perjantai 31. tammikuuta 2014

Puuhevosen vuosi 2014


Hevosen vuosi 2014

Vihreän Puu-Hevosen vuosi alkaa 31. tammikuuta 2014. Puu on elementtinä kiinalaisessa astrologiassa lämmin, antelias ja yhteistyöhaluinen - tämä kertookin elämäniloisesta laajenemishalujen vuodesta, jota onnelliset sattumat värittävät. Vuosi 2014 on siis oiva vuosi matkusteluun ja yhteisöllisiin tapahtumiin. Puu-Hevosen vuosi palkitsee myös rehelliset mielipiteet, kärsivällisyyden ja kurinalaisen ajattelun, on aika tehdä nopeitakin muutoksia ja tavoitella omia päämääriä uusiin, hyödyllisiin tilaisuuksiin tarttuen. Vuosi saattaa tuoda eteen monia risteyksiä, jolloin rohkeus, joustavuus sekä omintakeiset ideat ovat työkaluja tulevaisuudessakin kestäviin ratkaisuihin. Hevonen rakastaa myös vapautta, joten nyt jos koskaan kannattaa palata luontoon, nauttia ehkä vaihtoehtoisista elämäntavoista ja niiden tuomista seikkailuista! Kiinalaisen astrologian mukaan Hevosen vuosi päättyy 18. helmikuuta 2015 muuttuen siten 19. helmikuuta 2015 Vuohen vuodeksi.
Sitä minä vaan itse Tulihevosena jäin miettimään, jotta kannattaako tässä vetää torkkupeitto korville ja ajastaa seuraava herätys vuoden 2015 alkuviikoille?? Meinaan ei taida enää kroppa kestää tulen ja puun taistoa, tietäähän sitä tollompikin miten siinä käy.
Hieno teos, huonosti kuvattuna

Esikoisen kummisetä ihanan vaimonsa kanssa tuli visiitille Perä-Kurjalaan ja karauttivat ensimmäiseksi Torpalle kummityttöään juhlimaan. Lahjakääreestä paljastui huiman hieno ja koskettavan kaunis teos. Kuva on todella ankeaa puhelinkameralaatua (ihan kuin minun kameraversioni kummempia olisivat) eikä todellakaan tee oikeutta itse taululle. Yritän huomenna paremmassa valossa ottaa paremman kuvan. Yritän.

Esikoinen värkkäsi eilen Äitikullan kanssa piiiiitkän kääretortun ja täyttivät sen oman maan mansikoilla yöksi mehustumaan. Tänään Teini Ihan Itse vatkasi ja pursotti jäätävän nätit kermakoristeet ja taiteili muut hilppeet teoksen päälle. Vain pikkuinen 5 cm:n pätkä jäi syömättä, huitaistiin käkättimiin ihan yhdellä kahvituksella. Oli siis hyvää. Erittäin hyvää.

Minä väkersin karjalaiset fine dining -suolapalat *tyrsk* jotka ihme kyllä ulkonäöstään huolimatta upposivat juhlaseurueeseen kuin … no ne hohtimet sinne kaivoon. Meillä on ollut käsittääkseni kaikilla Esikoisen synttäreillä (14 kpl) erilaisia versioita Väinämöisen palttoonnapeista ja niiden täytteistä. Tänään tarjolla oli Väinämöinen meets Mediterranean -versio (serranokinkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja, piparjuurituorejuustoa ja parmeasanlastuja) sekä Väinämöinen feat. Lax -versio jossa ennalta-arvattavasti valkosipulituorejuustoa, kylmäsavulohta, limeä, yrttejä ja kurkkuhunnutus.

Lisäksi Mummon pullaa. Ja kahvia. Autolla kun olivat niin ei paukkukorkkijuomilla läträtty. Jätettiin kesään ja lomaan.


Mitä kahviin tulee, uusi suosikkini on Löfbergs Lila. Jukoliste siinä on kahvin maku nätisti kohdallaan, perusjuhlamokka on ihan pahvia sen rinnalla. Joka joulu löydän takuuvarmasti yhdestä joulukorista Löfbergs Lila -kahvipaketin ja aina ilahdun yhtä paljon. Kyllä siskolikka tietää.


Niin paljon en ole jaksanut vaivaa nähdä, että olisin selvittänyt mistä sitä saa ostaa, varmaan Siwasta. Mutta minä tykkään ihan hullun paljon sen mausta. Tammikuu on minulle hyvänmakuisen suodatinkahvin kuukausi. Herkutella jos tahdon, pöräytän mutteripannulla Lavazzat.



12.02.2012
Päivä muistutti ihmeen paljon muiltakin osin tavallista perjantaita. Kyyditsin aamulla Nuorimmaisen kouluun, edellisestä viisastuneena otin lääkkeet vasta autoilun jälkeen. Ja kaaduin takaisin sänkyyn pariksi tunniksi. Ihmeen hyvin jaksoin kuitenkin jolkotella jalkeilla, tuvassa lähinnä pyörin mutta kuitenkin. Eikä rinnassakaan poltellut enää niin pahasti. Vatsa alkaa hajota antibioottien runtelemana, täytyy huomenna piipahtaa hakemassa rohtokaupasta helpotusta, Titan ohjeet muistilapulla.

Heinäkuormakin notkui pihaan ja nyt on taas hyvät heinät. Hevoset saivat heti maistiaispaalin syynättäväkseen ja näytti kelpaavan.


Näkyy olevan jokavuotinen riesa kun kuivaheinän kanssa pelaa, että tammikuussa alkaa olla huttua ja suttua yhden jos toisen isännän tarjonta. Nyt tuli hyvää tavaraa. 


Päivä oli aurinkoinen ja kylmä, rapsakka -23° kirpeän tuulen säestämänä piti huolen siitä, että tyydyin ihan sovulla ihailemaan kaunista ja kirkasta päivää Torpan ikkunoiden lämpimämmältä puolen.


Ihan mukava tammikuinen perjantai. Alkavaa kiinalaista uutta vuotta sen ihmeemmin juhlimatta siirryn petiin. 

Aamulla piipahdan ihan itse ajaen kaupungilla, meillä on salilla tiimitapaaminen johon osallistun tälläkin kertaa siviilit päällä. Treenikassinkin jätän kotiin. En minä lähe, en. Vielä on lääkekuuria puolet jäljellä joten ihan turha lähteä kikkailemaan. Omaan leukaanhan se semmoinen kikkailu aina osuu.

Mukavaa illanjatkoa ja viikonlopun alkua, missä lienetkin. 



Tällä asenteella Puuhevosen vuoteen...

PeeÄäs: minä oikeasti yritin säätää fonttia ja sen kokoa … tuossa näkyy olevan viisi välilehteä auki eikä yhdelläkään ole oikea fontti eikä sen koko :(






torstai 30. tammikuuta 2014

Valoon, aurinkoon!


Tänään se koitti. Tilaisuus livistää Torpasta ulos.
Iso-J nukahti ansaituille päivänokosilleen ja minä hiippailin kameran kanssa ulos. Vedin varovasti henkäyksen (keuhkot vain puolilleen) raikasta pakkasilmaa, pienhiukkasista viis veisaten.
Tuoksui raikkaalta, tuoksui talvelta.

Paras juttu oli kuitenkin kullanpunainen pallukka etelän suunnalla. Siristelin silmiäni kuin se kuuluisa murmeli joka joutuu ennustamaan talven päättymistä. Parin päivän päästä Groundhog Day'n merkeissä hätistellään murmelit pesästä ja katsotaan näkyykö varjoa.

Meidän pieneläimistämme Nasse muistuttaa eniten murmelia, joten heristelen pierunhajuista koiraa kohti taivasta, ihan vaan koemielessä. Raportoin tuloksista 2.2., virallisena Murmelipäivänä.

No niin. Tänään paistoi aurinko ja sehän meinaa henkeäsalpaavan kirkasta valoa. Yritin jahdata komeita varjoja mutta enhän minä niitä enää muistanut kun sokaistuin valosta.

Ihana valo! Talven valo! Kevään tuoja!

Hiippailin salaa lampolan ylisille etsimään styroxia ja jätskikippoja, tiedän niitä jossain siellä olevan.
Iso-J on kuitenkin niin tarmokas varastoija, että pakkaa kaiken vähän turhankin säntillisesti. Niinpä kertakaikkiaan löytänyt styroxiosastoamme. Enkä jäätelökippo-osastoa. Molempien tiedän olevan olemassa.

Illalla laitan chilinsiemenet uimakouluun ja jään tuijottelemaan jäätelökupissa killuvaa styroxinpalaa ja pieniä litteitä siemeniä seuraavaksi viikoksi.

Jotainhan sitä pitää olla jännättävää joutavallakin.

Jännää on muutenkin luvassa.
Taisin lupautua erään ystäväni henkiseksi huoltajaksi hänen keväisiin kisoihinsa. Lajia en nyt mainitse enkä vielä tarkempaa ajankohtaakaan, niistä sitten tuonnempana.

Se on tavallaan vastapalvelus ystävälle. Hän oli apunani vapisemassa niissä muutamissa ratsastuskisoissa joissa yritin suorittaa harmonista yhteisliikehdintää Hilpeän Harmaan kanssa pakollisten kuvioiden ajan. Useimmiten tulos oli hylätty väärinratsastuksen vuoksi tai sitten pisteet aivan ala-arvoiset kuskin jännittämisen vuoksi.

Sittemmin opin, että vahvuuteni ovat jossain muualla, kuin hevosen selässä ratsastuskisojen aidatulla areenalla. Ja olen erittäin otettu, kun minua pyydettiin henkiseksi tueksi tuleviin kisoihin. Menen. Jos pysyn terveenä.

Uskoisin kyllä, että kunhan tästä nyt tokenen ja käyn elpymässä saagojen saaren rikinkatkuisissa maisemissa, olen valmiina vaikka mihin. Ja ehkä omakin fysiikka ehtii toipua pikkuisen.


Tammikuu alkaa vedellä viimeisiään. Lunta on maassa hädintuskin reinotohvelin varren verran ja pakkasta parinkympin kahtapuolta, välillä enemmän, välillä vähemmän. Voiko tuon enää savolaisimmin sanoa? Tämmöinen outo pikkutalvi.

Iso-J poikkesi maamiesten tietotoimistossa ja sai tiirata jotain supertarkkaa sääennusteohjelmaa, amerikkalaisten pelit ja vehkeet ovat aina niin reteät. Niiden mukaan kohta puoliin alkava lumisade jatkuu maassamme lähes tauotta koko helmikuun ajan. Eihän nyt ole karkausvuosi? Mites murmelin (ja Nassen) sitten käy jos pyryssä pitää ennustaa? Ei näy varjoa, näkyykö murmeliakaan? Silloin kevään pitäisi murmeliennustusperinteen mukaan tulla nopeasti. Mutta miten kevät tulee nopeasti jos koko helmikuun pukkaa taivaan täydeltä lunta?

Voi tätä elämän jännää!

Synttäriostoksille

Tänään Esikoinen täyttää 14 vuotta. Sai aamiaisen petiin ja kortin ja lahjaksi nettiostosrahaa. Ja laulettiinkin me Iso-J:n kanssa. Laulusta huolimatta sankari näytti kuitenkin sangen tyytyväiseltä ja iloiselta, unenpöpperöisenä ja taas pari senttiä yön aikana venähtäneenä.  Kukapa olisi uskonut, että se Naistenklinikan vesipaljussa pää soikeana, naama sinisenä rääkynyt ruipelo on jo niin iso ja nätti. Ja fiksu. Ja kiva. Ja rakas.

Toivoisin niin paljon valoa ja aurinkoa teinin hetkittäin kovin synkeään maailmaan. Koulussa on ilmennyt murheita, eristämistä ja poissulkemista. Asia viedään eteenpäin Kiva-prosessin mukaan ja tarvittaessa olen valmis istumaan samaan pöytään asianomaisten teinien ja heidän vanhempiensa kanssa.

Jos meidän sukupolvemme ei muuhun pysty, niin ehkä me voimme vihdoin käsitellä koulukiusaamista ja puhua asiasta niinkuin se on. Ja kitkeä sen pois kaikkialta missä se rumaa päätään kehtaakaan nostaa.

Valoisampia aikoja odotellessa, hymyä sinunkin päivääsi. Missä lienetkin!



PeeÄääs:
Näin toimii osuuskaupan väki:

Taas yksi hyvä syy ajaa ohi

Ja koska osa lukijoista ymmärtää 'hyvän' huumorin päälle, tämäkin saa nyt julkaisun:



keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Saako tälle edes nauraa?


Täydellinen rentoutus by Bro Milton

Eilisen kommentteja kirjoitellessani tuli mieleen ajan henkeen sopivasti istuva islantilainen (!) humoristi Hugleikur Dagsson. Siinä on tyyppi joka tekee vähän Fingerporimaista huumoria. Ja joka uppoaa meikäläiseen kuin ne kuuluisat hohtimet kaivoon.

Jotenkin tämä tilanne vaan on niin käsittämättömän outo, nurinkurinen ja täydellisen väärin, että en oikeastaan pysty enää muuhun kuin hihittämään. Toki rohdoilla ja lääkkeillä on oma osuutensa tähän mielialaan ja yleiseen hilpeyteen. Minä nyt en kuitenkaan ole pohjimmiltani murehtijatyyppi vaan uskon enemmänkin vanhaan kunnon ajopuuteoriaan, asiat menevät just niin niinkuin niiden pitääkin mennä.

Tälle sairastelulle minä en kyllä keksi minkäänlaista perustelua. Onko tämän nyt tarkoitus opettaa minulle nöyryyttä terveyden edessä, kykyä olla kiitollinen terveistä päivistä vai osoittaa, että älä akka yhtään luule, iskee se tauti sinuunkin ja tarvittaessa ammutaan kovilla jos et muuten usko. Mitä? Häh?

Kun on saanut syntymälahjaksi vinkuran selkärangan ja alatirämät sisuskalut, sitä on jo oppinut arvostamaan kroppansa kanto- ja kesto- sekä sietokykyä ja kaikin tavoin pitämään sitä niinkuin ainutlaatuista kapistusta täytyy pitää, huolella ja arvostaen.

Sukurasiteena on perinteiset sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet ynnä valikoiden periytyvä epäsosiaalisuus. Perin vaivaista ja hankalaa väkeä löytyy sukupuusta joten ei tässä liikoja luulla. Kunhan nyt yritän omaa elämääni pikkuisen mukavammaksi tehdä, sekä itselle, että kanssaihmisille.

Niin jotta se joka sieltä taivaasta niitä kuumia kiviä meikäläisen niskaan viskoo, lopeta! On jo tullut selväksi pointti! Kiitos. Ja pitkä nauru perään. Nyrkkiäkin heristän!

Puuha-Pete kaiken särkee

Olo alkaa ihme kyllä pikkuisen helpottaa. Eilen kävin piikki-iitalla verikokeissa, CRP oli enää 110 joten antaa mennä kun on alamäki vaan.

Illalla alkoi myös se piikkilankapirujen räkiminen, olisin ottanut kuvan yhdestä ysköksestä mutta jätin kuitenkin ottamatta. Oli ruma kuin ajokorttikuva.

Tänään olen ollut jalkeilla jo pikkuisen pidempiä jaksoja. Iso-J kantoi (aamutallin jälkeen ennen Jyväskylään lähtöään) sisään uunipuut, joten huolehdin ihan itse Torpan lämmityksestä.

Nuorimmainen tahtoi tehdä sämpylöitä, joten notkuin jalkeilla ja ohjeistin.
Hevoset kaipasivat rapsutusta, käppäilin portille ja rapsutin.
Sulake paloi, hiihtelin tolpalle ja vaihdoin sulakkeen, valkeus tuli.

Ja kyllä minä nukuin reilut päiväunetkin. Netti jumitti pitkään ja hartaasti joten ei ollut muuta tekemistä kuin laskea kattohirsiä, siis nukahdin.

Illaksi ei juurikaan muuta ohjelmaa kuin kellokallena toimiminen. Huomenna Esikoinen täyttää muiden Millennium -ipanoiden tyyliin 14… miten se on mahdollista? Nyt jo?

Elämä on ihmeitä täynnä. Ja useimmille on parasta nauraa. Naura sinäkin, missä lienetkin




tiistai 28. tammikuuta 2014

Kaiken voi tehdä toisin...


… Kiitokset Hakkeriystävälleni Titalle tuuraamisestani. Kyllä susta hyvä Vara-Hirnakka tulee.

Sosiaalinen paine kävi jo niin mahtavaksi kaikkien medioitten ja meedioitten välityksellä, kotikuoron säestäessä, että annoin periksi ja lähdin näyttämään raihnaista tomumajaani jo niin tutuksi tulleelle sairaalanmäelle. Tällä kertaa mentiin ihan matalalla profiililla, omalla autolla.

Olivat ne sieltä jo aiemmin Iso-J:tä ohjeistaneet, että potilaan kunnon mukaan pitää tehdä päätöksiä hoitoon hakeutumisesta.

No, potilaan kunto taisi olla jo kaiken loogisen päättelykyvyn tuollapuolen joten sunnuntaina tuli lähtö.
Kaikenkaikkiaan keräsin neljän suoran: streptokokki a (angiina), poskiontelontulehdus, korva(käytävän/välikön/jonkun)tulehdus sekä pneumokokki eli keuhkokuume. CRP oli ihan hienosti 221, kuumeen hissatessa alilämmöstä yli neljään kymppiin.

Diagnoosissa lukee kuitenkin tuntemattoman bakteerin aiheuttama keuhkokuume. Ja nyt kyllä ihan pikkuisen voisi luulosairaampi miettiä tuota sanahirviötä tuntematon bakteeri. Kuulostaa x-files -asioilta. Mitenniin tuntematon? Miksi sitä ei voi yksilöidä? Onko lääkitys (2 antibioottia) nyt varmasti tähän tuntemattomaan tepsivä? Minä en tykkää tuntemattomista bakteereista. Mikälie aivomato tai sielunsurkastajabakteeri.

Olo on kuitenkin hutera, mutta ehkä piirun verran parempi kuin sunnuntaina. Kurkku on ihan tolkuttoman kipeä vieläkin ja kaula on turvoksissa kuin Miss Piggylla.  Kuumetta ei käsittääkseni ole enää, ainakin ne leukoja louskuttaneet viluhorkat ovat kadonneet eikä hikikään valu valtoimenaan.

Niin että tässä sitä nyt sitten taas ollaan. Titan mainitsema Potutus Maximus on omaa luokkaansa. Tämä joutenolo ja väkisinmakuu ei tee hyvää tämän ihmisen korvienvälykselle.
Ulkona olisi hieno sää mutta minä makaan koiravartiossa sohvanpohjassa. Koirilla on aseistuksena entistä tehokkaammat taistelukaasut joita tussauttelevat ns. varoituslaukauksina säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kiitos kaikille aiempiin postauksiin kommentoineille, olette kilttejä ja huolehtivaisia. Ja minä tyhmä jääräpää.

Tervetuloa uusille lukijoille, ainakin Kaisun minä bongasin jo.

Tärkeitä huomioita sairasvuoteelta




sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Torpan Armo - potilaspaikalla C

Torpan Armo on tukevasti paikallisen hospitaalin potilaspaikalla C. Onneksi ihan "lastentaudeissa" vain, poskiontelot ja korvatulehdus pisti tulehdusarvot kunniakkaasti uuteen ennätykseen. Labrassa olivat antaneet aplodit kuukauden parhaalle tulokselle :) Vitutus Maximus lienee hankalimmin lääkittävä vaiva. No Hirnakka on taas aitiopaikalla tarkkailemassa elämää vähemmän himotusta näkövinkkelistä.

Olkoot tropit tehoisat ja kotiutus pikainen. Täytyy tosin tunnustaa, että olin eilen niin huolissani että turvauduin jo selän takana vehkeilyyn tekstaamalla Iso-J:n kännykkään toimintaohjeita Hirnakan hoitoon toimittamisen osalta. Joillakin on vain niin kirotunmoinen sisu, että ei aina terve järki... * viheltelyä *
Pitihän tuo kokeilla miten tänne saa kuvankin lisättyä...
Valoa päivääsi, aurinkoa elämääsi ja iloa tulevalle viikolle! Pekut tanaan että sopiva antibiootticocktail häätää inhat streptokokit ja peneumokokit kohti sinistä taivasta. Tai maan alle. Whatever.

Kunhan taas toivomuskaivon äärelle pääsen, niin investoin koko euron ja toivon että Hirnakan vastoinkäymisten jatkumoon tulee tukevasti taukoa.

Terveisin Tita - taas stunttina linjoilla :D