perjantai 9. toukokuuta 2014

Pee niinkuin Perjantai ja paljon ympyröitä ympyräkaupungissa


Näin sitä mennään. Torppa jäi taakse pikkuisen ennen neljää ja nyt köllötellään haminalaisessa hotellissa. Ennenkuin tänne saakka päästiin, muutama ärräpää piti täräyttää. Ei nimittäin ole ihan helppo rasti ajella turistina tässä kaupungissa jossa on isoympyrää ja pikkuympyrää ja kauheasti kaikenlaisia kääntymiskieltoja milloin minnekin. Haminassa siis olemme, minä ja Peetu.

Matkahan sujui hyvin, ei ollut isompia ruuhkia kutostiellä. Muutama peräkärryä kiskova mökkiläinen körötteli edellä ja pari puutavararekkaakin piti ohittaa, muuten matka taittui Nempan kanssa turistessa.


Lappeenrannassa Peetulle iski turistiripuli ja oloa piti keventää marketin viereisessä puistossa. Samalla minä tankkasin auton ja varasin yömyssyksi Barefootia.
Loppumatka sujuteltiin sukkelasti ja sitten päästiin pyörimään rulettia ympyräkaupunkiin. Yhtään ei auttanut puhelimen karttapalvelu, ei niin millään. Kunnes vihdoin uskoin, että Hotelli Seurahuone onkin  naamioitunut jonkun Hospitsi Kompostin tai sentapaisen oven taakse.

Parkkipaikka löytyi sekin parin korttelinkierron jälkeen kun uskaltauduin yksityispihaksi luulemastani portista sisään.

Peetu ihmetteli aitoon maalaispojan tyyliin kaupungin katuja ja hotellin portaita ja hotellihuoneen isoa peiliä. Vähän kaikelle piti urahdella ja murahdella ja ainakin pörhistellä. Lähdettiin siitä samoilta seisovilta lenkille, näyttelypaikkana toimiva Hamina Bastion on ihan tuossa nurkalla ja kierrettiin linnoituksen vallit ja katsotiin kun näyttelytoimikunnan vapaaehtoiset ja talkoolaiset naputtelivat kehiä kuntoon ja mainoksia paikoilleen. Hyvältä näytti, totesimme ja käppäilimme pari kierrosta ympyräkatuja.

Sen verran satoi, että jätin canuunan hotelliin, nämä ovat kännykkäräpsyjä tihkusateessa.


En saanut millään Peetua hyppäämään koristeena olleiden tykkien päälle, täytyy vaikka huomenna kokeilla uudemman kerran.

Lenkin jälkeen oli niin naukuva nälkä, että oli pakko lähteä kyselemään ruuan perään. Tämän majatalon baarin antimet ovat selkeästi olutta juovien ja lihaa syövien äijien tarpeita varten, meille kanasalaatin kyselijöille ohjeistettiin siirtymistä Rossoon. Sinne siis. Onneksi perjantai-ilta täkäläisittäin ei ole perinteinen ulkonasyömisilta ja sain alkuruokani salamannopeasti. Kuin myös viinin ja veden. Pääruokakin kiidätettiin eteeni vikkelääkin vikkelämmin. Eikä se nyt niin pahaa ollut kuin yleensä ajattelen ketjuravintoloiden eväiden olevan. Ihan maistui lohi lohelta ja limerisottokin oli mukavan napakkaa.

Muistan elävästi vieläkin sen erään Horseshown takavuosilta, jolloin Nemppakuoman kanssa aurinkoisen ja kuuman skumpanporeisen hevoskisapäivän päätteeksi istuimme samassa kippolassa odottamassa pizzojamme toista tuntia ja laskuakin sai odotella kauan.
Nyt homma hoitui salamana. Laskukin tuli pyytämättä.

Peetu huilaili ruokailun ajan autossa, omassa häkissään sillä meno hotellissa oli melkoisen levotonta. En tohtinut pientä matkailijaa jättää yksin, naapurihuoneessa vinkuu toinen koira eikä Peetua tarvitse isommin haastaa räkyttäjäisiin. Hotelli ei ole sovelias paikka harjoitella kilvanhaukuntaa joten parempi oli olla omassa kopassa omassa autossa.

Nyt alkaa olla ihan säädyllinen aika asettua yöpuulle, meillä on molemmilla oma pehmeä peti. Peetu tosin ei näytä arvostavan omaansa vaan vääntyi pienelle kiepille tuohon kylkeen.

Huomenna sopii pitää niitä peukkuja pystyssä kello 10 jälkeen, nuorten luokan urokset ovat kehässä varmaan melko nopeasti. Toivottavasti Svantella on maailmoja syleilevän avarakatseiset ja värejä rakastavat lasit päässä. Anteeksi ei pyydellä sen enempää väriä kuin muutakaan, Peetu on hieno rekku ja minähän esitän sen niin hyvin kuin osaan. Pahemmissakin taisteluissa olen ollut!

Haminan kattojen yllä
PeeÄääs:

tämmöiseen hauskaan kesärenkutukseen törmäsin ja alkupätkä on kuvattu meidän salilla. Yksi puolituttu mörkökin siinä jotain murikoita pumppailee. Ihan hyvä asenne, rantakunnossa se hyljekin on. Aina.




torstai 8. toukokuuta 2014

Ma-ti-ke-to...


Tästä viikosta tuli semmoinen sekasotku, että tuskin olen muistanut läppärin kantta raottaa.
Viikon ykkösansioihin kirjattakoon Rouva Kirjanpitäjän järkyttäminen peräti KAHDEN kuukauden siivolla tositenipulla YNNÄ matkalaskuilla. Nyt ollaan taas niin päiväntasalla kuin olla voi. Toki pientä jännitystä täytyy elämässä olla, nyt niskassa huohottavat huhtikuun matkalaskut.

Ja ennen lomalle lompsahtamista täytyy saattaa KAIKKI matkalaskut kirjanpitoon, se nimittäin tilikausi loppuu kesäkuun lopussa ja me skoolaamme sille siellä miss on lämmin, missä niin paljon elävämmin, loistaa tähdet ja kuu…

Vaan ennenkuin Hispaaniaan päästään, tässä on tiukka loppurutistus edessä. Iso-J kaahaa renkaat soikeina kyliä ja minä yritän pitää tässä päässä kalenterit järjestyksessä ja ihmiset oikeaan aikaan oikeassa paikassa, itseni mukaanlukien.

Kouluissa on pelkkiä poikkeuspäiviä ja niiden poikkeuspäiviä, myyjäisiä ja Pestuupäivää sun muuta. Ilahduin jo hetkeksi ajatuksesta, että saan reippaita koululaisia pestattua ikkunanpesuun Torpalle. Nähtyäni Esikoisen nyrpeän naaman, totesin peseväni ikkunat itse. Meille ei kuulema voi tuoda ketään ja sitä teiniblaablaata pitkät litaniat perään.

Kyllä se on niin, että Esikoinen tekee pestuupäivän työnsä ulkona, ei talossa sisällä. Minä en sitä jäpätystä kuuntele, etenkin kun minä olen maksajana. Leirikoulutilille toki ilomielin parikymppisen tilitän. Mutta ilman jäpätystä, kiitos. Äitikulta varmasti keksii jotain pientä risusavottaa ja mullankärräystä moneksi tunniksi.

Toukokuussa 2012
Toukokuussa 2013

Yöpakkasia on pitänyt edelleen, eikä sateita ole saatu. Taivas on nytkin lupaavasti pilvessä, mutta ainoa ropina ulkona kuuluu pellolta kun naapurin viljelijä kylvää lietelantaa.

Äitikullan tilaamat perennanjuurakot saapuivat ja voi varjele mikä määrä multiinpantavaa meillä onkaan. Plus kaikki siemenkylvötaimet. Toisaalta paikkaistutuksille on tarvetta, myyränjuuttaat ovat kaivaneet kauheita onkaloita, myös kukkapenkkeihin.

Hevosetkin ovat saaneet osansa myyrien kolttosista, iltaisin kun ne saavat mussuttaa tuoretta vihreää pihanurmea, vähän väliä jommankumman alla pettää maa, myyräntunneli ei hevosen painoa kestä. Onneksi kumpikaan hevonen ei korvaansa heilauta vaikka maa alta pettäisi, ovat semmoisessa tuoreen vihreän transsissa.

Ja mitä nyt olen noita naapurin peltoja katsellut, sinne kyllä pääsee pian aitaamaan.
Varmuuden vuoksi varasin vielä kuusi isoa pyöröpaalia kuivaheinää, tänään haettiin ensimmäiset. Pikkupaalit ovat nyt kolmea viimeistä vaille syöty enkä enempää hae, laatu alkoi olla jo männävuotista.

Hevoset siirtyvät kesäkuussa laiskanläksyn muodossa lähitallille kesäopistoon, ainakin Sörsselsson kaipaa kipeästi  uutta ajateltavaa, uhmaikä laantuu työtä tehden, ei laiskotellen.

2012

Huomenna minä, Esikoinen ja Peetu hurautetaan kaakkoon ja lesoillaan Seurahuoneella yksi yö. Lauantaiaamuna piipahdetaan kehässä ja kotimatkalle päästään varmaan heti. Tuomari on muuan Svante naapurimaasta ja kennelväen tietotoimiston mukaan hänelle ainoa oikea russelin väri on ruskeavalkoinen. Meidät mustavalkoiset passitettaneen kotiin yksilöarvostelun jälkeen.

Toivottavasti Esikoisen vointi ei nyt hirveästi huonone, tämän päivää on lepuuttanut kotona, niin tekee huomennakin. Autossa saa nukkua ja jatkaa lepoa hotellissa. Lauantaina se pikavisiitti kehään ja sitten kotiin. Julma äiti ei anna armoa, kehään on mentävä. Ihan viimeisenä valttina sipsuttelen itse Peetun kanssa arvosteluun, sitten se varhainen kotiinlähtö ainakin sinetöityy.

Näillä on menty tätä viikkoa ja samoilla tahdeilla sätkitään loppuviikkokin. Paitsi että lätkäkisat ovat täällä taas! Oioioi, kisakatsomo on valmis, pitää vielä löytää ne sinivalkoiset hurmoslasit päähän.

Pientä kivaa sinulle, missä lienetkin!













maanantai 5. toukokuuta 2014

Haaste Marralta


Sain taannoin haasteen Marralta  
Yleensä en hirveästi jaksa blogihaasteista innostua, mutta tämä maanantai on juuri oivallisen ankea ja silloin voi hyvin kaivella omaa napaa ja vastailla kysymyksiin. Eivätkä ole muuten helppoja ensinkään.

KYSYMYKSET
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Toivottavasti suurenen iän myötä vain lihasten osalta. Egokin on just passeli nyt. Toivoisin toki olevani viisaampi ja parempi ihminen ennen lopullista valaistumista. Sitä odotellessa voisin vaikka yrittää elää jokaisen päivän niin, että illalla voisin hyvillä mielin kallistaa pään tyynyyn ja todeta, että olipa kiva nähdä tämäkin päivä. 

Maailmanparannushaaveita ei ole, ihmisten käsissä on aivan liian paljon valtaa ja rahaa.

Ajoittain hellin haavetta täydellisestä irtiotosta. Jos voisi vaikka vuodeksi syrjäytyä jonnekin tuuliseen islantilaiskylään valokuvauksen merkeissä, se olisi aika kivaa. On eri asia olla yksin kuin olla yksinäinen. Minä arvostan ja tarvitsen yksinoloa. Sitä, että on oma tila ja omaa ilmaa, aikaa omille ajatuksille. Kellon nakkaisin huitsulan kuuseen.


2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin . . .
… julkitoisin oikean mielipiteeni esiin useammin. Olen turhan usein turhan korrekti. Elämäni aikana olen yrittänyt opetella pitämään pokerinaaman kaikissa tilanteissa ja ehkä sen myötä ihmiset eivät tunne todellista minääni. Tarttuisin ehkä pikkuisen rohkeammin tilaisuuksiin, nyt yritän ajatella kaiken järkevimmän kautta.
3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Hyvin monet. Joulukäynti hautausmaalla, Suvivirsi, kirkon urut, jotkut musiikkikappaleet. Se tunne kun lentokoneen pyörät irtoavat kiitotiestä. Lopulliset hyvästit.

Onnesta en muista itkeneeni, surusta ja lohduttomuudesta kyllä. Yksinäisyydestäkin joskus. Epäreiluus, epäoikeudenmukaisuus ja pettymiset ihmisten toimintaan saavat aikaan harmin kyyneleitä. 

4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Onnekkaana olen jo saanut kokeilla yhtä jos toistakin harrastusta. Haluaisin oikeastaan vain kehittyä paremmaksi valokuvaajaksi, kertoa tarinoita kuvien kautta. Saada kuvien ihmiset näyttämään hetkeksi onnellisilta.


5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
En usko, että lähden koskaan kauneusleikkauksilla etsimään itseäni. Onneksi se ei ollut mahdollista silloin kun olin nuori ja epävarma. Olen huomannut, että liikunta ja kohtuulliset elämäntavat saavat peilikuvan näyttämään paremmalta. Kun sisin voi hyvin, peilikuvakin on nätimpi.

Joskus olen surrut nenääni jonka olisin niin mielelläni halunnut suoremmaksi ja kapeammaksi. Epäsymmetrinen selkäkin on joskus ahdistanut hurjasti. Nyt selkää sietää paremmin kun se ei ole kipeä. Suren niitä ihmisiä, jotka paikkaavat jotain elämänsä aukkoa kauneuskirurgian kautta. Heistä tulee lopulta itsensä irvikuvia.

6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
No sehän on Eilisen aurinko. Riesaksi koen erityisesti Mamban koko tuotannon ja Yö tulee hyvänä yökkökakkosena. Korvamatona nillittää yleensä joku pahuksen mainosrenkutus, pullava, pullava…. 

7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Välttämätön hankinta ihan näinä päivinä on uusi printteri. Muilta osin tekniset helyt ovat ihan toimivia. Jos kameravarusteet luetaan tietotekniikkaan, voisin linkittää tänne muutaman Sigman -linssin. Sitä paitsi, enemmän kuin uutta tekniikkaa, tarvitsisin 'kuinka saat tietotekniikastasi enemmän irti' -kurssin. En jaksa hekumoida nörttihaaveilla, minulle riittää se, että koneet toimivat rykimättä.

8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Taisin tuossa yllä jo vastata tähän. Olisi älyttömän hyödyllistä käydä Mac-tuotteet for dummies -kurssi.
Vakavammin puhuen, valokuvaus olisi se mitä oikeasti haluaisin opiskella, jopa johonkin tutkintoon saakka. Voisin myös ajoittain kuvitella löytäväni työsarkaa kuntoliikunnan puolelta. Uskon, että omasta ikäryhmästäni saattaisi löytyä hyvinkin ihmisiä, joille minulla olisi jotain annettavaa. Enkä nyt tarkoita PT-bisnestä härskeimmillään jossa jokainen yhdet bikinikisat käynyt heitukka tilaa PT -käytikortit.
Jonkinlainen vertaistuki voisin hyvinkin kuvitella olevani. 


9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Hyväksy itsesi.  Oma elämänpolku, kuinka 'minusta tuli minä' -on vaan siedettävä ja hyväksyttävä. Olen tehnyt itsekkäitä, piittaamattomia ja älyttömiäkin ratkaisuja, mutta jälkikäteen voin sanoa, että kaikkia niitä on johonkin tarvittu. Kaikkien tarpeellisuutta en vieläkään käsitä, mutta kohtalo on näin päättänyt. 

Suoraan sanoen, se päivä jolloin hyväksyin itseni sellaisena kuin olen ja pystyin antamaan itselleni jotkut ratkaisuni anteeksi. Ymmärsin myös, etten tästä sen hohdokkaammaksi tule. Se oli loppuelämäni paras päivä. Päivä ajoittui jonnekin 90-luvun loppupuolelle.

Ihminen joka ei hyväksy itseään, on yleensä hyvin kärkäs arvostelemaan toisia ja heidän päätöksiään. En haluaisi olla toisten tunkioita tonkiva kapeakatseinen, kaunainen ja omahyväinen typerys.

10. Riitätkö itsellesi?
Aina voisi yrittää olla parempi ihminen, puoliso, äiti, tytär, sisar. Pitää olla armollinen itselleen ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Aina ei tarvitse jaksaa. Joskus on hyvä ja puhdistava kokemus itkeä ja parkua omaa riittämättömyyttään.
11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Hirveän vaikea kysymys ja mielenkiinnon kohde vaihtelee kausittain. Käsillä voi tehdä niin paljon hyvää -ja hirvittävän määrän pahaa. Tykkään sämpylätaikinan runttaamisesta, tykkään levypainojen siirtelemisestä, tykkään hevosen silittämisestä, tykkään kukkien istuttamisesta, setelien laskemisesta.  Parasta on se, että käsissä on tunto. Käsien välittämä tunne on tärkeintä ja mieluisinta.  



Haasteen nakkaan tällä kertaa Seattleen. Ja toisen Kirkkonummelle Jillalle. Kaksi täysin erilaisessa elämäntilanteessa olevaa ihmistä antavat varmasti mielenkiintoisia näkökulmia.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

No nythän mää sen hokasin

Pätkä töis...

No nythän mää sen todellakin (todellakin!) hokasin, tämä vetämätön olo, vetistävät silmät ja sisältä päin kutiseva pää ovat ihan selkeitä allergiaoireita. Siitä viimeisestä allergiakeväästä on vaan niin pahuksen pitkä aika, etten enää muistanutkaan miltä tuntuu kun koivu kukkii ja kärsässä kihelmöi.

Kun noita meidänkin pihakoivuja katsoo, niiden latvat ovat tuhannen täynnään niitä pahuksen siemenpommeja ja tuuli oikein lennättää sitä ryönää herkkään nenäelimeeni. Minullahan on, kuten jotkut ehkä tietävätkin, maailman herkin hajuaisti. Olen varmaan ollut edellisessä elämässäni tullin väkeä, koirana.

Sitten piti kiivetä tuvan kaapistojen ylimmille hyllyille tonkimaan allergialääkevarastoja. Löysin pieniä sinisiä pillereitä. Niitä pari päivittäin käkättimeen ja kas, olo helpottaa hetkessä.

Eilinen menikin pikkuisen puhallellessa, välillä piti käydä tuvassa hengittelemässä. Tänään oli aamusta alkaen helpompaa, maassa oli nimittäin lunta ja taivaalta tihuutti kylmää ja märkää kevätsadetta (öh?).

Illalla saunassa sain vielä maailmanlopun reaktion kun hyvää tarkoittanut Iso-J roiskaisi aimo satsin löylytuoksua kiukaalle. Sattui olemaan synteettinen koivu -tuoksu ja minähän tein kaikkien saunastapoistumsten ennätyksen, pää meinasi haljeta ja keuhkorakkulat poksahdellen ryykelsin löylyistä ulos haukkomaan happea. Muutama minuutti meni yskiessä ja sitä löylytuoksua tulvi silmistä, nenästä ja  suusta, aivan hirvittävä sisäinen kärvennys.

Meidän piti taannoin lopettaa perinteisen saunatonttumme tervaus kun sain yhtenä jouluna julmetun migreenin tervaesanssin kärystä. Se oli joku niistä kymmenestä joulusta jotka vietimme Kolilla. Nyt sama saunatonttu asuu meillä, mutta ei kylve tervassa.

Viheliäistä olla vähäinen ihminen jolla on koiran hajuaisti.


Tulevaksi viikoksi on luvassa kaikenlaista mielenkiintoista. Säätila voi olla mitä vaan monsuunisateista helleaaltoon ja jäähileiseen lumipyryyn. Paperitöitä on luvassa heti maanantaiaamun kuittisulkeisista laskutukseen ja loppuviikosta varmaan joutuu viettämään aikaa nettipankissa laskupinoja vajutellen.

Perjantaina alkaa MM-lätkä, joskin pikkuisen tympii se, että kisat ovat siellä missä ei todellakaan pitäisi olla mitään muuta häppeningiä kuin kolme viisasta miestä ratkomassa seutukunnan sotatilamurheita.

Meillä on taas joku uusi tv-kanavasysteemi, nyt voi tsiigailla mm. NHL:n loppumatseja ihan reaaliajassa. Kanavia on kuulema nyt yli 150.  Hohhoi, eipä jaksa vanha enää innostua. Pitää tutkia näkeekö sieltä ratsastuksen gp-sarjoja tai mitään oikeasti mielenkiintoista. Joskin tunnen itseni ihan törpöksi kun en enää osaa loihtia telkusta kympin uutisia vaan täytyy pyytää Perilliset apuun. Kaukosäätimiä on riesaksi asti ja vielä pitää osata valita oikea valikko josta löytyy ne peruskanavat. Joitakin kanavia ohjataan läppäriltä ja varmaan joitakin saa näkyviin vain jodlaamalla.

Että pitää olla hankalaa. Tämä on kai nyt sitä runsauden pulaa? Olkoot.
Minä vetäisen vielä yhden sinisen pillerin kitusiin ja löntystelen nukkumaan. Viikko alkaa kello kuuden herätyksellä.

Hyvää yötä ja kaunista maanantaita, missä lienetkin!