perjantai 7. helmikuuta 2014

TGIF

Talvella 2013

Thanks God it´s Friday… Ihan jonninjoutavaa puuroa koko viikko. Tämän Ärsytys Maximuksen sitä saa kun joutuu himmailemaan kotosalla toipilas -statuksella.
Tämän viikonlopun vielä hillitsen, mutta heti maanantaista alkaa liikunnallisen elämänrytmin liepeestä kiinniroikkuminen.

Monen viikon takapakkia ei hetkessä juosta kiinni, joten pitää nyt ihan maltilla yrittää, ettei itseään enempää särje.

Hetihän sen kropassaan tietää ja tuntee kun on joutilaana. Selkää jomottaa, niskat on jumissa ja mielentila, noh, jääköön sanomatta kun on lapsiakin lukijoina. Tiedätte kyllä, ettei mieli mettä keitä.
Otin tänään tästä sairastamisjaksosta viimeiset irti, vetäisin muutaman suklaakeksin, kaikki kahdeksan jotka paketissa oli. Hyviä olivat ja omatunto kirkui kauhuissaan. Oikein tässä vetäistään itseinho tappiin ja siitä sitten paluu takaisin kurinalaiseen arkeen.

Eipä sillä, on minun kurinalainen arkeni ennenkin sallinut suklaakeksin tai lakupalan jos siltä on tuntunut. Eihän se kunto romahda yhdestä keksistä tai kahdestakaan. Mutta ei niitä koko pakettia tarvitse kietaista käkättimeen. Ainakaan usein.

Veljekset Hulluudessa mässäilevät myös, niilläkin on ilmiselvä bulkkausvaihe päällä. Ostin eilen jätkien suursuosikkia, kuivattua kuoretta (jotain pientä kalaa) ja nyt sitä vedetään niin, että rouske kuuluu. Toki pari kalaa pitää vielä varmuuden vuoksi 'tappaa' uudelleen eli kalanpäitä löytyy myös sieltä missä niitä ei kuuluisi olla.

Sain kuin sainkin kameran muistikortin kaikki 802 kuvaa perkattua ja lajiteltua. Toivottavasti tallensin edes jotain.
Nyt on kortti tyhjä ja tilava, pitäisi riittää yhden Islannin reissun tarpeisiin.

Joku minulle vinkkasi, että pitäisi ostaa kameraan sovitin johon menisi normaali pikkukortti, nythän siinä on sellainen juuttaan iso kortti. Toisaalta, uusi muistikortti maksaa n. 80 € ja sovitin n. 50 € plus uusi pikkukortti n. 30 € joten se säästö on minun matematiikallani kohtuullisen pieni. Eli olematon. Pääasia, että kortti on nopea eikä hyydy sarjatulellakaan kuvattaessa.

Entäs hyöty? Pikkukortti tai iso kortti, pääasia kai se on, että kuvat saa talteen. Hittoako siinä hifistelemään.

Ilahduin suunnattomasti kun ihastelin uusimmassa Kamera -lehdessä ollutta henkilöjuttua Juha Metsosta. Hän lausui näin: minua eivät kiinnosta kameramerkit, eivät pätkääkään. Minua kiinnostaa, mitä etsimen läpi näkyy….. On ihan turha soitella minulle, että mikä kamera sinulla on ollut käytössä, mikä suljinaika, aukko tai ISO-luku. Ei voisi vähempää kiinnostaa. 

Ah, tuossa on kuvaaja minun makuuni.  Ja ne kuvat, voi pojat mitä kuvia!

Ja taas ajatus karkasi. Koska on perjantai, aion loikkia juuri näillä näppäimillä petiin. Aamulla nakkaan hevoset pihalle ja painelen takaisin petiin jos siltä tuntuu. Ja uskon, että tuntuu. Viikonlopun ohjelma näyttäisi olevan ilahduttavasti 'ei mitään'. Se on parhautta. Aion käydä parilla kävelylenkillä, juoksuaskeleita tuskin otan, ne suklaakeksit painavat kuin synti eikä jalka nouse, ei taatusti. Enkä ole varma jaksanko yrittää. Ensi viikolla sitten.

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!





torstai 6. helmikuuta 2014

Kuorma ja muuta keikkaa


Tällä viikolla pihassa on pyörähtänyt isompaa ja pienempää kuormaa ja huomenissa tulee vielä heinääkin pari isoa rullaa. Olisi tuommoinen hiabbi kyllä kätsä… tuosta noin heilahtaa 500 kg kuivikepellettiä maahan lavalle ja siitä lava pumppukärryllä tallivarastoon.

Edellinen kuski ajeli auton mäkeä alas, tallin parioville asti ja siitä hiabilla suoraan nyytti omalle lavapaikalleen varastoon. Tämä kuski oli nöösipoika ja vasta opetteli hommia. No hyvin osasi, kiitos siitä.

Heidi toimittanee lähiaikoina lammasta palana ja jauhettuna, tilauksenkin sain sitten jätettyä. Ensimmäistä kertaa minä lampaan ruhoja ostelen joten kiitos Heidille kärsivällisestä opastamisesta. Täytyy syödä pakastimien anteja vähemmäksi jotta mahtuu herkut ja fileet kylmään. Toinen lihalasti pitää hakea ihan lähiaikoina sieltä Lihataivaasta, pulskaa kananrintaa ja kunnollista naudan jauhista. Kenties pari biffiäkin.

Keikkaa, ajosellaista on tänään ollut aamusta alkaen. Aika hyvin sompailtu, kun ihan lähialueajolla onnistuin lasettelemaan mittariin yli 200 km. Perillisten ratsastustunti eteläisessä lähinaapurikaupungissa hoitui sekin ja kaikki osapuolet olivat ilmeisen tyytyväisiä. Opettajallakin näyttää vielä tukka olevan päässä eli ei ole sitä turhautuksesta repinyt irti. Perilliset tykkäävät kuin se kuuluisa hullu siitä vielä kuuluisammasta puurosta.

Iso-J isompana kurvaili laajemmalla alueella tehden tuplakilometrit. Yhtään ei käy kateeksi. Sen verran puuduttavaa tuo kantatie 6:n eestaas höylääminen on.

Päivän sää oli kohtuullinen -5° ja pikkuisen tuulta. Mitään ei satanut, eli lumipeite on edelleen noin kymmenessä sentissä. Sangen maltillista talvea tämmöinen.

Appi oli onnellisesti ja hyvässä järjestyksessä rantautunut Hispaaniaan ja tallustellut junalta talolle, mukava koipienoikomislenkki lennon päälle. Kieltämättä pikkuisen aikaa ajatus viivähti lämpimämmän ilmanalan seutuvilla.

Kun ei ole tämän enempää uutisoitavaa niin sehän taitaa olla merkki siitä, että tavallinen, tasainen arki on palannut elämääni. Kävin verenimijällä eilen, CRP on nyt 5 eli täysin normaali. Olen siis terve. Ja sehän meinaa sitä, että voin aloittaa maltilliset salitreenit. En ehkä huomenna, mutta viikonloppuna kuitenkin käyn vähän ottamassa tuntumaa.

Aamiaista armaalle
Se täytyy kyllä julkisesti tunnustaa, että Iso-J on tämän (toivottavasti päättyneen) sairausputkeni aikana osoittautunut mitä mainioimmaksi tallimestariksi. Talli on ollut järisyttävän siisti ja puhdas, hevoset ulkona ajoissa (ennen aikojaan, kesken aamu-unien) ja muutenkin hoidettu paremmin kuin hyvin.
En itse pystyisi parempaan. Töttistammallakin on ollut otsatukka niin suittuna ja siistinä, että nykyinen suttublondimoodi näyttää nololta. Pitää kai letittää aamuisin.

Kiitos Iso-J!

Ja kanalassa haudotaan, kahden kanan voimin.

Mukavaa perjantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs:
ne ovat sitten olympialaiset kisatkin käynnissä. Pätkääkään ei muu kiinnosta kuin hoki. Ja Snowcrossi. Tämän päiväisten suoritusten mukaan ränneistä ja kouruista ne suurimmat hohtohetket irtoavat, hyvähyvä.

Tuota Snowcrossia (ja Skicrossia) kannattaa katsoa ihan vaan jännityksen takia. On meinaan huiman näköistä kun neljä, jopa kuusi tyyppiä painattaa samaan aikaan samassa rännissä suksilla tai laudoilla alas ja toki huitaisevat muutamat hypyt ja temput siinä lasketellessaan. Ihan tosi siistiä. Kokeilisin jos olisin nuorempi ja ketterämpi. Ihan varmasti! Mutta koska täti, treenaan persausta ja muita lihasryhmiä turvallisesti kuntosalin miellyttävässä ilmanalassa, omassa pikku musiikkikuplassani.







tiistai 4. helmikuuta 2014

Hevonkusimunat


Ei tullut meille silkkitipuja, ei ainakaan vielä.
Hattarapään uuttera ja perusteellinen haudonta tuotti viisi tuhatvuotiseksi munaksikin luonnehdittavaa tummanpuhuvaa munaa, ei tipuja eikä pikkujalkojen piiperrystä. TiuTiu saa mellastaa pikkuväen osaston juniorina vielä hyvän tovin.

Vanha kunnon silkkikukkomme, Gaddafi taitaa olla hommansa hoitanut. Mutta ei silti saa mennä, kyllä meille yksi joutomies mahtuu. Olkoon niin kauan kuin henki kulkee, otetaan sitten jostain tuore kukko ja odotellaan Olgan ja TiuTiun hautomisvietin syttymistä.

Pikkuisen googlettelin tuhatvuotisia munia ja niitä ilmeisen osuvasti nimitetään myös otsikon mukaisesti hevonkusimuniksi. Haju on juuri niin hirveä kuin kuvitella saattaa. Eilen keräsin munaset pois ja aiheutin pikkuisen heltantutinaa Hattarapääparalle. Poopotti aikansa ja unohti sitten kun hoksasi kaurakipon. Siinä meillä varsinainen kanaemo.

Sehän oli sama Hattarapää joka toissakesänä hautoi tarmokkaasti ja alta löytyi tipun sijaan kivi.
Ei ole penaalin terävin kynä meidän Hattarapäämme, ei ollenkaan.


Tänään isojen kanojen osastolta löytyi taas yksi vanhan liiton tehotyttö hengettömänä. Osaisin jo odotella, muninta on loppunut aikaa sitten ja vielä niitä viisi taitaa kanalassa pyöriä. Yleensä henki lähtee luonnostaan kun muninta loppuu. Vainaita saa kiikuttaa ketunpolulle ennen kesää vielä useampaan kertaan.

Iso-J kiikutti samassa kuormassa kanasen kanssa luonnon kiertokulkuun Hattaran hautomat munat. Ja yksi muna posahti atomeiksi kuljetuksen aikana. Käry oli ollut silmiäkirveltävän mätäinen.
On todella kiinalainen juttu millä niistä saadaan aikaan suuri kulinaristinen makuelämys. Noh, kiinalaista viisautta olen tottunut ihmettelemään monessa muussakin asiassa enkä tohdi tätäkään asiaa enempää arvostella. Kun en tarkemmin asiaa tiedä.

Pahalta haisee ja maistamatta jää.

Isojen puolella on enemmän tiputoiveita. Siellä on nyt yksi kiuruveteläistyttö lyyhistynyt pesään hyvin pontevan näköisenä, meinaa istua seuraavat kolme viikkoa. Alta löytyi tänään 5 munaa, seassa yksi valkoisen kanan muna ja loput näyttivät olevan pikavilkaisulla maatiaisen munia. Koska meillä on vetreä savolaiskukko isäntänä, toiveet omista puhdasrotuisista tipuloista ovat tämän haudonnan suhteen korkealla.

Huomenna pitää merkata valitut munat ja jossain vaiheessa tiirata niitä magliten valon avulla, pitäisi näkyä alkio jos on hedelmöittynyt muna.

Pientä jännää siis kanalassakin. Toivoa sopii, etteivät kaikki kiuruveteläisnuorikot ryhdy yhtä aikaa haudontapuuhiin, tässä olisi munukoillekin tarvista. Minä kun taidan olla niin hellämielinen, etten tohdi toisten pesänrakennuspuuhia ja mammavaistoja ryhtyä estelemään. Kana on luotu munimaan. Ja hautomaan.

Jossain vaiheessa on kuitenkin syytä kovettaa luontonsa ja yksinkertaisesti kerätä munaset pois kanojen alta. Eihän niitä tipuja ylenmäärin tarvita ja kukkopoikien poislaitto on aina niin häijyä puuhaa.

Muilta osin päivä oli tavallinen tiistai.
Tuntuu niin kummalliselta kun lämpöasteita on +2° ja vasta oli pakkanen, oikein kunnon pakkanen. Onneksi lumi ei näytä heti sulavan pois, eihän sitä kuraa ja rapaa kestäisi millään.

Ei tämmöisessä talvessa ole kyllä mitään järkeä. Olkoon seuraava taas kunnon talvi, lumineen ja pakkasineen. Tämä eurooppalainen versio on jotenkin niin laimea ja mitäänsanomaton.

Sairauslomat on nyt näiltä osin istuttu ja vähitellen saisi palailla arkirutiineihin. Hissukseen olen vielä ottanut, isoimmat kantohommat hoitaa Iso-J edelleen, en viitsi rassata keuhko-osastoani turhaan. Antibioottikuuri loppui ja nyt vähän jännätään palautuuko vastustuskyky ennalleen vai vieläkö kohtalolla on joku moukari valmiina meikäläisen vähäistä ilmestystä varten.

Ei olisi väliksi. Näin on aivan hyvä.

Keskiviikkoa kohti, missä lienetkin.
Jos olet maistanut otsikon herkkua, jaa toki kokemuksesi kanssani. Olisi mielenkiintoista tietää millaista se on.










sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Puupää


Älkääs nyt huolestuko, en ole melkein perinteiseksi muodostuneella sunnuntaivisiitilläni paikallisessa sairaanhoitopalvelujen keskittymässä. Ihan kotosalla ja ihmeen käypäisessä kunnossakin.

Eilisen päivitykset jäivät tekemättä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että en saanut sen vertaa läppärin syrjästä kiinni, että olisin päiväkirjamerkinnän tehnyt. Koska Perilliset…

Aamulla olin Iso-J:n aputyttönä tallissa, sain ihan itse loimittaa ponistimet ja taluttaakin Töttiksen pihalle. Sieltä luikahdinkin tunniksi takaisin vällyihin, se on nimittäin vähintään tunnin huili lääkkeiden otosta joka tarvitaan elpymiseen, tuhteja troppeja kun ovat. Pää on ihan purua ja pölyä, poikkeuksellisen tiiviisti pakattuna ja kuivana.

Yleensähän minulla tuppaa korvien välys olemaan joko homeessa tai umpijäässä. Tai ainakin hölskyy.
Siinä mielessä mielenkiintoisia nämä kemialliset ihmiskokeet joissa ihan itse voin todeta eri antibioottien ja särkylääkkeiden hassunhauskat yhdistelmät ja niiden vaikutukset.

Reilun tunnin huilin jälkeen (nukuin kuin possu) muuntauduin kaupunkikelpoiseksi ja karautin ihmisten ilmoille. Oli mukava tavata kuntoryhmän tiimiläiset ja kuulla muiden kuulumisia. Omat kuulumiseni kuittasin, että kaksi hienoa juttua on odotettavissa, Islannin reissu ja huhtikuussa se huoltohomma.

Pikkuisen kaihoten kuikuilin salin vempeleitä ja vitkastelin lähtöni kanssa. Olisi niin kovasti tehnyt mieli jäädä… ja edes vähän puristella levytankoa. Ei, minä kovetin mieleni.

Ensi viikolla aloitan, varovasti!


Edellisessä postauksessa taisin mainostaa niitä fine dining -yritelmiäni. Kuvankin lupasin. Ja kuten kuvasta näkyy, eipä ole maailma minussa food stylisistiä menettänyt. Hyviä ne kuitenkin olivat ja ilmeisen rujosta ulkomuodostaan huolimatta (tai juuri siitä johtuen) ne katosivat pöydästä salamana.

Esikoisen taiteilemasta kakkukääryleestä ei kuvia sittenkään otettu, stupid me!

Tänään on ollut rauhallinen villasukkapäivä. Hevoset pääsivät hankihumpille, minä tosin pakenin yrjövadin kanssa yläkerran pimeyteen lepyttelemään ohimoja kolkuttelevaa migreeniä. Mistähän sekin ärtyi? Onneksi ei iskenyt päälle vaan sain lääkkeen pidettyä sisälläni niin kauan, että se ehti vaikuttaa.

Sen mitä toivuttuani ikkunasta katselin, oli komeaa katsottavaa. Sörsselsson askelsi niin upeasti ja reippaasti, että olin kerrankin mykistynyt. Oli kuulema pikkuisen turhan paljon nojannut kuolaimeen, mutta vauhti pysyi aisoissa ja Nuorimmainen kyydissä. Siinä vaiheessa kun maakellarin takaa pomppivan kypärän pomppu muuttui rullaavaksi, tiesin heti askellajin vaihtuneen laukaksi. Ja kyllä, Poni Sörsselsson laukkasi, Nuorimmaisen hymy valaisi naapuripitäjänkin.

Lumi pöllysi ja Dynaaminen Duomme humputteli iloissaan. Töttis kävi tallustelemassa pelloilla, välillä etelässä välillä pohjoisen puolella. On ihan huippumahtavaa, että naapurimme on yhtä innoissaan hevosteluista kuin hevosetkin ja Töttis tykkää talsia kiireettömässä tahdissa. Näytti siltä, että molemmilla oli rentouttavaa.



Ja tämänkin muistin. Kuva ei ole aiemmin julkaistua kummempi mutta tämä linkki vie teosten alkulähteille.

Pikaisella selauksella löysin yhden teoksen 'vanha tamma hunningolla' ja se puhutteli. Kuin myös pari muutakin teosta. Yllättäen monen kuvan edessä joku tietty ihminen nousi mieleeni. Joten nyt taitavat merkkipäivälahjat olla hankkimista vaille valmiita.
Kiitos vielä kerran Jukka & Katariina käynnistänne ja muistamisesta.

Alkava viikko tuo mukanaan leudommat kelit ja tämän hetkisen tiedon mukaan vain maltillisesti lumisateita. Kalenteri näyttää vielä mukavan tyhjältä, toki otan nyt toivuttuani Perillisten kuljetukset vastuulleni. Torstaina olisi taas ratsastustunti Keski-Karjalan kunnailla.

Lauantaina muuten satoi ihan vimmatusti, kaupungista ajelin kotiin jonon jatkona huimaa 60 km/h ja yritin nähdä valkoisen muurin takaa edellä ajelelevien takavaloja sekä lukea muiden tielläkulkijoiden ajatuksia. Mitähän sekin pönttö meinasi kun moottoritien päättymismerkkien jälkeen päätti lähteä sokkona ohituskaistalle kuittailemaan meitä jonossa ajavia? Onneksi moni älysi hiljentää vauhtia vielä entisestään ja se pösilökin pääsi ilman kolhuja takaisin jonoon, siellä kun oli vastaantulijoita ihan samanlainen jono.

Pari kertaa sain minäkin painaa jarrut pohjaan ja toivoa, että pito löytyy ennenkuin kolahtaa. Onneksi löytyi.

Monta peltikolaria ja tieltäsuistumista oli kuitenkin päivän aikana tapahtunut mutta onneksi vahingot rajoittuivat lähinnä peltiin ja muovipuskureihin.

Tälle illalle ei tämän kummempia. Lötkyilen edelleen puupäänä tuvan soffalla ja yritän vajuttaa luettavien lehtien pinoa matalammaksi.

Huomisesta se sitten lähtee, arkinen tallustus kohti kevättä.

Mukavaa illanjatkoa ja viikon alkua, missä lienetkin!


PeeÄäs:
Ihminen ei ikinä opi. Niin monta kertaa kun olen jo tähän saakka raportoinut chilin kirvellyttävistä vaikutuksista, kaipaan näemmä kuitenkin vielä lisäoppia. Käsiä ei voi pestä kylliksi tarkoin, olisi syytä käyttää hanskoja noita kotikasvatettuja pippureita käsitellessä. Nytkin vasen silmä punoittaa ja kirveltää. Ja minä vain äkkiä hipaisin...