Arki armas

Katsaus pihalle näyttää kummallisia asioita. Nyt on kaikkien kalentereiden mukaan maaliskuun 25. päivä ja meillä on lunta vain varjoisimmissa paikoissa. Piha on lähes lumeton ja haravoitu. Iso-J on heilunut pihalla uutterasti haravan kanssa ja sen näkee. Pihan ainoat istuttamalla istutetut havut saivat pari viikkoa sitten harsot ja hunnut, näyttää varsin moniulotteiselta viritelmältä. Kauheassa tuulessa minä tuon muumiopuvun laitoin, tuli testattua tuulen … myrskynpitävyys siinä samalla.

Aamuisin pienet lätäköt ovat jäässä ja ruoho ripisee jäisenä, mutta aamuaurinko hoitaa homman nopeasti. Tänä aamuna näin ensimmäisen mustarastaan nyhtämässä matoa maasta, ihan tuossa ylimmän kuvan aurinkoisen läntin luona. Siellä on perinteisesti rastaiden aamiaiskattaus.

Valkosipulipenkeissä ei vielä punnerreta ja hyvä niin. Tuossa ne kuitenkin ovat talvensa viettäneet ja toivottavasti toimineet kasvamisen ohella myös myyrämuurina. Kekoja ei ole noiden rivien lähellä yhtään.

Äitikulta raportoi hetki sitten, että metsässä ja laitumen metsänpuoleisella reunalla on hurjasti myyrän tunneleita ja koloja. Koirapojat ovat tilanteen myös todenneet ja kuseksineet ynnä nuuskineet jokaisen mahdollisen tunnelin. Sinne ei oikein passaa lähteä hevosella, Töttis järkyttyisi korviaan myöten jos koipi, yksi niistä neljästä vasemmasta, uppoaisi koloon. Siitä sitä mentäisiin tuiskis turvalleen ja lopun vuotta saisinkin taas siedättää hevosta metsäpoluille.

Poni Sörsselson paskat nakkaisi mokomalle, korkeintaan seuraavalla kerralla hyppäisi roimalla loikalla yli.

Hevosilla on karvanvaihto täydessä vauhdissa. Töttis on tässäkin asiassa jälkijättöinen, Poni S. sen sijaan pöllyää ja tupruttelee karvojaan niin, että siitä tulee mieleen Jaska Jokusen kaveri Rapa Ripa. Jonkinlainen aivomyrsky ja käymistila hänellä on päässäänkin, varsin ärsyttävä 5-vuotisuhma on nimittäin päällä. Lähes kaikki asiat täytyy näköjään kyseenalaistaa. Paitsi syöminen.

Kovis-Jonne

Viidakon Tähtönen

Töttikselle iski ankara ahdistus lauantain ratsastuksessa. Yhtäkkiä tuttu pelto olikin hevosia nielevä laavakenttä jossa ei voinut edetä mihinkään suuntaan. Homma muuttui kuitenkin hyväksi kun keksittiin Nuorimmaisen kanssa keskittymistehtäviä. Minä määräsin liikkeen suunnan ja Nuorimmainen toimi paketin aivoina. Hevonen rentoutui ja rauhoittui ja lopulta meillä oli tyytyväisenä tarpova työhön keskittyvä hevonen.

Nyt kun illat valostuvat päivä päivältä, mahdollinen ratsastusaikakin lisääntyy. Saisinpa vain jostain pari lisätuntia vuorokauteen.

Onneksi Esikoinen parantuu vähitellen ja hankkiutui kepeistä eroon. Näin ollen hänkin on vähitellen käytettävissä hevosten liikutuksessa.

Hevosten kotonaolemisen varjopuoli on se, että niiden kanssa vietetty aika on se, josta ensimmäisenä nipistetään. Heinät ja ruuat tulevat ajallaan mutta 'ylimääräinen' puuhastelu niiden kanssa on harmillisen satunnaista. Toivoisin toki säännöllistä ratsastusta ja maastatyöskentelyä, mutta kellon ehdoilla juostessa kaikkeen vaan ei ehdi. Ei ehdi vaikka miten mieli tekisi.

Tässä onkin useamman kerran käynyt mielessä, kuinka paljon vietin aikaa autossa ja tallilla kun Herra Harmaa asui täysihoitotallilla. Matkaa kertyi lipo 80 km per keikka. Enää en siihen ralliin ryhtyisi.

Joten pienen omantunnon kolkutuksen siedän, hevonen ei kuole eikä sairastu jos sitä ei päivittäin satuloida. Pääasia, että perusrutiinit ovat kunnossa ja hevosilla hyvät oltavat. Kurjalla kelillä tehdään jotain muuta, kiireessä vain välttämättömimmät.

Ylemmässä kuvassa näkyy lumitilanne etelästä päin katsoen, pihasauna äärimmäisenä oikealla. Alemmassa kuvassa sama pihasauna vasemmalla ja Torppa jää oikealle. Lunta ei ole paljoa, katsoi mistä ilmansuunnasta tahansa. Ja kun pikkuisen tyrkkii mielikuvitusta, ylempi kuva kertoo eteläpellon vihertävän. Juu, meillä vihertää maaliskuussa tänä outojen ilmiöiden talvena.

Mukavaa vaihtelua tämä on, mutta toivoisin kyllä ihan rehdit neljä vuodenaikaa takaisin. Ehkä jo ensi vuonna.

Muilta kanteilta katsoen elämä Torpalla sujuu entiseen malliin. Ei mitään uutta eikä mullistavaa. Itselle iskee aina keväisin pienoinen autokuume ja kovasti tekisi mieli vaihtaa oma kiesi tuoreempaan, mieluummin semmoiseen nelivetoon jolla liikkuu koppi ja kuorma.

Salilla nousee rauta viikko viikolta pikkuisen paremmin ja olo on mainio. Kaiken sen talvella koetun sairastelun jälkeen muistan iloita jokaisesta terveestä päivästä, arkena ja sunnuntaina.

Aurinkoista viikonjatkoa sinullekin, missä lienetkin!