tiistai 5. elokuuta 2014

Pienet koirat

Peetu turvaa selustan

Tiistai olkoon Pikkukoirien päivä. Tarkemmin ottaen Pikkuterrierien päivä.
En koskaan lakkaa hämmästelemästä näiden rekkujen touhuja.

Minulla on elämäni varrella ollut muutamia rinnallatassuttajia, isompia ja pienempiä. Kaikki fiksuja ja mukavia koirakavereita. Jokainen omalla tavallaan erityisiä.

Käytönnön syistä vaihdoin 2000-luvulla koirieni kokoluokkaa, samaan autoon olisi ollut haasteellista tunkea lasten turvaistuimet ja airedalen häkki plus kaikki perheen romppeet. Pikkukoirissa on puolensa, ne voi pestä lenkin jälkeen lavuaarissa ja trimmaaminenkin on nopeampaa vähäisemmän ihopinta-alan ansiosta. Eivätkä kyllä häviä karismaattisuudessa isommille sukulaisilleen yhtään.

Jos pikkuterriereillä on jotain Napoleonkompleksia, sen luen näiden meidän otusten kohdalla pelkkänä positiivisena lisänä persoonaan. Onhan se huvittavan näköistä kun pikkurekku kiipeää korkeammalle nähdäkseen ikkunasta ulos tai pomppii superpallona saadakseen jemmaan nostetun lelunsa.

Sekä Nasse että Peetu ovat saaneet kunnian kasvaa kissalauman opastuksella. Ehkä ne juuri sen vuoksi tykkäävät nukkua sohvien ja tuolien selkänojilla. Varmaan kiipeäisivät uuninpankollekin jos se olisi mahdollista.


Minulle on joskus sanottu, että pitäisi ehdottomasti hommata laumanvartija turvaamaan Torppaa ja sen pihaa. Ei kiitos, eivät ole jättiläiskoirat mun juttuni, eivät ole ikinä olleet.

Muutaman kaupustelijan ovat nämä rekut räkyttäneet matkoihinsa. Yhdelle kuuromykälle palautui kuulo ja puhekyky kun pojat olivat ovella vastassa. Kipaisi takaisin tielle ja puhua molotti kännykkään kuin tyhjää vain. Vaikka oli hetkeä aikaisemmin anellut almuja ja tyrkyttänyt tauluja ostettavaksi, esitettyään sitä ennen hoonolla soomella kirjoitetun lapun syntymävioistaan ja nälkää näkevästä perheestään.

Jos ja kun ovella kolistelee joku ventovieras, nappaan rekut kainaloon ja käyn avaamassa oven. Toki usutan (ihan vähän) poikia haukkumaan 'mikä koiranruokarosvo tulee?' -käskyllä.


Nassella tulee mittariin tänä vuonna 9 ja Peetu täytti heinäkuussa 2. Nasse harmaantuu ja ukkoutuu vääjäämättä, mutta toivon tuolle kultaiselle rekulle vielä monia työteliäitä virkavuosia Torpan touhuissa. Terveenä on onneksi saanut elellä, mitä nyt kerran on eturauhasvaivoja lääkitty, kerran tappeli supin kanssa saaden pari puremaa kaulaan ja nulikkana oli silmävaivoja ripsien kasvaessa sisäänpäin.

Nasse vietti lapsuutensa ja elämänsä ensimmäiset vuodet tallikoirana. Istui autossa, nukkui maneesin penkillä tai hölkkäsi Herra Harmaan perässä. Kusi kerran Harmaan heiniin ja sai hevosen kiukut päälleen ikiajoiksi.

Ruokahalu on pohjaton. Joka ikinen kerta kun Nasse rymistelee tupaan, se muistaa kurvata ruokakipolle katsomaan onko kuppiin osunut sattumia. Ja joka päivä, aamulla kl. 7 ja päivällä kl.17 tuo tunnollinen kaveri aloittaa intensiivisen tuijotuksen jonka tarkoitus ei jää tyhmimmällekään epäselväksi, ruoka-aika.


Peetu Peijooni tuli juuri sopivaan aikaan, tupaukko Nassen elämää piristämään. Vauhtia on riittänyt mutta ennakkoluuloni russeleita kohtaan ovat romuttuneet. Eivät ne kaikki näemmä ole hyperaktiivisia superpalloja jotka louskuttavat aamusta iltaan ja vaikenevat vain syödessään.

Aktiivinen Peetu toki on, siksi se on väsymätön lenkkikaveri ja aina innokas agilitytykki. Vauhtia radalla on enemmän kuin malttia, joten ohjaaja saa todella tehdä töitä ennakoidakseen koiran aikeet.
Näyttelyissä on käyty ja Tenavatähtihän oli aivan lyömätön.

Nyt näyttelytahti on harventunut, mutta eiköhän ne loput muotovalioon vaadittavat sertit haeta pois kuleksimasta, jossain vaiheessa. Minulle tuo koira on ihan yhtä tärkeä titteleittäkin.
Tytöistä Peetu ei parien treffien perusteella perusta, toivottavasti joskus hiffaa senkin homman ja saadaan niitä PikkuPeetuja ihmisten riesaksi iloksi. Nasselta ei taida jälkeläisiä jäädä, ei perusta tytöistä vähän vertaa.

Ja se Peetun lempinimi Sulju, sen synnylle on kaksi tarinaa. Toinen jääköön perheen sisäiseksi vitsiksi, toinen johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että suljua syntyy vähän kaikesta, etenkin vinkuleluista.



Elämä olisi todella tylsää ja tyhjää ilman Torpan Poikia. Toivotaan, että tämä duo jyllää vielä kauan ilonamme.

Ei mulla tänään muuta. Mukavaa tiistaita, missä lienetkin!


PeeÄäs: Päivän erityismaininnan kuittaa Margit 95-v joka hyppäsi kuulema Benji-hypyn, korkeimman sellaisen. Siinä on todellinen terrieri naiseksi!





10 kommenttia:

  1. No amen! Kyllä terroristilla on paikka leijonaemännän sydämessä! ;)
    Minustakin on vanhemmiten sukeutunut sen verran karmea akka, että ainoa oikea koira kainaloon on samalla tavalla kanssani räkyttävä terrieri. ;D
    Ja kyllä se terroristi parempi talonvahti on kun siltä ei jää mikään huomaamatta.

    Ihanat kuvat Peetusta erityisesti tuo ensimmäinen ja viimeinen. "Pieni ja viaton." :)

    Ymmärsinkö oikein edellisestä postauksestasi, että emme törmää terroristierkkarissa tai MV:ssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terroristitpa hyvinkin, isot kissat kesyttävät :D

      Joskus kieltämättä vähän ärsyttää kun valpas vahtikaksikko näkee pikku-ukkoja tai mielikuvituspupuja ja toki raportoi äänekkäästi näkemästään. Etenkin jos istuu mukavasti nojatuolissa ja terrieri nukkuu kerällä samaisen nojatuolin selkänojalla. Ja sitten korvan juuresta kajahtaa...

      Näin on näreet. Tulen kyllä kulmille mutta ilman koiria. Suunnitelmat muuttuivat jo siinä vaiheessa kun tajusin kesän tapahtumien käänteissä eksyttyäni hukanneeni viimeiset mahdolliset ilmoittautumispäivät. Ynnä Nassen turkinlaiton optimoinnin.

      Ja sitten tuli se suru-uutinen jonka takia pakkaan vaatenyyttiin mustat kamppeet.

      Olisi kyllä ihan mahdottoman mukava treffata, mitenköhän tuon järjestäisi?

      Poista
  2. Lämpöä piisaa ja näissä keleissä töiden teko on epäinhimillistä. Muutoin loman lopettaminen kyllä sujuisi täysin tuskitta, koska kassan pohja paistaa jälleen kuukauden lomailun jälkeen.

    Karvanaamoille terkkuja, kuten muullekin Torpan henkilökunnalle! Toivottavasti Seniorikansalainenkin pärjäilee kiviseinien viileydessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin piisaa lämmintä. Laita kylmäkallet tissiliiveihin ja vaihda aina uusiin asiakkaan vaihtuessa. Taitaa joutua paitaakin vaihtamaan pariin otteeseen päivän aikana?

      Seniorikansalaista v-tuttaa kun ei päästetä marjapuskiin. Joutuu mehumaijaa vahtimaan ja liemiä liruttelemaan.

      Tänään kun tultiin pihaan, kukas muu kuin mummonpätkä se oli letkujen kanssa pihalla ja kastella lorotteli tyytyväisenä perennapenkkejä. Heti karkaa hommiin kun silmä välttää.

      Karvakoiville kerrottu terveiset.

      Poista
  3. Koiruudet ovat. Siis enemmänkuin useimmat ihmiset ja siksi niille toivookin kevyitä polkuja ja tervettä elämää. Teidän molemmat ovat varsin ilmeikkäitä kavereita ja se on aina plussaa koska koiran naamasta näkee mitä se ajattelee (ja toisinaan jopa sen mitä se seuraavaksi ajattelee :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat, koiruudet <3
      Äläpä anna terrierin karvanaaman hämätä. Mokomat juuttaat ovat välillä niin petollisen lutusen näköisiä, mutta etenkin Peetulla siellä silmänpohjalla kajastavat hornanliekit. Näkisitpä sen epelin agilityradalla. Silmät hehkuvat punaisena, ihan oikeasti.

      Ja miten hemmetissä sie sait kursiivin kommenttilootaan???

      Poista
  4. Teillä on näköjään ruoka-ajoissa sama aikataulu kuin meillä.
    Selkeästi kellonajat on takoutuneet tuon luupään kalloon. :)

    Bortsujen yksi VAHVA ominaisuus on jatkuva nälkä. Taskuista purraan vaikka kangas puhki jos niissä on hiukkakaan namin hajua.

    Meillä ei ihan vielä harmaannuta, mutta on vauhti huomattavasti tasottunut viimeisen vuoden aikana. Enää ei innosta hirveesti tyttöjen hajut. Noooo, tietysti jos satuttuu että ihan nenään eteen laitetaan juoksuaikainen tyttö, niin silloin palaa HINKU. Tuuskaajan taito on aina tallella. :) Aina kannattaa yrittää ... vaikkei tulosta synnykään.

    Nykyisin ylitse muiden menee kissat! Siinä saa tosissaan yrittää pysyä perässä jos sattuu ettet ole itse huomannut kissaa edeltäkäsin. Nykäys tuntuu selässä ja niskassa. Silloin mennään eikä meinata.











    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin omistanut koiraa jolla on Nassen kaltainen huippuunsaviritetty vatsakello. Varttia vaille viisi iltapäivällä alkaa viimeistään se vihjailu ja sitä jatkuu siihen hetkeen kun kuppi on maassa ja syöntilupa annettu. Aamuisin malttaa pikkuisen paremmin odotella, on nimittäin vanhemmiten Nassekin vähän aamu-unisempi.

      Kesä- ja talviaikojen kanssa venkslaaminen aiheuttaa aina pientä hämmennystä, mieluummin sitä ruokaa pitäisi saada kello viideltä ja kello viideltä, kesä- ja talviaikojen mukaan :D

      Kepeitä polkuja Pönöllekin, siinä on kyllä nimi koiraa myöten!

      Poista
  5. Parsoni parivaljakko, jonka vanhempaa painosta olet joskus kuvista ihaiilut, tottelevat (siis "tottelevat") yhteisnimityksiä "Terrorostit" ja "PetoSet". Se vanhempi ottaa mittariin tänä vuonna 14 ja nuorempikin on jo kahdeksan - samat lenkit vedetään molempien kanssa edelleen (12 km on pisimmät) vaikka Papparaisella todettiin sydämen vajaatoiminta nyt keväällä. Isoja koiria vilkkaassa sielussa, en kaipaa isompaa koiraa minäkään muutaman kuuromykän ovelta matkoihin lähetettyämme ;)

    Nautitaan Ärrierivoimista niin kauan kuin niitä piisaa - toivottavasti vielä on hyviä vuosia edessä kaikilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiphei, kiva kun piipahdit Laura. Ärrierit ovat kuin liemikuutioita. Paljon koiratehoja turboahdettuna pieneen pakettiin. Väärissä käsissä sietämätön riesa, sopivissa olosuhteissa mahdottoman hurmaava otus.

      Iloa ja riemua koirillesi!

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!