keskiviikko 13. elokuuta 2014

Laidunkatrillista hirsipuuhun


Otsikko on hieman raflaava, mutta aivan totta.
Aamulla huitaisin yhden lenkin kaupungille ja sieltä kotiin lastaamaan kiesiin satulat, suitset, pinkka huopia, päitsiä ja muuta hilpettä. Hevosten kotiloma päättyi tänään ja syyslukukausi alkoi. Onneksi on tuttu paikka ja entiset kaverit.

Ensin vietiin Sörsselsson joka yllättäen kyseenalaisti traileriin menon, oli selkeästi sitä mieltä, että hän voi vallan hyvin matkustaa lastaussillalla. No ei voi ja kun Iso-J tuli ja rykäisi hevosen vieressä kerran 'sillä sävyllä', poni asteli koppiin.

Töttis seistä pönötti samoilla sijoillaan tarhan portilla ja odotti omaa kyytiään. Meillä oli nääs vain yhden hevosen koppi. Onneksi matka on ihan lyhyt, ei tarvinnut pitkiä aikoja odotella eikä aikaa tuhraantunut turhanajeluun. Töttis marssi koppiin sen kummempia kyselemättä, tiesi kyllä minne lähdettiin.

Laitumella odottivat kesäkaverit Nakki ja Harmaa. Ensin vähän haisteltiin, sitten pyörittiin katrillia vastapäivään monta kierrosta. Nakki ei tajunnut isojen hevosten touhuja vaan laukkasi katrillitrion ympärillä omaa lenkkiään, hassu varsa.

Ja kun nämä pakolliset kuviot oli hoidettu, koko ryhmä lähti yhtenä 'ei väistetä' -rintamana kohti laitumen perämäkeä. Hyvillä mielin jätin hevoset ja kurvailin kotiin. Tietenkään en tajunnut ottaa kameraa mukaan vaan jouduin näpsimään kuvia puhelimella vastavaloon. On se kyllä mahdottoman paha rasti ottaa kamera mukaan. On se. Tekemätön paikka.


Kotona odotti hirsipuu. Monta.
Eno ja serkkupoika tulivat aamulla oikaisemaan aittaa. Hevosten siirron aikana oli jo tapahtunut paljon, tukipuita oli asenneltu ja ainakin yksi kohta oli jo tunkilla ponnistettu ylemmäs. Aika jykevät ovat tunkit, Iso-J otti isoimmat ja järeimmät mitä kaupungista löytyy ja sitä ne ovat. Onneksi mokomia ei tarvitse ostaa omaksi, vaan konevuokraamo vippaa tarvittaessa vaikka mitä rompetta.

En ole tohtinut aittatyömaalle mennä kameran kanssa härräämään, pitää sitten illankähmyssä käydä katsomassa mitä ovat saaneet aikaan päivän tunaroinnin jälkeen. Eivätkä nuo miehet tunaroi, hirsirakentamisen ammattimiehiä kun ovat, niin sävelet ovat melko selvät. Aittavanhus toki esittää siirtelystä ja liikuttelusta omat mielipiteensä ja niitähän sitä on kuunneltava.

Iso-J joutui likaisiin sisätöihin, aitan keskimmäisestä kamarista (entinen talli) piti siirtää jokunen tuhatta Torpan kattotiiltä toiseen paikkaan jotta pääsivät tukipuita laittamaan. Tiilten alta löytyi palanen sotahistorian karumpaa tarinaa. Rintamalta tuotujen puukirstujen lautoja joihin maalattu kaatuneen nimi ja kotikylä. Ilmeisesti kansilankkuja oli säästelty. Lisäksi löytyi yksi rotan luuranko.

Hieno juttu, että aitta saa nyt tarvitsemansa uuden alarungon eli kengityksen ja eteläpääty laudoitetaan nätisti. Kunhan homma etenee ja ELY-keskus lunastaa lupauksensa, tehdään vielä uusi katto. Sittenpä aitan voisikin vaikka maalata punamullalla ja ryhtyä tarjoamaan maatilamajoitusta.

Tässä olisi turisteille oivaa puuhaa, muutama sata metriä aitanauhaa setvittäväksi. Toki muitakin aktiviteetteja kehittelen kysynnän mukaan. Tällä voisi aloittaa.


Tämmöistä tänään, aurinko se jaksaa paistaa ja lämmintä riittää. En valita, totean vain, että näin on aivan hyvä. Kyllä sitä lokakuuta ja ankeaa harmautta vielä piisaa.

Aitan kengityksestä muistin, pitää kutsua hevosten pedikyristi hommiin. Kumpaisellekin ratsukokelaalle asetellaan etukengät. Hoitakoon tuttu mies ensikengityksen, tuntevat toisensa ja toistensa metkut. Siihen se sitten Sörsselssoninkin lapsuus virallisesti loppuu kun saa omat kengät.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Mukavaa keskiviikkoa, missä lienetkin.






8 kommenttia:

  1. Jotenkin tuli tosta hevosten jälleennäkemisestä muistuma ala-asteen koulun aloituksiin. Samalla tavalla vähän jännittävää, ja oli kiva nähdä tutut koulukaverit. Vaikka kesäloma olikin ollut kiva.

    Teillä on taitava suku, jos omasta takaa osataan kengittää puutalo. Tulee varmasti hieno. Mutta karu löytö nuo arkkujen kansilaudat. Mitä sellaisille voi ja arvaa tehdä?

    /Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä sen sanoit, just semmoinen eka koulupäivä -tunnelma. Olivat ne niin rentoja ja kivoja keskenään, hevosten välinen ystävyys on isompi asia kuin mitä me ihmispoloiset tulemme ikinä tajuamaankaan.

      Meidän ponit ravasivat näytösravia portilta peremmälle laidunta (kyllä jopa Sörsselson kykenee liikehtimään ilmavasti, eikä Töttis kompastellut yhtään) ja kun kaverit vihdoin huomasivat, ne tulivat jymylaukkaa katsomaan tulijoita. Eikä mulla ollut sitten sitä kameraa, tietysti. Hieno hetki.

      Tuota arkkulautojen tarinaa mietin paljon. Kyllä siellä on kirstussa tuotu kaatunut paikallinen ja laudat jätetty tänne. Tämä Torppahan on sotien aikaan toiminut postina, epävirallisena majatalona ja ties minkälaisena komentokeskuksena. Joten kai aika luonnollista tuoda tänne kaatuneetkin. Näillä seutuvilla olisi paljon karmeita tarinoita, on majoitettu itärajalle meneviä joukkoja ja jokunen kiinnisaatu vihollinen on kohdannut loppunsa näillä kunnailla.

      Sota on karua. Jopa näin aikojenkin päästä ajateltuna.
      Eipä noille laudoille ole kukaan käyttöä tähän päivään keksinyt, tokkopa mekään niille muuta teemme kuin säilömme jälkipolville.

      Poista
  2. Me koitettiin kesällä laittaa kolmaspyörä poikien kanssa laitumelle, mulla on aina kamera mukana, arvaa oliko silloin kun olisi saatu kuvia kun Torstenilla meni hernepelto nenuun ;) Juu. ei ollut.

    Kivalle näyttää teidän ponnysten laidunleikit, Sörsselssön on ihan isäntänä siellä ;)

    Arkun kansilautojen löytyminen sai kylmät väreet aikaiseksi ja tosiaan samaa pohdin kuin Anu, mitä tehdä niille ja ennen kaikkea, miten ne on teidän kartanolle päätynyt ? Ota tiedot kansista ylös ja piipahda kirkkoherranvirastossa.

    Ja sitten kommentoin vielä _sitä kiloa_ .Se on hyvä alku. Kunhan jatkoa seuraa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko kolmas pyörä väärää rotua vai mikäs se sai hernepellon Torstenin kärsään? Olisi varmasti ollut komeaa katsottavaa.

      Sörsselssön on ihan Äijä, otti heti pomon paikan. Pääsivät molemmat myös ratsuiksi. Töttis oli jatkanut liitoliikehdintää ja nimi on nykyisin Turbo-Töttis. Poni S. oli toiminut molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa oikein mallikkaasti.

      Laudoista selviää nimi ja ainakin kotikunta, joku vuosilukukin on, tutkin huomenna tarkemmin. Asiaa pitää tosiaan vähän selvitellä. Kysäisen ihan ekaksi naapurin Vanhalta Emännältä, hän on kylän virallinen tietotoimisto.

      Se kilo on herättänyt hyvin ristiriitaisia tunteita. Minä iloitsen, sairaus suree. Tyttö siinä välissä on kiukkuinen. Pitkä polku, nyt vasta tajuan miten hirmuinen vastustaja tässä on polulle kompastuskiviä laittelemassa.

      Poista
  3. Hienot ja jännän tunnelmaiset kuvat hevoslaumasta! Sähköä ilmassa, mutta positiivisella varauksella. Hyvä on hevoslauman taas yhdessä sosiaalista elämää viettää. Mitä itse havainnoin, niin ruunat leikkisyydellään tykkäävät toistensa seurasta. Tammoilla kun on päivänsä... ja päivänsä. Ja välillä niin niuho olo ettei mitään rajaa. Ruunan retkut ottavat elämän paljon keveämmin kuin tammat.

    Onnea aittavanhukselle - meidän projekti odottaa jatkoa, eli rahaa. Runko on pystyssä, paikkohirsiä veistoa vailla - mutta se raha.... edes jos katon saisi talveksi päälle! Alakerta on kuitenkin kengitettynä - ylös pitää vielä hirsiä vaihtaa.

    Onnea kilomäärin! Yksikin kilo on varsin tukeva askel. Minullakin on iloa - systeri on tullut takaisin hämärän rajan takaa jatkoajalle. Edes joksikin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäs se vanha sanonta meni; ruunalle sanotaan, oriilta kysytään ja tamman kanssa neuvotellaan?
      Ja samaan kategoriaan menee tämäkin: mitä eroa on tammalla ja terroristilla? Terroristin kanssa voi neuvotella.
      Ei vaiskaan, meidän Töttis on ihan hyvä, tammaksi. SuomenPIENhevostammaksi.

      Ihanasti vetää vatsaa sisään tuolla kolmanneksi ylimmässä kuvassa.
      Ja onhan se mokoma saanut vähän fylliä persaustensa kohdalle, kohta näyttää jo niin valmiilta kantakirjatammalta, että minä hullu sen vielä näytille vien ja oriille tarjoan :D

      Aittatyömaa on iloinen asia. Eihän meilläkään vielä päästä alkua pidemmälle, pohjasta aloitetaan ja kokeillaan löytyykö vielä pontta seistä vaaterissa. Kattoremontti on sitten joskus, ei taida tämän syksyn projekteihin tulla.

      Iloinen uutinen sisarestasi, olette usein ajatuksissa. Aina kun pidät hiljaiseloa, sitä miettii väkisinkin onko tapahtunut jotain todella ikävää. Uhka kun häälyy päällä koko ajan. Koettakaa jaksaa <3

      Poista
  4. Meikäläinen liputtaa aitan kunnostamisen johdosta ja olen kiitollinen siitä vielä on ihmisiä jotka päättävät valita tämän tavan eivätkä sitä "nurin, peltihalli tilalle" - tapaa joka muuten täytyisi muuttaa rangaistavaksi teoksi.
    Hieno homma ja sitten kun maatilamajoitus alkaa pyörimään niin voitko varata mulle punkan kuukaudeksi - eikös teillä syödä neljä kertaa päivässä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monihan meillekin sanoi kun Torpalle muutettiin, että pistäkää nurin se vanha aitanromu. Ei pistetty kumoon vaan korjauslistalle. Eihän noita satavuotisia hirsiaittoja enää valmisteta, tai ainakaan minä en niistä elinaikanani pääse iloitsemaan.

      Hyvä siitä tulee. Laitan postausta tulemaan kunhan saan kuvat järjestykseen ja itselleni aikaa laatia postaus. Nyt ei ehdi.

      Varmaan se aittavaraus täytyy järjestää kesäkuukausille, eihän näitä Perä-Kurjalan talvia kestä susikaan.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!