tiistai 22. huhtikuuta 2014

Vajaita viikkoja


Pääsiäinen on tältä vuodelta taputeltu. Vaikka se alkoi mitä murheellisimmalla tavalla, viikonloppuun mahtui paljon hyvääkin. Torpan pöydässä istui paljon väkeä, hyvin syötiin ja kerrankin kaikilla oli aikaa. Jopa olla jouten, ihan vaan olla. Kahviseuraakin saatiin ja munavuorta on vajutettu.

Sää suosi ulkoilma-aktiviteetteja, pihaa on haravoitu, kukkapenkkejä kuopsuteltu ja Suuri Sininen (trampoliini) on taas 'maastoutunut' pihalle. Eihän se iljettävän sininen hökötys mihinkään maastoudu, niin on pahuksen ruma, että näkyy lentokoneeseen asti. Nähty on.

Onneksi nämä kevään viikot ovat pikkuisen alamittaisia. Minulle sopii hyvin yksi arkinen vapaapäivä, olkoon maanantai tai torstai, kunhan on vapaata välissä.

Jotenkin tämä pitkä jakso hiihtolomasta Pääsiäiseen on ollut älyttömän raskas. Ei sillä, etteikö kevääseeni olisi mahtunut iloisia asioita. Olen päässyt Islantiin, oli se huoltajakeikka Fitnesskisoihin ja yksi koiranäyttelykin piristi arkea. Eikä arkeakaan ole mullistanut ihmeemmin. Samaa tasaista latua on saanut hiihtää. Paitsi että luntahan ei ole ollut. Se siitä hiihtämisestä.


Kevät etenee kuin juna. Pyykit kuivavat muutamassa hetkessä auringossa ja tuulessa, luonto herää. Nyt kun olisi pari sateista yötä, luonto muuttuisi hetkessä vihreäksi. Isot silmut mm. sireeneissä ja vaahterassa, riesa-angervoissa jo hiirenkorvat. Koivuja en ole käynyt kurkkaamassa, mutta eipä tarvitse kummoinen oraakkeli olla kertoakseen, että vappuna on hiirenkorvat niissäkin.

Lintujen konsertti on ihan mahdoton. Metakoivat aamusta iltaan ja illasta aamuun. Yövuoro laulaa kauniilla nuotilla pidempiä lurituksia, päivällä räksät säkättävät ja muut vislailevat omiaan sinne sekaan.

Hevosten karvanlähtö alkaa olla loppusuoralla. Eilen siivottiin Poni Sörsselsonin pystyharjaa matalammaksi, lopputuloksena vappuhuiskamainen epätasainen tussahdus. En välittänyt dokumentoida kuvaksi asti. Onneksi jouhet kasvavat.

Koirilla on nyt vaihteeksi iloinen leikkimisen kausi meneillään. Ei ole jäpitystä eikä tuijottelua, leppoisaa löhöilyä sen sijaan ja huimaa kilpajuoksua pitkin pihaa. Juuri sitä terrierien ota kiinni mistä saat -leikkiä. Ja hirrrrrveä leikkiärinä päälle.


Kukkapenkeistä löytyy päivittäin uusia punnertajia. Ja myyränkoloja. Perhanan myyrät ovat käyneet todella härskeiksi, ihan on pionipenkissäkin pitänyt mellastaa. Kissoilta taisi ote lipsua pahan kerran, mummolan takkatuoli lampaankarvoineen taisi olla mieluisampi paikka kuin jäinen ja liukas piha. Etenkin kun muistaa, että palkintona ensiksi mainitussa oli kinkkua ja kermaa ja jälkimmäisessä tunkkainen, multainen ja märkä hiiri tai myyrä.

Mitä kissoihin tulee, olen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Meillähän on nyt kaksi kissaa. Tai yksi ja puoli. Sillä vanhaa Huojuvaa Kummitusta (Justiina) ei oikein voi kissaksi enää laskea. Se hoippuu päivittäin hiekkapytylle ja ruokakipolle ja sitten taas nukkuu. Päivä päivältä sen tuotokset kissanvessaan muuttuvat vetisemmiksi ja hirveämmän hajuisiksi. Potenssiin kymmenen. Ruoka joko sulaa tai ei, pukluja löytyy lähes päivittäin. Taitaa olla loppusuoralla Justiinakin.

Veli Milton on yksinäinen. Aamuisin se istuu Velikissan haudalla ja tuijottelee kauas, varmaan jonnekin sinne minne vain kissat näkevät. Entinen iloinen ja hyväntuulinen kissa on murheenmusta kyyryssä kököttävä hahmo.

Olen pohtinut paljon sitä, onko mitään järkeä ottaa enää ulkokissaa, tie tontin rajalla on niin iso riski.


Vaikka kissan miten hoitaisi, kastroisi, ruokkisi, rokottaisi, madottaisi ja hyvin pitäisi, kissa on luotu kulkemaan. Vaikka miten olisi kotiintuloajat ja päivärutiinit, kissa tekee mitä kissa tahtoo. Sen partiointialue on laaja. Eikä tie ole kissalle mikään raja. Ei panta, eikä tiuku pelasta kun vastassa on auto.

Veljekset olivat lyömätön tiimi. Vaikka ne köllivät päivät mummolassa tai kotona, yksi varomaton tien ylitys iltapartiossa koitui Veli Winstonin kohtaloksi. Nyt Veli Milton on onneton. Ja yksin.

Joku voi sanoa, että höh, sehän oli vain kissa. Niitä on maailmassa riesaksi asti. Joku toinen voi sanoa, että vapaasti ulkoilevan kissan pitäminen on edesvastuutonta. Yksi sanoo, että sisäkissaksi sulkeminen on vapaan eläimen riistoa, toisen mielestä ulkoilla pitäisi vain valjaissa tai häkissä.

Niin tai näin, hyvin ei koskaan. Paitsi silloin kun saa silitellä auringossa lojuvaa, unisen rentoa ja hyvinsyönyttä kissaa.

Näillä mietteillä vajaata viikkoa eteenpäin. Aurinkoista huhtikuun loppuviikkoa, missä lienetkin!










19 kommenttia:

  1. Oeln sitä mieltä että Veli Miltonille tekisi hyvää saada uusi kaveri - tieliikenteen riskeistä huolimatta ja mitä kissojen pitämiseen tulee, niin tuollaisen ympäristön ja olosuhteiden jälkeen kuin mitä teilläkin on, paremmaksi pistää vain se paikka jonne Veli Winston lähti. Sanokoon muut mitä sanovat, on niitä riskejä kissan elämässä muitakin kuin yksi tie.

    Kesää pukkaa tundrallakin ja saimme eilen nauttia +15 asteen lämpötiloista enkä mene vannomaan vaikka alkuillasta olisi ollut lämpimpääkin ja se jos mikä on hieno asia! En nimittäin muista koska olisin nauttinut Aljohin kanssa tekemästä lenkistä yhtä paljon sillä se oli varsin opettavainen, viiden päivän punkassa makaamisen jälkeen voin kuvitella miltä koirista/kissoista tuntuu näillä keleillä kun niitä pidetään neljän seinän sisällä vankeina.

    Leikkaushaava paranee huimaa vauhtia mutta täytyy malttaa olla kuukauden päivät hissuksiin ettei tule pilattua koko kesää ja surustanne huolimatta toivon teille oikein antoisaa kevättä - kerrohan koko orkesterille terveisiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi pentele, mihinkäs se mun kommenttini nyt hävisi??
      Olen tosiaankin esittänyt varovaisen toiveen pentueveljeksistä, otetaan Setä-Miltonille seuraksi.

      Koettaa nyt vaan rauhassa parannella. Nimim. Kokemusta ON.

      Poista
    2. No hyvä jos Miltonille ilmaantuu kaveri ja kyllä minä tämän sairasloman otan ihan itseni paranemisen kannalta. Kesä kun ei saa piloille - se on liian lyhyt muutenkin.

      Poista
  2. Itse olen 'aina' asunut sisäkissojen kanssa. En vaan kestäisi sitä epätietoisuutta ulkona majailevan reissujen kestäessä, näillä seuduin kylätien ohella vaanii naapuri, ilvekset, ketut ja huuhkajat sekä haukat. Siksipä tähän muutettuamme 'perinnöksi' jääneet tallikissat muuttuivat tupakissoiksi ;) eikä noilla ole tehnyt heikkoakaan sopeutua sisälle. Tallissahan sitten joutuu turvautumaan loukkuihin että saa jyrsijäkannan pidettyä edes jonkinmoisena..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin olivat Espoossa asuessamme kissat sisällä. Eihän niitä karvattomia kuikeloita voinut päästää ulos, hädin tuskin parvekkeella kävivät kuumimpina päivinä makoilemassa.

      Veljeksetkin olivat ehdottomasti tupakissoja, mutta ulos pääsivät aamulla, kello 20 jälkeen ei enää ollenkaan ja kotiin tulivat kellon tarkasti iltakymmeneen mennessä, yleensä kun käyn sammuttamassa valot tallista, on minulla kilisevien kulkusten saattue.

      Hienoa, että olet saanut perintökissat tupaan. Varmasti nauttivat olostaan.

      Poista
  3. Mun mielestä molempi parempi, ymmärrän sisäkissan pitäjiä, koska siinä on stressinsä kun kissa vaeltaa ulkosalla. Mutta musta kissaa voi pitää myös ulkona, se on elementissään siellä ja luonto on julma eläimille muutenkin, sitä ei voi muuttaa. Eläimen itsensä kannalta nopea auton alle jäänti tuskin on kovin tuskallinen loppu tai edes pedon kitaan joutuminen. Pahempi olisi jäädä johonkin loukkuun jumiin. Omistajalle se ei tietysti ole mukavaa, kun kissalle jotain sattuu. Mutta elämä on riskejä täynnä. Mikäli me päästään maalle asumaan, ainut vaihtoehto on talli/ulkokissa, koska miehellä on niin kova allergia, ettei se kissa voi oikein sisällä asua, kuin poikkeustapauksissa, kuten toipilaana tms. Ja haluaisin silti kunnon hiirenmetsästäjän, ettei tallissa asu joku jyrsijäyhdyskunta... Mutta onhan näissä asioissa miettimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, asialla on monta puolta. Vieläkin mua surettaa erään russelipennun kohtalo, säikähti raketteja vuodenvaihteessa, rimpuili emäntänsä sylistä karkuun, ovesta ulos ja sinne jäi.

      Sain Winstonin kotiin, ei jääty epävarman varaan,

      Poista
  4. Osanotto Winstonin poismenon johdosta. :(
    Kyllähän se riski on päästää kissa kylille, mutta minä olen sitä mieltä, että se on kissan luonto vähän päästä kuljeskelemaan.

    Mutta kyllä se siitä, elämä jatkuu ja onneksi on jo oikeastaan kesä. Niin lämmintä on viime päivinä ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, frakkipukuinen Huvimestari jätti ison aukon, Sir Milton yrittää parhaansa mukaan paikata mutta suruaika pitää kissallekin suoda.

      Hävisivät rotat ja enimmät hiiret kun kissat tulivat, sitä rottasotaa ei kyllä tekisi mieli käydä kemiallisin asein (myrkyin) vaan ihan täsmäasein, rottakoira ja hiirikissa ovat toimivimmat. Ja niiden ystävyysarvohan on mittaamaton.

      Poista
  5. Osanottoni.
    Itellä vähän samoja pulmia, kissat ovat aina olleet valjasmallia, mutta nyt on ruvennut veri vetämään vapaimmille vesille. Tarhaa en rakenna, kun eivät kuitenkaan viihtyisi. Irti en päästä, kun 40 metrin päässä menee vilkas tie ja naapurin russelit ovat irtonaista mallia (luvan kanssa meidän pihassa, kun oli vanhastaan niiden reviiriä). Joten killit ovat valjaissa, mutta valjaat eivät ole kiinni missään, paitsi tielle osuvissa risuissa ja kivissä. Jatkuva valvonta ja pakollinen lepotauko puutarha hommista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Peetu on ainoa joka ulkoilee kotona aina kytkettynä, hevosten pitkä juoksutusliina on aika näpsä.

      Onneksi meidän koirat eivät kissoja ajele.

      Tauot puutarhahommissa ovat tärkeitä, onneksi sulla kissat pitävät huolen.

      Poista
  6. Tutun tuntoisia pähkäilyjä. Meille ei voi sisäkissaa ottaa, kun mies on tosi allerginen. Autot ei ole ongelma, kun nämä pari tietä tässä ympärillä on pihateitä ja vauhti on pieni. Eli meillä on sitten ongelmana nuo kojootit ja muut pedot. Pennun ottaminen tuntuu kurjalta tässä tilanteessa, joten taidan taas antaa kodin parille kulkurille. Täällä on näitä TNR (trap-neuter-return=loukuta-leikkaa-vapauta) ohjelmia, joista voi hankkia itselleen ulkokissan. Pennut ja lemmikkilaatuiset valikoidaan kotikissa osastoon ja vain hurjimmat kulkurit jäävät näiksi navettakissoiksi. Tästä samaisesta ohjelmasta tuli Moukin joka kuitenkin halusi olla myös lemmikki, mutta tykkään tästä ohjelmasta, että niille kulkureillekin annetaan mahdollisuus kotiin...Salaa toivon edelleenkin, että Moukkis tulis vielä kotiin, kun huomaa, ettei hoitokoiraa ole ollut aikoihin. Mutta kun ei tiedä onko elossa vai ei....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo TNR -ohjelma kuulostaa hyvältä. Toivottavasti Mou löytää vielä takaisin. Kojootti taitaa olla kissalle paha vastus.

      Poista
  7. Voi veli Miltonia, kyllä tuvan keinutuoli aikaa myöten parantaa haavat ja lupaa että next time annan Miltonille etuajo-oikeuden. Kissalla on kissan mieli ja ehkä kuitenkin Veljesten geeniperinnöllä Winston oli onnellisin saadessaan kulkea ja vaeltaa...vaikea olisi ollut kuvitella Hovimestaria valjaisiin mutta toki on pohdinnan paikka mikä olisi tuleville Kaiffareille paras vaihtoehto. Nemppa on Turkkusessa ja aamuinen klo 4:40 herätys painaa, joten tänään aikaisin Höyhensaarille ja huomenna kotia kohti ja ihanaa, aamukampa lomalle on viritetty:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinutuoli ei näytä enää kiinnostavan, kisaa käydään tuvan nojatuolin selkänojasta Peetun kyttäyspaikasta. Siihen paistaa aurinko.

      Koettaa kestää viimeiset työpäivät, loma on ihan liki!

      Tuli muuten mieleen, siellä Marbellan isossa kauppajätissä on myös VS:n myymälä, samanlainen jonka bongasin Keflavikin kentältä :D Arvaat varmaan ketkä ovat 'innoissaan'

      Mulla on tänään heinänhaku, soitellaan illemmalla.

      Poista
  8. Meillä on niin hyvät olosuhteet kissojen vapaana pidolle, että harvassa paikassa. Vaan ei ne silti ole turvassa, tähän on turha tuudittautua. Merikotka ja pienemmätkin petolinnut kaartelevat taivalla, ilvekset eivät ole kaukana ja näkyy pelkällä kollitappelullakin tulevan nilkuttavia katteja muutamaksi päiväksi.

    En raaskisi sulkea näitä katteja sisälle, kun ovat tottuneet vapauteensa. Kun leikkasin kolme kattia pari viikkoa sitten, niin sisäpalveluspäivät saivat tyttökissat syvään depressioon. Ei maistunut ruoka, eikä mikään muukaan - kyhjöttivät päivän jossain nurkassa. Kipulääkkein huolehdittiin, ettei leikkauskipu vaivaa, mutta depressioon se ei auttanut. Vaan heti kun pääsivät kauluksistaan ja ulos, niin johan virkos mieli ja ruokahalu!

    Tulee muuten pitkä kevät! Se alkoi niin aikaisin, eikä millään ryntäysvauhdilla etene. Olen nauttinut että kaikki pihahommat on saanut aloittaa ajoissa ja tehdä rauhassa. Ensi yö on luvassa hyytävän kylmää, mutta kasvihuoneessa on lämmitys öisin. Eiköhän ne siellä selviä. Ja toivon sitä samaa myös pihalla värjötteleville nousukkaille. Valkosipulit piipattava - ne siperialaiset kestää kyllä pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on tosiaan autojen suhteen turvallinen herrankukkaro kissoja pitää.

      Haukat ja isommat elukat ovat se isompi uhka. Voin hyvin kuvitella mitä teidän lauma sanoisi kotiarestista, ei tule onnistumaan.

      Valkoiset ja muuten erottuvan väriset kissat ovat otollisia maaleja taivaalta tuleville uhkille, toivottavasti refleksit ovat kunnossa.

      Poista
  9. Sulle olisi haaste :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, käyn kurkkaamassa ja laitan luonnoksiin odottamaan aikoja iisimpiä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com