tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuu





Kanan lento =  minun muistini

Tämä syyskuu jää aikakirjoihin ennenaikaisen lumentulon ja henkilökohtaisen talvohorroksen kuukautena. Olen tehnyt vain minimin ja todellakin vain minimin. Mikään määrä unta ei riitä ja jokaisena aamuna joudun nostamaan itseni sängystä ylös hiuksista nostamalla. Kun saan aamuhommat tehdyksi, otan yleensä nokoset (pari, kolme tuntia). Jos taas on heti aamusta lähtö jonnekin, otan iltapäivänokoset jos suinkin ehdin. Yleensä en. Yö menee valvoessa tai äärimmäisen sekavien unien herättämänä. Yhtenä yönä jouduin miettimään todella pitkään olenko vielä unessa vai valveilla.

Yleensä en muista unista mitään, jotain hajanaisia pätkiä sieltä täältä. Yksi asia jäi kuitenkin mieleen, tänne tuli joku perikunta (joukko kiukkuisia akkoja) hakemaan sukupionia. Semmoinen oli kuulema täällä ollut 'aina'. Minä sanoin, jotta ei se sieltä hevoshaasta ainakaan löydy eikä tällä mäellä ollut yhtään pionia ennenkuin minä ne istutin. Ja niihin eivät ämmät sitten koske. Kun heräsin, olin ihan kauhean tuohtunut koska pelkäsin oikeasti, että ne ämmät veivät kaikki rakkaat pionini.

Jos niitä pioneja joku havittelee, se on kurja luihu myyrä. Näyttävät kokoavan voimiaan, maa notkuu jalkojen alla uusissa paikoissa eli talvitunneleita tehdään. Heti sen huomaa kun kattirykmentti ei ole hommissa, ei-toivottu aines lisääntyy ja käy yhä härskimmäksi.



Hevosista en ole aikoihin tainnut montaa sanaa mainita. Töttis ja Vallu ovat nyt kuin vanha aviopari. Vallu on pomo ja Töttis hiihtelee hissukkana perässä. Vallun ikänäkö avasi omat silmäni havaitsemaan, että se on todellinen vaiva Vallulle nyt kun ilta pimenee. Ulkoa hakiessa täytyy olla tosi tarkkana, ettei Vallu säikähdä mitään ja ettei kukaan kävele aivan hännässä. Koiria en ole ottanut talliin ollenkaan, sillä jaloissa singahteleva harmaanruskea mörkö (Nasse) voisi olla Vallulle pikkuisen liikaa.

Mutta kun tämän Vallun ikälisän ottaa huomioon, mitään ongelmia ei ole. Hevonen on varsinainen gentlemanni joka osaa kyllä pitää kiinni saavutetuista eduista. Heidille on luvassa pikkuisen lellitty ruuna, se inventoi iltaeväänsä hyvin tarkoin. Pitää olla pieneksi silputtua omppua, porkkanaa, leipää ja ripsaus kauraa. Sitten se tyytyväisenä huokaisee ja syventyy iltasnackseihinsa.

Harvinaisen siisti hevonen se hyväkäs vielä on. Yksi sontaläjä löytyy aamulla karsinan seinustalta, ei ollenkaan Sörsselsonmaisia graffiteja seinille.

Ponista sen verran, että sillä menee hyvin. Vaikka emme olekaan käyneet nyt sen luona. Pikkuisen huono omatunto minulla kyllä on, mutta kun yritän sovitella ilta-aikatauluja oman ja ratsuttajan perheen aikataulujen mukaan, monena iltana saan todeta, ettei tänään. Tänäänkään.

Se poni ei totisesti pahastu, vaikka kukaan ei joutaisi sen jouhia joka ilta kiillottamaan. Kunhan ruokaa tulee ja heinää riittää, poni on tyytyväinen. Tuntuu saamistani viesteistä päätellen olevan yhä kovin motivoitunut duunari joka jaksaa veivata ympyröitä ja askelkuvioita kerrasta toiseen. Välillä niillä on äijäpäiviä ja silloin vain syödään ja piereskellään, porukassa tietenkin.


Ilmat ovat viilenneet huomattavasti, nyt alkaa kohta olla kiire kerätä loput sadosta talteen. Valkosipulin istutuksella ei ole kiire, odottelen ihan rauhassa vielä muutaman viikon.

Huomenna on lokakuu ja edessä häämöttää syyslomaviikko. Luvassa olisi reissu Isolle Kirkolle Perillisten ja Äitikullan kanssa. Kaikenlaista mukavaa tiedossa silloin ja reissu Tukholmaankin on aikeissa. Osallistujajoukko sinne on joko minä ja Perilliset tai minä ja Esikoinen. Riippuu Nuorimman tilanteesta. Päivä Tukholmassa on pitkä ja raskas. Pitää muistaa laittaa Sports Tracker päälle ainakin pidemmille kävelypätkille. Ja sinne ei huonokuntoinen ruipelo lähde.

Laitan tähän loppuun kuvan vuodelta 2013. Minä en voi ottaa kuvasta kunniaa itselleni, mutta olen saanut luvan käyttää näitä. Lykkäsin eilen illalla tämän samaisen otoksen ruotsin vuonohevosporukoiden fb-sivulle ja sillä on nyt jotain 370 tykkäystä.  Jäbä on julkkis.

Ei kai se auta, sanotaan syyskuulle heipat ja toivotaan, että kun vuoden päästä taas syyskuuta kuittaillaan, mieliala olisi pikkuisen korkeammalla. Elämme raskaita aikoja, Ystävä hyvä. Missä lienetkin!








lauantai 27. syyskuuta 2014

Järeämmät vehkeet


Loppui se pikkusahalla nylkkääminen. 
Tehtiin kaupat pikkuisen järeämmästä moottorisahasta. Ja kun tuon vetäisee käyntiin, tietää naapurikin, että nyt tehdään nopeaa mottia. 

Perinteiseen tyyliin tänään, minä syötin rankoja ja Iso-J pätki ne määrämittaan.

Tiedän kyllä Enson miehen tyttärenä miten tuommoista peliä käytetään vaikka isävainaa olikin enemmän konttorimiehiä. 
Sen verran usein sain mökillä sahahommaa tehdä.

Huomenna aion itsekin kyllä muutaman rangan pätkäistä.

Viikko on ollut yhtä samaa sumussa tarpomista. Perjantaina tajusin, etten enää muista perjantain ja viikonlopun merkitystä. Ihmettelin vain mitä osa kavereista ilakoi viikonlopusta. Mulle kaikki päivät ovat niin toistuvaa rutiinia, etten näe eroa lauantailta ja maanantailta.

Espanjasta kuului ikäviä uutisia. Yksi sen omintakeisen lammaspaimenen isoista koirista oli hyökännyt Iso-J:n velipojan ja naapurin Thor-koiran kimppuun Mijas Pueblon polulla. Reikiä koipeen kymmenen joista osa isojen kulmahampaiden jättämiä. Lisäksi maahanrojahtamisesta kipeytynyt selkä. Thor oli veressä, ei omassaan ja selvisi ehjin nahoin.

Onni selkkauksessa oli siinä, että tapahtumalla oli puolueeton todistaja sekä paimen itse paikalla. 

Haavoja hoidetaan päivittäin sairaalassa joten ehkä tästä ei seuraa niin pitkää ja pirullista koko kehon yleistulehdusta kuin minulle viime talvena. Hyi hitto, niille poluille ei minua saa enää millään, ne hurtat näyttivät niin alkukantaisen saalistusviettisiltä jo kesällä kun niitä parvekkeelta turvallisen matkan päästä seurattiin. 

Olen saanut vähän kuitattua univelkoja. Torstaiaamun shiatsun jälkeen nukuin liki kolme tuntia, perjantaina liki neljä ja tänään aamun hevoshommien jälkeen vielä vähän lisää. Väsymys iskee kuin iso aalto, kerrasta nurin. 

Nuku hyvin, missä lienetkin! 

PeeÄäs, jos käytät instagramia, tämä sivu on hauska lisä seurattaviin, Reykjavikin poliisin oma seinä. 




keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Dagen efter


Tiistaipäivä menikin sitten pihahommissa. Maanantaina alkanut Luontoäidin mesoaminen ratkesi yön tunteina ihan tolkuttomaksi. Sähköt heittivät pyyhkeen kehään ensimmäisen kerran osimoilleen yhdentoista maissa, palasivat pari kertaa ja lähtivät taas. Lunta tuli taivaan täydeltä välillä vetisempänä, välillä kuivempana versiona.

Jo iltatalliin mennessäni kuuntelin alapihan salavien rutinaa ja pauketta, arvelin, että jokunen kuiva risuoksa tulee alas. Aamu oli ankea. Pihalla rojotti tolkuttoman paksu alaoksa katkenneena, noin 1/3 puujätistä oli ns. tuhannen päreinä. Saadakseni kiesin pakiteltua hallista ulos, minun piti hinata syrjään viisi pienempää oksaa. Voin kertoa, että pari ärräpäätä lasettelin kun lipsuvin tennarein ja paljain käsin yritin niitä räntäsateessa vetää tieltä. Kertaalleen mätkähdin persauksillenikin, se oli pieni harmi siinä vaiheessa.

Aamupäivällä kotiin tultuani meillä oli jo pihatyömaa täydessä käynnissä. Pikkuinen moottorisaha pärisi kuin herhiläinen ja juuttui tuon tuosta kiinni paksuja oksia purressaan. Tänään on hankittu uusi, entistä isompi ja ehompi saha. Entisellä voi vaikka pätkiä ojanpohjista pienempiä rankoja pois.

Ohiajavat kyläläiset meinasivat luiskahtaa ojaan kun yrittivät kuikkia kaupunkilaisten touhuja. Luulivat varmaan, että nyt ne hönöt pistävät pihapuunsa polttopuiksi. No niin pistettiin mutta raskain mielin. Ei noista ihanankamalista salavista tohtisi luopua. Mutta toki paksut pöllit pilkottiin ja ladottiin vanhaan aittaan kuivumaan. Niillä lämpiää sauna useamman kerran.


Kun lumipyryyn tuli pieni tauko, lähdin kameran kanssa tarpomaan pihaa. Lunta oli siinä vaiheessa puolisääreen. Ja vaikka kinttuni eivät pituudellaan hetään häikäise, sitä lunta oli silti paljon, ainakin 20 cm.

Omenatarhassa näky oli lohduton. Vanha, liki satavuotias omenapuu oli halki. Se päkisti tänä kesänä hirmuisen sadon, isoja ja makeita omenoita. Eihän vanha runko jaksanut kantaa sekä omppujen, lehtien, että märän lumen taakkaa. Toinen omenapuu, vanhaa kalustoa sekin, oli katkaissut latvansa. En tiedä vielä mitä siitä jää jäljelle, jääkö mitään. Pitää katsoa sitten kunhan tuo sää asettuu ja lumi sulaa.

Varovasti ravistelin nuorista puuvartisista lumitaakkaa pois, juhannusruusut kyllä ponnistavat omin voimin ylös.

Jotenkin surullista, jotenkin haikeaa. Nyt loppui omppuvanhusten anti. Muutama jäi toki jäljelle ja niille toivon pitkää ikää.


Kuljeskelin puutarhassa kuin Liisa Ihmemaassa. Vain irvikissa puuttui. Luontoäiti oli edelleen kauhean pahana ja aloitti uudestaan rännällä pommittamisen.
Sähköt tulivat ja menivät. Ainakin yhden kerran korjausmiesten paku pyörähti pihassa ja lähti taas läikät päällä uuteen kohteeseen.

Iltapäivän uutisissa kerrottiin, että koko Joen kaupunki oli pimeänä, suurjänniteverkko oli kosahtanut. Sangen kuvaavaa oli se, että Keskussairaala sinnitteli varavoimalla mutta osuuskaupan markethirviö sai sähköt ensin. Money talks. Hmph!

Uuneja lämmittäessäni mietin, kuinka haavoittuvainen nyky-yhteiskunta on kun kaikki on sähkön varassa. Kaukolämpö, vesihuolto, kaupat. Ihmisiä juuttui hisseihin, kauppakeskukset pimenivät ja kauppahallissa myytiin kynttilänvalossa. Käteiskauppa kukoisti.

Eipä siinä ihmistä paljoa ilahduta vaikka miten asuisi palveluiden äärellä jos palveluilta vedetään kirjaimellisesti töpselit irti. Rahaa ei saa seinästäkään ja kaikkialla on pimeää. Pimeän myötä tulee kylmä.

Meillä oli lämmin torppa ja onneksi näihin sähkökatkoihin on varauduttu kynttilöin, otsalampuin ja kuivin polttopuin.

Ruttojuuret lakosivat kerrasta
Lumipalloheisi levähti korkeuttaan leveämmäksi
Sireenit ja juhannusruusut
Vatut liiskana, ruusut laonneina
Lisää kaatuneita, Saskatoonit
Vatturivistö

Kanalan väestönlaskennan suoritin heti aamusta. Maatiaiset pörräsivät sisätiloissa, samoin edellisiltana sisään siirretyt pikkutiput emoineen olivat ihan tyytyväisiä. Kesämökkiin jääneet silkkikanat ja chabot olivat nekin kunnossa. Yksi chabokana seistä törötti isojen tarhan puolella, oli reppana lennähtänyt pudonneen oksan myötä naapurin puolelle. Jopa se mustanharmaa nättimyskana oli mökissä, Vappupillin vieressä orrella. Yleensä se tyyppi yöpyy korkeimmalla mahdollisella oksalla. Nyt kelpasi orsi ja rumempi vieruskaveri.

Hevosilla ei ollut mitään hätää. Vein ne aamulla lankkutarhaan koska laitumen sähkölangat olivat maassa. Vähän ne ihmettelivät mihin kaikki vihreä oli kadonnut.


On tämä ennenkuulumatonta ja ennenkokematonta. Nyt kyllä pääsi talvi yllättämään.
Autoilu on ollut mielenkiintoista, haasteellista ja hetkittäin jopa jännää. Itse pyörähdin ihan vaarattomasti yhdessä hiljaisessa risteyksessä täyden kierroksen ympäri. Moni muu oli ottanut osumaa puuhun tai ojanpohjaan.

Loppuviikoksi on onneksi luvattu sekä lämpenevää, että normaalimpaa syyskuun loppuviikkojen säätä. Sittenhän ne tuhot lopullisesti paljastuvat. Onneksi rakennuksille tai eläimille ei sattunut mitään. Puita ja kasveja saa aina uusia.

Näillä lähdetään loppuviikkoon! Mukavaa keskiviikon jatkoa, missä lienetkin! Pitäkää hatuistanne kiinni!


Ja vielä loppukevennys, suorastaan taiteellinen asetelma. Meloni lumihunnulla:


maanantai 22. syyskuuta 2014

Mother Nature


Nyt oikeesti, Mother Nature, please go home. You are drunk!!!

Ei mulla muuta. Grrrrrr!

Jäävesihaaste


Sinne menivät muuttolintujen etujoukot, iso ryhmä on vasta tulossa tuolla Pjyytinlandijassa. Toivottavasti selviävät ylilennosta, taitaa olla Vova pikkuisen näreissään näinä aikoina.

Näreissäni olen minäkin. Sataa nimittäin lunta! Aamulla oli vielä ihan mukavan syksyinen, kostea ja sumuinen aamu. Nyt on asteita kaikki kaksi piirua plussan puolella ja yöksi kylmenee. Tuuli on kylmä kuin yllämainitun itäisen maan piällysmiehen hönkäys. Ja suoraan jostain siperian takakolkalta lähtöisin, matkalla vielä hyytävämmäksi kääntynyt.

Valluparka tärisi kun tuotiin talliin. Kiireellä pengottiin loimivalikoimasta herrainkuosinen ruskearuudullinen vohveliloimi jonka alla ruunareppana saa herkän hipiänsä kuivaksi ja toivottavasti myös lämpimäksi. Töttiskin näytti niin kurjalta ja säänpieksämältä, että sai pinkin ruutunutun niskaansa.


Nuorimmaisen kanssa könyttiin pikkukanojen kesämökin alla ja jahdattiin ne kuusi nuorinta tipua talteen. Niiden talvikausi taisi alkaa nyt. Mukaan napattiin kääpiökochinmammat ja kukko sekä musta Olga, tuo uuttera hautoja ja tipunhoivaaja. Muut pikkuiset jäivät vielä ulos, nyt on kaikille tilaa mökissä ja sen alla.

Tipun metsästys oli mielenkiintoista. Piti olla salamannopeana kun nosti kanaemon pyrstöä. Alta singahti kuuteen eri suuntaan tipuja ja nopsaan kun haroi, osui yksi ja toinenkin kämmeneen. Nuorimmainen nappasi pari kiinni ruokakippoa haavina käyttäen. Pahinta metakkaa piti orrelta nostettu kochinkukko, kuinkas muuten.




Ruska on vielä laimeaa, mutta se mikä puihin tuulentuiverrukselta enää jää, muuttuu kyllä upeisiin väreihin.

Bougainvillea pelastettiin sekin jo sisätiloihin. Etuportaalla, iltapäivän ja illan auringossa lämmitellyt raasku päkisti yhden kukkaoksan, muuten on ihan rankula. Arvelin leikata sen melkolailla tasamatalaksi. Kasvakoon sitten uutta versoa jos jaksaa.

En minä kyllä vielä valmis talveen olisi, en ollenkaan.
Äitikullan almanakan mukaan viime vuonna on tämmöinen räntäsade ollut 25.9. Eli samoilla viikoilla se talvi mahtiansa näyttää ensimmäisen kerran. Hyh ja yöks.

Peruna on nostettu, porkkana ja punajuuri saavat vielä olla. Ja minähän en valkosipulia laita ennen lokakuuta, se on vissi! Perinteitä noudatan edes tässä asiassa, hyvin se valkosipuli pärjää vaikka vähän lumisempaankin peltoon hänet työntäisi.

Talvi, EVVK !
Tämän päivän todellisiin ansioihin kuuluu ehdottomasti kahden Kelahakemuksen täyttö. Pusersin kaikki vaaditut liitteet mukaanlukien 19 sivua. Yritin ajatella riittävän yksinkertaisesti ja samalla olla äärimmäisen tarkkana. Ensimmäistä liitettä hioin varmaan pari tuntia ennenkuin totesin sen viittausten ja otsikoiden täsmäävän lomakkeen vastaaviin kohtiin.

Minun käy todella paljon sääliksi niitä, joille lomakkeiden kanssa pelaaminen on vaikeaa. Pientä on präntti ja kapulakieli vain hullummaksi menee. Pahinta on niillä, jotka eivät ymmärrä kaikkia termejäkään saati jaksa viilata liitteitä täydellisiksi. Otti nimittäin minullekin koville, vaikka olen kuitenkin jokusen vuoden ihan valtion virkamiehenäkin toiminut.

Nyt vielä täytyy skannata kaikki lääkärintodistukset ynnä täyttämäni hakulomakkeet. Liitteethän olen taltioinut omina tekstitiedostoinaan. Kuulopuheiden mukaan Kela on sangen taitava hukkaamaan liitteitä, joten varaudun uudelleentoimitukseen. Vaikka toiseenkin. Käsittelyajoista ei ole aavistustakaan, tokkopa nuo edes tämän vuoden puolella päätyvät käsittelijän pöydälle.

Onhan se kaikki kotiinpäin jos sieltä jotain joskus heruu. Pelkkiin lääkäripalkkioihin on jo uponnut useampi satanen. Joten ei siitä savotasta palkoille pääse. Onpahan kuitenkin tehty. Taidanpa tästä haasteesta toivuttuani yrittää vielä saada yrittäjän sairausloma-anomuksen asianmukaiseen kuntoon. Ja nauran kolkkoa naurua perään. Se jos mikä nimittäin tulee bumerangina takaisin. Ei yrittäjä voi sairauslomaa ottaa, vaikka saa ihan diagnosoidun lääkärinlausunnon, pitää yrittäjä saikkunsa silti ihan omaan piikkiin.

Nyt lämmintä teetä ja villasukat! Niistä on syysillan lämpö tehty. Huomenna pitää jysäyttää uunit tulille.

Mukavaa illanjatkoa, missä rämmitkin. Tuulta päin!







sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kanalassa kuhisee, taas


Yllätysmunia
Jaa että uusia tipuja, kenenkäs munia sitä ollaan?
Kuule ihan kimpassa haudottiin tyttöjen kanssa, vastaa Olga
Ja nyt suoritetaan nuppiluvun laskenta, ykkösestä lähtee!
Tytöt hei, ei ihan kaikkia näytetä

Vanha Kukko Gaddafi on perimmäisten kysymysten äärellä. Pikkukanalassa on tapahtunut pienimuotoinen väestöräjähdys ja vasta nyt vanha rähjäkukko havahtui pitämään nuppiluvun laskennan. Kolme kanarouvaa hautoivat perinteisellä 'sun munat on mun munat' -kolhoosityylillä ja kuusi pontevaa pikkutiitiäistä kuoriutui. Kolme on erisävyisiä vaaleita ja kolme erisävyisiä tummia/mustia.

Eritoten nuo kolme vaaleaa tipua herättävät vanhassa kukossa epäilyksiä ja ketku Vappupilli (valkoinen) vain viheltelee eikä suostu tunnustamaan mitään. Ainakin yhdellä tummista on epäilyttävän pössähtäneen näköiset untuvat eli taas kerran syyttävä sormi ja kysyvä katse kääntyvät Vappupilliin. Sillä kun on kanalan ainoat friseeratut höyhenet.

Siellähän se Vappupilli hääräilee mukaviattomana muiden kanasten kanssa eikä vahingossakaan vilkaise kuuteen pienimmäiseen, poissa silmistä, poissa mielestä.

Pullava, Pullava... kupu pulleana

On meillä toinenkin kahden äidin kimppa, tämä aikaisempi tipulainen on kahden huolehtivan mamman yhteishuoltajuuden tulos. Ilmeisesti pikkukanojen osaston meno alkaa olla näille ikäneidoille liikaa, koskapa marssivat juniorin kanssa kanalasta pihalle ja ihan ilmiselvästi katselivat maisemaa sillä silmällä, jotta uusille selkosille oli meininki lähteä.

En kuitenkaan päästänyt porukkaa hajaantumaan pitkin kyliä vaan komensin rouvat takaisin. Meinasin talvisäilöä nämä kaikki isommat sekarotuiset kanaset pentuineen maatiaisten puolelle. Nuori kukko ottaa varmasti avosylin vastaan kaikki rouvat, rotuun ja säätyyn katsomatta.
Kukosta tuleekin komia, taas on kasvattanut uusia, vihreitä ja ruskeita sulkia.

Lähdemmekö länteen?
Vai siirrymmekö pohjoiseen? Kurjet menivät etelään.
Korea kuin kukko nuorena

Viikonloppu meinasi mennä ihan migreenille. Lauantai menikin mitä suuremmalta osin, vasta iltapäivällä kykenin kävelemään ilman, että askeleet jytisivät otsalohkossa. Onneksi huomasin alkavat oireet ajoissa, heti seitsemältä kun olin ulkoistamassa hevosia, tunsin tutun huimauksen ja huojuvan horisontin. Se tiesi vaaka-asentoa pimennetyssä huoneessa ja kohtuullisen tuhtia douppausta.

Ihmeen helpolla pääsin tällä haavaa. Pystyin jopa tiristämään grillissä illalliseväät. Sen verran haksahdin ylensyönnin puolelle, että alkuyön kärvistelin kivistävien vatsalihasten pingoittuessa äärimmileen venyneen vatsalaukun ylle. Viikolla tein nimittäin hieman kurinpalautusta vatsalihaksistolle. Siellä se on, jossain, koska kipeäksi tulee. Lihaksisto siis.


Tänään on siivottu pihaa. En viitsi laskea montako kottikärryllistä salavanlehtiä on ajettu kompostiin. En myöskään jaksa muistaa montako kärryllistä kolhuisia omppuja kärräsin samaan läjään. Hevosille on kerätty b-luokan omput. Parhaat ovat vielä puussa ja niitä pitäisi piakkoin pudotella alas. Vähän mehua meinataan tänäkin vuonna niistä teettää. Nyt kaikki paikalliset lukijani, hakekaa jos omppuja mielitte. Kohta on myöhäistä koska tilhet tulevat hetkenä minä hyvänsä.

Taas kerran totesin, että Terijoen salava saa äärettömän paljon anteeksi koska se nyt vaan on niin kaunis puu. Roskainen kuin mikä, kaikkina vuodenaikoina. Ja silti meillä on niitä monta.

Vettäkin ropsautti sen verran, että hevosista on pölyt huuhdeltu pois. Tähän loppuun vielä muutama kuva karvakorvista.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Monsieur Vallu, the hairstylist oli kähertämässä
Ei ole ihan terve tämä blondi

PeeÄääs:
Pitäähän Ihmepoikakin päästää kuviin, sitä ollaan niin estetykkiä, niin estetykkiä. Ihme jos tuon ponin massiivinen ego enää kotitalliin mahtuu. Ratsuttajalla on sangen huimia suunnitelmia Ihmepojan varalle. Mikäli kaikki menee ja sujuu niinkuin on meinattu, Ihmepoika pääsee näyttämään taitojaan valkoisten aitojen sisäpuolelle ihan muutaman viikon päästä. Niistä sitten tuonnempana. Sitä ennen pitää tehdä pari tiedustelureissua sekä varsinaiselle pelipaikalle, että maneesille. Mitään ei sovi tuijotella tai säpsyillä silloin kun satulan alla on valkoinen kisahuopa ja kuskilla kisatakki.

Tässä kuitenkin hyppytreenien eftersvett:





Ja kyllä, aivan ehdottomasti täytyy vaihtaa ponin kuolaimet. Eiväthän messinkirenkaiset kertakaikkiaan sovi hopeasolkisiin suitsiin!