lauantai 4. tammikuuta 2014

Stunttina linjoilla - Torpan Armon umpisuoli skaLpellin leikattavana

Torpan Armo toimitti Stuntin linjoille. Soon itte hospitaalissa potemassa ikäväksi heittäytynyttä umpilisäkettä, mutta viestitti että lykkää sää postausta kehiin. Hikeä pukkaa - ikänään en ole bloggerin syövereihin syventynyt. Aseena oli vain tunnukset ja salasanat * hikeä pukkaava hymiö * joten antakaa anteeksi harrastelijamainen ote asioihin.

Umpilisäke oli aikoinaan mysteeri - miksi semmoinen umpipussi on yleensä suunniteltu kehoon, kun se enimmäkseen ärtyessään aiheuttaa pikaista visiittiä leikkurin pöydälle. No joku selitys on siinä, että siellä on tallessa suoliston bakteerikannan viimeinen jemma, jos vaikka norovirus pyyhkäisee tyhjäksi koko elämää ylläpitävän bakteerikannan suolistosta. No nyt ei yhtälö toiminut ja Hirnakka lienee ns. unten mailla just nyt. Ja toivottavasti kirurgin skaLpelli on terävänä oikeassa kohdin.

Kyllä nyt lykkää Torpan Topakan Emännän elämään taas haastetta... monesta soon jo selevinnyt, muistissa on jokunenkin muukin seikkailu lääketieteen ihmeelliseen maailmaan. Eräänkin Juhannuksen jälkeen kiitän varjelusta suojatessaan syyttäjäviranomaisia siitä, että Armo oli liian huonossa kunnossa hakatakseen idiootin päivystyslääkärin epäilevästä "Onkos rouvalla Juhannus mennyt liian pitkäksi...." diagnoosista. Siinä kuitenkin oli hengenlähtö ihan liki.

Onneksi Torpalla on hyväksi treenattu henkilökunta. Iso-J on Mies Ihan Paikallaan. Jos siis on paikalla... Tuo mies palvoo maata vaimonsa jalkojen alla, niin että sivullisella käy ihan kipeää sielussa katsoa. Nyt Hirnakka katuu, että tunnukset jakoi... :D No joka tapauksessa Torpan Armon rinnalla on Tosi Hieno Mies. Ja perilliset on murrosiän kuohuista huolimatta topakkoja tapauksia, jotka ovat valmiita tekemään oman osuutensa. Vaikka Hirnakka onkin lääkärien skapellien alla, niin huolto toimii. Viimeisenä varmistuksena Seniorikansalainen vielä lykkää karjalanpiirakat sun muut palkinnot kehiin motivoimaan muuta porukkaa. Uskomattoman hienosti hiottu yhtälö. Oikeesti semmoinen rakkaudellinen ja huolta pitävä yhteisö, jossa jokainen yhtälön osa pienestä kanasta seniorikansalaisen asti on huolehdittu.

Pitemmittä jorinoitta koitan lykätä tämän postausksen bittiavaruuteen tietämättä kuinka tässä käykään. Kuvia... in your dreams... Mutta tilannetiedotus on lykätty eetteriin (jos keksin oikeat namikat tähän juttuun...)

Ja ennuste: Torpan Armo on tooosi kovaa tavaraa. Selviää hän. Ja kaikki muukin. Ehkä jo seuraava postaus on ns. aitoa tavaraa :)

Kiitos ja Anteeeksi :D (bloggerissa ei tosiaan ole oikeita hymiöitä....)

Hirnakalle oikeesti tosi lämpimät halaukset ja toipumisen toivotukset! Tänään lähti umpisuoli, mutta paljon jää vielä saksittavaa jäljelle.... ikää myöten nivel kerrallaan ja silleen.... * anteeksi, oli ihan pakko... *

Toimeksi saaneena: Tita

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Ei mitään selkokielisiä uutisia


Vuoden Hätähousu-Pösilön arvonimi annetaan ylivoimaisella äänienemmistöllä hautovalle Hattarapääkanalle. No jos olisin itse kana ja säiden perusteella vaistojani virittäisin, löhnäisin mahanalus munia täynnä itsekin. Mutta kun en ole kana (missään mielessä, omasta mielestäni ainakaan), paheksun syvästi tätä ennenaikaista hautomishullutusta. Vuoden kylmimmät kuukaudet tulossa ja hullu vaan hautoo.

Toisaalta, se oli tämä sama Hattarapää joka toissakesänä hautoi maratonhaudonnan ja kun tipujen toivossa kopaisin mahanalustaa, sieltä löytyi vain lämmin kivi. Että voipi olla kuorituvien tipusten lukumäärä tasan nolla.

Sitäpäitsi, oletettu isäkukko on vanha silkkikukko Gaddafi jonka värkeistä en usko irtoavan enää muuta kuin lämmintä ilmaa ja sahanpurua.

Vaan antaapa Hattarapään hautoa, olisihan se soma jos nyt saataisiin omatuotantotipusia. Viime kesänä kanaparvia lisättiin ostokanoilla. Mikäli niitä tipuloita sattuisi kuoriutumaan, täytyy ottaa kissan näyttelyhäkki käyttöön ja siirtää pesye tasaisemman lämmön suojaan.


Poni Sörsselson juhli tänään muiden hevosten kanssa syntymäpäiväänsä, niin vain kääntyi tämäkin huima viidennelle vuodelleen. Toukokuussa sitten virallisesti juhlitaan, mutta näin vuoden ekana päivänä viran puolesta. Juhlapäiväänsä juhlaeläimet viettivät lepuutellen, tällä kertaa oma kotitarha riitti lepuutteluun, ei tullut tarvista laajentaa ulkoilualaa omavaltaisesti naapurin tontille.

Siitä olen iloinen, ettei tämä tenavatähti ole meillä ollessaan hullummaksi tullut vaan on harvinaisen järkevä ja rento kaveri. Easygoing olisi oikea termi mutta sitä en osaa suomentaa. Mikään jeesjeesmies poni ei ole, kyllä hänellä omat aivot ovat ja vallan aktiivisetkin peräti. Monta hullumpaa viisivuotiasta hevosenlasta olen kyllä nähnyt, tähän luotan kuin … öh… omaani. Paljon kertoo jopa se, että Äitikulta (80v) joka on tähän saakka vähintään arastellut, jollei jopa pelännyt hevosia, tarttui karkureissulla ollutta poniinia päitsistä ja talutti jätkän takaisin tarhaan. Hetkittäin S on enemmänkin koira kuin hevonen.

Tamma tuolla taustalla kiiltelee ja säihkyy. Ja se hänen ainoiksi ansioikseen taitaakin jäädä, nätiltä näyttäminen. Olkoon niin, jonkunhan se on pidettävä niistä penaalin ei-niin-terävimmistä-kynistäkin huoli, meille osui hevosen kokoinen 'kynä'. Kun se nyt kummiskin on enimmäkseen ihan harmiton ja kohtuullisen ennustettava käytökseltään niin olkoon nyt tuossa mukana. Viihdehevonen viihdekäyttöön.
Ne on toiset tammat jotka varsoja tekee ja toiset tammat jotka liikkeillään loksauttavat katsomoissa leukoja. Tämä on meidän korkkiruuvikoipinen plinsessa ja näillä mennään.

Poni Sörsselson sai muuten Joulupukilta aika nätin otsapannan, eikös?


Peetu kävi vuoden ekalla parturikäynnilla ja taisi saada pikkukoira mieluisan uudenvuodentehtävän. Pitää lihoa vähintään puoli kiloa. Laihan puolelle on päässyt lipsahtamaan ja nyt tehdään ruokintaan korjausliike. Lihariisimössö pois ja tilalle ehtaa lihaa. Ja annokset isommiksi.

Niitähän Nassepoloinen on vaatimalla vaatinut päivästä ja vuodesta toiseen ja nyt ne napsahtavat Peetun kippoon ihan pyytämättä. Mahtaa Nassea harmittaa kun näkee minkä kasan eväitä Peetu saa kinuamatta. Valitettavasti Nasse saa pärjätä entisillä eväillä, ikääntyvä koira ei kaipaa turhaa rasvamassaa niveliään rasittamaan.

Yleisen rauhan ja järjestyksen turvaamiseksi pojat ovat syöneet jo pitkän aikaa eri huoneissa, Peetu hitaampana kaipaa ruokarauhaa kun taas Nasse hotkaisisi safkat kupista ennenkuin kupin pohja koskee lattiaa.

Minulla onkin ollut tapana pyytää molempia poikia odottamaan ruokaansa, istumaan tai seisomaan nätisti aloillaan ja vasta Ole hyvä -sanapari antaa ruokailuluvan. Saisinpa joskus Nassen kärsimättömän turhautuneesta ja alistuneesta nälkiintyneen koiraparan ilmeestä kuvan. Se olisi kovaa kamaa minkä tahansa koiranruokamerkin mainoksiin.


Valkoinen amarylliskin ehtii kukkaan. Kukkikoon vaan, Loppiaisena raivataan joulukoristeet ja punaiset tekstiilit pois ja palataan arkeen siltäkin osin. Valkoinen kukka on sopivan raikas ja puhdas. Olkoon edes kukka valkoinen kun lunta ei ulkona ole. Pari koirankusemaa jäätynyttä kökärettä jäljellä eilisestä lumihunnusta.

Ihan mahdoton talveksi, kukko ulkoilee rouvineen niin reteänä ja kiekuu kurkkupillin täydeltä ja eletään syvintä talvensydäntä. Plussa-asteita ja vesisateita. Pitää tämäkin luonnonihme näillä korkeuksilla nähdä jotta osaa taas arvostaa perinteistä talvisäätä.

Esikoisella on huomenna koulupäivä, Nuorimmainen lomailee Loppiaiseen. Onneksi tämä ensimmäinen arkiviikko on risa, rämä ja vajaa, eikä täyttä paahtoa maanantaista perjantaihin. Huomenna vihdoin minä nakkaan treenikassini autoon ja hurautan koululta salille. Siellä voipi olla lähiviikkoina tunkua ja ryysistä joten aamuajat lienevät parhaimpia sujuvan treenin kannalta.

Näillä lähdetään uutta vuotta etiäpäin. Pannaan tontut piiloon ja palataan arkeen.
Ei mulla nyt muuta,  eikä tämäkään tärkeää.

Pysy skarppina, missä lienetkin! Älä ainakaan tonttuile, se on so last season!











tiistai 31. joulukuuta 2013

Taakse jää


Niin taas on hyvin syöty, että tekisi mieli köllähtää kyljelleen vatsansa viereen ja torkahtaa toviksi.
Äitikulta tuli syömään vanhaa vuotta vähemmäksi ja olikin tosi kiva iltama.

Kalkkuna, my new best friend, onnistui uunissa (ihan vaan semmoinen kilon köntsä paistopussissa) ja sen kaverina oli valkosipuliperunoita ja vaihtoehtoruokana tosi ruokaisaa maalaissalaattia. Sen reseptiä en levittele laajemmin, pitää tulla itse syömään jos meinaa tietää mistä moinen koostuu. Hyvää se on.

Nyt pitäisi kai kertoa oma viiltävä analyysini kuluneesta vuodesta ja katsoa toiveikkaana tulevaan. No ei.

Loppumaisillaan oleva vuosi 2013 oli niin monivaiheinen, yllätyksellinen ja erikoinen, ettei sitä voi kuvailla järkevästi. Minä koin kuluneen vuoden omalla tavallani, Iso-J omallaan, Esikoinen eli mullistuksien vuotta ja Nuorimmainen valmistautuu tulevaan.

Peetu kasvoi mieheksi ja Nasse varttui Äijäksi. Kissat, nuo hulttiot riekkuvat entiseen tapaan. Poni Sörsselson temmeltää viimeistä varsavuottaan ja valmistui esikoulusta kiitettävin arvosanoin. Tamma Tötteröinen jäi luokalle (taas) mutta kulkee karavaanissa mukana. Herttainen höpsö omalla tavallaan.

Joukosta ovat poissa Patsymummo ja Vosu-Elli, muutama kana ja kukko. Lampaat muuttivat syksyllä uuteen majaan ja mikäli pässi pääsi pökkäämään, sekä Wappu että Orvokki saavat keväällä puuhaa ja askaretta. Kiva kun kävitte elämässä kanssamme pari vuotta, vähän jäi ikävä mutta onneksi villaa jäi kehrättäväksi asti niin, että villasukissa pysytään muutama vuosi.

Minä pääsin eroon selkävaivoistani mutta tasapuolisuuden nimissä kolhin itseäni milloin mitäkin apuvälinettä (hevonen, koira, tiiliskivi, lasinsiru) käyttäen. Kuntotavoitteet täyttyivät ja nyt onkin vähän tyhjä tilanne sen suhteen. Mitä nyt? Uusi vuosi kertokoon. Minulla on 'pakko' olla jokin mitattava tavoite joten niistä täytyy valita sopivin. Ja ensin täytyy valita sopivat ehdokkaat. Maratonit ja puolisellaiset ovat ehdottomasti no-no, samoin ultraurheilut. Ratsastajaa minusta ei tule, kunhan kotitarpeiksi pysyn satulassa.

Muu perhe säilyi enimmäkseen ehjänä ja Äitikulta täytti kunnioitettavat pyöreät kymmenet, kaikki kahdeksan. Terveyttä ja pitkää ikää, mitäpä hänelle muuta tohtii toivoa.


Espanjan reissu oli perheellemme yksi vuoden kohokohdista, ellei peräti kirkkain sellainen. Harvoin ollaan löhöilty niin rentoina ja joutilaina kuin siellä. Ja kyllä, päätös pitää, sinne lähdemme tulevana kesänä uudelleen. Vähintään kahdeksi viikoksi. Jos vain saamme hevoset samaan paikkaan laitumelle ja koirien hoidon järjestymään. Periaatteessahan koirajätkät voisi ottaa mukaankin mutta Äitikulta tarvinnee talonvahdin eli Nassen kaverikseen.

Kuten jo useasti on todettu, kissaveljeksillä on uutta intoa hortonomian saralle ja keskittyvät minttupöheikköihin entistä kovemmalla intenstiteetillä. Raukat riippuvaiset.

Ei voi kyllin isoa kiitosta lähettää Espoon Mankkaalle, teitte meille loman mahdolliseksi.


Ja siellä missä iso ilo, siellä myös suuri suru. Isommilta murheilta vältyimme, mutta läheisiä se runteli kovin kourin. Kun ei muuhun kyetä niin tukena ollaan, tiedätte sen kyllä.

Perilliset ovat kasvaneet vuodessa pikkulikoista vähän isommiksi neideiksi. Onneksi järki on pysynyt päässä ja arvot ovat kohdillaan. Kyllä niistä hyviä tulee, vaikka välillä olenkin valmis lähettämään heidät antoisalle au-pair -vuodelleen Etelänapamantereen huimaan sykkeeseen. Pohjoisessa vaihtoehdossa, Nookissa, on varmaan söpöjä eskimopoikia ja varmaan jotain valashippaakin ja ainakin jäävuoria joihin pahimmat teiniangstit voi purkaa.

Harjoitteluahan tämä minultakin on, en ole ennen teinin kanssa elänyt. Itseäni en laske teiniksi. Enää. Totean vain, että ei ollut isävainaalla helppoa.

Paljonhan tässä jää syystä ja toisesta mainitsematta.
Kiitos teille kaikille jotka olette osa elämäämme! Osa teistä on tullut tutuksi blogin kautta, osa muuten. Ja suku on aina suku ja perhe on paras.


Hevoset ovat tallissa, ihmeen rauhallisina ne jäystivät tarhassa heinää ja tiirailivat otsatukkiensa alta taivaan outoja ja äänekkäitä revontulia. Koirillakaan ei näytä olevan isompaa hätää vaikka pauke lähipelloilla onkin ollut melkoista. Peetua kiinnostaisi jahdata värivaloja mutta ei sitä huimaa voi tuonne päästää, juoksee itsensä risaksi rakettien perässä. Kiitos naapureille kun aloititte paukuttelun vasta klo 18 ja ammutte metsiin päin.

Kyllä tämä vuosi plussalle jää, hyvä vuosi. Antoi ja otti, opetti ja kasvatti.
Onneksi tässä vaiheessa ei tiedä mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Ja toivotaan arjen asettuvan sinne keskivaiheille.

Kiitos vuodesta Torpan päiväkirjan uskollisille lukijoille. Mitään en lupaa ensi vuoden kirjausten suhteen, teen minkä jaksan ja joudan. Ja lupaan siivota tuon lukulistan heti lähipäivinä. Monta blogia ansaitsisi tulla listatuksi ja osa joutaa pois.

Jättäkää edelleen puumerkkiä visiiteistänne ja poiketkaa pihassa jos näillä selkosilla liikennöitte.

Kaikkea hyvää ja kiitos kaikesta, missä lienettekin!


PeeÄääs: Ihme!! Lunta satoi niin, että saatiin maa valkoiseksi. Saunatonttu heiluu shortseissa…. siitä ei hyvä heilu vaan iskee nuhatonttu.

PeeÄäääs II: uuden vuoden lupauksista… mitään en lupaa! Paheita on vähän (liika valvominen ja satunnainen punaviinin särpiminen) joten niistä ei oikein voi enää karsia. Yritän olla vähän pitkäpinnaisempi ihminen, olisiko se mitään? Liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat jo niin perusasioita, ettei niiden tavoittelu tunnu haasteelta.

Kirjanpitäjälleni Kirsille lupaan, että toimitan ensi vuoden tositteet kunkin kuukauden ensimmäisellä viikolla enkä kahdestoista päivä...


maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen maanantai


Alkaapa käydä vähiin tämäkin vuosi. Enää yksi arki jäljellä ja sitten pitääkin opetella kirjoittamaan uudet numerot. Yleensä opin uuden vuosiluvun tuossa äitienpäivän kieppeillä, katsotaan pystynkö petraamaan tällä kertaa paremmaksi.

Säät jatkuvat samanlaisina, kummallisina. Lämmintä on +3 ja välillä sataa vettä. En uskalla pöyhäistä kukkapenkkien kulmia, siellä nimittäin punnerretaan pontevasti ylös, kohti kevättä. Tiedän katsomattakin että esikoissa on kohta nuput, krookukset änkeävät piikit pystyssä kohti uutta kasvukautta ja helleborusreppanat heräilevät lyhyestä talvilevostaan.

Pitäisi kai haalata havuja (joulukuusen uusiokäyttö) niiden suojaksi ennenkuin lumi (toivottavasti) sataa turvapeitoksi. Pahinta olisi jos tuo märkä maa nyt kämähtäisi pikana jäähän.

Tänään oli jännä päivä, lääkäripäivä nimittäin.
Totesin kaupunkimme muuttuneen venäjänkieliseksi, posmotusta ja pomilointia kuudella ässällä sihisi ilmassa kun venättäret kipittivät toppahousut suhisten ostoksille.

Lääkäriasemankin aulassa tulkki otti asiakkaita vastaan ja ohjasi asiakkaita eteenpäin. Minua vilkaisi pari kertaa ja jätti rauhaan, en ilmeisesti näytä potentiaaliselta yksityissairaalan potilaalta.


Niin se lääkäri. Viimeksi oli kolme varttia myöhässä, nyt skarppasi ja pari minuuttia etuajassa kyseli Torpan Armoa puheilleen.

Näytin hälle pyynnöstä keskisormea, nostin kolme keskimmäistä pystyyn ja sanoin: lue rivien välistä.
Nätisti oli kuulema parantunut ja työnimi Naurava Nakki sai hyväksyvän arvosanan kotihoidosta.
Lääkitystä ei tarvita, sidettä ei tarvita ja aika parantaa arvet.

Vakavasti puhuen, kyllä siihen arpia jää ja hermovaurioita. Ylimmäinen nivel ei toimi, se on jumissa mutta pitää jumpata. Eli kun minä ihmisten ilmoilla sormikoukkua näkymättömien kanssa vetelen, se on vaan jumppaa, ei mitään viekoittelueleitä.

Mutta onneksi on vielä toisesta päästä kiinni se käsi, joten eihän tässä isoja menetyksiä tullut. Etusormen kynsi hoitunee ajan kanssa issekseen. En nyt laita kuvia, on se vielä niin rujoa nähtävää.

Se pitää sanoa, että kovasti ovat haavanhoitotarpeet kehittyneet. Enää ei tarvitse niiden kiduttavien rasvalappujen kanssa pelata vaan on näitä tarttumattomia haavatyynyjä. Eli jokainen rätinvaihto ei revi haavaa auki uudelleen. Loistavaa kehitystä!

Oli taas ilo asioida kassalla, kuittaus ja kiitos ja näkemiin, matkavakuutus hoitaa laskun. Kyllä minä hyvillä mielin maksan taas vakuutuslaskut, on niistä totisen paikan tullen valtavasti apua.


Iltapäivällä palautin toisenkin lainalapsen omilleen ja palasin torpalle jossa pitkästä aikaa oltiin ihan vaan omillamme.

Päivän muihin 'ansioituneisiin' täytyy lukea Poni Sörsselson. Se on jostain saanut ideoita Miley Cyrukselta, päivän teemalaulu tuntuu olevan I came in like a wrecking ball…. paitsi että se tuhokuula rynnistää tarhan aidasta läpi ja laukkailee komeita piruetteja naapureidenkin iloksi.

Täytyy vaihtaa tallin radiosta kanavaa, jotain harrasta kirkkolaulantaa mieluummin kuin YleX:n ponia kolttosiin inspiroivaa musaa. Rauhoittava luutun näppäily tai harppumusiikki voisi olla oivallista. Tai sitten jätkällä vaan on kevättä rinnassa.

Oli miten oli, aamulla on aitatalkoot ja vedetään semmoiset sähköt päälle, että kanuunankuulaponi lentää säkäristä seljälleen. Oppiipahan olemaan. Johan se tarha oli ilman sähköjä viikon. Ei kannata.

Huomiselle, jos Luoja suo, on luvassa loisto-ohjelmaa. Kävin tänään kuntosalilla nappaamassa pari kuvaa ja sopimassa seuraavista ja totesin, että joulupukki oli käynyt potilaana ollessani. Tuvan täydeltä uusia möyhentimiä ja lihastenrutistimia. Oi ihanuus kun pääsen niiden kimppuun, huomennahuomennahuomenna!!!


Tälle vuoden viimeiselle maanantai-illalle ei tämän hassumpia. Perilliset imitoivat Jorma Uotista ja hölmöilevät jotain joutavaa, kissat makaavat päihteistä pyörryksissä ja koirapojat käppäilevät omia tuhnujaan karkuun. Sen näkee ilmeestä milloin on tehty jotain luihua eli päästetty ns. mykkä hiihtäjä irti.

Taidanpa vielä oikaista hetkeksi sohvaan joululahjakirjani Mikko Kähkönen: Pimeimmät tunnit -kanssa.
Takkuisen alun jälkeen juttu alkaa kulkea ja kieltämättä uteliaisuus ajaa lukemaan vielä yhden luvun. Ja sitten vielä yhden.

Tähän loppuun vielä rentoilun mallia Veli Miltonilta joka ei ole tuossakaan kuvassa aivan selvin päin.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!