perjantai 21. maaliskuuta 2014

Nelivetopäivä Islannissa

Pelit ja vehkeet
Huoltotiimin menopeli
Eivät ne Islannin ihmeellisyydet vielä loppuneet, vasta nyt minulla on tovi aikaa esitellä torstain nelivedot. Gaalan jälkeinen aamu oli pikkuisen kankea mutta ei onneksi ankea. Koska minä ja Nemppa olemme molemmat aamuisin erittäin epäsosiaalisia, ensimmäiset kokonaiset lauseet vaihdoimme aamiaisella. Yhteisestä sopimuksesta.

Aamupalan jälkeen meidät pakattiin busseihin ja karautimme tutustumaan uusiin ihmeellisyyksiin. Nuokuin jonkinlaisessa semiunessa koko matkan Grindavikiin joka on tuulinen niemennokka Reykjenesin niemimaalla. Ihan siinä Ison Atlantin rannalla.

Oppaaksemme saimme hauskan hepun joka tunsi paljon suomalaisia ja jolla oli hyvät jutut. Kyllähän se suomalaista sielua lämmittää kun kaukana maailman laidalla tunnetaan Kekkonen kovimpana kalamiehenä mitä Islannin ulkopuolelta on tullut.

Varikolla meille annettiin äärimmäisen tyylikkäät (köhhhöh) ajohaalarit, kypärämyssyt, kypärät ja ajohanskat. Ja noin kymmenen minuutin demon jälkeen olimme valmiita, Ladies, start your engines!

Suurimmalta osalta kuskin penkillä istui mies, jälkeenpäin laskimme, että naiskuskeja oli vain minä plus neljä muuta.

Koekierros tasaisella tiellä, pikkulenkki helpolla polulla ja sitten aitojen sisältä laavakentille.

Karavaani tauolla
Tuo nyppylä kierrettiin vastapäivään
Alkumatkasta, ennen puolimatkan pysähdystä ajelimme matalammalla, laavakentillä melko tasaisessa maastossa. Siellä täällä oli ruosteisia laivanhylkyjä ja mitä lie merentuomia vehkeitä. Edellispäivänä satanut lumi tasoitti maiseman niin, etteivät ne röykkyiset ja lohkareiset laavakivipellot näyttäneet juuri miltään. Ajaessa tuntui kyllä kyydin pomppuisuus. Sitten älysin rentouttaa lapaluiden välikön ja hartiat ja kummasti löytyi mukavampi ajoasento. Metri metriltä homma muuttui hauskemmaksi.

Stopin jälkeen lähdimme kiipeämään. Tuossa oli semmoinen paikka, että sokeakin näki otsallaan miten piti ottaa pitkä ja tasainen kiihdytys ylämäkeen. Letkan ekana ajanut mies (varmaan italalainen) ei tätä ilmiselvää asiaa älynnyt vaan pysähtyi kesken nousun. Eikä se mönkkäri siitä noussut. Opashan se sitten siitä nykäisi ylös ja egonsa kolhinut suhari ajeli korvat luimussa kiviröykkiöiden taakse. Parilla seuraavallakin oli pieniä ongelmia kun eivät ilmeisesti uskaltaneet kiihdyttää tarpeeksi. Ylös ne kurjat kuitenkin räpistelivät.

Minulla oli helppoa, kun tajusin miten se rasti pitää selvittää ja komeasti karautettiin mäki ylös.
Huikeat maisemat, oijoijoi. Harmi, ettei ajaessa voinut kuvata. Nemppaparkaa en rohjennut pyytää kuvaajaksi sillä välillä takapenkiltä kuului varovainen vinkaisu, sitten oli todella hiljaista ja sitten taas syvä huokaus, helpotuksesta.

Rekkarissa onnennumero, tietenkin!

Alamäkiosuus näytti kyllä melko pahalta, mutta kun tajusin, että oppaiden huoltomönkkäri syöksyi sujona mäkeä alas, uskoin, että siitä voi ihan oikeasti ajaa aika vauhdilla. Wohhhou, superhauskaa! Yhdessä kohdassa mietin, tuleeko hyppy mutta kaikki neljä tassua pysyivät maassa. Harmi.

Toisessa kohtaa katsoin parhaimmaksi muistuttaa Nemppaa katumaan mahdollisia syntejään ja lukemaan rukouksensa… mutta niin vain selvitettiin sekin paikka ehjin nahoin.
Takaisin varikolle ajaessa oli ihan pakko kokeilla paljonko vehkeellä pääsi, vain neljäänkymppiin se kiihtyi. Oppaiden vehkeet olivat paljon viritetympiä.

Parkkeeraus sujui pilkulleen nätisti samaan sievään jonoon mistä lähdettiinkin. Jonkin aikaa piti istua parkissa ja samalla tarjoutui tilaisuus katsoa minkä kypärän alta kuoritui mies ja minkä alta nainen. Jep, meitä naiskuskeja oli vain muutama.


Yksi elämäni hienoimpia reissuja! Ihan menee top-5:n joukkoon. Ekologisuus ei tietenkään ollut tämän kokemuksen pointti. Olihan se ihan huimaa ajella siellä vulkaanisella laavakentällä sammuneen tulivuoren rinnettä ylös ja alas, nähdä Atlantin horisontti ja tietää, että jos tästä lähden venheellä etelään, vastassa on Etelänapamanner ja Pingiivien vastaanottokomitea.

Jos vielä joskus pääsen takaisin tuolle hassulle saarelle, aion lähteä vähintään puolipäiväretkelle. Ja ajaa itse, tietenkin.

Riemusta hihkuva ryhmä pakkautui bussiin kohti lounasravintolaa. Ihan parin minuutin matkan päästä se löytyikin. Listalla oli kalaa, kalaa ja kalaa. Plus superhyvä jälkiruoka, tietenkin.


Lounasravintolassa tapasimme ratsastuksella aloittaneen kakkosryhmän ja vaihdoimme kokemuksia.
Seuraava kohteemme, Eldhestar -ratsastuskeskus, oli noin puolen tunnin bussimatkan päässä, huimia maisemia riitti koko matkaksi.

Mitä lähemmäs ratsastuskeskusta pääsimme, sitä enemmän teiden varsilla näkyi hevosia ja kohtahan niitä oli piha sakeanaan. Ahtauduimme taas uusiin haalareihin ja kypäriin. Minä ja eräs toinen nainen päädyimme letkan kärkeen pitemmän ratsastushistoriamme takia/vuoksi/johdosta.

Aikamoinen härdellihän se oli kun tarhasta siirrettiin valmiiksi satuloidut hobittihevoset kentälle ja jokainen ratsastaja hinattiin jollain konstilla satulaan. Koska sain tuplasti liian suuren ratsastushaalarin ja alla oli farkut, ratsautuminen oli haasteellista mutta punnersinhan minä sinne itseni, jopa ihan oikeaoppisesti islantilaistyyliin, samassa rintamasuunnassa hevosen kanssa. Englantilaistyylissähän noustaan päinvastoin, ensin selkä menosuuntaan, vasen jalka jalustimeen ja siitä kiertopompulla ylös.
Yllättävän vaikealta tuntui nurinkurin meno.

Meitä oli reilut 50 ratsukkoa joten karavaani oli pitkä ja pysähteli vähän päästä. Mukana oli niin paljon väkeä, että osalla meni aika säätämiseen, osa ei malttanut noudattaa oppaiden ohjeita ja osa oli muuten vaan ihan pihalla.

Kiersimme aakeeta laakeeta peltoa, vuorille ei lähdetty. Enkä olisi niin isolla porukalla lähtenytkään.

Pikkuisen saimme maistaa töltin (islanninhevosen oma askellaji) tasaisuutta ja liitopassia ja sitten taas karavaani seis, joltain katkesi ohja, joltain irtosi jalustin ja yksi tipahti kyydistä.

Oli se silti hienoa. Hevoset olivat omassa maassaan, omassa elementissään ja sopuisia kuin mitkä.
Olen minä aina pitänyt issikoista ja nyt rakastuin niihin entistä enemmän.

Paljonhan issikoita rahdataan kotisaareltaan muualle
Elf, oma ratsuni
maailmaan, Suomessakin on varmasti satoja hobittihevosia.

Jotenkin surullista on se, että kerran Islannista lähtenyt issikka ei voi koskaan palata kotisaarelleen. Hevosten maahantuonti on lailla kielletty. Tästä syystä esimerkiksi Sormusten Herra -leffoja ei voitu kuvata Islannissa. Olisihan se ollut koomista jos Aragorn olisi ratsastanut minihevosella miekka kiviä vasten kolisten, hieman olisi ehkä syönyt uskottavuutta myös Gandalfilta, kaavun liepeet aina ravassa.

Tunnin lenkki oli nopeasti tehty ja palasimme takaisin talleille.

Yritin räpsiä vähän kuvia, mutta hevosia ja ihmisiä oli niin paljon, ettei oikein ollut tilaa miettiä kuvakulmia.

Tässä nyt kuitenkin jotain, ratsastuksen ja varusteiden riisumisen jälkeen hevoset saivat kipsutella kujaa pitin laidunpellolle, isossa laumassa ne ovat omimmillaan. Ja kuten kuvista ehkä näkyy, värejä on joka lähtöön. Ei kahta samanlaista.

Ammattilaisen satulateline
Tyson, 24 v

Kolmas aktiviteettimme piti olla reissu aktiiviselle vulkaaniselle alueelle ja jäätikölle. Se ei valitettavasti toteutunut, sillä ajo ylös jonnekkin olisi ollut edellispäivän lumimyterin vuoksi vaarallista isolla bussilla. Niinpä ajelimme kohti Reykjavikia ulkoilman uuvuttamina ja raukeina. Oikeastaan ei haittaa vaikka Geysirit jäivät näkemättä, onpahan taas yksi syy matkustaa takaisin.

Bussimatkan aikana sain ikäviä uutisia kotoa, Esikoinen oli ottanut osumaa Äiti Maahan ratsastustunnilla ja oli siirretty ambulanssilla röntgeniin Joensuuhun. Onneksi mistään iskua ottaneesta kohdasta ei löytynyt murtumaa ja lääketokkurainen tyttö jäi sairaalaan yöksi tarkkailtavaksi.
Ilta oli vähän alavireinen, halusin olla puhelimen tavoitettavissa ja jätimme päättäjäisillallisen väliin. Kävimme ihan hotellin läheisessä italialaisravintolassa syömässä ja siirryimme hyvissä ajoin hotelliin. Lähtöaamun herätys piippasi kl. 03.15 joten yöstä tulisi lyhyt ja päivästä pitkä.

Semmoinen oli nelivetopäivä islantilaisittain. Hymyssä suin muistan tuon päivän, toivottavasti kauan.

Kuinka moni lukijoista on joskus käynyt Islannissa?

Nyt perjantain kimppuun, koulukyytejä ja kauppareissua pukkaa.
Lunta satoi yöllä ja nyt se on sitten sohjovellinä. Yrh. En tykkää.




20 kommenttia:

  1. Minäpäs olen käynyt, mutta siitä on jo yli 40 vuotta. Olisikohan syytä käydä uudestaan...

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanasti kerrottu. Sieluni silmin olin paikalla. :)
    En ole Islannissa käynyt, mutta haluaisin kyllä käydä. Ja haluaisin ajaa tuollaisella mönkkärillä! (kadekadekade!)

    Issikat on kyllä jotenkin symppiksiä heppoja. Voin kuvitella, että ratsastusreissu ei ollut ihan napakymppi ison porukan vuoksi, mutta kokemuksena varmasti erityinen.

    Ja kyllä sä nyt kuule saat taas sapiskaa kun et kirjoita maalaiselämästä... *tirsk* ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää onkin maalainen maailmalla -katsaus :-)

      Osuit taas ihan napakymppiin, sinne vaan reissuun!

      Poista
  3. Hmm, kuulostaa ehkä liian aktiivilomalta minulle. Fyysisiä haasteita. Mutta tällä perusteella ehkä mieluummin Islanti kuin NY. Ihan vaikka ilman mönkijäreissuja ja hevosiakin, vaikka viisaan näköisiä ovatkin. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aika tiivis aikataulu, yhden täysin vapaan päivän olisin toivonut.

      Joko kävit Nykissä?

      Poista
  4. En ole käynyt muutoin kuin välilasku Keflavikissa ja Islannin ihastelua laskeutuvasta lentokoneesta. Aina on muka kiire jompaan kumpaan suuntaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nipistä pari vuorokautta Reykjavikille. Kaikki nämä meidänkin kohteet ovat ihan Keflavikin kentän ja Reykjavikin välillä, n. 100 km:n säteellä.

      Poista
  5. Tämä ei antanut vastata tuonne väliin. Jo kävin. On vähän mixed feelings NY:stä, museot MoMA ja Metropolitan upeita (kävin vain osan Metropolitanista, piti ehtiä eteenpäin), Broadway pettymys, myös kollegani mielestä, joka on käynyt siellä aikaisemmin, mutta shoppailuholistille se on varmasti mitä parhain paikka, tosin mitään erityistä se ei minun mielestä tarjoa tässä mielessä, kaikkea sitä saa myös Euroopasta kyllä, ehkä vähän kalliimmalla. Matkan pääkohde olisi siis NY:n ulkopuolella ja täytyy sanoa, että suuressa Ameriikassa kaikki oli suurempaa ja kylähullutkin hullumpia kuin täällä. Omalla rahalla pysyttelen Eurooppalaisilla hoodeilla - olen todennut tämän jo erään Kanadan reissun(Montreal etc) jälkeen ja totean nytkin. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä en ole NY:ssa käynyt mutta en toisaalta tunne isompaa vetoa sinne. Pitäisi olla reilusti aikaa, viikon reissulle en lähde aikaeron takia.

      Ehkä joskus pääsen ihmettelemään leffoista tuttuja katuja, toivottavasti.

      Mitä Kanadaan tulee, yhden pitkän reissun 'konkarina' kehun, kiitän ja ylistän Toronton ja Ontarion aluetta. Meillä tosin oli loistavat paikallisoppaat ja kotimajoitus. Ikimuistoinen Juhannus, kolibrit pörräsivät helleyössä 😘

      Poista
  6. Ooooh... ihana kertomus, ihanat kuvat ja mahtava fiilis! Ratsastajataustalla on suurta etua myös mönkkärillä ja moottorikelkalla ajossa, miksei myös kasipyöräiselläkin. Samat painovoiman yms. fysiikan lait pätevät ja ratsastajalla ne on selkäytimessä syvällä.

    Ikävää vähän pukkaa noiden pienten partahevosten katselu. Tai haikeutta oikeastaan. Perseeni muistaa vieläkin töltin pehmeyden ja passin käsittämättömän vauhdin. Ne pienet karvaiset korvat valtavan harjapehkon keskeltä... paras näkövinkkeli elämään! Nostalgiaa pukkaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kasipyöräinen = kaksipyöräinen

      Poista
    2. Hassut hevoset, olen aina tykännyt ja nyt rakastan. Pointtisi pikkuisista korvista ja tuulessa liehuvista jouhista on aukoton. Ei ihme, että koit haikeutta ja ikävääkin.

      Sinulla on ollut monta muistorikasta hetkeä Linurin ja Tinnan (muistinko nimet oikein?) kanssa.

      On muuten vieläkin vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä mitä niinä päivinä tuolla hassulla saarella pääsi kurkistamaan.

      Poista
    3. Omien lapaluiden väliltä löytyvän rentouden kun löytää, homma on heti helpompaa. Pätee ratsastukseen ja muuhun ei-omalla-moottorilla liikkumiseen, kaksi tai nelipyöräinen/jalkainen, homma toimii kun kuski rentoutuu. Olet niin oikeassa.

      Poista
    4. Hyvin muistettu - dementiatesti satarosenttisesti läpäisty. Tinna tarkoittaa muuten laavakiveä suomeksi. Linur suoraa viivaa.

      Rennot lavat ja elastinen mukautuminen menopeliin ja alla olevaan maastoon - tällä reseptillä pääsee nauttimaan liikkumisesta millä tahansa hevosvoimilla. Ja tietenkin pelisilmää - hevonenkin kiihdyttää nähdessään ylämäen ja pystyy samaan alamäessäkin (vaikka kuskin pitää panna silmät kiinni...)

      Poista
    5. <3 Ihana oivaltava kiteytys! Kiitos! Rento lapa liikkuu helposti. Ne hevoset tulivat tutuiksi vaikka vain pikaisesti näin. Olihan se Tuhti-Tähtikin loppuaikoina.

      Poista
  7. Kylläpäs se mönkkäri tosiaan oli hidas, jos ei huippunopeus ollut 40 enempää. Munkin olis ollut pakko kokeilla :D. Mä en ole ikinä ajanut mönkkärillä, mutta moottorikelkoilla on tullut ajettua, mutta niistä vain yksi on ollut niin hidas, että on voinut oikeasti laittaa kaasun pohjaan. Muilla en ole pystynyt siihen. Kerrankin meinasin pudota yhden kyydistä, kun järven jäällä oli joku lumitöyssy, niin siinä kohtaa piti ruveta kaasua himmaamaan. Mutta siinä on tunnetta, kun pörhältää ihan yksin kelkalla pitkin lumiaavikoita pohjoisessa ja välillä pääsee kokeilemaan, kuinka paljon kelkka ottaa vauhtia suoralla, ennen kuin pitä hiljentää lähestyvään mutkaan. Se on mun pimeä puoli, muutoin tykkään luonnonrauhasta ilman ääniä ja hevosista, mutta kelkkailu on jotenkin kauhean viehättävää :) Mönkkärillä ajo voisi olla kans kivaa.

    Jotenkin sympaattista tuo sähläys tuolla ratsastuksella. Ohja katkes ja yks putos kyydistä ja sitä rataa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kakarana pörrätä isän kelkalla mökkijärven jäällä. Isä toki istui aina kyydissä mutta minä sain kuitenkin määrätä suunnan ja vauhdin. Ja se Yamaha kulki lujaa :D

      Mönkkärillä ajoin nyt ekaa kertaa.

      Joku äijä meissä naisissa asuu kun niin moni tykkää polkaista lätkän pohjaan ja kokeilla miten lähtee...

      Poista
  8. Vauhdin hurmaa... vaara ja adrenaliini - ei ne ole miesten yksinoikeuksia! Kiva käydä välillä On-The-Edge ja palata takaisin leipomaan sämpylöitä * kasa naurusta kieriviä hymiöitä *

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin eikä melkein! Ja kyllä, leivoin lauantaina sämpylöitä. Ja selailin netistä maastureita...

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!