perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sekalaisia selityksiä ja materialismilla hekumointia

Orava by Iso-J
Halleluja!
Sain juuri siirrettyä reippaat neljäsataa kuvaa Islannista läppärille. Koska varjelen niitä kuviani kuin entinen impi ainokaistaan, jätin kuvat vielä varmuudeksi myös kameran kortille. Ennen kuin poistan ne kortilta, täytyy vielä ottaa varmarit ulkoiselle kovalevylle ja teettää valituista kuvista pari settiä paperiversioita.

Muistaakseni olen myös ostanut digitaalisesta varastosta tilaa jokusen teratavun verran, siirrän kuvat myös sinne. On nimittäin todennäköisempää, että läppäri hajoaa, ulkoinen kovalevy jumittaa, kamera kortteineen pöllitään ja paperikuvat hukkuvat kuin se, että pääsen uudestaan viimeviikkoisille pelipaikoille.

Nyt kun yksi erä kuvia on läppärillä, aion ajatuksella ja asiaankuuluvalla hartaudella palata niiden äärelle ja julkaisen jonkinlaisen koosteen Torpan Päiväkirjan uudella alasivulla. Kun semmoinen ilmestyy tuohon Hirnakan Talli -sivun liepeille, tiedätte kuvien olevan valmiina katseltaviksi.

Älkää nyt kuitenkaan hengitystä pidätellen odottako julkaisua, tässä on taas pari muuttujaa asioiden edistymistä jarruttamassa.

Noin kilo kananrintaa

Kuvia plaratessa löysin pari vanhempaa kuvaa. Oli taannoin siitä paikallisesta lihataivaasta tarinaa. No tuossa on isolla paistinpannulla neljä rintafileetä. Kilohinta 8,50 €. Punnitsin fileet ja keskipaino on noin 200 g.

Tänään Iso-J ja Nilkuttava-Perillinen kävivät hakemassa uuden lastin, hirmuisia pihvejä ja kaikkea muuta ja koko painava kassillinen vajaat 40 €. Se on iso raha, mutta onpa täyttä evästäkin rahan vastineeksi. Ei meillä ennen ole syöty perjantaipihvejä mutta nyt syötiin. Vallan mainiota, jopa minäkin hiljenin niiden äärelle. Hyvää, mureaa ja tuoretta lihaa.

Iso-J tuli henkilökohtaisesti talliin tarkastamaan hevosten hyvinvoinnin. Syy selvisi äkkiä, hevosen lihan kilohinta kuului olleen tiskillä 50 €/kg… ja molemmat olivat maistaneet, myös Esikoinen. Hyvää kuului olleen. Siihen hintaan sietää ollakin.


Kulunut viikko on mennyt palautuessa ja toisaalta arkeen palatessa. Kuntosaliohjelmassa oli vuorossa kolme raskasta treenikertaa joista eilinen jalkajumppa ohjattuna. Kävelen tänään köpötellen, huomenna en varmaankaan kävele ollenkaan. Ja menin hölmöyksissäni ilmoittautumaan lauantaiaamun Gritteihin. Sekä Strength että Plyo -versiot meinasin veivata. Hullu minä. Kirosin hulluuttani kaupungilta kotiin ajellessa, pelkkä vaihteen vaihtaminen sai aikaan irvistelyjä ja tuskaisia voihkaisuja. Pakko yrittää vähän venytellä tänään, huomenna ei hyvä heilu muutoin. Enkä heilu minäkään.

Heinäkuorma on haettu ja nyt sitä piisaa ainakin kuukaudeksi. Hevosten vuolu sovittu maanantaiksi, Nassen trimmi varattu ja sekalaisia paperitöitä pyöritelty pinosta toiseen. Iso-J käväisi reissussa, ihan yön yli viipyi ja se on muuten harvinaista se. Espoossa asuessa lähti yleensä sunnuntaina, tuli torstaina kotiin. Nyt tekee reissut kotoa käsin.

Viikonlopuksi on sekalainen kattaus ohjelmaa. Haravointia, kanalan kevätsiivous, kirjanpitotositteiden setvimistä, matkalaskuja ja laskujen maksua. Kolme viimeistä korvaisin niin mielelläni jollain muulla.

Veroilmoituksetkin hönkyvät päälle.

Mutta nyt mukavampiin asioihin, tuliaisiin.

Aito islantilainen villahuivi

Ihastelin kaupoissa islantilaisia käsitöitä ja nuo neuleethan ovat aivan ihania. Kauniita, luonnollisia sävyjä ja luonnollisesti hyvä, suorastaan hiottava hinta. Meitä kaikkia odotti hotellihuoneissa tervetuliaislahjana omat kaulaliinat. Koska Nemppa osti (lievästi pakottamanani) petroolinsinisen 66Northin ihanan untuvatakin, hän sai sinisävyisen huivin. Minulle passaa mustaharmaavalkoinen hyvin.

Kaulahuivi on juuri passeli neule, sitä tulee käytettyä. Omien havaintojeni perusteella paikalliset tekstiilit näyttävät hyviltä paikan päällä, mutta harva käyttää Tunisiasta tuotuja kaftaaneja työasunaan. Tai Lapista tuotua neljäntuulen lakkia arkena kotikonnuillaan.

Jätin siis houkuttavat ja koukuttavat neuleet ostamatta. Ihastuin ikihyviksi todella überhienohin hylkeennahkatennareihin mutta kun kalkyloin hintaa euroiksi, totesin, että ostan tennarit kotimaasta ja säästän roimat rahat. Minulla ei todellakaan ole varaa kolmensadan euron tennareihin. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tiedän myös, että hylkeenpyynti on huonossa huudossa. Olin siis kerrankin korrekti ja järkevä. Tämä hautakiveeni hakattakoon.

Mutta muuten tein mielestäni hyviä hankintoja. Kaikki olivat muun hyvän lisäksi islantilaista tuotantoa.


Ikuista nuoruutta voi jahdata monin keinoin. Koska olo oli kylpylävisiitin jälkeen hehkeä ja virkeä, näitä Blue Lagoon tuotteita piti sitten tuoda kotiinkin. Saimme roimat näytelahjat ja pikkuisen ekstraakin. Tänään postitin hyvillä mielin kuitit Tax Free -kuoressa, palautusta on luvassa kaikesta 15 %, Visakortti kiittää veronpalautuksista.

Myymälän myyjä (ikää kuulema 67 v, näytti korkeintaan ikäiseltäni) varoitti, että näistä tulee riippuvaiseksi, mutta onneksi nettikauppa  toimittaa lisää seerumia ja muita eliksiirejä Suomeenkin. Hinnat näyttävät olevan nettikaupassa pikkuisen tyyriimmät. Katsotaan nyt mihin ihmeisiin nuo tuotteet pystyvät. Mutanaamiosta vaikutuin ihan itse siellä altailla. Siellä oli ainakin kolme Mud Bar -pysäkkiä joissa voi kauhoa naamaansa ja kroppaansa liejua joka totisesti putsasi päivän rasitukset ja pölyt.

Pienessä kassissa pikkuinen, mutta paksu kuvakirja. Sympaattinen ja suloinen. Pääsee yöpöytäkirjakseni. Pelkkä pakkaus tuo hyvän mielen, kuvista puhumattakaan.

Äitikulta sai paikallisia tekstiilejä ja huovutetusta villasta tehdyt lampaannaamat jääkaappimagneettien muodossa. Pientä ja kaunista, mutta aitoa. Ihmiselle jolla on jo kaikkea ja vähän enemmän.

Oli vaikea valita. Niin paljon, niin kauniita tekstiilejä, painotöitä, kuvakirjoja, musiikkia, dvd-levyjä ja kaikkea mahdollista muuta.

Kiinarihkamaa toki oli myös tarjolla, mutta nehän näki jo kaukaa ja osasi välttää.

Perilliset saivat ruosteiset hevosenkengät, tyynyliinan ja Blue Lagoon tuotteita. Kiitos Nemppa, keräsit taas kerran pointsit.
Kentältä bongasin vielä issikkahevosista kertovan dvd:n ja Victoria´s Secret -myymälän, nappiin osuivat kännykkäkuoret ja muut pikkulahjukset. Siihen loppui paikallisuuden suosiminen. Ja visalta happi.

Onnenkenkä, käytössä kulunut

Vauhdikkaita unia tyynyliinan myötä

Me olemme tuoneet Kreikan reissuilta (niiltä muutamilta) pieniä taloja. On niitä jo yhden kylän verran, tuulimyllystä kappeliin, taverna ja kahvila sekä joukko muita rakennuksia. Jotain keramiikkaahan ne ovat, käsin maalattuja ja uniikkeja. Pieniä ja kevyitä tuomisia, niillä voi tunkea matkalaukkujen tyhjät kolot hyötykäyttöön.

Niinpä ilahduin suunnattomasti kun löysin nätin kokoelman minikokoisia islantilaisrakennuksia. Ostin turvetalon, kaupunkitalon ja kirkon. Tuo kirkko näkyi merelle, mutta en päässyt sitä lähempää katsomaan. Tällä kertaa.


Viehätyin suuresti myös tajuttoman hauskoista t-paidoista, minut tunnistaa satunnaisesti mustasta pitkähihaisesta jossa lukee edessä nätillä fontilla Lost in Iceland, takana: Is there anybody out there?

Nyt kun tuliaiset on esitelty, pitäisi kai esitellä niitä reissukuviakin. Antakee armoa, tänään ei heru tämän kummempaa.

Sitten vielä yksi juttu. Sain palautteen jossa valiteltiin, että Torpan Päiväkirja on nykyisin kaikkea muuta kuin maalaiselämää. Olen pahoillani jos et enää tykkää lukea, vapaaehtoisuuteenhan tämä perustuu, puolin ja toisin. Elämässä tapahtuu muutoksia. Itse elämä täällä maalla jatkaa tasaista vuodenkiertoaan (paitsi tänä epätalvena), säät ovat mitä ovat ja sähkö senkus kallistuu. Jatkossakin pääpaino on toki harmaan arjen tapahtumien kirjaamisessa mutta kyllä punttisalikäynneistäkin raportoidaan ja nyt vaahtoan Islannista vielä muutaman postauksen verran. Koettakaa kestää.

Elämä maaseudulla on muutakin kuin päreen valossa villojen kehräämistä.

Sisustusjuttuja en ole esitellyt ennekään, enkä esittele jatkossakaan. Paitsi sisäsauna saa oman esittelynsä sitten kun se on valmis. Enää puuttuu yksi viimeinen kulma, se jossa on kiuas.

Nyt olisi syytä siirtyä yöpuulle sillä huomenna on paljon hommaa. Sikäli mikäli griteistä selviän.
Onhan tämä aika metkaa, pihaa haravoidaan täydellä höyryllä maaliskuun puolivälissä ja ensimmäiset ruttojuuret puskevat rumia päitään pintaan. Tammakin aloitti karvanvaihdon, vihdoin.

Nyt otan Nassesta mallia ja siirryn suorin sorkin tankkaamaan unta huomisen varalle.
Ota rennosti, missä lienetkin!








keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Välikuittaus

Ennenkuin pääsen käsiksi Islannin kuvasaaliiseen, täytyy kiireesti kuitata Sudburyyn suuret kiitokset saapuneesta lähetyksestä. Hauska ja viihdyttävä kirja, kiitos vielä kerran. 

Päivä on ollut pitkä ja jos töitäni luettelisin, lista olisi pitkä kuin pienyrittäjän pinna. Kirjanpitäjän pinnaa venytän nyt toden teolla, myöhään menee, joskus jopa viime tippaan. 

Tyrkkään vielä yhden pellillisen sämpylöitä uuniin ja kunhan se on valmis, tallissa jollotettu unilaulut, olen valmis yöpuulle. 
Aamulla on luvassa jalkajumppaa Käskyttäjän valvonnassa joten kaikki voima tarvitaan. Pitäkee peukkuja jotta selviän. 

Iso-J on reissussa ja koska Nilkku-Esikoinen on pois suorittavasta portaasta, täällä riittää puuhaa minulle ja Nuorimmaiselle.

Tein tänään FB:ssa saamani videohaasteen. Laitan sen jakoon täälläkin. 

Ja nyt otan hetken mallia Peetusta!
Pysy tarkkana, missä lienetkin. 








maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ei voi ymmärtää, ei voi käsittää...


Siellä se lilluu, Atlantin ja Norjanmeren aalloissa omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Pieni, eriskummallinen ja taianomainen saari.

Reissu oli käsittämättömän hieno kokemus. Oikeastaan Islanti ylitti kaikki mahdolliset odotukset ja päivä päivältä lyttäsi ennakkoluulot pienempään myttyyn. Jonka sitten hieman häpeillen nakkasin lähtöpäivänä Keflavikin roskakoriin. Jäi vain halu palata saarelle uudestaan, nähdä vielä vähän enemmän, vähän tarkemmin, vähän laajemmin.

Ruoka oli käsittämättömän hyvää. En ole koskaan ennen elämässäni syönyt niin montaa kolmen ruokalajin lounasta, kolmen tai neljän ruokalajin illallista. En ole koskaan elämässäni syönyt niin monipuolisesti meren antimia enkä niin paljon ja niin käsittämättömän upeita jälkiruokia. Hummerit, sushit, turskat, viikunajäätelöt ja suklaakakkutaideteokset… kaikkea oli tarjolla.


Retket ja aktiviteetit olivat nekin omaa luokkaansa. Maanantaina lilluttiin Blue Lagoonin altaissa ja syötiin huikea illallinen saman paikan Lava Restaurantissa. Paikalla oli islantilaisia perinneruokamaistatuksia (mm. mädätettyä haita), kaksi jättiläismäistä voimamiestä jotka nostelivat meitä hukkapätkiä olkapäilleen istumaan kuin marakatteja. Oli kansantansseja ja kaikkea. Oli maaginen sininen iltavalo ja upeasti valaistut laavakivenjärkäleet.

Seisoin pitkän tovin näköalatasanteella ja tuijottelin laava-aavikon horisonttiin. Pehmeä vihreä sammal peitti mustat rosoiset kivet ja teki mieli lähteä kävelemään kentälle. Se oli kuitenkin tiukasti kielletty (amerikkalaiset turvatoimet), joten kaihoten katselin ja kuuntelin villin luonnon kutsua.

Tiistaina lähdettiin valasreissulle ja kyllähän se n. 20 metrinen ryhävalas kävi meille esiintymässä. Ääni joka tulee valaan vesisuihkusta soi korvissa kauan. Päivä oli mereltä palattuamme mitä aurinkoisin, täysi kevät!


Tiistai-iltana meillä oli hienonhieno buffet -illallinen jonka jälkeen pakkauduimme busseihin ja suuntasimme tähtikirkkaassa yössä jahtaamaan revontulia. Pelipaikoille saavuttuamme taivas peittyi sankkaan pilvipeittoon joten revontulet ilkkuivat meille pilvien takana. Ajelimme takaisin hotelleille sakeassa lumipyryssä. Kevätkin otti luonnolta kuonoonsa, ihan kuin me revontulijahtaajatkin.

Islannissa mikään ei ole itsestäänselvää.

Keskiviikkona meillä Guest -statuksen ihmisillä oli vapaa aamupäivä, Winnereiden purkaessa omia presentaatioitaan. Tapasimme lounasaikaan ja taas oli tarjolla maukasta evästä noutopöydästä.
Tein aamusella pikkuisen ostoksia ja kävin pettymässä hotellin kuntosaliin. Aivan alamittaisia puntteja ja vain yksi penkki. Mieluummin siis käppäilin Reykjavikin kahta ostoskatua edestakasylösalas ja hommailin kaikenlaista pientä tuliaista.

Keskiviikkoiltana oli suuri AllStars 2013 -gaalailta ja se olikin sitten viimeisen päälle hieno, musiikkitalo Harpan huikeassa rakennelmassa.

Siitä ehkä enemmän myöhemmin, kamerassa on vielä muutama sata kuvaa…


Reykjavikin kaupunki on sympaattinen sekamelska vanhoja rakennuksia, värikkäitä ja vanhanaikaisia, uusia ja kiilteleviä lasipalatseja, ihan kaikkea. Katukuvassa näkee käsittämättömän kokoisia maasturijärkäleitä ja epäilemättä, kyllä noilla pääsee jäätikölläkin. Ei jää mökkireissut tekemättä moisilla menopeleillä. Brrhh, huimanhienoja!

Ihmiset ovat ystävällisiä ja joskus hieman ontuvan palvelun korvaa ihmisten terävä huumorintaju ja auttavaisuus.

He puhuvat hurjan suloista englantia, pehmeää ja samalla kuitenkin skandinaavisen voimakkaita konsonantteja. Ihastuttavaa. Ja mainitsinko jo, huumorin? Osui ja upposi aivan täysillä.

Torstaina lähdimme gaalan jälkikäheissä bussilla kohti Reykjenesin niemimaata. Ensin ajeltiin ATV (all terrain vehicles) -nelivetomönkkäreillä ylösalas laavakenttiä ja vuoria. Tykkäsin aivan hurjan paljon, pienen alkujäykistelyn jälkeen homma oli silkkaa iloa. Tukikohtaan palatessamme oli pakko kokeilla paljonko koneesta lähtee ja 40 km/h näkyi olevan lukema kun kaasunapin runttasi pohjaan. Oli pakko. Oli.

Sitten taas syötiin lounasta ja jatkettiin ratsastuskeskukseen.
Voi niitä pörröisiä pikkuisia haltiahevosia! Rakastuin jokaiseen erikseen ja kaikkiin yhdessä.

Minulle valikoitui pikkuinen kimo (valkea) tamma, englanniksi sen nimi oli suunnilleen Elf girl. Porukan kokeneempana ratsastajana (kröhhööm) pääsin heti keulaan oppaan perään.

Retki ei ollut erityisen vauhdikas koska meitä oli n. 45 henkilöä ja yksi jos toinen jonossa sääti omiaan joten stoppeja tuli useita. Töltti ei ole koskaan ennen ollut niin pehmeää ja riemukasta kuin silloin.

Hevostuliaisia tungin tämmöiseen punaiseen postilootaan…
ainakin osa tuliaisista on kolahtanut täkäläisiin postilaatikoihin jo tänään.

Torstai-illan loppukinkerit oli pakko jättää väliin, sillä kotikonnuilta kuului murheita. Esikoinen oli mätkähtänyt pillastuneen ponin selästä ratsastustunnilla ja loukannut vasemman lonkkansa.
Vamma oli niin hankala, että tyttö piti kuskata kuvattavaksi ambulanssilla.

Onneksi murtumaa ei löytynyt sen enempää lonkasta kuin kädestäkään ja suurin kolhu taisi tulla tällä kertaa itsetuntoon.
Tänään kuskasin kainalosauvoilla könkkäävän Perillisen kouluun ja hän ilmoitti kiipeävänsä takaisin satulaan heti kun persaus kestää.

Ilahduin, todella paljon.

Arki pyörii Torpalla entiseen malliin. Näin on hyvä.
Reissussa päivät olivat pitkiä ja yöt lyhyitä mutta hetkeäkään en antaisi pois. Oli suuri etuoikeus päästä tälle huikealle matkalle ja saada nähdä pieni vilaus tuosta kummallisesta saaresta.

Tämä tällä kertaa. Siirryn arkirutiineihin ja sulattelen matkan antia. Kuvia on tulossa lisää. Kenties teen jonkinlaisen kuvasivunkin, joko tänne blogiin tai netin kuvapalveluun. Kerron lisää tuonnenpana.

Pysytään kuulolla, missä lienetkin!