sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Mistähän sitä...



Voe mahoton miten tämä aika taas kiitää. Ikkunalaudalla palaa sievässä rivissä jo kolme adventtikynttilää, neljäs peränpitäjä pääsee virkaansa viikon päästä. Ja mikäli viikko kiitää tätä tahtia, se päivä on hyvin äkkiä.

Nyt kun leivinuunissa vielä palaa iso roihu, on päivän ensimmäinen hetki istahtaa alas ja yrittää vähän summata viikonlopun käänteitä. Tuo roihu ei ole 'pelti kiinni' -hiillosasteella vielä aikoihin, joten ehdin hyvinkin tässä vielä runoilla jotain.

Mukava viikonloppu meillä oli. Perjantaina me naisväen voimin kurvailtiin kaupat ja lihamyymälät, katsastettiin kinkut ja kalkkunat valmiiksi. Esikoinen sai piilolinssit ja uudet linssit vanhoihin, mutta vielä oikein hyviin kehyksiin on tilattu. Minä sain hieman kirkastettua ruoskani väriä eli kampaajan peruutusaika osui kyllä oikeaan aikaan. Yleensä sitä aikaa saa kinuta, viikon viiveellä on melkein menetetty mahdollisuus. Mutta nyt osuin oikeaan aikaan asiaani kysymään ja sain ajan melkein per heti.

Kuten kuvista voi päätellä, viikonloppuna katsotiin myös Hobitti -trilogian viimeinen leffa. Ihan koko perheellä hankkiuduttiin eläviin kuviin. Täysi tupa, yhtään tyhjää penkkiä en nähnyt.

Hengästyttävän hienostihan nämä kaikki Tolkienin tarinat on toteutettu. Jotenkin tuli vähän semmoinen tunne, että osa hienoista kikkailuista jäi näkemättä, valkokankaalla tapahtui niin paljon  niin kiivaaseen tahtiin. 3D-leffa on mielestäni silloin onnistunut, kun huomasin itse väisteleväni siellä katsomon pehmoisessa penkissä taivaalta satavia kiviä. Onneksi en ollut ainoa, vieressä istuva mies suojasi päätään kivisateelta ja sanoi sitten minulle Hups, se meni läheltä.



Tänään piipahdettiin pikaisesti Joulumarkkinoilla. Valitettavasti etsimäni keraamikko ei ollut paikalla ja jäin ilman himoamaani juttua. Pitääkin ottaa kuva siitä joka minulla on ja jonka kaveriksi tahtoisin kovasti toisen.

Joulumarkkinoilta mukaan tarttui kuitenkin pari pientä lahjajuttua ja hollantilaista 6-vuotiasta goudaa ynnä chilijuustoa. Ja niitä iänikuisia  makkaroita Iso-J:n puuhapussiin.

Joulukuusikauppiaamme oli ilmestynyt vakiopaikalleen ja kyllä siellä oli justiinsa meille valittu kuusi. Kaupat tehtiin kahdesta kauniista (huom! paikallisesta) kuusesta ja ne toimitetaan Torpalle alkuviikosta. Samassa kuormassa tulee myös hevosille havuja, ne tykkäävät puuhastella niiden kanssa.

Poikettiin kurkkaamassa monesti muuttanutta kirpputoria ja viimeiseltä käytävältä bongasin hienon ison italialaisen keittokirjan. Culinaria Italiana lähti kyytiin neljällä eurolla.

Kotona oli aikaa pikaiseen tankkaukseen ja vaatteidenvaihtoon, Esikoinen ja Peetu lähtivät putkiralliin agilityhallille ja minä ryhmäliikuntatunnille. Hirvee hiki tuli ja tossut lipsuivat, muuten oli kiva tunti, nimeltänsä RPV Intervalli. Tarkoittaa sitä, että reidet, persaus ja vatsa saivat röykytystä ja pulssi hakkasi hurjalla sykkeellä.


Kotiintultuamme täällä oli täysi rähinä päällä, Iso-J viritteli joulukoristeita. Meillä on ainainen kädenvääntö siitä, millä tahdilla sitä kimallusta ja hörsöä esille pannaan. Minusta vähempi on enemmän ja Iso-J taas ammentaa isolla kauhalla.

Iltatallin ja kanalan pikahuollon jälkeen istahdin työstämään joulukorttipinkkaa. Se punainen kuori helotti niin syyttävänä näköisenä monta viikkoa ja minä kurja sain nyt vasta ne kortit kirjailtua valmiiksi ja tungettua kuoreen. Aion ihan härskisti tyrkätä punaisen kuoren sisältöineen huomenna johonkin täpötäyteen postilootaan ja uskoa, että kyllä ne vielä perille ehtivät. Ykkösluokkaan jäi vielä vino pino kortteja ja tervehdyksiä. Ne yritän hoitaa heti alkuviikosta maailmalle. Ennenkuin itse lehahdan maailmalle.

Minä nimittäin lähden tiistaina ajamaan sinne etelänsyrjälle ja palaan kotiin torstaina. Tällä reissulla en ehdi kissaa moittia, saati mainita, joten länsisuunnan rouvat pistävät pullat takaisin pakkaseen ja panostavat seuraavaan kahvittelukertaan.

Toveri Nemppa olisi mahdollisesti Radisson kodissaan ja odotan kyllä kuin kuuta nousevaa sitä, että saan istahtaa hyvässä seurassa liinapöytään.

Ja lopuksi, sokerina pohjalla: Veteraanivoittaja Nasse, tänään 9 v!


Ei tullut nakkikäätyjä kaulaan tänä vuonna, mutta kiitosta ja kehuja sekä ylimääräisiä makupaloja kyllä herui.

Nyt onkin syytä tuumata tovi ensi viikon aikatauluja, haastetta ja vaikeusastetta riittää. Heinää pitäisi hakea ainakin pari keikkaa ja pellettilava on syytä varata myös. Ei tule hevosillekaan hätä sydäntalvella. Paitsi että Ihmepojalle laittelemme kohta aamukamman, lähtö lienee heti vuoden vaihduttua.

Perilliset tipahtavat joululomalle ensi lauantaina ja palaavat kouluun vasta 7.1., pitkä loma tällä kertaa. Ja tulee tarpeeseen.

Nyt mietintämyssy päähän, tilkka punaviiniä polttoaineeksi ja tuima tuijotus kalenteriin. Kaikkea ei voi tehdä, kaikkea ei ehdi ja jotain pitää kylmästi siirtää tuonnemmaksi. Asialliset hommat hoidetaan. Muut joutavat odottaa.

Ja sanoinko jo, meillä on lunta?! Kyllä, ihanaa, upeaa valkeaa lunta. Auramies kurvaili aamupäivällä pihalla (kuulin sen yläkertaan vällyjen väliin jonne kipaisin heti tallihommien jälkeen) joten kyllä tämä nyt ihan talvelta haiskahtaa.

Mukavaa viikkoa, missä kuljetkin!


10 kommenttia:

  1. Nemppalassa valmistaudutaan huomenna kurvaamaan kohti Isoa Kirkkoa ja Radisson-kotia, jonne olen jo ilmoittanut että jos näyttää siltä että en muista lähteä loppuviikosta kotiin Jouluksi, kannattaa potkaista kylmästi pihalle. Toisin sanoen huomenna Tassu kurvaa Kirkolle, ti-ke koulun penkillä jossakin Pitäjänmäen suunnalla ja to joko Boen kartanossa tai Turussa ip. Plaza-kodissa kulmilla majailen, joten ehditäänkö soitella viimeistään tiistaina? Loistava idea keskiviikon ruokapaikasta, El Greco Ludvikinkadulla (testattu pari kertaa ja aina parantaa... tai legendaarinen Parilla lähellä Tornia, Rodolfo... Tule kuitenkin loungen kautta, näet missä Nemppalainen lepuuttaa hermojaan. Nasselle huikeasti Onnitteluja Kummitädiltä. Rela-kuvan voisin ripustaa kotitoimistooni. Terkkusia kaikille Torpalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkemisen toivossa! Laitan kuittausta kun olen majoittautunut keskiviikkona.
      Kummikoira kiittää ja kuittaa.

      Poista
  2. Kuinkahan kauan mahtaakaan olla edellisestä elävissä kuvissa visiteerauksesta? Yli 10 vuotta.... Eipä sitä kotoa enää jaksa lähteä juur mihinkään.

    Ens kesänä pitää vissiin kuitenkin kulttuuriin sijoittaa lähtemällä Qstockiin katsomaan Nightwishiä :D Ja teini kuolee, kun äiti puskee samoille mestoille...

    Aktiivista viikkoa Torpalle (hengästytti lukea...) ja muillekin iloa viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvissa käyminen on aina kivaa mutta lähteminen on työlästä. En muista minkä viimeksi kävin katsomassa, varmaan oli joku Pixarin animaatio sekin oli.

      Meiltä jää NW:n keikka väliin, on nääs konfirmaatio seuraavana päivänä ja talo täynnä yövieraita.

      Kyllä tästä viikosta selvitään, jokainen huilihetki täytyy hyödyntää.

      Poista
  3. Voi miten hieno kuva lungista jätkästä.
    Hyvää synttäriä Nasse, toivottaa lajitoveri Pönö.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tuula ja Pönö, kettu kuittaa. Järjesti mokoma ihan privaattipartyt, lantalavalta kaiveli kavion vuolujätteitä ja salakuljetti ne poskessaan sisään. Tänään on siivottu todella pahanhajuisia limayrjöjä ja nuuhkittu tahdonvastaisesti iljettäviä pieruja. Semmoinen sankari se Nasse!

    VastaaPoista
  5. "Momma" - kuvasarja oli iha ykkönen! :D :D

    VastaaPoista
  6. Vai pullat pakkaseen... ;) Eilen kävin munamiehen pakeilla ja nappasin matkaan kolme 30 munukan kennostoa, joten niistä leipasee kuppikakun jos toisenkin. Eli infoa sitten kun !

    Justiinsa nyt taidat olla NIIN lähellä, mutta kuitennii niin kaukana.

    Ja tänään ei tälläily olisi sopinutkaan agendalle, budjettivaltuusto tuolla omalla kylällä. Hoh hoijakkaa, suattaapi tulla pitkä ilta, voi mennä jopa puoli kahteen.

    Voi hyvin ystäväiseni !

    VastaaPoista
  7. Nita, pitää dieetata viikko ennenkuin uskallan cupcake vadin ääreen.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com