perjantai 23. toukokuuta 2014

Tipitii ja muita visertäjiä


Tästä se alkaa, kanalinnun elämä. Ylemmässä kuvassa ulostaudutaan ahtaasta yksiöstä koipi edellä, alemmassa tulokas mynttäytyi niin, että sieltä taisi olla pyrstö tulossa. En jäänyt seuraamaan minkälainen eläjä tulokas oli, tuo kuoriutumisvaihe kun kuulema saattaa kestää tovin jos toisenkin.

Se, kuinka päädyin haudontakoneen ääreen kurkkimaan, on osoitus tuon parjatun Naamakirjan mahdista. Olen tässä jonkin aikaa, ehkä pari vuotta, etsinyt enemmän ja vähemmän tositarkoituksella Vappupillille omia, samanrotuisia emäntiä. Hän on isännöinyt niitä kahta vanhaa pirttihirmua, sekarotuista kanamummoa. Sitä en tiedä, onko Vappupillistä kehkeytynyt kanamummojen hoivissa pilallepassattu peräkammarinpoika vai tuleeko hänestä isokin Päällikkö kunhan saa lisää tirpukoita parveensa. Ääntä ainakin lähtee, se on kuultu. Kukkiihan se perunakin ja äänellään se variskin laulaa, joten Vappupilli on mitä on, pahaääninen piipunrassi jota rotukukoksi kutsutaan.

Niin, siellä Naamakirjassa on erilaisia ryhmiä, myös munanetti ja erilaisia kanaryhmiä. Niistä muutamaan kuulun minäkin. Päiviö-kukon uusi emäntä teki pientä tiedustelua ja kas, Vappupillin rotuisia Chabo-tipuja olikin aivan hänen tutuntutullaan.

Ei ole turha sanonta se, että jokainen meistä on kuuden ihmisen päässä Paavista. Aina joku tuntee jonkun joka tuntee jonkun ja jo viides tuntee jonkun joka tuntee Paavin. Naamakirjalle kiitos, Paavi löytyi tässä tapauksessa alle sadan kilometrin päästä.

Paavi on löytynyt!

Niinpä löysin itseni kuumasta vinttihuoneesta hurjasti piipittävän tiputerraarion ääreltä. Siellä asusti hyvin nuoria hautomakoneen lapsosia. Montaa eri rotua, seassa myös seitsemän Chaboa.

Koska olin nimenomaan kanoja vailla, annoin kasvattajan tunnistaa tirppaset. Kanat kuulema sulkaantuvat nopeammin kuin kukkopojat ja pikkuinen pyrstökin antaa osviittaa sukupuolesta. Nokan jatkona olevasta harjasta pystyy myös kokenut katsomaan eläjän sukupuolen. Minä niissä mitään eroa nähnyt, mutta kolme kanaksi tulkittua piipittäjää asettelin varovaisesti kissankuljetuskopan heinäpesään.

Hautomakoneessa oli tulossa lisää Chaboja, näiden kolmen valkoisen lisäksi meinasin ahnehtia vielä muutaman värikkään, ovat erisukuisiakin ja se on aina parempi. Ne haen kesäkuun alkupuolella. Samalla nappaan mukaan kaverini tilaamat kukon ja kanan, niille kasvattaja asentaa nilkkarenkaat jotta osaan ottaa oikeat tipuset mukaan kun lähdetään ajelemaan etelää ja samalla reissulla Hispaaniaa kohti.

Ennen lähtöä tiirailin myös muita tilalla olevia kanalintuja. En yritäkään muistaa näiden rotuja, joku jättiläismäinen eläjä oli Light Brahma. Minkähän kokoinen raptori Heavy Brahma mahtaisi olla?






Näitä alimpia kyllä haluaisin pikkuisen parven, mahdottoman kauniita lintuja. Pitää kysellä seuraavalla tipunhakureissulla näiden rotua ja tipujen saatavuutta. Jos en ihan väärin muista, taisi kasvattaja mainita tämän parven olevan mahdollisesti myyntiharkinnan alla.

Kohtuullinen summa euroja vaihtoi omistajaa ja minä lähdin kurvailemaan tipujeni kanssa kotia kohti. Matkalla piti tankata ja piipahtaa maatalouskaupassa ja sitten vihdoin pääsin kotiin. Takana oli jo aamuinen parituntinen jalkatreeni ja hiilaripitoinen lounas painoi silmäluomia. Päiväunista ei ollut toivoakaan, pitihän kanalan pikkuosasto siivota kuntoon tipujen sijoittamista varten. Kun ne ovat vielä niin pieniä untuvikkoja, ei voi kuvitellakaan niiden siirtyvän suoraan lämpölampun alta ulkoresidenssiin. Etenkin kun niillä ei ole omaa emoa. Niiden emo on styroksia, käy sähköllä ja hurisee.

Nuorimmainen jahtasi yhden kanamummoista keinoemoksi ja kun tiput olivat kanalan puhtailla puruilla puhtaassa pesässä, kannoimme kanamummon niille äidiksi.

Alku oli lupaava:

Kot, mikäs se siellä mahan alla vipeltää?

Ja kotpot, mikä hitto toi on??

No nyt tässä kyllä on jotain pielessä...

PROTEEEEEESTIIIII! Mie romahan, ota nuo pois!!

Niinpä keinoemo kipaisi pois pesästä ja asettautui kiivaasti purppasten makuulle pesän viereen. Oikein hautasi ahterinsa puruihin niin, ettei sinne alle olisi livahtanut kirppukaan. Nokkaa tuli heti kun yritin pikkuisen sormella nostaa helmaa ja ujuttaa tipua alle.

Aamulla menin katsomaan tilannetta ja tiput olivat sievässä nipussa pesässä, kanamummo luikahti avoimesta ovista pihalle niin, että pyrstö heilui ja yösijalta löytyi protestimuna. Pikkuinen vihje, että hän kyllä tekee penskansa itse, ei tarvitse alieneita ujuttaa mahan alle. Päästin takaisin Vappupillin luokse, sinne meni ja mäkätti mennessään.

Kaksi tipua oli vallan virkeitä, mutta kolmas nuokkui ja huojui, ei näyttänyt pirteältä ensinkään. Se oli vielä kaikkein pienin, muutaman päivän nuorempi kuin ne kaksi pontevaa. Niinpä kipaisin tiput kämmenellä (mahtuivat hyvin) ulkosaunan takkatuvalle ja hälyytin Esikoisen apuun. Värkättiin pesuvadista väliaikainen pesäkaukalo. Takkatuvalla on mukavan lämmin ja helteisenä päivänä suorastaan kuuma.

Kasvattaja ohjeisti antamaan D-vitamiinitippoja ruiskulla nokkaan, kuulema cokiskin olisi hätätilassa käynyt. No kotona ei sattunut olemaan muuta kuin d-vitamiinipillereitä. Niinpä kaupunkireissu suoritettiin kohtuullisen ripeässä aikataulussa.

Onneksi Esikoisella oli vain lyhyt koulupäivä, maatilavierailu meidän kylän isolla karjatilalla (yhdellä niistä) ja pääsi parin tunnin päästä sieltä suoraan kotiin. Hänestä oli nimittäin suunnattoman suuri apu kun pienen tipun nokka pitää avata ja truutata ruiskulla vitamiinit käkättimeen. Samalla meni vähän vettäkin. Pahuksen sinnikäs se heiveröinen tipukin osaa olla, ei näyttänyt yhtään siltä, että heittäisi henkensä hetkenä minä hyvänsä. Kaksi muuta tepasteli vesilautasella ja nokki seesaminsiemeniä. Niillä ei ole mitään hätää.

Tämä pienin sen sijaan on kyllä vieläkin melkoisen hutera. Vaappuu ja huojuu ja on mieluiten kahden sisarensa välissä, saaden tukea molemmilta puolin. Huomenna pitäisi olla jo virkeämpi. Tai hengetön. Ei sitä voi väkisin hengissä pitää jos ei ole eläjäksi.

Tämmöinen tarina tänään, huomenna jotain muuta. Huh hellettä, pidä itsesi viileänä, missä lienetkin!


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Elämäni vainukoirana

Varoitus, tekstissä mainitaan tuotemerkkejä ja onpa jopa pari kuvaakin.

Taantuneet hyasintit
Liljapenkkiä tonkiessani löysin ihan omituista kasvustoa. Ei sitä tavanomaista vuohenputkea, hukkakauraa ja rönsyleinikkiä. Löytyi tuommoisia vienosti tuoksuvia sipulikukkia. Meni jonkin aikaa, ennenkuin vihdoin tajusin, että tuohon kohtaan olen joskus vuoden 2011 keväällä jemmannut paperikassillisen jouluhyasinttien sipuleita niiden uudelleensyntymisen toivossa. No nyt ne sitten ähelsivät hevosvoimien alta pintaan. Melko säälittäviä rääpäleitä, sano. Mutta tuoksusta muistin, että joulukukkahan se on. Meillä ei yleensä ole muita kuin valkoisia hyasintteja. Paitsi itsenäisyyspäiväksi hommaan aina pari sinistäkin isänmaalliseen asetelmaan.

Hajuaisti on kieltämättä ihmeellinen asia. Minulla se on lähinnä epänormaalin tarkka. Kulkee isäni suvussa. Olen kai kertonut sen saksanpaimenkoirajutun? No kerron sen kuitenkin.
Kerran menin lentokoneeseen ja sanoin Iso-J:lle, että täällä haisee ihan schäferille. Toinen sanoo, että höpöhöpö, eikä haise sääfferit eikä sacherit. No haisipas. Ja kohta koneen ikkunasta näkyikin kuinka samaisen koneen takaportaiden suunnalta asteli tullimies ja tullikoira, saksanpaimenkoira tietenkin.

Tänään kävin Esikoisen kanssa kirpputorilla viemässä vähän lisää kesävaatetta myyntiin. Äkkäsin yhdellä mummolla kaksi taimipurkkia käsissään ja sen verran onnistuin kurkkimaan, että näin purkkien viivakoodilapussa paikkanumerosta ensimmäiset kaksi numeroa, 24... jotain. No sille käytävälle siis. Just kun se käytävä oli melkein loppumassa eikä taimia näkynyt, haistoin mullantuoksun.

Kuinka ollakaan, siinähän ne olivat käytävän viimeisellä paikalla vain muutaman metrin päässä.

Joskus elämä on varsin hauskaa tämän hajuaistin kanssa. Yleensä melko tuskallista, etenkin näinä kevyen kesäpukeutumisen päivinä jolloin jokainen rupoperän reiska ja raili vetävät päälleen kesävermeet ja paljasta pintaa on esillä enemmän kuin laki sallii.

Voin kertoa, että reiskat ja railit eivät aina ihan tuoreelle ja puhtaalle tuoksahda. Sehän on toki heidän oma asiansa ja ongelma on minulla, nenässäni. En siis lähde mielenosoituksellisesti yökkimään ja kakomaan heidän läheisyydessään, en minäkään nyt niin tollo ole.

Reiskaa ja railia pahempi haju on pannussa seisoneen kahvin katku. Semmoinen kuuman tunkkainen ja tympeä käry.

No se hajuaistista, olen varmaan ollut edellisessä elämässäni verestäväsilmäinen vihikoira ja tullut lopetetuksi ruokottoman kuolaamisen ja ainaisen vinkumisen takia. Seuraavassa elämässä olen varmaan haisunäätä.

Päiviö, silkkikanan ja maatiaiskukon rakkauslapsi

Päiviö, se kukoista kummallisin muutti eilen uuteen kotiin. Minä ja kukko (laatikossa) parkkeerasimme illalla treffipaikalle ja noutaja olikin jo odottelemassa. No siinä sitten kanoista rupateltiin ja kas, mäjähti melkeinpä jackpot kohdalle. Tämä Päiviön uusi emäntä nimittäin oli kuullut Vappupillin murheista elellä ilman ikiomia rouvia, vain ne kaksi höpsöä kanamummoa kaverinaan. Hän lupasi kysäistä yhdeltä ihmiseltä tiesikö hän erään toisen ihmisen kanavalikoimasta.

Ja tänään tuli vahvistus, chabotipuja on saatavilla kohtuullisen ajomatkan päässä kohtuullisella hinnalla. Voi riemua, voi iloa!! Vaikka muuten olenkin jyrkästi lapsiavioliittoja vastaan, tässä tapauksessa hypin ilosta. Heittäisin volttejakin jos osaisin. Tämmöisen amatöörin on parasta varoa selkäänsä ja jättää volttienheittelyt osaavammille.

Sulho ja Äitipuolet (kylvyssä taas)
Huomenna kurvaan heti aamutreenien jälkeen kiesin kumit soikeina naapuripitäjän perukoille.
Ne tipuset ovat vielä niin pikkuisia, että kanamummot pääsevät keinoemoiksi. Nämä konehaudotut tiput eivät ole leimaantuneet vielä mihinkään joten mietin juuri, että taidan pakata toisen kanamummoista kuljetuslaatikkoon mukaan ja se saa sitten ne tiput kotimatkan ajaksi viereensä. Luulisin kanaemon vaistojen heräävän. 

Jos lukijakunnassa on kanaharrastajia tai muuten asiasta tietäviä, laittakaa nyt ihmeessä kommenttilootaan toimintaohjeita.

Sitten täytyy enää toivoa, että osataan erottaa kanatiput kukoista ja valita tytöt kyytiin. Ei haittaa, vaikka joku olisikin kukko, eräs kaverini on nimenomaan chabokukkoa vailla.
Oi onnea!

Samalla ihmisellä on pari muutakin mielenkiintoista kanarotua joten voihan se olla, että reitti tulee kesän mittaan tutuksi.

Silkkikanojakin taisi löytyä eräältä hevosihmiseltä, hällä niitä on sekä konehaudonnassa että kanan alla. Täytyy vain sovitella kesän reissuihin visiitti sinne etelänsyrjälle. Ja silkkikanoja kyllä löytyy näiltäkin selkosilta.

Joten kanapäivityksiä toivoneet, teille sataa nyt mannaa kuvien muodossa useampaan kertaan.

Oi ihana toukokuu!
Olen minä myrskyjäkin vainunnut vaan eivät ole kohdalle osuneet. Eilen oli illalla jo niin pahaenteisen tyyntä ja hiljaista, mutta ohi meni sekin myräkkä. Täällä ei ole satanut pientä pisaraakaan koko viikolla, helle on hautonut meitä senkin edestä.

Iso-J lähti aamulla ennen Kukkojen kiekaisua reissulle, kotiinpaluu vasta perjantai-iltana. Joten me täällä Perillisten kanssa pidetään Torppaa pystyssä. Peukkujakin pidetään, eivät ole Suomileijonien pelit kulkeneet toivotulla tavalla ja parin päivän löyhässä hirressä roikottaminen jatkopelien suhteen syö varmasti pelaajaa. Ihan niinkuin se syö tavallista hokikannustajaakin. Tulisivat pojat kotiin kasvamaan ja Erkka miettimään kuvioita uusiksi, noloahan tuommoinen räpiköinti on.

Äänestämässäkin käytiin eilen, vilinää oli piisannut marketin aulassa ihan kiitettävästi. Minä äänestin sitä, jonka eniten toivoisin lähtevän mahdollisimman kauas. Olkoon piikkinä komission lihassa.
Toisaalta tuo Ihmeellisen Itseluottamuksen Ihmemies on nykyisin hahmona lähempänä koomista joten ehkä hänestä tulee vielä Euroopan Kuningas *tihihihi*



Tähän loppuun vielä pari sanaa addiktioista.
Kyllä minusta näköjään sukeutuu ihan kelvollinen keski-ikäinen, entinen kahviratti on nykyisin tee- ja yrttijuomien suurkuluttaja. Sain pienen teelaatikon joka on ihan alamittainen. Etenkin kun tänään Esikoinen bongasi tuota Piparminttujuomaa äässimarketin alimmalta hyllyltä. Itse olen ryystänyt päivittäin Pukkan Detox -juomaa (yllättävän hyvää). Aamu ei kyllä lähde käyntiin ilman tuhtia ja vahvaa Reko -kahvia. Kyllä siinä toki suolistokin jyrähtää käyntiin, joten sallittu aine kohtuullisin määrin nautittuna tuo kahvikin on. Iltaisin sitä ei passaa juoda, vie yöunet. Toinen varma keski-iän merkki.

Sitä paitsi, Rekosumppi ei jää pannuun kärtsäämään ja aiheuttamaan ällötystä vainukoiran nokalleni. Miten sitä onkin joskus pystynyt lämmittämään mikrossa yön yli seissyttä sumppia? Ja vielä juoda se mustana? Yhhhh, pelkkä ajatuskin karmii ja vääntää vatsaa.

Onneksi ne hullut vuodet elämästäni ovat kaukana takanapäin, silloin kyllä tahkottiin töitä terveyden kustannuksella. Nyt on järkeä pysähtyä fiilistelemään teemukin (Iittalan Taikamuki 4 dl on optimaalinen teemuki) äärelle elämän ihmeellisyyksiä. Joskus jopa onnittelen itseäni kun tämä elämä on loppujen lopuksi ihan pahuksen mukavaa näin.

Jymypotti oli se, että löysin kaupungin pähkinäkaupasta viimeisen pullon Srirachaa, tuota jumalaisen hyvää chilisoosia. Pitää sekin aineenvaihdunnan ja rasvanpolton käynnissä.
Rasvanpoltosta sen verran, että viritin aamukamman. Nykyisin aamukammat ladataan AppStoresta ja minun versioni näyttää tältä:

tj 26

Nuuhki kevättä, missä kuljetkin! Täällä tuoksuu nyt huumaava tuomenkukka ja vainuan sadetta. Siispä leiskautan uskollisen fillarini selkään ja polkaisen pikkukiekon. Nuukana ihmisenä taidan vitkastella sen verran, että saan sadesuihkun niskaani.














maanantai 19. toukokuuta 2014

Kyllä täällä kukutaan


Huonoa omaatuntoani lievittääkseni tulen nyt pikaisesti ilmoittautumaan tännekin.
Kiirusta on ollut ja sää on ollut mitä vaihtelevin. Viimeviikon lopulla, olisiko tuo ollut perjantai, satoi lunta. Ihan maahan asti ja uskottavan kokoisia hiutaleita. Monena aamuna hevosten ulkovesiastia on ollut riitteessä, monena aamuna se on tulvinut yli yöllisten rankkasateiden takia.

Sitten on saatu navakkaa, kovaa ja raivoisaa tuulta kaikilta ilmansuunnilta, on ollut yöpakkasia ja tänään sitten +30°C, tuli kesä. Ihan on huima kevät, Luontoäiti on ilmeisen selvästi juopunut omasta nokkeluudestaan.

Viikonloppuna pyörähdettiin koiranäytelmässä, Peetu teki paluun omalle tasolleen joskin vieläkin jätettiin ne sertifikaatit muille koirille. Turkki on valitettavan pehmeä ja höttöinen, tämmöinen outo sää vaikuttaa kaikkeen, jopa koirien karvankasvuunkin. Niin sen on pakko olla.


Muilta osin elämä Torpalla sujuu entiseen malliin. Koulukuviot ovat, jos mahdollista, näinä viimeisinä viikkoina entistä monimutkaisemmat poikkeuksellisten koulupäivien ja aikojen suhteen.

Hevoset ovat päässeet jumpille ilahduttavan paljon, monena iltana tosin on ihan vaan irtona juoksutettu. Töttis osaa mennä hienosti juoksutusympyrällä, ilman juoksutusliinaa. Mutta vain myötäpäivään. Vastapäivä ei onnistu ei millään. Tänään kävi hevosten pedikyristi ja mietittiin tosissaan ainakin tamman etusten kengittämistä. Jätettiin kuitenkin vielä harkintaan. Tähän pohdintaan on syynsä, niistä enemmän jos kenkiin päädytään.


Eilisen sunnuntain käänteisiin mahtui myös pikainen visiitti 'Kylän vanhimpien' luo, siellä on Teräsmummo ollut huonona ja Isännällä omat kiireensä. Mukavahan siellä on käydä ja rupatella kuulumiset, se mummo on ihan hervoton juttuineen.

Olivat yksissätuumin valikoineet parhaat taimet puutarhansa kruununjalokivestä, muinaisesta luumupuusta. Ja nämä taimet minulla oli kunnia kuokkia maasta ylös ja kuskata omille tiluksille.

Tänään teinkin sitten kaksi mainetekoa, istutin molemmat puut huolella harkittuihin paikkoihin. Eli tein talletuksen luumupuiden geenipankkiin. Ovat niin pieniä, makeita ja herkullisia ne luumut, etten ole koskaan moisia maistanut. Semmoinen vanhaakin vanhempi lajike jota ei ole taatusti millään taimistolla myynnissä, eihän sillä ole kai nimeäkään. Ja meillä on nyt varmuuskopiot tallessa.

Kuvia tästä istutusoperaatiosta on, kameralla. Enkä jaksa purkaa. Olen nimittäin aivan näillä näppäimillä heilauttamassa itseäni saunaan. Mikäpä hellepäivän pihatöissä tomuttuneen ihmiskurjan paremmin elvyttäisi kuin kotisaunan löylyt.


Eteläisessä naapurikaupungissa pyörähtäessäni bongasin hervottoman kokoisen hanhiparven. Tuossa on ehkä noin kymmenesosa linnuista, säntillisessä muodostelmassa ne lensivät, kaartelivat kuin kärpäset peltoa ennenkuin ensimmäinen räpyläpari lätsähti märkään peltoon. Jumalaton kaakotus!

Tähän loppuun vielä tunnelmia eilisestä Viihdekanojen muutosta kesäresidenssiin. Päiviö -kukko on heittäytynyt ihan gangsteriksi, eilen löysin Vappupilliparan henkihieverissä makaamasta pesämökin takaa. Niiltä seisomilta putsasin kesämökin kuntoon ja retuutin kanan kerrallaan ulos.

Pahinta metakkaa piti tietenkin itse Vappupilli joka selkäsaunasta toettuaan heräsi uuteen kukoistukseensa ja metakka oli em. hanhiparven luokkaa.

Päiviö jäi sisään muutamaksi päiväksi ja hänelle on löytynyt omat emännät naapurikaupungista. Kyyti kulkee toivottavasti jo tällä viikolla. Meillä ei ole sijaa kukolle, joka häikäilemättä yrittää näpistää henkeä viattomasta ja harmittomasta Vappupillistä. Tai vanhasta silkkikukosta, ei, njet, non, nada!

Palajan toivottavasti pikaisemmin, päivitystahti on pikkuisen verkkainen kun ei näitä valoisia iltoja oikein viitsi sisätiloissa nuljottaa.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!

Kanamummot kylvyssä
Pulina oli kova kun mummot kylpyivät

Missä tipi??
Justhan se tässä oli, mihin se nyt meni? 
Haa, täällä heinäkasan sisällä

Kukkojen kukko
Olga ja Olgan tipi
Täti Vihreä 
Minä vielä kerran pyörähdän tässä hiekassa 
Piesty Vappupilliparka
Taasha myö tavattiin
Superfoodia ja vihersmoothieta
Elämä asettuu uomiinsa ja mummot poteroihinsa
Tipi

Hattarapää kävelyllä (ympyrää)