen tilalle yhden uuden tipun, se toinen takuutipu on vasta kuoriutumassa ja tulee kotiin vasta heinäkuun puolella.

Samalla reissulla nappasin mukaan kaverille tulevat kukko- ja kanatiput, ne päätyvät Sipooseen ensi viikolla. Ensimmäinen ipana olikin jo pompannut tipulan virkaa toimittavasta isosta laatikosta pois. Onneksi se löytyi varastohuoneen hyllyn alta ihan hyväkuntoisena.

Tipulasta korotettiin laitoja ja laitettiin pikkuinen orsi tipuille ihmeteltäväksi. Kohta ne tarvitsevat katollisen asumuksen ja se meinaa muuttoa kanalan pikkuväkiosastolle.

Tänään päivä kuluu paperihommissa. Paljon on papereita pinkassa ihmeteltäväksi. Tilikauden päätös painaa päälle ja laskutus menee kaiken edelle.

Hevoset viettävät illat laitumella ja joka ikinen aamu on sama murjotus kun toteavat aamiaiskattauksen olevan kuivaheinää mehevän laidunruohon sijasta. Eiköhän jo loppuviikosta mahat kestä aamusta iltaan laidunnusta? Huomenna on kummallakin rokotuspäivä, eläinlääkäri lupasi ottaa puhallusputken mukaan Töttiksen varalle.

Raportoin rokotuksen sujumisesta huomenissa, mikäli säilyn koettelemuksesta ehjänä. Kun varautuu pahimpaan, on vain voitettavaa. Toivottavasti palikat ovat tamman nupissa huomenna suotuisassa asennossa ja piikki uppoaa oikeaan osoitteeseen ilman suusta draamaa.

Täytyy vielä googletella kuinka vaarallinen hevosen rokotuspiikki on ihmisen otsaluuhun uponneena, kosmeettisia haittoja ei toinna laskea, ne eivät enää tunnu eivätkä näy missään.

Sitäpaitsi, vatsanahka on täynnä kirkkoveneen mallisia leikkausarpia, mitähän kirurgien sisäpiirin huumoria sekin on?

Näin tänään, kivaa päivää sinulle. Missä lienetkin!




sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Hei hulinaa...

Peetun lentävä lähtö Toukokuun viimeiseen viikkoon

Asfaltti sauhusi kuin kiukaan kivet

… ja vielä toinen valosäätö

Viikko sitten Peetu näytti tulevan viikon tahdit, hullunravilla, kieli vyön alla tässä on painettu. Toki seesteisiä hetkiäkin on väliin mahtunut,  mutta niitä vähemmän. Viime sunnuntain ilman jäähtymisen näkee hienosti näistä tiekuvista. Sateen jälkeen hellepäivän jäljiltä kuuma asfaltti höyrysi kuin kiukaan kivet. Ilma jäähtyi muutamassa tunnissa ja lämpötilaero oli vuorokaudessa -22°. Se on paljon se.

Viikko oli viileä, suorastaan hampaita kalisuttavan kylmä. Ja sateinen. Eipä juuri tarvinnut huolehtia hevosten tai kanojen vesiastioiden täyttämisestä, vedet vaihtuivat monta kertaa päivässä kaatosateiden ansiosta.

Kylmä hönkä kävi myös pikkutipujen osastolla, ne olivat kuin Dame Agathan kirjan Kymmenen pientä neekeripoikaa, vain yksi on jäljellä nyt. Oikeanpuolimmainen aloitti saman silmäluomet puolitangossa huojumisen ja hoippumisen kuin se ensimmäinenkin ja löytyi illalla hengettömänä pesälaatikosta. Tämä viimeinen onkin sitten pirteä kuin itse kehveli, pomppii ja touhuaa kuin kirppu. Pitää värkätä hänelle pieni orsi jolle voi lehahtaa kanailemaan. Kavereita yritän hakea jo alkuviikosta, yksin ei ole tipusen hyvä olla.

Vaikea sanoa mikä niille kahdelle muulle tuli, yleensä Marek -tauti ei iske noin pikkuisiin. Ehkä ne vain olivat liian heikkoja elääkseen? Kuulema konehaudotut tiput ovat ihan yhtä kelpoja eläjiä kuin kananhautomatkin, mutta voihan se olla, että nyt osui meillekin se Huono Tuuri. Toivottavasti meni jo pois.






Jonain iltana männäviikolla taivas oli todella traagisen ja maagisen ja hurjan punainen. Eipä tuokaan iltarusko muuta luvannut kuin päivän paskoa, samanlainen hyytävä sadepäivä seuraavakin päivä oli.

Pihatöistä ei tullut mitään ja Äitikultaa korpesi oikein huolella. Pottu iti hyvin, laatikossa. Ei sinne märkään peltoon olisi ollut mitään järkeä lähteä tallomaan. Niinpä Seniori puri hammasta ja kärvisteli sisätiloissa. Vein hälle puuhasteltavaksi törkeän kokoisen pyykkipinon… senkin mokoma selätti ja silitti parissa tunnissa. Ja taas oli naama pitkänä tekemisen puutteessa.

Torstaina pidettiin pyhäpäivää ja se tarkoitti kiivasta leipomista Esikoisen myyjäisiin, juuri passelia sadepäivän hommaa. Toki ratsastustunti eteläisessä naapurikaupungissa käytiin hoitamassa, sateessa luonnollisesti.

Iso-J:n velipoika ja isä tulivat torstaina ja sehän tarkoitti sitä, että sisäsaunan remontti otti roiman harppauksen eteenpäin. Kiuaskin on sovitettu paikoilleen, uusi hormin paikka tehty entisen viereen, entistä suorempana ja nätimpänä. Yksi seinä on jo laatoitettu kivilaatalla ja toinen aloitettu. Ovi on paikoillaan ja lauteet ovat nyt etulautoja myöten valmiit. Tulee nätti. Niin mahdottoman nätti. Mitään en muuttaisi alkuperäisvisiosta vaikka on tässä kohta vuosi ollut aikaa miettiä. Siitä tulee niin hirmuisen hyvä kokonaisuus, tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun pääsen tekemään kuvakokoelmaa remontin käänteistä.

Pitkä matka on tultu siitä, kun lattialla killui kymmenen senttiä likakaivon jätösvesiä. Silloin ei todellakaan naurattanut.




Perjantaina sain polkea kiesin pedaaleja kuin hullu urkuri, suhasin useamman kerran kaupunkiin ja kotiin. Salitreenitkin sain hoidetuksi aivan aikataulun ja suunnitelmien mukaisesti, kaikki neljä viikolle ohjelmoitua.  Illalla oli virallinen Suomen Suven avaus, sadetakkeja tarvittiin sielläkin. Komeasti kajahti Karjalaisten laulu ja Suvivirsi laulurinteen lavalla. Alussa oli vähän teknisiä ongelmia, mutta teknikot venyivät ihmesuoritukseen ja ääni kulki komeasti orkesterilta kuorolaisille ja yleisölle.

Toivottavasti edes joku hoksasi hankkiutua livestreamin äärelle ja sai sekä kuvaa että ääntä. Huikea tapahtumahan se on, kohta kolmikymmenvuotinen perinne. Viime vuonna kaupunginvaltuusto käsitteli jonkun riemuidiootin ehdotusta Suven avauksen lopettamisesta. Onneksi rahoitus kuorolaisten kuljetukseen löytyi jostain hyvän haltijattaren helmoista ja perinne sai jatkua.

Lauantaina ohjelmassa oli molempien Perillisten päättäjäiset. Nuorempi sai saattajikseen miestrion, minä vein Esikoisen koululle ja livistin itse tekemään tuhoa ojentajille. Esikoisella ei ollut mitään virallista kevätjuhlaa, ysiluokkalaiset kukitettiin ja muuten se olikin siinä.

Kumpikin toi kotiin enemmän kuin hyvän todistuksen. Nuoremmalla keskiarvo 9, saksan ope oli unohtanut toimittaa numerot, joten todistus menee sen osalta uusiksi. Keskiarvo ei putoa, todennäköisesti nousee pikkuisen. Stipendinkin mokoma pokkasi, kiitettävästä koulutyöhön paneutumisesta.

Esikoisen keskiarvo oli hieno sekin, 8,8. Onneksi osaavat suhtautua koulutyöhön asiaankuuluvalla vakavuudella ja hoitavat homman hyvin. Läksyistä ei tarvitse neuvotella ja kokeisiin paneudutaan ihmeen oma-alaoitteisesti, hyvissä ajoin ennen koepäivää. Itsellä oli tapana selata koealue läpi koetta edeltävällä välitunnilla ja voin kertoa, että paljon jäi opettajan hyvän tahdon varaan… Omena on onneksi pompannut tässä suhteessa hyvinkin kauas puustaan, meistä molemmista.

Kyllä ovat lomansa ansainneet!

Torpan vahtikukko kenottaa kivellään uutta kesää kohti

Tämä kulma alkaa olla jo kivan näköinen

Kanaliassakin riittää varjoa ja vihreyttä

Virtaa on kuin veteraanilla

Tänään sunnuntaina valkenikin aurinkoinen ja nätti päivä. Minä tosin luikahdin takaisin vällyihin heti hevosten ulkoistamisen ja koirien aamupalan jälkeen. Sillä välillä Iso-J:n isä ja velipoika olivat kurvanneet pihasta pois ja tilalle hurautti kaivinkone.

Kasvihuoneen pohjatyöt on nyt tehty. Eli kuoppa on kaivettu. Seuraavaksi työmaalle tarvitaan nuppikuormallinen soraa tai jotain muuta maa-ainesta, suodatinkankaat, salaojaputket ja lecaharkot.
Sama kaivinkonemies tulee loppukesällä päiväksi hommiin, laitetaan pihatie uusiksi, ruopataan tallipiha ja rouhaistaan ratsastuskentän paikasta pintamullat pois. Siihen mennessä meidän olisi päätettävä kentän paikka.

Päivän työlista oli pitkä ja monimuotoinen, turha sitä on tässä luetella. Ihoa kihelmöi ja ihonväri tummui sekä mullasta että auringosta. Laidunkin aidattiin, naapurin pyynnöstä heidän puolelleen. Sillä työmaalla kinttuani puri jokin. Oli pitkään kipeä, turposi ja punoitti. Käärme se ei ollut, mutta mikä lie kolostaan häädetty äkäinen örkki. Sen verran sattui, että jätin Peetun agilitytreenikuskaukset väliin. Nyt on punainen ja kutiseva patti, ihossa olevan reiän ympärillä. Toivottavasti hole kuroutuu yön aikana umpeen, mitään avohaavoja ei nyt olisi aikaa huljutella.

Peruna istuu penkeissään, valkosipulipenkit katettu toiseen kertaan ruohosilpulla, kukkapenkkeihin tehty täydennysistutuksia, kitketty ja kärrätty.

Tallissa öhkii ja ähisee kaksi plussapalloksi turvonnutta hevosta. Täytyy käydä vielä ylimääräisellä tarkistuksella, vihreä ruoho on hevoselle vähän kuin karkkipäivä ihmiselle. Överit vedetään ja sitten kadutaan.

Maanantaina alkaa ensimmäinen kiriviikko ennen kuin siirrymme Hispaaniaan. Kuukauden vaihde paperitöineen ja listalla monta juostavaa asiaa. Sitä saa taas pyöritellä kiesiä jotta kaikki tulee hoidettua.

Nyt on hyvä hetki lisätä viimeiset laiduntunnelmat ja siirtyä itse tallipiipahduksen jälkeen vaateriin. Nukku-Matti istuu jo olkapäällä, väsy on läsnä ja uni ansaittu.

Mukavaa kesäkuun ekaa viikkoa sinullekin, missä lienetkin!

Poni Sörsselsson ottaa tässä ilon irti naapuritontista...

Hei laukkaa ratsu reima!

Mä keijunkevyesti loikkatiloikkaan yli kukkien

Hetken maltan fiilistellä...

… mutta mentävä mun taas on...

Kuka muu muka?? Eh!

Ja Töttisparka, se vinolattiaisen karsinan kasvatti kykeni vain olemaan oma hömelö itsensä…

… hrrrrrr…. jännää….

Siis mun kaviotkin meni keltaisiksi, aaaaapuaaa!!

PeeÄääs: Luontoäiti kosti. Monena vuonna yöserenadit on soitellut satakielikoiraiden kuoro. Nyt ne ovat siirtyneet tien toisen puolen metsikköön ja tilalle on tullut Ruisrääkkä. Ai varjele sitä metakkaa, lintumaailman M.A.Numminen.  Ja sitä pitäisi kestää ties miten pitkään.