tiistai 13. toukokuuta 2014

Tervepä terve!


Jep, se todellakin olen taas minä, Torpan Armo täällä näppiksellä.

Sunnuntai oli surkea päivä eikä eilinen maanantai sen kummoisempi ollut. Tänään heräsin huomattavan levänneenä ja vatsa rauhoittuneena ja totesin, että minulla on NÄLKÄ! Ensimmäistä kertaa sitten perjantaiaamun minulla oli oikea, rehellinen nälkä.

Muutenki olo on hyvä, mielialasta puhumattakaan.

Tänään pitäisi olla rankkasadepäivä mutta ainakin tällä hetkellä ulkona tarvitaan aurinkolaseja, linnut vislailevat iloisina ja on muutenkin mahdottoman nätti sää. Kostea toki, sadetta on tullut kahtena yönä ja tänään aamullakin satoi. Ulkona voi taas hengittää normaalisti ja pitää jopa ikkunoita auki, ihanan raikas ja puhdas ilma. Sinne menivät siitepölyt, sateen myötä maahan.

Hevoset eivät olisi millään tahtoneet sadenuttuja niskaansa, mutta laitoin ne kuitenkin. Nyt seisovat portilla sen näköisenä, että on hiki, on kuuma, tule orja auttamaan nämä palttoot pois.

Palttoista puheen ollen, eipä ole kummoinen kasa loimipyykkiä pestävänä. Tallitoppiksia ei tarvitse pestä ollenkaan, käyttökertoja tasan nolla. Tuuletus riittää. Vanhat Rhinot pesen, uusien varaloimien vöitä ei ole säädetty, pituus vain mitattu hätäisesti. Joten nekin selviävät ihan tuuletuksella. Ulkotoppiksia käytettiin ehkä 5 kertaa joten eipä niissäkään pesemistä ole.

Olen toki sangen kriittinen loimittaja, mutta viime talvena en kertakaikkiaan nähnyt tarvetta loimitukseen, en edes 'varmuudenvuoksi' pukemiseen.

Ensi talvena tilanne on mitä todennäköisemmin ihan eri, eiväthän vuodet ole veljiä keskenään. MOT.

Tältä päivältä ei toistaiseksi muuta, kuviakin on vasta kameralla. Haminasta ei juuri yhtään kuvaa, asia joka hitusen harmittaa. Täytyy tehdä sinne joskus ihan turistireissu ja kuvata ne kauniit vanhat talot, kujat ja kadut. Raatihuoneentori -vai mikä se keskusympyrä nyt olikaan, on nätti, käykäähän katsomassa jos kulmille osutte.

Toimeliasta tiistaita, missä lienetkin! Tänään pelataan lätkää! Toivottavasti Suomi-Ruotsi -matsikin nähdään, tänään pitää ensin selättää Saksa.






sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Pyörii ja kiertää


Näin leppoisasti vietettiin Peetun kanssa hotelli-iltaa perjantaina. 

Leppoisa ilta muuttui levottomaksi yöksi kun alakerran yökerhon asiakasralli pyöri kaduilla ja paikalliset harrastivat kortteliralliia. Kyllähän V8 -moottorista jykevä ääni lähtee mutta puoli kolmen aikaan aamuyöllä se ei enää ilahduta. Etenkin kun ei ole nukkunut silmällistäkään sitä ennen. 

Naapurihuoneesta kuului jykevä kuorsaus ja toisesta känniääliöiden mokellus ja örinä.

Jokaisesta uudesta äänestä Peetu pomppasi jalkeille ja parketti rapisi partiokoiran tassujen alla.

Herätys oli ankea, joskin myös helpotus koska pääsi vihdoin tekemään jotain muuta kuin odottelemaan Nukku-Mattia.


Itse näyttely oli nopeasti ohi. Peetulla oli hyvät korvat mutta muuta hyvää Svante ei tappijalasta löytänyt. H niinkuin hyvää kotimatkaa ja niinpä karistimme Haminan tomut tassuistamme ja kurvasimme kotimatkalle. 

Koska hotelli ei tarjoillut aamiaista, käytin saamani kupongin aakkosasemalla pahvikahviin, pahviteehen ja voileipään. 

Virhe! Närästi ja väsytti niin penteleesti ja Imatralla oli pakko stopata hakemaan energiajuoma. Loppumatka oli täyttä tuskaa kun vatsassa kiersi ja tiekin näytti keinuvan.

Hyvin päästiin kotiin ja rojahdin oman sängyn syliin. Uni ei tullut koska olo oli kaamea. Ja illalla alkoi tyhjennys. 

Äitienpäivän aamupalatarjoilu oli ihana mutta smoothieta ja banaanilettuja kykenin vain maistamaan. Kahvia en ensinkään. 

Tätä kirjoittaessa (20.35) sisällä ei pysy haalea tee, mistään muusta puhumattakaan. 

Aamulla Iso-J hilpaisee reissulle ja nuorimmainen leirikouluun. Toivottavasti tauti on ohi aamuun mennessä.

Tämmöistä tänään. 

Se oli se rosson lohi, alkupalana hotkimani rapuleipä tai ABC:n eväspatonki. Ei ole muuta selitystä.
Taas yksi hyvä syy hankkia eväänsä muualta tai tehdä ne kotona.

Parempaa oloa sinulle, missä lienetkin!