perjantai 21. helmikuuta 2014

#Rumasana


Sanotaan se nyt tähän alkuun, hetkittäin harmitti. Olisin niin kovasti toivonut Teukka Selänteen saavan uralleen komeimman mahdollisen lopun. Hienosti pelasivat, mutta ruotsia vastaan se ei riitä.

Ja kun vielä Ruotsin hovi tiedotti uuden prinsselessan syntymästä, teki mieli upottaa otsa prinsessakakkuun vai mikä se vihreä torttu nyt onkaan viralliselta nimeltään. Niin imelää, niin pahuksen imelää. Kyllä taas maistuu ruotsalaisen elämä makealle.

Rumasanarumasanarumasana.

No, se siitä. Lauantaina katsotaan pronssimitalien kohtalo ja sitten odotellaan jo seuraavia MM-kisoja.

Tämä viikko on hurahtanut hurjan nopeasti, pikkuisen liiankin nopsaan. Illalla istuttiin Siskolikan kanssa saunassa ja mietittiin miten äkkiä viikko katosi. Tänään he lähtivät etelää kohti heti matsin päätyttyä.

Oli meillä kyllä ihan kiva viikko. Lenkillä ja salilla käytiin ja katsottiin leffoja ja vietettiin ihan vaan löhöaikaa. Meillä tietysti arki pyöri entiseen tahtiin, mutta mukavaa vaihtelua heidän vierailunsa arkeen toi. Vielä viikko ihan perusarkea ja sitten onkin meidän vuoromme lomailla.

Keskiviikkona juhlistettiin iltaa blineillä. Perillisistä ei ollut meille aikuisille vastusta, jokainen teini nieli pitkin hampain yhden blinin. Ehkä sekin on herkku, josta oppii aikuisempana tykkäämään. Tai sitten ei.

Kiva, mutta kohtuullisen tukeva iltapala.


Viikonlopuksi ei ole isompia urakoita tiedossa. Ei tietenkään pitäisi koskaan tuudittautua sen varaan. Onhan tässä jo nähty moneen kertaan kuinka suunnitelmat levähtävät ja muuttuvat koska elämässä on niin monta muuttujaa.

Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, käyn lauantaiaamun kunniaksi veivaamassa pikkuisen Grittiä ja toisen moisen Corea ja palajan Torpalle. Ilmeisesti lähden iltapäivällä Poni Sörselssonin kanssa peltolenkille, Esikoisen jumpatessa Töttistä aitojen sisäpuolella. Nuorimmainen röhii pikkuisen kipeänä ja pysyy sisätiloissa. Onneksi ei ole kuumetta ja olo sen verran pirteä, että jaksaa kinastella siskonsa kanssa.

Toivottavasti saan pidettyä Poni Sörsselsonin kurissa. Ainakin aamun jumppien jälkeen uskoisin olevani riittävän rento ja raskas lasti kannettavaksi. Niin, ettei ponin mieleen juolahda kokeilla vertikaalista kierretwistausta etukaviot maassa ja persaus kohti kuutamoa.

Tänään pidin totaalisen vaparin kaikesta liikunnasta, edes lenkille en lähtenyt. Hittojako sitä joka päivä riekkumaan kun lepoakin tarvitaan. Hevosetkin saivat hengailla ulkona ihan rauhassa, ei työvelvoitetta niilläkään tänään.

Leppoisaa perjantaita, missä lienetkin!

Ainahan se on mielessä...




keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Pientä juhlaa


Helmikuun kunniaksi ei nyt ole luonnonmuovaamia helmiä esiteltäväksi, käyköön tämä Perillisen muotoilema taide-esine helmimallista. Itse asiassa, minullahan on näitä taide-esineitä kaksi, täydellinen pari. Toinen vuodelta 2012 ja toinen vuodelta 2013.

Sumuisen tuhruinen päivä tänäänkin, vähän saattoi painua pakkasen puolelle niin, että taivaalta satanut aine ei ihan silkkaa vettä ollut.

Voi olla, että näin, ehkä, vilauksen siitä kultaisesta keltaisesta pallerosta joka tuolla pilvien takana piileskelee. Päivä on jo niin pitkä, että uskoni kultaisen palleron pikaiseen ilmiintymiseen vankistuu päivä päivältä. Ensi kuussahan siirrytään kesäaikaan, pienen juhlan paikka sekin. Sitten aikanaan.

Varsinaista juhlaa tälle tavalliselle keskiviikolle on tarjonnut murheilu ja mulkoilu urheilu ja ulkoilu jota tuolla Putinlandiassa monella rintamalla kisotaan. Suoraan sanoen en pätkän vertaa ollut kiinnostunut sen enempää naisten parisprinteistä kuin miestenkään vastaavasta. Minusta maastohiihto kaikkine ilmiöineen ryvettyi silloin taannoin niin pahoin, että mielenkiintoani se ei ole sen koommin herättänyt. Verkkokalvoille kärventyi tuskanpunaisena helottanut Herra Petäjä -parka, Suomihiihdon kasvot.

No tänään kuitenkin maastohiihto toi sekä hopeaa, että kultaa joten tervetullutta mannaahan se suomalaisen synkeille sieluille tarjosi.

Peetun vartiovuoro

Torpan Pojat ovat jakaneet hommat hyvin. Peetu, nuorempana vahtaa ja Nasse vanhempana johtajana turvaa selustan. Oheinen kuva kertoo kiistattomasti miten homma toimii. Siinä on toimiva työnjako jossa kumpikin on omalla vahvuusalueellaan.

Poikien yhteispeli sujuu nykyisin ilman suurempia kiistoja ja rähäköitä. Meiltä ihmisiltä se vaatii tiettyjä rutiineja, tarkkuutta ja johdonmukaisuutta päivittäin. Nasse kulkee ovesta ensin, Peetu syö eri huoneessa ja luita syödään eri tiloissa. 

Yhteispelillä se sujuu. Niinkuin moni muukin asia jossa osapuolia on enemmän kuin yksi. 

Ja voi hoki sentään mitä yhteispelin ilotulitusta kaukalosta tarjottiin! Pappa ja Poika pelasivat niin nättiä tiimityötä eikä muidenkaan Leijonien esityksiä tarvinnut hävetä. On joukkueita ja on yksilöitä. Se, miten joukosta yksilöitä tehdään yhteensopiva joukkue, on suomalaisten hokivalmentajien vahvuus. Ja venäläisille mahdottomuus. 1-3, kiitos. Arvostan.

Tälle illalle ei ole kummempia suunnitelmia. Vedetään vähän henkeä ja valmistaudutaan huomiseen. Aamuherätys on varhain ja päivästä tulee pitkä, sillä on se torstai jolloin Perilliset kuskataan ratsastustunnille eteläiseen naapurikaupunkiin. Joutohetkiä ei juurikaan tarjoudu. Aion kuitenkin livistää iltapäivällä toviksi kuntoiluparatiisiini Siskolikan kanssa. Jumpataan vähän käsiä ja olkapäitä, sitä iänikuista pulkannarujen turvottamista.

Siskolikka lupaili pientä blinitarjoilua Äitikullan residenssissä, tokkopa kuitenkaan voiton kunniaksi vodkasnapsitarjoilua. Jätetään vodka niille jotka sitä tänään kittaavat suureen suruunsa. Meillä on pienet juhlat ja näin on aivan hyvä.

Mukavaa keskiviikkoillan jatkoa, missä lienetkin!

Sir!




maanantai 17. helmikuuta 2014

Piuhat kiinni


Uusi viikko on polkaistu käyntiin.
Kirjaimellisesti polkaisin, olin jo puoli yhdeksältä potkimassa kuntosalin crosstraineria lämmittelyn merkeissä. Sitä ennen oli toki hoidettu Torpan aamurituaalit, ruokittu koirat ja kissat, hevoset ulkoistettu ja Perilliset hoputettu kouluun. Iso-J kurvasi taipaleelle heti kuuden maissa ja on jo kaukana.

Ja kotiintultua oli pakko ottaa tuima tuijotus kameraan, kaapeleihin, käyttöohjeisiin ja asennuslevyihin. Sain kuin sainkin systeemit kukkumaan ja nyt siirrän kuvia hieman takaperoisesti piuhan avulla. En nimittäin lähde nyt ostamaan korttisovitinta ja uutta, siihen sopivaa korttia. Tässä kuussa verottajalle täytyi maksaa niin paljon, että jokaikinen ropo ja killinki pitää miettiä tarkkaan.

Tässä kuva 'työmaalta', huomatkaa etenkin tuolla tähtipeiton liepeillä kuorsaava teknisen neuvonantajan asento, ei näytä olevan minkäänlaista probleemaa hänellä. Minulla sen sijaan oli… mutta sisulla, kiukulla, lapsenuskolla ja hillittömän hyvällä tuurilla sain kuin sainkin kameran kortilla olleet kuvat siirtymään läppärille. Se, että ne tallentuivat ihan älyttömään kansioon, on loppujen lopuksi pikkuinen murhe, saanhan minä ne sieltä tongittua.

Tekninen tuki sen sijaan päästeli melkoisia taistelukaasuja joten jouduin häätämään hänet kokonaan muille mestoille.


Ilahduin onnistumisestani niin paljon, että otin pierunhajuisen teknisen neuvonantajan, Peetun ja kameran mukaani ja lähdimme joukolla viemään hevosille päiväheiniä. Pari kuvaakin sain napattua  maitomaisen utuisesta helmikuun päivästä. Ei helmeile muu kuin lumenkolaajalla tippa otsalla.

Kanalassa piti myös poiketa kuvaamassa, lupasin silkkikanojen Olgan ja TiuTiun kotipesään kuvia. Vanha silkkikana Hattarapää on ominut TiuTiun omakseen ja koska se haudontahommakin meni puihin, TiuTiu saa nyt mammakanan jakamattoman huomion. Olga hengailee mukana. Vanha silkkikukko Gaddafi taitaa olla elämänsä ehtoossa, nukkuu ja nuokkuu, vähän tepastelee ja sitten taas ottaa nokoset. Eräänä aamuna se ei sitten enää herää, olkoon sitten niin.

Uusi silkkikukko on jo tiedossa ja on kuulema uuttera poika polkemaan. Ehkä meillä uuden kukon myötä on jotain haudottavaakin ja keväämmällä tipuja. Mutta eläköön Gaddafi elämänsä rauhassa, ei päädy pölkylle kun ei näytä olevan vaivainen tai kivulloinen.


On kyllä myönnettävä, että tuo TiuTiu ei ole mikään kedon kaunein kukkanen tuossa kehitysvaiheessa. Mutta jospa se siitä, jos ei ihan joutseneksi niin ainakin tunnistettavaksi silkkikanaksi muuntuisi.

Nyt on muunnuttava itsekin päivän agendassa eteenpäin. Läppäri vaatii kiireellistä elvytyshoitoa laturinpiuhan kautta ja kello kiidättää eteenpäin. Illalla on ajettava vielä kerran kaupunkiin, vanhempainillassa puhutaan tulevasta leirikoulusta, ilmeisesti se on jossain maailmalla. Ja sellaiset ulkomaanreissut vaativat vanhemmiltakin osallistumista. Mitään muuta en uskalla luvata, mutta pari kakkua voin myyjäisiin tehdä jos niin tarvitaan.

Kyllä tästä vielä ihan hyvä viikko tulee kunhan päästään vauhtiin. Mukavaa maanantaita, missä lienetkin!

Kiitos, Sarika!



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Leijun

Eilisen lauantain jälkeen leijun edelleen pienessä euforiassa.
Oli se Grit Challenge ja kyllä, minä kävelin omin jaloin salista ulos.
En tosin enää koskaan palaa ennalleni, oli niin täräyttävä kokemus.

Kaikki mahdolliset fyysisen ja henkisen jaksamisen rajat ylittyivät, mutta palkintofiilis kulkee mukanani aina.

Ei asiasta enempää, tänään on ollut puhtaasti lepopäivä. Pikkuisen aion oikoa koipiani kävelyllä.

Siskolikka ajoi tovi sitten pihaan hiihtoloman merkeissä ja saanen sekä lenkki, että saliseuraa useampana päivänä.

Ai niin, flunssakin jäi sinne jumppasaliin. Siinä rytkytyksessä irtosi kurkusta kröhät ja töhnät, pari urhoa kävi heittämässä pitkät syljet roskikseen, minä tyydyin vain räkimään putkistoani puhtaaksi.

Täällä leijuu myös lunta. Koko pitkän päivän on satanut uutta lunta, liki kymmenen senttiä tähän mennessä eikä taukoa sateelle näy. Eihän sitä lunta vielä ole viidesosaa normaalimäärästä mutta en minä enää tässä vaiheessa kaipaa sitä lisääkään.

Hevoset pääsivät naapurin Minnan ja Nuorimmaisen toimesta pitkälle peltolenkille, taas on uusia maisemia katsottu ja maailmankuvaa avarrettu.

Koska hevoset eivät ole kengässä, eikä hokkipitoa ole, ei noille auralla kiillotetuille teille ole mitään asiaa, pitää siis rämpiä hangessa ja samoilla metsiköissä. Sehän on kunnon jumppaa se, molemmille.

Eilen minä (jälkieuforiassa) käytin tamman maastolenkillä, Nuorimmainen kipsutteli Sörsselsonilla perässä. Mahdottoman hauskaa oli sekä meillä että hevosilla.

Eilisen ilonaiheisiin kuului myös ystävien visiitti Torpalla, kiireetön saunareissu ja pitkä puhelu Jypinkylään, Islannin reissu lähestyy ja pukukoodi aiheuttaa jo pientä painetta. Ulkoilukamppeita kyllä on mutta ne iltatilaisuuksien asut aiheuttavat pikkuisen tuskaa. Toivottavasti Nempan kunnioitusta herättävästä vaatekaapistosta löytyy jotain sopivaa päällepantavaa, Matkahuolto toimitaa lähetyksen ja Äitikulta ehtii tekemään pieniä räätälinpistoja jos tarvitsee muokata jotain.

Kamera ja tietokone eivät vieläkään keskustele… on siis otettava käyttöohje käteen ja ryhdyttävä asentelemaan erinäisiä ohjelmia.

Uusi viikko hyökyy päälle, kalenterissa on paljon tekemistä ja sehän tietää myös ajamista. Iso-J starttaa aamulla savonmualle ja me jäämme pyörimään tänne lähikulmille.

Leppoisaa pyhäillan jatkoa, missä lienetkin.