tiistai 27. toukokuuta 2014

-22° C

Pärskäjuuren viekkaat lehdet

Niin, otsikko pitää ihan kutinsa. Vuorokaudessa lämpötila laski ihan oikeasti -22°C, maanantaina mittarissa oli hyvin lyhyt punainen viiva, vain +5° eli pudotusta sunnuntain huippulukemiin oli todellakin tuo 22°.

Tuli kylmä. Ja se kylmä tuli idästä. Sieltä nyt ei ole viime aikoina tullutkaan mitään hyvää, joten tähän passaa hyvin sanoa jotta ilma on kuin Vladimirin hönkäys. Hampaita kalisuttavan kylmä.

Nytkin tuulee niin penteleesti jostain siperian koilliskulmilta, villasukat visusti jalassa ja pitkälahkeista ynnä pitkahihaista vaatetta on joutunut kaapeista kaivelemaan hellehepenien sijaan.

Hellepäivinä olikin oikein nerokasta ja aineevaihdunnan kannalta tehokasta ryhtyä sekä sonnanajoon, että luumujen istutukseen. Kas tässä pieni kuvakertomus perinneluumun pelastamisesta. Varmuuskopiointia puutarhassa.


Noin kolmannella pistolla kalahti ikiroutaan. Siinä on kivenmurikka mukavasti syrjällään. Ei voi tietää miten iso ja minkä muotoinen se on. Täytyy jatkaa kaivamista. Toisessa paikassa.
Siellä olikin huomattavasti vähemmän ikiroutaa ja kaivaminen edistyi hyvin.


Kuoppa tuli valmiiksi ja pohjalle luonnollisesti paksu patja hevosenlantamultaa. Se ei meiltä ihan heti kesken lopu. Siksipä sitä hyödynnetään kaikkialla missä on tarkoitus kasvaa jotain rehevää. Mukana tulee myös pienviljelijän tarpeisiin pikkuisen kauraa. Nuukana tyttönä taidan syksyllä kerätä kaurat talteen ja värkätä niistä pienen lyhteen.


Tässä vielä sama kuoppa toiselta suunnalta. Taustalla oikealla yläkulmassa jyllää ja myllää pottumopo, Iso-J muokkasi viimekesän porkkanapenkit perunamaaksi.

Tämä istutuksen kohde on naapurista haettu luumupuun taimi. Jotain iänvanhaa kantaa, niin vanhaa, ettei sille ole edes nimeä. Tekee pienen ja makean hedelmän, suunnilleen tumman viinirypäleen kokoisen. Suu napsaa pelkästä ajatuksesta, niin hyvää luumua en muista maistaneeni. Paitsi kerran Olarin Prisman aulassa oli myynnissä hyvin pieniä keltaisia, makeita, ruotsalaisia luumuja. Varmaan jotain serkkuja ovat keskenään ne ja tämä naapurin puu.

Ensi syksynä tuskin sadolla juhlitaan mutta ehkäpä jo seuraavana.


Siinä se nyt istuu. Omalla aurinkoisen rinteen eturivin paikallaan. Pohjoisessa turvana ovat Torppa ja pari vanhaa omenapuuta ja muita puskia. Syksyllä täytyy asentaa rusakkoverkko ja peitellä tämä aarre muutenkin huolella.

Ensimmäisen kuopan ikirouta tuli sekin selvitellyksi ja kuoppa sai kivenmurikkaa toivotumman asukkaan, toisen luumupuun varakopion. Tämä sieltä nousi. Ei mikään pikkumurikka.


Tässä Torpan hedelmätarhan aitiopaikoilla istuvat nyt muualta siirretyt aarteemme. Siellä on Äitikullan Espoosta tuoma omenapuu, moneen kertaan rusakoiden järsimä mutta joka kevät se kukkii ja joka kesä jonkun ompun tekee. Nyt näyttää pikkuisen vahvemmalta joten ehkä se näihin karuihin Perä-Kurjalan oloihin tottuu. Kun vain saisin rusakot pois näiden kimpusta.

Kaverina ompulla ovat vanhasta mummolasta tuotu kirsikantaimi, nämä kaksi naapurin luumua ja yksi paikallisen kannan päärynäpuu. Ja toki Torpan omat, ikivanhat käppyräiset omput joille toivon vielä monia satoisia vuosia. Tänä vuonna täytyy ehdottomasti ottaa niistäkin varmuuskopiot, ovat nimittäin nekin jo kadonnutta kantaa ja siksi koen velvollisuudeksemme turvata niiden säilyminen.

Naapurista saan Sokerimiron -lajiketta vaihtarina koska naapurin Pappa on hakenut näistä meidän puistamme jalostusoksia. Omiin taitoihini en varttamisessa  luota, joten on turvauduttava taas kerran naapuriapuun.

Karhunvatukkaakin päätimme hommata pari puskaa ja ikihaaveeni viinirypäle saattaa hyvinkin saada sijan tulevan kasvihuoneen liepeiltä. Siinä olisi oivallinen, aurinkoinen ja hyvä etelänpuolen paikka viiniköynnöksen kasvaa.

Kunhan nyt ensin saataisiin se kasvihuone harjakorkeuteensa. Turha kai mainita, että eräs Seniorikansalainen kihisee nahkoissaan kun odottaa kasvihuonettaan. Nytkin hän kyykkii tuolla pionipenkin vuohenputkikasvuston kimpussa.
Tarmoa on, kärsivällisyyttä vähemmän…

Tämä viimeinen kouluviikko on ihan risa ja repaleinen. Huomenna Esikoinen on kotona paistamassa kakkuja luokkansa myyjäisiin, Nuorimmainen käväisee koulussa.

Torstaina on pyhä ja silloin leivotaan lisää myyjäistuotteita. Perjantaina ovat Esikoisen luokan myyjäiset ja Nuorimmaisen viimeinen Suomen Suven avaus Laulurinteeltä. Kyläkoulumme on huhujen mukaan erityisen hyvin esillä tuossa tapahtumassa joten kummit ja sukulaiset, varautukaa televiissorin ajastukseen, Nuorimmainen saattaa hyvinkin olla pian telkkarista tuttu. Lupasi vilkuttaa kameralle ja hymyillä leveästi.
Lauantaina lauletaan Suvivirttä, Nuorimmainen jättää hyvästit alakoululle ja Esikoinen kuittaa ekan yläkoulutodistuksen. Mitä nyt olen Wilmasta vilkaissut, kiitettävää pukkaa molemmille.

Minä vilkuttaisin jo innolla hyvästit näille kylmille idän puhureille ja toivottaisin leveästi hymyillen auringon ja lämmön tervetulleeksi uudelleen.

Enää on muuten 20 päivää varmaan aurinkoon… ei tarvitse murehtia juhannussäistä, ne ovat taatusti lämpimät ja mukavat.

Mukavaa tiistain jatkoa, missä lienetkin!







sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Helteinen viikonloppu






Toukokuu näytti kauneinta puoltaan, ajoittain oli sen verran kuumat mittarilukemat, että oli pakko väijyä varjoissa. Tänään iltapäivällä saimme vihdoin kauan kaivattua sadetta, ei toki riittävästi mutta sen verran, että siitepöly huuhtoutui tehokkaasti sinne minne se kuuluukin.

Lauantaina kävimme juhlimassa 60-vuotiasta kyläkouluamme. Esityksiä oli valmisteltu huolella ja vanhempaintoimikunta oli loihtinut herkut pöytään. Vieraina olimme me nykyisen oppilaiden vanhemmat ja sisarukset, entisiä koululaisia, muuan kansanedustaja ja muita koulumme historiaan vaikuttaneita henkilöitä. Väkeä riitti tuvan täydeltä ja tunnelma oli sekä riemukas hienojen esitysten ansiosta, että hetkittäin uuvuttavan kuuma. Pitkät juhlapuheet vaativat veronsa ja itse kullakin silmäluomet tuntuivat ajoittain lyijynraskailta.

Kemujen jälkeen kurvattiin kaupunkiin hakemaan Äitikullan ostoslistalle ilmestynyt puutarhakeinu. Se, mitä lähdimme ilmoituksen perusteella hakemaan, oli toimitustuote, toimitusaika heinäkuun puolivälin jälkeen. Ei tullut kauppoja. Oli sitä paitsi sangen heppoisaa tekoa.

Osuuskauppa yllätti iloisesti, sieltä löytyi pikkuisen tyyriimpi mutta ruotsalaista laatutyötä oleva keinu. Jämäkkä ja tukeva. Eikä nyt niin hirveän rumakaan. Se survottiin tilaihmeautomme uumeniin ja palattiin kotiin. Nurmikko on reuhahtanut helleviikon aikana hillittömään kasvuun ja komeasti voikukkakin vihreää täplitti. Iso-J käynnisti bensakäyttöiset vehkeensä, me tytöt haimme nelivedot hommiin.




Kyllä se vaan istuu nätisti suomalaiseen perinnepihaan tuommoinen hevosentappikin. Olkoon sitten suomalainen tai norjalainen, molempi parempi. Ja hitosti paljon paremmat äänet näistä nelivedoista lähtee kuin pärisevistä bensakulkuisista. Possu Sörsselsson tietysti soitteli kevätiltaan omat fanfaarinsa, Oodi vihreälle, pieremällä.

Sunnuntai sujui samoissa merkeissä. Kuumaa ja aurinkoista heti aamusta alkaen. Sadetutkien ennusteiden mukaan täällä pitäisi nytkin olla julma ukkosrintama päällä mutta en minä näe taivaalta muuta kuin jonkin verran pilviä.

Päivän liikunnan kuittasin suoritetuksi puolentoista tunnin rivakalla sonnanajolla. Isot tallikottarit täyteen hyvin palanutta pollenjysäriä, kärräys ja levitys. Ja uusi. Ja uusi. Ja vielä monta uutta kuormaa.
Hiki ja pöly värjäsivät naaman niin, että silmissä kirvelsi. Harvoin on suihku tuntunut niin ansaitulta kuin tänään.

Pyörähdettiin Esikoisen ja Peetun kanssa agilitytreeneissäkin. Sujui niin hyvin, että katsotiin yhden ratajuoksun riittävän ja kurvattiin takaisin kotiin.



Kuten jo tuolla edellisen päiväkirjamerkinnän kommenteissa mainitsin, se kolmas pikkutirppa löytyi lauantaiaamuna uinahtaneena ikiuneen. Ei siitä olisi ollut eläjäksi, niin oli määrätty. Kaksi muuta ovat tomeria kuin mitkä, ne piti jo laittaa korkeampilaitaiseen laatikkoon, olivat pomppineet entisen lootan laidoista yli ja piippasivat ihan väärässä paikassa. Syövät seesaminsiemeniä, kurkkuraastetta, raejuustoa ja tänään vihdoin muistin viedä niille soraakin. Ettei mene kupu tukkoon siemenistä.

Selvittelin lauantain puuhien lomassa myös sen vinkeän näköisen kanarodun tiedot, kääpiökoch (tjtn) on rotu ja olen nyt varannut kukkopojan ja erisukuiset kanat. Haen ne sitten epsanjasta palattuamme. Samalla reissulla saatan saada kyytiin myös kissaveljekset jos ja kun mammakissa pullauttaa kyytiläisensä ulos. Komeita viiruhousuja on tilauksessa, kuvien perusteella kunnon tiikereitä. Isäkolli on metriä pitkä rento rötkäle, mamma perineinen harmaaraidallinen valkosukkainen maatiainen jolla M-merkki otsassa.





En ole juurikaan ulkoiluttanut kameraa, siitepöly on nimittäin hirmuisen ehtiväistä. Kamera ja muu herkkä elektroniikka suorastaa ryystää sisäänsä keltaista pölyä. Taitaakin taas olla vuotuisen kamerahuollon paikka. Viikonloppuna ehdin kuitenkin muutaman räpsyn huitaista, omena ja kirsikka kukkivat täyttä häkää, sireeni aloittelee ja tuomi lopettelee. Seuraavaksi posahtavat kukkaan lumipalloheidet ja yllättäen osa pioneistakin pullistelee nuppujaan siihen malliin, että ehdin näkemään edes osan kukinnasta ennen reissuun lähtöä. Johon on muuten, sivumennen sanoen, tasan 22 päivää. Ei sillä, että päiviä laskisin… ainahan se loma on mielessä. Ja meidän loma vaatii muutaman tunnin lentomatkan.

Niin mukavaa kun täällä onkin, vuoden 52:sta viikosta kolme muissa ympyröissä ovat erittäin tervetulleet. Siellä kaukana voi vain olla. Ja löhötä, hyvällä omallatunnolla. Jos nyt muutama kannullinen kylmää sangriaa, hyvää ruokaa ja hyvää seuraakin osuu samoille viikoille niin mikäs sen parempi. Kotiin on kuitenkin aina niin kiva palata.

Nyt on sunnuntai-ilta hyvässä vauhdissa. Lätkää pelataan ja ties vaikka miten hyvin peli päättyisi.
Edessä on viimeinen varsinainen kouluviikko, toki molemmilla Perillisillä on poikkeusaikataulut ja monta muuta häppeningiä luvassa. Torstai on mukavasti vapaa ja mitä ilmeisimmin saamme Iso-J:n veljen ja isän tänne auttelemaan saunaremontin viimeistelyssä. Johan tässä alkaa olla vuosijuhlat vesivahingon osalta. Olisihan niitä soma juhlistaa valmiin sisäsaunan löylyissä.

Peetu jo odottelee saunavuoroa, pesukukkakin räjähti

Torstaina muuten tulee kaivinkonemies ruopaiseman kasvihuoneen sijan puhtaaksi, sitten alkaa soran ja sepelin kärräys ja itse asennus. Tita-kuoma ohjeisti, jotta lonkeron kulutus nousee asennusvaiheessa potenssiin sata. Pitänee varautua semmoiseenkin mutta huolehtia annostelusta niin, ettei mene ihan vinkkeliin ja ristimitat heitä, ainakaan pahasti.

Tämmöisiin tunnelmiin on hyvä kuitata tämä keväinen viikonloppu. Paljon on tehty ja nähty ja koettu. Ensi viikolle ennustetut viileämmät ja sateisemmat kelit olisivat oikeastaan ihan tervetulleita, olisi kaikenlaista sisähommaakin näperrettevänä. Ja yhden vuohenputken valtaaman kukkapenkin huolellinen ympärimyllääminen.

Nyt tuli tasoitusmaali, moido, mua tarvitaan nyt toisaalla! Den glider in. En mistään hinnasta jätä sen kylmäsilmäisen venäläispressan naamaa näkemättä kun läntinen kissapeto näyttää miten hokia pelataan.
Peukut pystyyn, missä lienetkin.