keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuodet vierivät


Vihdoin tämä vuosi 2014 alkaa kääntyä loppusuoralle. Kohtaloa uhmaten sanon näin, vaikka en kulman taakse tulevaan näekään. Onneksi en.

Kun tämän nyt päättyvän vuoden vetää ns. nippuun, se kiteytyy lähinnä sanaan raskas. Ihan äärettömän raskas ja kuluttava vuosi sekä meille, että monelle kanssakulkijalle. Itse kutakin ovat piinanneet niin sairaudet, luopumiset, kiireet, uupumiset tai muuten vaan sellaiset ajat jolloin oma elämä ei todellakaan ole omissa käsissä. Eikä aina läheistenkään elämä.
Kyynelten vuosi, sitäkin.

Ikuisena inhorealistina, mutta myös hömppänä optimistina toivon, että tämä päättyvä vuosi oli omassa karuudessaan opettava, kasvattava mutta myös kannustava. Tämän vuoden, jolloin biorytmit eivät todellakaan olleet balanssissa, toivon vahvistaneen minua ja kaikkia meitä kohtaamaan tulevien vuosien haasteet vähän vahvempina. Mutta ei kyynistyneinä, kaunaisina tai katkerina. Siihen vanhaan ansaan olisi niin helppo kompastua ja myrkyttää sekä oma, että läheisten elämä ainaisella valituksella ja omissa kärsimyksissä riutumisella. Niissä liemissä ei marinoidu kuin hapan ja tympeä otus joka karkottaa kaiken hyvän läheltään. Enkä nyt puhu surströmmingistä, tuosta naapurimaan kansallisherkusta.

Kun kävimme äsken (melko kiireellä) hakemassa hevoset talliin ennen varsinaista ilotulitusten jymymylläkkää, pysähdyin katsomaan hevosia. Ne seisoivat niin rauhallisina, luottavaisina ja uteliaina katselemassa pellontakaisten naapurien säihkyviä raketteja ja kuuntelemassa lasten iloisia kiljahduksia. Ei niillä ollut mitään hätää.

Samaa tyyntä rauhallisuutta, odottavaa ja luottavaista mieltä toivon sekä itselleni, että kaikille Torpan blogin lukijoille. Tuokoon tuleva vuosi eteemme mitä tahansa, voimme ainakin yrittää kohdata asiat avoimin mielin. Turha murehtia ennakkoon, aina roiskuu kun rapataan ja välillä lipsuu sekä tossu että ratas, mutta eteenpäin, se olkoon suunta jokaisella.

Hyvää uuttavuotta, missä lienetkin!

Islanti 2014

PeeÄäs:
mahtuihan tähän vuoteen aivan huikeita kokemuksiakin, superupea reissu Islantiin oli yksi vuoden kruununjalokivistä. Tiedän olevani etuoikeutettu kun sinne pääsin, tuon matkan tuomilla maahisvoimilla tämä vuosi kaikkine miinoineen oli pikkuisen kevyempi kulkea.

Kiitos Ystävät, kiitos vielä kerran. Olette tärkeitä!






sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pitäisi. Onks pakko jos ei jaksa?


Laitanpa osuvampien kuvien puutteessa kuvia russeleista. Tuossakin ekassa kuvassa olennaista on häntähärvelin taukoamaton liike, niin tyypillistä russelille.

Terrierienergialle olisi käyttöä. Olen täysin laiskiintunut lojuttuani sohvanpohjassa niin monta päivää. Edes lenkille en ole saanut ruhoani hinattua, saati salille. Yritys on kyllä ollut kova, tavallaan. Yritin nimittäin sentään varata muutamaa ryhmäliikuntatuntia itselleni, mutta jostain syystä ne tunnit eivät olleet varausjärjestelmässä enkä muistanut salasanaani. Melko pian lakkasi kiinnostamasta.

Sen verran olen saanut aikaiseksi, että maksoin nipun laskuja. Ja luin joululahjakirjani. Silti tekemättömät hommat painavat päälle. Kamera pitäisi tyhjentää, läppäristä ottaa varmuuskopio ja siirtää ulkoiselta levyltä vanhan läppärin kuvat tälle uudelle. Pitäisi myös opiskella kuvaeditoriohjelman niksejä ja työstää muutama sata kuvaa arkistoihin.

Pitäisi. Pitäisi. Pitäisi. Njäääh.

Huomenna on maanantai eikä se tunnu pätkääkään arkipäivältä. Kalenterissa on kuitenkin merkintöjä huomisen kohdalle joten pakkohan se on tanssia kun kerran tahti on annettu. Mutta ensi viikolla tehdään vain minimi, ei mitään ylimääräistä.

Perillisiä polttelee päästä alennusmyynteihin toppatakkiostoksille ja se on kyllä ihan perusteltu syy käväistä kaupoilla. Itse en kyllä mitään tarvitse.

Lämpömittari tipahti tänään liki -20° ja se tietää, että Torppaa on lämmitettävä. Tällä kertaa aion olla todella varovainen uunin suuluukun kanssa, ettei taas käy niin kuin edellisellä kerralla.


Tänään on Viattomien lasten päivä. Vaikka päivä juontaakin käsittäkseni juurensa ammoisiin Beetlehemin tapahtumiin, minä siirrän sen nykyaikaan. Valitettavan monella lapsella on ollut pelon ja surun täyteinen joulu. Vanhemmat ovat rentoutuneet oikein olan takaa ja ainoa jolle jäi joulusta joku muistikuva on lapsi. Ja se muistikuva ei ole kullankimmeltävä, lämmin eikä iloinen. Turvasta puhumattakaan.

Voi kunpa voisi edes tuon asian maailmassa muuttaa. Että myös niillä kaikkein viattomimmilla olisi turva ja rauha.

En tiedä mistä nämä synkeät ja surulliset asiat hiipivät mieleen, ehkä siitä, että tänäänkin sain olla kiitollinen kun on oma koti ja kotirauha.


Aamulla koti oli pimeä. Sulake oli napsahtanut taulusta, varmaan Iso-J:n öisten asennuspuuhien tiimellyksessä tuli hetkellistä ylikuormaa. Nyt siitä monsterista tulee kuvaa ja ääntä, kaikki kanavat näkyvät ja varmaan kaikki laitteetkin löysivät toisensa. Ja aamuvuorossa hommaansa jatkanut asentaja nauttii nyt ansaittuja päivänokosiaan. Televiissori käy ja kukkuu.

Yksi tekemätön asia juolahti juuri mieleen. Minun täytyy selata radion soittolistoja aatonaaton illalta ja etsiä muuan kuulemani joululaulu. Se oli varmaan Oi jouluyö (onkohan sen nimi edes tuo?) ja sen esitti joko italiaksi tai latinaksi mojovaääninen mies(kuoro?).  Niin oli kaunis ja komea versio, että sen tahdon vielä kerran kuunnella, kaikessa rauhassa.

Kohta tulee sukulaisperhe kahville, pari pellillistä torttuja on valmiina kiitos Esikoisen ja uuni alkaa lämmittää. Ihan hyvä päivä.

Leppoisaa sunnuntaita, missä lienetkin.









lauantai 27. joulukuuta 2014

Viidakon Ykä


Kaunis päivä, mutta sangen lyhyt on vielä valoisan aika. Auringon kuvatakseni oli kuva otettava makuuhuoneen ikkunasta, yläkerrasta. On se tuolla, mutta kovin kalpeana ja kaukaisena vielä.  Lohdullista nähdä tuota kauan piilosilla ollutta valopalloa.

Siskolikka pakkasi pojat autoon ja karautti kotimatkalle, tänne jäi hiljaisuus.

Lunta on satanut muutama sentti lisää ja kaikki on niin niin puhdasta ja pehmoista. 
Tänään ei joudettu hevosten kanssa puljaamaan, eikä liki -20 astetta houkuta ratsaille. Naama jäätyy.

Harri-Serkku tuli kahville ja löysi itsensä telkkarin asennushommista. Siellä sitä kyykki otsalampun hohteessa kaksikin johtoviidakon tarzania. Hirveä homma, eivätkä juurikaan arvostaneet hyvää tarkoittavia kommenttejani joten katsoin parhaimmaksi poistua asennusalueelta. 

Iso-J vilkuili tv:n pakkauskaatikkoa ja minua sillä silmällä, että ohjeistaja päätyy kohta pakkauskaatikossa pahvipuristimeen jos ei älyä pitää suutaan kiinni. 


Tilanne on asennusalueella nyt se, että kuvaa on, ääntä ei ja kuvakin on jotain Samsungin omaa tuotantoa. En tiedä milloin ja miten lautasantennin kautta näkyy jotain, enkä uskalla kysyä koska ja miten äänentoistojärjestelmä toimii. 

Paljon on asennuslevyjä jäljellä ja miehen on nöyrtyminen käyttöohjeiden lukemiseen. 

En sano enempää etteivät jää viimeisiksi sanoikseni. Veikkaan tästä illasta tulevan vähäpuheisen. 

Ja loppuun kuva joka kertoo karua tarinaa Torpan tapaturmalaskurin nollaamisesta. Vasen käsi, taas. Koska leivinuunin suu oli kuuma. 

Varo näppejäsi, missä lienetkin! 


MUOKS:
huomaan toistavani itseäni jo otsikoissakin. Viidakon Ykä on jostain syystä jäänyt elämään, luokattoman surkea leffa se ainakin oli. Paitsi Ykä oli ihan sötnos mutta sekään ei aina riitä.

Yritänpä uuden blogivuoden kunniaksi petrata otsikoinnissa(kin). Tämän vuoden kirjoitusten määrä on alhaisin ikinä, saikkupäivillä kompensoin puuttumaan jääneet päiväkirjamerkinnät.

Olisiko lukijakunnalla toiveita blogin suhteen? Mitä lisää, mitä vähemmän? Ihan sama?









perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivä


Tapaninpäivän hevosajelut suoritettiin ratsain. Pehmoisessa hangessa oli kiva tarpoa ja Ihmepoika kokeili myös ilopomppuja. Kuski suistui kahdesti, ensin voltilla kaulan yli ja toisen kerran freestylelennolla. Töttis tepsutti tohkeissaan mutta pysyi nahkoissaan. 

Selkeästi tämä erittäin harvakseltaan tapahtuva liikunta ei riitä hevosille. 

Noh, kukaan ei vahingoittunut ja henkiset kolhut unohtuvat aikanaan.

Hauskaa Tapaninpäivää, missä lienetkin. 


PeeÄääs:
Ihmepojalta lähti possukäytöksen vuoksi blingipanta suitsista pois, tilalla ihan vakiowahlsteni. Siihen voi ehkä asentaa sen sinisen hälytysläikkävalon. Jätkällä on aina tilanne päällä...

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto


Joulumieltä, Joulurauhaa, Jouluiloa !
Juuri sinulle, missä lienetkin!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Seisaus


Aamun ensimmäinen seisaus oli veretseisauttavan kokoinen laatikko jota postirekan kuski ja Iso-J retuuttivat Torpan ovesta sisään. Iso-J:n yhden joulupaketin taktiikan perimmäinen ajatus tuli sangen selväksi. Minä en tuon monsterin upeudesta ymmärrä kun en jouda nykyistäkään televiissoria katsomaan. Tuon hankkimalla perhe kuulema säästää silmälaseissakin kun näkee tihrustamatta. Just, vain perheen ainoa ikänäöstä kärsivä voi käyttää tuota ontuvaa perustelua.

No sitten oivalsin, jotta tänään on talvipäivän seisaus. Ja näin auringon. Kalpea pallero eteläisellä taivaanrannalla. Ehkä sillä on jokin isompi ennustava merkitys kun aurinko näyttäytyy juuri tänä nimenomaisena päivänä. En tiedä. 

Autokin seisahtui muutaman kerran jonomuodostelmiin kaupungin muutamassa isommassa tienristissä. 

Likimain kaikki tarvittava on hankittu, postitettu tai toimitettu matkaan. Uunissa kypsyy porkkana- ja lanttulaatikot, piparitaikina jäähtyy vielä tovin pikkupakkasessa, kohta sen voi vatkata, jauhottaa ja laittaa jääkaappiin huilaamaan. Perilliset näpertävät huomenna ne valmiiksi. 


Hevosten jouluakin on valmisteltu, viemme tänään ratsuttajalle ruokaämpärin jossa lämpimät hanskat, suklaata ja hevosille näkkäriä, omppuja ja porkkanoita. Omat hevoset saivat vähän karummat eväät, valkosipulikuuri jatkuu yli sydäntalven. 


Niin ja vielä pari seisausta. Tuvassa seisoo nätti ja komea kuusi täydessä joulutällingissä. Oscar ja Felix eivät ole vielä muodostaneet mielipidettään mutta tiedän niiden kelmien hautovan kaikenlaisia veretseisauttavia tarzanhyppyjä.

Tänään on kuulema myös virallinen munanseisotuspäivä. Tänään ja vain tänään kananmuna seisoo omin voimin. Kokeilin mutta yksikään ei suostunut seisomaan, kaikki kellahtivat kyljelleen niinkuin vuoden muinakin päivinä. FB on kuitenkin täynnään kuvia munista jotka pysyvät pystyssä. Täytyy perehtyä tuohon seisaustaikaan, mikälie henkimaailman homma. 


Nyt sitten sen piparitaikinan ääreen. Siskolikka poikineen pyörähti tovi sitten pihaan, hänen esikoisensa siirtyi torstaina reserviin Kaartin mafiasta sotilaspoliisikoulutuksen saaneena reservin vänrikkinä. Hieno nuori mies joka näyttää selviytyneen myös Ohi on -risteilystä ehjin nahoin. 

Eiköhän tämä päivä käänny aatonaatoksi ennenkuin kuulumiset on vaihdettu. Huomiselle jäivät vain kinkun ja kalkkunan paisto ja muutama tonttuhomma sekö käynnit kaukaisemmilla haudoilla. Sitten voi joulu tulla.

Hyvää yötä, missä lienetkin. 



PeeÄääs: googlettamalla 'kananmunan seisotus' löytyy hajanaista tietoa asiasta. En jouda googlettamaan, mutta ei tämä minun höyhötyksiäni ole, Karijoella on ainakin seisotettu onnistuneesti, Kaksplussan keskustelupalstalla ei :D

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Neljäs adventti


Tänään ei muuta lisättävää.
Palataan, missä lienetkin!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Johan pompsahti


Eilen illalla lukemani sähköpostiviesti ei hyvää luvannut tämän päivän koulutuksen saralta, kouluttaja oli kipeä ja ehdotettiin koulutuksen siirtoa. Muuten ihan jees mutta olin jo parkkeerannut bärsseni Siskolikan nojatuoliin ja olin siis jo melko lähellä tämän päivän pelipaikkoja. Ilmoitin, että kotka laskeutuu aamulla sovittuun aikaan sovittuun paikkaan eikä ole minun päänsärkyni etsiä tervettä kouluttajaa. 

Aamulla hankkiuduin joukkoliikenteen siirtämänä linjan 612 avulla piäkaupungin ytimeen, kärräsin kapsäkkini hotellin varastoon ja marssin koulutuspaikkaan. 

Ystävällinen nuori mies jo soitteli ja kyseli sijaintiani ja juonko mieluummin kahvia vai teetä. 

Oijoi kuinka mukavaa meillä olikaan. En tiedä mistä tämä ihmepoika oli hankittu mutta yhdessä me sitten tutustuimme pienyrityksemme laiteinvestointeihin ja hyväksi totesimme. 

Tee oli erinomaista ja hain kotiinvietäväksi paria erinomaista teetä naapurikaupan valikoimista. Teekauppa Chaya on kiva ja hyvä. 

Palkitsin itseni ihan citylounaalla, Vapiano on kiva lounaspaikka ihan Rautatientorin laidalla. 


Iltapäivän koulutus käsitti kuvien siirron, varmuuskopioinnin ja taitto-ohjelman. Monta spontaania Whoooa -huudahdusta ja totesin ilokseni, että kyllä vanha kettu voi aina pari uutta kikkaa oppia. Vanha läppäri jäi sinne raksuttamaan varmuuskopiointia ja 8000:n kuvan siirtoa. 

Itse olen nyt majoittunut GLO Hotellin mukavaan aulaan pitämään purkupalaveria itseni kanssa. 

Illalla tapaan pitkästä aikaa Nemppasen ja aamulla suuntaan kiesin nokan kohti kotia. 

Täällä paistoi aurinko ja elämä on just nyt melko leppoisaa. Kivaa vaihtelua tämä.

Mukavaa iltaa, missä lienetkin! 

---

Tässä piti olla kuva mutta kun ei niin sitten ei.
PeeÄäs mahtuu kuitenkin.

Olen varmasti Suomen kalleimmilla kortteleilla ja jumaliste miten meluisa paikka osaa olla. Alhaalla jyrisee jouluvalaistun Aleksin liikenne, ratikat kirskuvat ja möykkä on hirveä. Täytyy ensi kerralla ottaa huone toiselta puolen taloa, eihän tässä nuku hiljaisuuteen tottunut maalainen millään.
Tässä sen taas näkee. Täältä ei saa yhtä neliötä sillä hinnalla millä meiltä saa hehtaarin mutta me saadaan hiljaisempi elinpiiri. No vitsivitsi, jos tarvitsee Stockmannin kävelymatkan päähän ja aitiopaikan Aleksanterinkadun kuhinaan, tulee tänne. Jos ei, tulee vain käymään.
Problem solved.

Kiva huone ja kun momondon kautta varasin ajoissa, hintakin jäi kaksinumeroiseksi.
Nyt pientä pintaremonttia omaan fasaadiin ja sitten Nemppasen Radisson-kotiin.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Paleltumavammojahan ei lasketa?


Niin, siis tässähän taitaa nyt käydä niin, että harmaankalpeat varpaani ennustavat, että talvi on nyt tulossa ja tulee melkoista kyytiä. Kumpikohan ehtii ensin perille, talvi vai Joulu? Siinä porot jäätyy juoksuun kun itäinen tuuli puhaltaa. Enkä kyllä käsitä miten minä olen onnistunut palelluttamaan pikku- ja nimettömät varpaani, ne nimittäin menevät salamana tunnottomiksi ja tunto palautuu äärettömän hitaasti? Ehkä ne ovat jääneet riittävän monta kertaa hevosen kavioiden hierottavaksi.

Tänäänkin heinänajossa (kaksi reissua, neljä suurpaalia) totesin jo ekaa lastatessamme, että vilustaa ja se vain paheni toisella reissulla. Sitten vielä lastattiin päältäajettava ruohonleikkuri huoltoonkuljetusta varten ja varpaat melkein sanoivat työsopparin irti. Kesken urakan. Uskomatonta kapinointia!

Mutta nyt on tallin heinätila täynnä ja vielä jäi pelleteillekin lavapaikka. Saapi tulla talvi ja tuisku, me pärjätään jokunen viikko ihan surutta.

Kuvassa pitkästä aikaa kanalaräpsy, tuossa on yksi viimekesän tipunen. Vaikuttaa kukkopojalta mutta kyllä hän kana on. Ei ole minkäänlaisia satulasulkia vaikka heltta punoittaakin. Emokanalla on ihan samalla muotilla tehty heltta. Tuo kukko on Kääpiökoch -rotua, hieno ja viriili. Onneksi ei tappele Vappupillin eikä kahden silkkikukon kanssa, sopuisia ukkoja nuo pikkukukot.

Etualalle änkesi photobombaajaksi Vappupillin jälkeläinen, maailman räjähtäneimmän näköinen pikkuotus. Pitää joskus zuumailla tätä pikkuväkeä tarkemmin, hilpeää sakkia.

Isojen puolella ilmavoimat kutsuvat säännöllisesti vanhoja tehomunijoita, viikottain joltain vanhukselta unohtuu herääminen. Nyt siellä on enää kaksi valkoista ja yksi ruskea tehokana, loput ovat niitä hienoja kiuruveteläisiä. Ja se kesällä hommattu kukonrääpälekin on jo iso ja komea.
Yksi vanhoista savolaisakoista yrittää sinnikkäästi hautoa, asia josta olen vakaasti eri mieltä. Sydäntalven aikaan ei passaa siihen hommaan ryhtyä, tulee vain sutta ja sekundaa. Ja kuoreenjäätyneitä alkioita.

Tänään on siis ollut kautta linjan vallan vauhdikas päivä. Huomenna toinen moinen ja illaksi saapunen sinne Kehä kolmosen eteläiselle puolelle Siskolikan yömajaan.
Pakannut en ole, eihän sitä nyt kahden yön reissuun kummoisia pakaaseja tarvita. Lähinnä yritän muistaa ottaa kaikki tietokoneisiin liittyvät piuhat ja kaapelit mukaan. Sekä kameran.

Tässä loppuun vielä päivän uutisvirrasta bongaamani 'ajatelma'. Sietää miettiä, asialla on vinha perä.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!


PeeÄäs, joulukortit ovat viimeistä ponnistusta vaille valmiit! Jäljellä ne kaikkein tärkeimmät, Perillisten kummien joulupostit. Nyt saa kahteen kuoreen tällätä alustavan kutsun konfirmaatioonkin. Kyllä se aika sitten muistaakin muistuttaa rientämisestään. Minä en perässä pysy.
Toki moni muukin rippijuhlakutsun saa, näille kummeille laitan jo hyvissä ajoin, kiireistä väkeä kun kaikki tahoillaan ovat.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Mistähän sitä...



Voe mahoton miten tämä aika taas kiitää. Ikkunalaudalla palaa sievässä rivissä jo kolme adventtikynttilää, neljäs peränpitäjä pääsee virkaansa viikon päästä. Ja mikäli viikko kiitää tätä tahtia, se päivä on hyvin äkkiä.

Nyt kun leivinuunissa vielä palaa iso roihu, on päivän ensimmäinen hetki istahtaa alas ja yrittää vähän summata viikonlopun käänteitä. Tuo roihu ei ole 'pelti kiinni' -hiillosasteella vielä aikoihin, joten ehdin hyvinkin tässä vielä runoilla jotain.

Mukava viikonloppu meillä oli. Perjantaina me naisväen voimin kurvailtiin kaupat ja lihamyymälät, katsastettiin kinkut ja kalkkunat valmiiksi. Esikoinen sai piilolinssit ja uudet linssit vanhoihin, mutta vielä oikein hyviin kehyksiin on tilattu. Minä sain hieman kirkastettua ruoskani väriä eli kampaajan peruutusaika osui kyllä oikeaan aikaan. Yleensä sitä aikaa saa kinuta, viikon viiveellä on melkein menetetty mahdollisuus. Mutta nyt osuin oikeaan aikaan asiaani kysymään ja sain ajan melkein per heti.

Kuten kuvista voi päätellä, viikonloppuna katsotiin myös Hobitti -trilogian viimeinen leffa. Ihan koko perheellä hankkiuduttiin eläviin kuviin. Täysi tupa, yhtään tyhjää penkkiä en nähnyt.

Hengästyttävän hienostihan nämä kaikki Tolkienin tarinat on toteutettu. Jotenkin tuli vähän semmoinen tunne, että osa hienoista kikkailuista jäi näkemättä, valkokankaalla tapahtui niin paljon  niin kiivaaseen tahtiin. 3D-leffa on mielestäni silloin onnistunut, kun huomasin itse väisteleväni siellä katsomon pehmoisessa penkissä taivaalta satavia kiviä. Onneksi en ollut ainoa, vieressä istuva mies suojasi päätään kivisateelta ja sanoi sitten minulle Hups, se meni läheltä.



Tänään piipahdettiin pikaisesti Joulumarkkinoilla. Valitettavasti etsimäni keraamikko ei ollut paikalla ja jäin ilman himoamaani juttua. Pitääkin ottaa kuva siitä joka minulla on ja jonka kaveriksi tahtoisin kovasti toisen.

Joulumarkkinoilta mukaan tarttui kuitenkin pari pientä lahjajuttua ja hollantilaista 6-vuotiasta goudaa ynnä chilijuustoa. Ja niitä iänikuisia  makkaroita Iso-J:n puuhapussiin.

Joulukuusikauppiaamme oli ilmestynyt vakiopaikalleen ja kyllä siellä oli justiinsa meille valittu kuusi. Kaupat tehtiin kahdesta kauniista (huom! paikallisesta) kuusesta ja ne toimitetaan Torpalle alkuviikosta. Samassa kuormassa tulee myös hevosille havuja, ne tykkäävät puuhastella niiden kanssa.

Poikettiin kurkkaamassa monesti muuttanutta kirpputoria ja viimeiseltä käytävältä bongasin hienon ison italialaisen keittokirjan. Culinaria Italiana lähti kyytiin neljällä eurolla.

Kotona oli aikaa pikaiseen tankkaukseen ja vaatteidenvaihtoon, Esikoinen ja Peetu lähtivät putkiralliin agilityhallille ja minä ryhmäliikuntatunnille. Hirvee hiki tuli ja tossut lipsuivat, muuten oli kiva tunti, nimeltänsä RPV Intervalli. Tarkoittaa sitä, että reidet, persaus ja vatsa saivat röykytystä ja pulssi hakkasi hurjalla sykkeellä.


Kotiintultuamme täällä oli täysi rähinä päällä, Iso-J viritteli joulukoristeita. Meillä on ainainen kädenvääntö siitä, millä tahdilla sitä kimallusta ja hörsöä esille pannaan. Minusta vähempi on enemmän ja Iso-J taas ammentaa isolla kauhalla.

Iltatallin ja kanalan pikahuollon jälkeen istahdin työstämään joulukorttipinkkaa. Se punainen kuori helotti niin syyttävänä näköisenä monta viikkoa ja minä kurja sain nyt vasta ne kortit kirjailtua valmiiksi ja tungettua kuoreen. Aion ihan härskisti tyrkätä punaisen kuoren sisältöineen huomenna johonkin täpötäyteen postilootaan ja uskoa, että kyllä ne vielä perille ehtivät. Ykkösluokkaan jäi vielä vino pino kortteja ja tervehdyksiä. Ne yritän hoitaa heti alkuviikosta maailmalle. Ennenkuin itse lehahdan maailmalle.

Minä nimittäin lähden tiistaina ajamaan sinne etelänsyrjälle ja palaan kotiin torstaina. Tällä reissulla en ehdi kissaa moittia, saati mainita, joten länsisuunnan rouvat pistävät pullat takaisin pakkaseen ja panostavat seuraavaan kahvittelukertaan.

Toveri Nemppa olisi mahdollisesti Radisson kodissaan ja odotan kyllä kuin kuuta nousevaa sitä, että saan istahtaa hyvässä seurassa liinapöytään.

Ja lopuksi, sokerina pohjalla: Veteraanivoittaja Nasse, tänään 9 v!


Ei tullut nakkikäätyjä kaulaan tänä vuonna, mutta kiitosta ja kehuja sekä ylimääräisiä makupaloja kyllä herui.

Nyt onkin syytä tuumata tovi ensi viikon aikatauluja, haastetta ja vaikeusastetta riittää. Heinää pitäisi hakea ainakin pari keikkaa ja pellettilava on syytä varata myös. Ei tule hevosillekaan hätä sydäntalvella. Paitsi että Ihmepojalle laittelemme kohta aamukamman, lähtö lienee heti vuoden vaihduttua.

Perilliset tipahtavat joululomalle ensi lauantaina ja palaavat kouluun vasta 7.1., pitkä loma tällä kertaa. Ja tulee tarpeeseen.

Nyt mietintämyssy päähän, tilkka punaviiniä polttoaineeksi ja tuima tuijotus kalenteriin. Kaikkea ei voi tehdä, kaikkea ei ehdi ja jotain pitää kylmästi siirtää tuonnemmaksi. Asialliset hommat hoidetaan. Muut joutavat odottaa.

Ja sanoinko jo, meillä on lunta?! Kyllä, ihanaa, upeaa valkeaa lunta. Auramies kurvaili aamupäivällä pihalla (kuulin sen yläkertaan vällyjen väliin jonne kipaisin heti tallihommien jälkeen) joten kyllä tämä nyt ihan talvelta haiskahtaa.

Mukavaa viikkoa, missä kuljetkin!


torstai 11. joulukuuta 2014

Kuljettimet kullakin


Neitihevoinen sai elämänsä ensimmäiset piikkarit alleen. Eli talvikengät joissa on paakkuja estävät tilsakumit ynnä neljä hokkia. Autokielellä nastarenkaat.

Etusten laittohan ei tuntunut missään mutta takajalkojen suunnan naulaaminen ja naputus saivat aikaan mm. yrityksen istua Kengittäjän olkapäälle. Ei mitään vakavaa, tyttömäistä hätäilyä joka päättyi onneksi hyvin nätisti ja hyvin. Kukaan ei vahingoittunut hevosta kengitettäessä.

Seuraava ympärikengitys on varmasti ihan läpihuutojuttu kun tästä kerrasta jäi niin hyvä mieli. Onni on hyvä ja osaava kengittäjä. Mukava seurata rennon ja varmaotteisen ammattimiehen työskentelyä. Ei turhia liikkeitä ja hosumista, välillä hevosta rauhoittava vieno vihellys ja jalkojen lepuutustakin antaa hevosen harjoittaa. Ja vajaa tunti meni kaikkine puheineen, teki silti erinomaisen siistiä jälkeä ja hyvää työtä. Se mies on palkkansa ansainnut. Annoin lisäksi kaksi isoa kennollista munia kotiinvietäväksi.


Ihmepoika toimi henkisenä valmentajana ja näpelöi samalla Töttistä kiinnittävän narun vetosolmun auki, kerta toisensa jälkeen. Siinäkin oli sulavaa ja varmaa otetta, ei ollut kuin yksi kiepsautus ylähuulella ja naru oli ponin suussa. Ei tipauttanut lattialle kertaakaan vaan ojensi pään minulle uudelleensitomista varten. Hassu keltapallo.

Ihmepoika ei sitten saanutkaan uusia kenkiä, vanhoilla mennään vuodenvaihteeseen kun ovat vielä niin hyvin kiinni eikä kaviokaan ole kasvanut yli. Ja silloinhan on sitten se muuttokin tuohon melkein naapuritalliin. Poni oli kyllä kovasti ällistyneen näköinen kun ensin hienosti kikkaillen peruuttelin hänet asemiin ja sitten takaisin kämpille, samoilla kengillä.

Nyt on hyvä hevosten kirmata, ei tule tilsoja eikä lähde pito alta tiukemmissakaan kurvailuissa. Onneksi nuo eivät harrasta (toistensakaan) potkimista, enemmän se on semmoista pukittelua ja ilopomppuja kun leikkivät.

No arvaatte sitten varmaan kenen kuljetin otti kipeää? Kylläkyllä, juuri minun.
Olin saanut molemmat hevoset nätisti takaisin tarhaan ja käänsin juuri Ihmepoikaa ympäri irroittaakseni narun. Minulla on tapana kääntää hevosten rintamasuunta kohti porttia ennenkuin lasken ne irti. Eivät lähde rynnimään minnekään kesken irroituksen vaan vasta luvan saatuaan liikehtivät haluamaansa suuntaan. Noh, olin varmaan hieman hidas ja poni kiepsahti niin vikkelästi kohti porttia, että oikea jalkateräni jäi mukavasti jäisen maan ja hokkipopon väliseen sangen ahtaaseen tilaan. Siihen vielä hevosen jalan käännöksessä tapahtuva kiertoruuvaus ja ilmoille kiiri vähemmän hurskas huuto. Siinä hapantui naapurin emännän viilipyttykin kun mylvähdin, sen megaluokan meteli oli, että kengittäjäkin kuuli autoonsa.

Kun sitten aikanaan köpöttelin tupaan totesin vahingot. Hunterin kumisaapas ei kestä ponimuuveja. Minun kolme varvastani olivat tunnottomat ja HARMAAT. Jukoliste, harmaat. Äkkiä villasukka takaisin räpylään ja lepuuttamaan.

Iso-J vaati koiven vesihanan alle ja saikin sitten veren kiertämään. Samalla ihastelimme lämmön myötä sinistyvien varpaitteni värimuutosta. Kaikki liikkuvat kuitenkin eli ei ole murtumia. Pikkuisen on pintanirhamaa ja mojovat mustelmat. Ynnä kipeästi uutta lakkausta vaativat varpaankynnet.

Että tuli pikkuisen kalliimmaksi tämä kengitys. Ponin kenkälasku siirtyy minun kenkälaskukseni kun pitää hommata uudet, ehjät kumpparit ja ne turvakärkiset tallikengät joiden hankintaa olen lykännyt vuodesta toiseen. Crocseissa ja Hawaianaksissa olen tallihommat hoidellut tähän saakka.

Tyhmä minä.
Mutta näillä mennään ja pihi kengissäsäästäjä maksaa loppujen lopuksi eniten.

Päivän muihin ansioihin kuuluu erittäin hyvin tehonnut selkätreeni. Pääsin liikunnanohjaajaopiskelijan työharjoittelukappaleeksi. Ennakkoasenteeni oli vähän nuiva, odotin persoonatonta, ujohkoa poikaa joka sanoo hyvähyvä eikä muuta. Höpöhöpö. Tällä kaverilla oli mielipiteitä ja näkemystä. Kävi sitten niin, että kun minulla oli perustekniikka kunnossa, siirryttiin hifistelemään eli eristämään liikkeitä vielä pienemmälle ja tarkemmalle lihasosalle.

Huomenna ei tukkaa kammata, selkä ja hauis tietävät tehneensä.

Kuvia ei yhäkään ole enempää, kukapa rujonsinistä varvaskattausta tahtoisi nähdä. Eli koeta pärjäillä ilman, missä lienetkin.





Kuljettimet


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Täällä ollaan juu



Tallessa ollaan ja hyvissä voimissa, ei siis huolta. En vaan vieläkään ole saanut purettua kuvia koneelle ja sehän on oiva tekosyy jättää päiväkirjamerkinnätkin tekemättä.  Ne entisen koneenkin tuhannet kuvat ovat vielä entisellä koneella. Tahdon ne kaikki sitten samaan, uuteen, loogiseen ja upeaan systeemiin.

Olen vähän väsynyt jo laskemaan monesko talven totinen tuleminen tämä nyt meneillään oleva on, päivällä lotisee lumisohjo, yöllä sataa uutta lunta. Saisi pysyä pikkuisen pakkasella päiväsaikaankin.
Auringosta on nähty lähinnä valokuvia, vilaukselta näin tänään mikroskooppisen pienen palasen sinistä taivasta. Mutta se taisi olla harha. Toiveunta.

Poni Sörsselsson siirtyy nyt sitten tammikuun alkupuolella takaisin ratsuttajan talliin. Siellä on eräs poniin ihastunut ihminen joka ottaa sen väliaikaisesti ylläpitoon. Sehän on ihan winwin -tilanne, hän saa ratsastettavan ja poni saa säännöllistä liikuntaa. Koska heillä on valaistu kenttä, ratsastus ei ole sidottu kellonaikoihin eli valoisiin tunteihin. Joita nyt kaamoksen aikana on todella vähän.

Hyvillä mielin minä pojan matkaan laitan. Onneksi ei mene kauas ja onneksi tutut ihmiset ja hevoskaverit siellä ovat odottamassa. Valluherra tulee Töttiksen kaveriksi ja jos joku täysipäinen ihminen täysipäisen hevosen kanssa löytyy, vuokraan keväämmällä Ihmepojan karsinan muutamaksi kuukaudeksi. Joku joutilas tai semieläkeläinen olisi ihan passeli. Mutta olen kyllä äärimmäisen tarkka ketä otan pihaamme pyörimään.

Sen verran olen nähnyt ja kuullut näistä tallivuokralaisista from lower Hell, että itse en katsele sitten tuntiakaan holtitonta heilumista tai muuten vain hankalaa tapausta. Pahimmassa tapauksessa tyyppi tuo hevosen, häipyy kuin pieru saharaan eikä koira perään hauku. Sitten onkin soiteltava eläinsuojeluihmisille, lainoppineille ja ties kenelle, että saa ventovieraan hevosen pois tallista.

---

Tähän tulee nyt vuorokauden mittainen ajatuskatkos koska Blogger ei suostunut julkaisemaan tai tallentamaan eilen tiistaina kirjoittamaani tekstiä. En muista mistä muusta vielä horisin mutta tänään on kuitenkin jo keskiviikko pitkällä.

Kuukausittainen shiatsuannos on nautittu ja olo taas pikkuisen parempi. Hoidon jälkeen olisi hyvä lepäillä, ottaa rennommin ja juoda paljon vettä. Minä rentouduin auton ratissa, oli pikapisto kotiin, Äitikulta kyytiin ja takaisin kaupunkiin. Sieltä muutaman mutkan kautta kotiin.

Sää on mitä on, lunta ja jäätä maassa, päivällä loskaisempana versiona, yöllä jähmeämpänä. Ja koko ajan on liukasta.

Saa olla tarkkana mihin tossunsa asettelee, jalat lähtee alta sukkelaakin vikkelämmin. Tänään meinasin rojahtaa persiilleni Torpan liukkaalle portaalle kun suorastaan sokaistuin eteläiseltä taivaalta  valomiekan lailla silmiini osuvasta auringonsäteestä. Se meni kyllä äkkiä piiloon, en kuvaakaan ehtinyt todisteeksi ottaa. Mutta on se siellä, aurinko.

Huomenna uudet reitit, hevosten kengitys ja muuta pientä.
Viikkoa eteenpäin, varo kovia tuulia, missä lienetkin!





sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Toinen adventti


Koska kameran kortti on täynnä purkamatonta tavaraa, jatkan näillä puhelinräpsyillä. Kuvassa kaksi kynttilää.

Pienoinen paniikki nostaa jo päätään, mutta tulee se joulu yllättäen kuitenkin vaikka miten jo lokakuussa valmistelut aloittaisin. Paitsi en aloita. 

Kukaan ei meillä ole toistaiseksi nälkään kuollut sen enempää jouluna kuin muinakaan juhlapyhinä. 

Siispä otan vielä rennosti ja mallia Peetun ja Oscarin rentoudesta. 


Hiljaa mieltäni jäytänyt huono omatunto Ihmepojan talentin hukkaamisesta taitaa nyt saada helpotusta. Tai ratkaisun avaimet on ehkä paikallistettu. On se vaan niin mahtava, että Ponilla on vankka ihailijakerho ja eräs on ilmaissut halunsa jatkaa ponin kanssa siitä mihin syksyllä jäätiin. Ratsuttajan raskaudentila on siinä vaiheessa, ettei liitoliikehdintää ole syytä harjoittaa hevosella eikä ilman. Mutta saman tallin luottoihminen voi hyvin eikä ole yllätysvauvojakaan kuulema tilauksessa. 

Ongelma on taas kerran siinä, löytyykö Töttikselle tänne kotiin kaveri. Otan huomenna yhteyden Heidiin ja esitän kysymyksen. Varaudu ja mieti vastausta ;-)

Päivän aktiviteetteihin kuului agilitytreenit, Peetu sähläsi, minä kuvasin. Parin tunnin jälkeen sormet olivat tunnottomaksi jäätyneet mutta Peetun pölhöenergia suuntautui vihdoin tekemiseen ja hyvän radan tekikin. Ja se rata oli vaikea, nopean koiran ohjaaja sai tehdä hiki otsalla hommia käskyttääkseen oikeaan aikaan. 

Kameran kortille tallentui lähinnä tarkkoja otoksia puomeista joiden yli suhahti jokin valkea suhru, joissakin kuvissa saattaa valkoisesta suhrusta erottaa kirsun, silmät tai persauksen. Harvassa ovat ne otokset joissa suhru on tunnistettavissa russeliksi. 

Elämä on näemmä yhtä opettelua.

Kohti uutta viikkoa, hyvällä asenteella, missä lienetkin!





lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvä olla


Olo on kuin Oscarilla. Vatsani vieressä köllin ja saunaan menoa odottelen. Telkussa kansa kättelee Presidenttiparia ja meillä myös on armoton raati kommentoimassa. Tänä vuonna huomio on kiinnittynyt upeisiin kampauksiin joihin on ihan selkeästi panostettu. Mutta myös varttuneiden rouvien hihattomuus jaksaa hämmästyttää. Kun ne hihat saisi varmaan ihan sopuhintaan kun kolttua tilataan.


Onneksi ei tarvitse linnassa jonottaa vaan on ihan vapaan maan kansalaisen oikeus löhniä sohvanpohjassa ja mäkättää. 

Päivä on ollut ihana. Aamupäivällä kurvailin hiljaisia teitä kaupunkiin ja osallistuin elämäni ensimmäiseen Body Attack -rääkkiin. Hurjaa mutta huippua. Penikkatauti iski ensin vasempaan koipeen ja sitten oikea lähti kerähypyssä alta. Mutta vielä kykenin etenemään ja osallistuin puoliteholla loppuhuipennukseen. Sitten tuli pikkuinen breikki, sai vaihtaa kuivat ja lämpimät vaatteet päälle ja tallustella villasukilla Body Balanceen. Siellä totesin loppurentoutuksessa kyyneleitä valuvan korviini, olo oli niin hyvä, avoin ja rauhallinen. Tuli niin tarpeeseen.

Sama hyvä euforia on jatkunut koko illan. Kyllä hyvät ohjaajat, heidän energiansa ja osallistumisensa aitous on jotain niin hienoa, ettei siinä muuta voi kun antaa itsekin kaikkensa. Ja hypätä vielä pari burpee-kerähyppysarjaa lisää.


Elastisen itsenäisyysräppi veti kyllä pinnat kotiin, meillä alkaa olla näitä kansakunnan  virallisia toivevävyjä ilahduttavan paljon. Kiitos tästä.

Eiköhän tämä 97. Itsenäisen maamme juhlapäivä ole hyvä päättää saunaan? Koivuvastaa emme älynneet iltaa varten varata, mutta kyllä sauna hoitaa lihakset rennoiksi ja olon hyväksi ilman vastomistakin. 

Sitä ennen on vielä tallikäynnin aika. Neiti Suomenpienhevonen saa ylimääräisen varrasleipärinkelin eikä osattomaksi jää norjalainen hangarounderikaan. 

Lumi on antanut kauniin, pehmeän, puhtaan ja ääntävaimentavan kerroksen ja kuorruttanut pihapuut. Meillä on nyt oikein nättiä ja tunnelmallista. Iso-J laitteli vähän lisää valoja pihaan.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, rauhallista itsenäisyyspäivän iltaa sinulle, missä lienetkin! 








tiistai 2. joulukuuta 2014

Homma joutuu



Homma on joutunut eilisen suhteellisen nöyryyttävästä blokkitilanteesta pieneen, hentoiseen toivonkipinään. Nyt yritän puhkua ja puhaltaa tuohon kipinään eloa niin, että saisin loputkin kuvatiedostot (vaatimattomat 10000 kuvaa) johonkin jakokeskukseen. Juuri tällä hetkellä olen erittäin nyppiintynyt kaikkiin i-alkuisiin termeihin kuten iCloud.  On Dropboxia ja on pudotuslaatikkoa sun muuta... ja se mun kelkka lähti niin kovaan kiitoon, että putosin hankeen.

Hangessa ollaan muutenkin. Tänään satoi lunta ja nyt semmoista suloisen pehmeää pörrölunta on maassa rehentelemättä 4 senttiä.

Heinäkeikka haettu, salilla hiottiin erilaisia tekniikoita tunnin verran. Eihän se nyt treenistä käynyt mutta merkkasin suoritetuksi aerobista liikehdintää, kävin nimittäin nöyryyttämässä itseäni porraskoneessa, ihan kuin tämä valkoisten, tyylikkäiden laatikoiden aikaansaama nöyryytys ei olisi yhdelle pienelle naisenpätkälle riittämiin. Pisti puuskuttamaan, ne rappuset siis. Aerobinen kunto on rojahtanut alas kuin ... noh... tuota.... niin siis sitä kuntoa ei ole. Asialle on paras tehdä äkkiä jotain.

Sain sentään yhden puhelimen tyhjennettyä, vaihdettua siihen onnistuneesti sim-kortin ja luovutettua sen Esikoiselle. Omani käy ja kukkuu hyvin. Kenties jopa kuuluvuuskin on parempi, sama operaattori on kuin ennenkin eli ei sieltä kyllä mitään oleellista parannusta ole tiedossa. Isompia laskuja kyllä.


Iso-J on laskeutunut Isolle kirkolle, luovuttaa parhaillaan Siskolikalle joulukoristeita. Nääs kun Siskolikan etävarasto on laajentunut tänne meille ja ne joulukoristeetkin päätyivät tänne. Nyt kulkivat kätevästi sinne minne pitikin.

Me yritetään nyt Perillisten kanssa pitää tölliä pystyssä ja saada jonkinlainen roti noiden elukoiden toilailuihin. Päivän vahinkolistaan merkitään kissojen sarakkeeseen iso juomalasi rikki ja sisältö lattialle. Samalle lattialle muodostui samasta juomalasista nätti spektrimäisesti heijasteleva lasimurskamatto. Ja sitä imuroidessa Esikoinen onnistui erottamaan The Imurista, tuosta Iso-J:n silmäterästä, suulakkeen irti. Se on semmoinen liittymiskohta jonka EI pitäisi olla irti... Oman diagnoosini mukaan imurille tuli rasitusmurtuma ja se vaatii nyt ehdottomasti lepoa, ainakin muutaman päivän.
Raahaan loppuviikosta yläkerran imurin alakertaan louskuttamaan, ei kai sen nyt niin väliä ole.

Nyt pikainen kirmaus kanalan kautta talliin, sitten olisi ilta suunnilleen pulkassa. Jos nyt ei isompia katastrofeja ilmiinny, saatan jopa ehtiä lukaisemaan jonkun lehtikorin kerrostumiin hautautuneen lehden.

Tämän tietotekniikan kanssa kikkailun jätän tältä päivältä tähän. Päätä särkee pelkkä ajatus synkronoinneista ja niistä muista hipsterinörttitermeistä. Jos ei homma hoidu omin konstein, kiikutan rojut huomenna palvelevaan asiantuntijaliikkeeseen jossa maksulliset miehet hoitavat likaiset työt puolestani.

Kyä näi o näreet!
Tämmöistä tänään, mitähän lie huomenna tai seuraavalla päivityskerralla?
Moikka ja heippa, missä lienetkin!




maanantai 1. joulukuuta 2014

Kireitä piuhoja ja katkenneita kaapeleita

Sen kummemmin viime viikkoista hiljasuutta selittelemättä mainittakoon jälkipolville seuraavaa. Rakas operaattorimme, tuo väsymätön laskuttaja, tuo olemattomien datayhteyksien tarjoaja, onnistui sitten pimentämään puolen Suomen nettiyhteydet.

Samalla pimeni paljon muutakin. Järki sumeni ja se oli vasta alkua vastoinkäymisten jyrkässä ylämäessä.

Mutta nyt nuo vaikeudet on selvitetty ja datayhteydet toimivat taas. Puhevälitkin palailevat hiljalleen. Myös Torpan sisätiloissa.

Ei siinä vielä kaikki, kiitos aamuisen Posti-Paten visiitin, nyt olen kahden tietokoneen ja kahden puhelimen loukussa. Esikoinen odottaa käpälä ojossa vanhaa puhelintani ja toisaalla myy tarpeettomaksi käyvää puhelintaan muualle. Ja minä yritän saada nämä mahdottoman fiksut ja nokkelat omenalaitteet toimimaan kimpassa. Kyllähän ne toki toimivat, minä vaan en pysy enää laskuissa mukana mikä tieto missäkin on. Pää pilvissä? Ei kun pää sekaisin pilvipalveluista sun muista i-laitteista.

Kyllä tämä tästä vielä selviää, usko ja luotto on luja.
Minun pitäisi vaan päivittää ajatteluni tälle vuosituhannelle ja heittäytyä estottomasti ilkamoimaan valkoisten ja litteiden laatikoiden aarteiden sekaan. Niiden pariin palaan heti aamulla, nyt on tämä viivästynyt päivitys ja sitten kiireen vilkkaa kuihtuvaa kauneutta elvyttävien yöunien pariin.


Männä viikkoon mahtui myös rivakkaa liikehdintää erilaisten kuntosalitreenien muodossa. Tämä Low row -vehje on yksi uusista suosikeistani. Tykkään tosi paljon tehdä selkätreeniä sillä siinä sitä oikeasti tuntee kuinka taakka kevenee (mielestä) sitä mukaa kun taakka kasvaa koneessa. Eli paikallisten mörssäreiden lissee levyjä -metodi toimii hyvin.

Sain vihdoin varattua sen koulutuspäivänkin. Kaksipäiväinen opiskelu tungettiin yhteen päivään ja jo nyt tiedän, että illalla olen kohtuullisen tööt ja buut. Toivottavasti suunnitellut treffit Nemppakuoman kanssa toteutuvat, siinä samoilla Kluuvin kulmilla kun kumpainenkin yönsä viettää. Niin minä rehvakkaasti aion Isolla Kirkolla tehdä, että ihan **** -hotellissa meinasin yöpyä. Siinä ne on muutkin aktiviteetit ottosilla, tiedä vaikka kävelisin pitkästä aikaa Aleksin päästä päähän. Kameran kanssa. Ja Espan puistoa takaisin. Ihan turistina. Mutta ykkösprioriteetti koulutusrupeaman päätteeksi on istahtaa liinapöytään ja vaihtaa kuulumiset pidemmän kaavan mukaan.

Viikonloppu oli kiva, oli kaikenlaista hommaa, etenkin univelkoja sain kuitattua mukavasti. Sunnuntaina tärkein juttu oli kummpojan lätkämatsi, ihan tämän kotikaupungin hallissa pelasivat. Ja voittivat.


Kummipojan maalitykki ei tällä kertaa laulanut, mutta hän piipahti istumassa pari kahden minuutin penalttia kaukalon toisella laidalla. Ihan tyhmiä ja turhia jäähyjä. Ja varsinkin kyseenalaisia. Mutta ilolla katsoin miten siistiä ja nättiä peliä pelasivat vaikka kovaa jo pelaavatkin. Isoja roikaleita. Ja niin ihania.  Päästiin vaihtamaan pari sanaa pelin jälkeen ja kyllä ne hokipelaajat ihan oikeasti ovat hikisiä tv:nkin haastatteluissa. Livenäkin ovat.

Pitkä reissu pojilla oli, lauantaiaamuna olivat reissuun lähteneet, pelasivat yhden pelin naapurikaupungissa ja tulivat yöksi tänne meidän kirkolle. Iltapäivän matsin jälkeen kamat kasaan ja bussin nokka kohti Helsinkiä. Perillä kotona poika kuittasi olevansa kymmenen jälkeen. Ja heti maanantaina kouluun.

Tässä tuleva lätkävaimo (oma on tavoitteensa, en ole usuttanut) keskittyy matsiin, tosin tuossa vaiheessa jäällä taisi olla Zamboni.

Huomenna aamulla Iso-J lähtee etelän tielle ja me jäämme pitämään Torppaa pystyssä.
Luvassa on yhtä sun toista askaretta eikä vähäisimpänä jonkinlainen tiedonsiirto vanhan ja uuden läppärin välillä. Siihen on kyllä olemassa ihan kätevä siirtoapuri, mutta kesken siirron vanhasta koneesta simahti akku ja homma meni förbi.

Joulukuu alkoi mukavassa säässä. Se sade joka taivaalta tulee, tippuu hiljalleen pieninä hiutaleina. Maassa on ehkä sentti lunta ja pikkupakkanen pitää huolen, että lumena se pysyykin.
Johan sitä harmaata tuhnua saatiinkin ihan kyllästymiseen saakka.

Ensimmäiset jouluvalot on nyt viritelty ja adventtikynttilöiden ykkönen sai eilen kunnian olla valontuojana tähän kaamokseen.
Mukavaa kun on kaikkea kivaa tulossa ja odotettavissa. Eivätkä nämä pitkiä pyhiä edeltävät viikotkaan ihan toimettomana nyhjätessä kulu. Veikkaan, että aika loppuu kesken, täytyy priorisoida. Ja vielä kerran karsia turha sälä pois kalenterista.

Nyt niitä unia, niitä tarvitaan. Nuku hyvin, missä lienetkin!


PeeÄääs: suurkiitos Sudburyyn, korttitervehdys tuli jo perille viime viikolla. Lähetin vastapallona paketin, sen pitäisi olla näinä päivinä perillä !