perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä 2013


Hyvää Itsenäisyyspäivää toivottaa Hirnakan Torppa ja torpan väki.
Päivä on ollut hivenen harmaa ja ajoittain on satanut lunta. Myrskyn tuulet eivät tänne ole vielä ehtineet, tokkopa joutavatkaan -eikä suoraan sanoen olisi väliksikään. Näin on hyvä.

Tänään on hyvä pitää huilitaukoa arjesta ja juhlia, kukin tavallaan ja kukin tahollaan, juhlista arvokkainta, Itsenäisyyspäivää. Kiitos niille jotka vaikeina vuosina puolustivat maatamme.

Tämän kuvan ja tekstin olen tänään jakanut Facebookissa ja tahdon sen jakaa tätäkin kautta.

Elokuvasta Tauno Tukevan sota

Katso meidän vapaustaisteluamme, etsi nykypäivän voiman lähde,

ja huomaat, että ihmisen polku kunniaan
on siroteltu hevosen luilla.



-Tuntematon




maanantai 2. joulukuuta 2013

Hiski, henkipatto viinakaapissa

Varoitus: tekstissä herkimpiä yksilöitä järkyttäviä tapahtumia


Päivällä Hiski Hiiren seikkailut päättyivät tuloksettomien etsintöjen jälkeen. Mutta vain hetkeksi. Torpan kyökissä eivät hiiret hillu eikä yhtään kulmaa jätetä katsomatta. Jokaikinen hyllypinta on imuroitu, pyyhitty, putsattu ja ennenkaikkea, tutkittu tarkkaakin tarkemmin.

Viimeisenä tyhjentyi jääkaappi kevyemmäksi, jotta sen saisi siirrettyä. Taustan imuroinnista olikin jo kulunut tovi, olikohan se silloin kun jauhesammutin tössähti tupaan?

Minä kytistin varuilta fikkarin kanssa yläosaa kun Iso-J imuroi ja pyyhki alaosaa. Ja kas, kukas muu kuin röyhkeä Hiski tepsutti ilmiselvällä rutiinilla mikron virtajohtoa pitkin kuiva-ainekaapin puolelle. Tuosta viinahyllyltä (käytän noita kovia aineita myyrien myrkyttämiseen) lähtee johto ja reikään vei Hiskin tie. Taatusti oli sama jamppa jonka päivällä näin, laitoin naaman muistiin. On se härski. Imuri ulisee ja ihmiset mesovat aivan vieressä ja jätkä senkun löntystelee riisikakkuapajille.


Reikä johtaa keittokirjahyllylle jonka alapuolella on mikro, tuo jokakyökin ihmekapistus, arjen sankari, hätäisen nälkäisen pelastaja. Koska tiesin, ettei keittokirjahyllyltä johda kuvassanäkyvän holen lisäksi minkäänlaista reikää, rakoa tai onkaloa muille hyllyille, olin varma, että Hiski käveli ansaan. Mikäli se halusi pois kirjatasolta, sen oli kiivettävä kirjojen etupuolelle, siitä alas, ohi mikrouunin ja vielä yksi kerros alemmas riisikakkuhyllylle.

Iso-J siirtyi välittömästi imurinsa kanssa ottamaan hyllyltä kirjan kerrallaan. Se oli varmaan Ranskalaisen keittiön salaisuudet -niminen klassikko, jonka takana Hiski lymysi. Slurps sanoi Electrolux ja imaisi Hiskin ahnaaseen kitaansa.

Eihän se ole kunniakas loppu kenellekään, ei edes hiirelle, tikahtua pölypussiin. Mutta meille ei kannata tulla hillumaan. Iso-J ja imuri eivät epäröi poistaa ei-toivottavat ainekset asunnostamme. Olivat ne sitten pölyä, nöyhtää, hämähäkkejä tai hiiriä.

Karvakolo koitui henkipaton kohtaloksi

Pohdimme tovin mitä pölypussissa möllöttävälle hiirelle pitäisi tehdä. Houkutus nakata pussi hiirineen leivinuunin liekkeihin kävi kyllä mielessä… mutta leivinuuni ei ole hiirien krematorio, joten se ajatus hylättiin huonona. Sitä paitsi, oli pakko saada vielä varmuus, että hiiri todella oli imurissa. Siis pussi pihalla auki ja kas, siellähän se Hiskipolo virui. Huolettomat poikamiespäivät viinakaapin asukkaana päättyivät siihen.

Ihmettelin jo päivällä viinakaappia syynätessäni siellä olleita satunnaisia kissanruokanappuloita. Ei minulla käynyt pienessä mielessäkään, että kurja hiiri retuuttaisi niitä monen metrin matkan jääkaapin yläkaappiin. Kun kissat ovat nukkumassa, hiiret saavat mellastaa mielinmäärin. Toteen näytetyksi tuli tuokin sanonta.

Onneksi, oi onneksi kohtalo on ollut minulle kerrankin suopea, enkä ole keskeyttänyt Hiskin hommia yöllä, kömpiessäni puoliunissani vessaan tai vesihörpylle. Rauhassa on saanut harrastaa seinäkiipeilyä ja nakerrella riisikakkuja.

Se, miten Hiski on tupaan tullut jää ikuiseksi mysteeriksi. Talossa on taatusti monenmonta reikää joista meillä ei ole tietoakaan, ikiaikaisia hiirien kulkureittejä. Kyllä niitä sillanalusessa on, säännöllisesti loukku napsahtelee. Mutta ei ikinä ennen ole asuintiloissa mokomia näkynyt.

Viinakaapin hyllylevyssä ollut johtoreikä on nyt teipattu jesarilla tukkoon joten siitä eivät pääse jälkiä jättämättä läpi. Ja jos jälkiä löytyy, meillä on jo toimiva taktiikka valmiina.

Hiljainen kostaja

Näin tuli sitten joulusiivouskin aloitetuksi. Ei meillä kyllä ennenkään ole kaappeja jouluksi pesty, mutta kertahan se on ensimmäinenkin.

Jepjep. Illalle oli kyllä vähän muutakin tekemistä suunniteltu, mutta Hiski sotki systeemit.
Aamulla Iso-J lähtee reissuun ennen sianpieremää emmekä mekään saa nukkua puolta seitsemää pidempään.

On syytä siirtyä pakkaamaan huomisia kamppeita ja siitä sitten yöunille.
Hiski jää Torpan aikakirjoihin omana hiirenharmaana lukunaan. Mokoma turmeltunut taparikollinen.

Päätän raporttini tältä safarilta tähän.








Hiski, kulinaristi ruokakaapissani

Iik, hiiri!

Tänään katsoin silmästä silmään suurta inhon kohdetta, hiirtä ruokakaapissani.
Tapahtumaketju alkoi siitä, kun kuulin outoa ripinää eräästä kaapista. Sitten huomasin, että Veli Winston istuu kaapin edessä ja tuijottaa ovea herkeämättä.

Siispä ovi auki ja pikainen vilkaisu; ei täällä mitään ole. Kunnes rapina alkoi taas. Uusi silmäys, nada.
Otin kuitenkin pari jauhopurnukkaa pois, että näkisin peremmälle. Pari purkkia vielä ja kas, Hiski Hiirulainen siellä vilkaisi minua olkansa yli ja pujahti perimmäisen paketin taakse. Se oli Anna´s Pepparkakor -tehtaan piparitalo, parasta ennen 1/2012.

Tyhjensin kiireesti muut roinat pois ja tyrkkäsin Winstonin jahtiin. Kuului swiiiiks ja kohta Veli Winston kurkistaa kaapista rimpuileva Hiski suustaan roikkuen.

Sitten asiat tapahtuivat nopeasti. Winston päätti poistua parkuvan saaliinsa kanssa syrjemmälle, mutta Peetun tolvana taklasi lattialle loikanneen kissan ja Hiskin perhana pääsi karkuun. Kukaan meistä ei nähnyt mihin suuntaan Hiski tarkalleen ottaen poistui. Hiskin haihtumista todistivat tuossa vaiheessa lisäkseni myös Nasse ja Milton, Peetu ja Winston nuuskivat kiivaasti toisiaan. Ilmiselvästi haistelivat kumman henki haisee enemmän hiirelle. Mutta ei sitä Peetukaan kyllä nielaissut, tällä kertaa.

Niinpä torpassa haahuilee nyt kissanpurema Hiski, taistelussa haavoittunut. Toivottavasti se ei muunnu hiirizombieksi eikä tule kummittelemaan. Eikä varsinkaan heittäydy kattilakaapin syvimpään kasariin kuolemaan.

Hiski 1 me 0. Pahus. Pahus. Pahus.

Tämä jo kertaalleen julkaisemani kuva oli enne. Hiskinpirulainen lähetti etiäisen.

Älkääkä kysykö mistä Hiski -nimi tulee. Jostain syystä olen ikiajat nimittänyt hiiriä Hiskeiksi. Ehkä se oli jossain lastenkirjassa, ehkä tarttui mieleen jostain muualta.

Minulla on nyt kuitenkin kana kynimättä Hiskin kanssa sillä torpan kaapeissa eivät hiiret mellasta.

Lievää vahingoniloa tunnen siitä, mitä Hiski oli syömässä. Se törppö jätti vohvelit, grizzinit  ja sen vuosikertapiparitalon syömättä ja jyrsi riisikakkuja. Siis Pirkka Riisikakkuja. Hah!

Kanalassa on tänään herkkupidot sillä tyhjensin lähes koko kaapin sisällön kananruoka-astioihin. Imuroin ja pesin kaapin huolella ja illalla Iso-J saa luvan virittää vetolaatikoiden alle hiiribaarin. Loppuu se hilluminen!

Pakkaspäivä, kymmenisen astetta nollan alapuolella. Hevoset näyttävät tyytyväisiltä toppatakeissaan ja ulkona on jo pimeää. Aurinkolaseja tarvittiin päivällä, oli kaunis aurinkoinen pakkaspäivä.

Äitikulta lähti junalla reissuun. Vähän outoa, kun mummolassa ei ole valoja. Täytyy laittaa ovivalot yöksi kun niihin on niin tottunut. Tosin se meinaa sitä, että aamulla kyttään valojen sammumista. Valojen sammutus on meillä semmoinen merkki josta tiedän hänen nousseen sängystään ja kävelleen omin jaloin sammuttamaan yövalot. Jos ne palavat normaalia pidempään, käyn kolkuttelemassa ja tarvittaessa katsastan mikä siellä on tilanne. Yleisin syy on unohdus.

Naapurikyttäämistä parhaimmillaan.

Tämmöistä tänään, huomenna lisää. Hiski häipyköön hiiri-invalidien kerhoon, mahdollisimman kauas minun keksikaapistani.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäinen Adventti 2013


Tästä se lähtee, adventin aika. Ensimmäisen kynttilän tulet tuikkasi Esikoinen, heti kun olimme kotiutuneet kaupunkireissultamme. Peetu pääsi taituroimaan agilityesteille ja minä painiskelin rautaa vastaan, hyvä reissu molemmille. Rytyytin vähän selkää, semmoinen tee-se-itse selkäsaunapäivä.

Koirahallilla vilisi silmissä, siellä oli russelipusselihärdelli kun penskapennut ja isommat tenavat tepsuttivat näyttelytreenejä. Peetukin hölmöili oikein huolella, ärhenteli jollekin urospennulle ja kulki välillä takaperin, pelkäsi varmaan palliensa puolesta kun yli-innokas junnukoira hönki päälle soveliaisuusrajan yksityisemmällä puolella. Ei se Peetukaan näemmä kaikkea kestä. No ei tarvitsekaan.
Hassuja ne kyllä ovat, tappijalkojen paraati.

Aamulla satoi lunta. Päivällä satoi lunta. Illalla satoi lunta. Ja nyt sataa lunta. Myrskytuuli tuntuu vain yltyvän. Toivon, että pesukone ehtii hyrskytellä ohjelman loppuun ennen hyvin todennäköistä sähkökatkosta. Tyrkkäsin klapihellan vielä tulille, että on edes tuvassa mukavan lämmin jos sähköt todellakin menevät nakspoikkipoispäältä.

Lumitöitä oli ihan tehtäväksi saakka. Minä äyskäröin rännin auki autotallilta tielle asti. Turha kai mainita, että aurakuski tuli tutkimaan työmaata juuri kun olin palannut kaupungista kotiin. Hyvä, että talven auraukset ovat nyt hoidossa. Täälläpäin monet maatilalliset tekevät tienhoitoja talvikaudella sekä kaupungille, että yksityisille tiekunnille. Me yksityiset yksittäistönöläiset pihoinemme olemme ihan vihonviimeisiä. Mutta onneksi meillekin löytyi nyt uusi traktoriapuri.

Joka vuosi täällä onkin käynyt eri heppu auraamassa, jollen aivan väärin muista. Viimetalvinen heppu taisi pistää kioskin kiinni verottajan kehotuksesta joten lumitöiden tekijöille riittää asiakkaita valittavaksi saakka.

Pojat
Klapit palavat niin, että humina kuuluu. Pitäisi varmaan sitoa hellapuut arinaan kiinni, tuntuu nimittäin siltä, että tuuli vie klapit semmoisenaan hormin kautta pihalle. 

Aamu on taas kerran varhainen. Minun pitää olla sairaalanmäellä röntgenissä aamuvarhaisella. Kuvataan kädet ja jalat mystisten nivelkipujen selvittämiseksi. Laboratorioaikaa en saanut huomiselle, sen aika on tiistaina. Latasin lisäksi kaleteriini kaikki muut sovitut menot ja tapaamiset. Yksi viikko on jo nyt aika hykerryttävän kiva, pääsen tekemään kolmena päivänä kuvauksia. Siis ihan sovittuja kuvauksia, my ass! 

Haastetta asiaan tuo valo, pitäisi päästä mahdollsimman neutraaliin valoon, etteivät kuvattavat ihmiset näytä keltatautisilta tai possunpunaisilta. Ehkä mä keksin asiaan konstin, pari ideaa kävi päässä, täytyy tarkistaa ovatko toimivia. 

Tämmöinen adventti-ilta tänään. Nurkissa humisee ja pihakuusen valot rytkyvät tuulessa niin, että tulee merisairaaksi jos niitä jää pidemmäksi aikaa katsomaan. Iso-J oli häärännyt Äitikullan kanssa valoshown merkeissä. Äitikulta oli painanut jarrua sinisten valojen kohdalla ja muistuttanut, että aiempinakin vuosina on tullut tältä suunnalta palautetta. Mitään hälytysajoneuvon sinistä tarvita tänne hankien saartaman torpan pihaan loimottamaan. 

Pidä pipostasi kiinni, missä kuljetkin. Se on myrsky nyt!






Ollos tervehditty Joulukuu


Se on täytetty, uudenvuodenlupaukseni. Lupasinhan nimittäin jakaa koko vuoden joka kuukauden ensimmäisenä päivänä lukijoille vähän silmänmakeata kalenterikuvien muodossa. Tässä tulee viimeinen Kilpisoturi … Kalpa… ööh… no savonmuan jiäkiekonpelloojjii kumminnii. Yksitoista on nähty ja sokuripurkissa alkaa pohja paistaa.

Näillä näkymin tämä anti tähän yhteen vuoteen tyssääkin, uudesta kalenterista ei ole vihiä.

Kyllä saisivat savonmuan kunniakonsulinnaksi minut nimittää tästä pyyteettömästä pr-työstä mitä olen näiden könsikkäiden kuvia jakamalla tehnyt. Eipä sillä, en minä kehuja pyydä. Ilohan tämä on ja hyvä on syytä laittaa kiertämään, mitä tuota itsellään panttaamaan.

Olkoon tämä sitä heimojen välistä yhteistyötä. Eihän se oo synti olla savolainen. Se on hirmunen häppee. No ei vaiskaa, vitsivitsi.


Näihin atleettisiin tunnelmiin on hyvä päättää kalenterikatsaus. Siirrytään joulukalentereihin.
Sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia, tästä se joulun odotus nyt alkaa. Kuka odottaa mitenkin, pääasia, että ei ole pienille paha.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Kiitos ja näkemiin, lämpimät terveiset savonmualle. Tämä Kapasen poika on ikäisekseen nätissä kuosissa. Ja pahuksen taitava kiekonvemputtajakin, hyvä Sami, hyvä Kalpa!