lauantai 23. marraskuuta 2013

Hukattu päivä


Niinpä niin. Tottahan toki perjantai jouti viettää migreenin kanssa pimeässä pötkötellen.
Aamuhommat hoidin hammasta purren, mutta kun Nuorimmainen oli saateltu kouluun, karja ruokittu ja hevoset ulkoistettu, rojahdin viltti korvissa sohvanpohjaan. Äsken heräsin.

Nyt ei sitten nukuta tippaakaan. Mutta eipä särje päähänkään. Niskat ovat hieman jäykkänä liiasta makoilusta mutta veikkaan, että vertyvät iltaan mennessä.

Iso-J lähtee tänään nylkyttämään kohti etelää, odotettu kotiinpaluu vasta tiistai-iltana. Joten tässä ei todellakaan ole varaa minkäänlaiseen sairasteluun, se kiintiö on nyt tälle kuulle täys.

Eilen pötkötellessäni useampi ajatusta käväisi päässä, yksikään ei jäänyt ideasta oivallukseksi jalostumaan. Että siinäkin mielessä täydellisen turha päivä.

Nyt kahvia käkättimeen ja pohtimaan lauantain kuvioita. Torppa kaipaa kipeästi lämmitystä, siitä on hyvä aloittaa.

Elämä jatkuu, eihän se muutakaan voi.
Eikä tässä voi kesken rallin kyydistäkään hypätä. Älä hyppää sinäkään, missä lienetkin.


torstai 21. marraskuuta 2013

Matkustaja



Eilen illalla myöhään tuli viesti. Meille läheisten ja rakkaiden ihmisten elämään astui suuri suru. Sairaus, nopea, armoton ja rajusti edennyt vei voimat, vei miehen.

Tänään toivon, että kommenttien sijaan istutte tovin ja mietitte kuinka hentoinen elämänliekki meillä jokaisella on. Jokaisella vain yksi. Eikä meistä kukaan, koskaan tiedä, milloin sen on aika sammua.

Rakastakaa kun vielä ehditte, pyytäkää anteeksi kun vielä ehditte, eläkää kun vielä ehditte.

Farewell Thomas, hyvää matkaa Tomppa, sinne missä kipua ei enää ole! Nähdään!



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Melkein tavallinen tiistai


Älköön nyt kukaan pahoittako mieltään näistä soffaidyllini maisemista. Tätähän se yleensä on. Joskin yleensä minä valikoin julkaisuun ne kuvat, joissa näkyy söpöjä uninaamoja tai pulleita massuja, märkiä nassuja ja semmoista sievää. Tässä sitä realismia. Tunnelmasta ehkä ilmenee myöskin välitön koiranpierun kärtsä jota ilman tuo idylli ei ole mahdollinen. Ei savua ilman tulta, ei koiraa ilman tuhnua.

Tiistai oli toisaalta liikuttavan iloinen, toisaalta pikkuisen turhauttava. Kirjailen molempien aiheuttajat päiväkirjaan muistiin.

Aamulla sain nähdä taannoisen ihmiskuvauksen palautteen. Tuli itku hyvästä mielestä. Minua pyydettiin ottamaan "toisenlaiset" 60-vuotiskuvat ja totisesti otettiin toisenlaiset. Särmä leidi kuvattiin kuntosalilla ja vähän erilaisten vihreiden kuulien kanssa, nämä vihreät kuugelit olivat 6,8,12 kiloisia murikoita. Synttärisankari kyykkäsi levytanko niskassa, pungersi taljavetoja ja veivasi soutuja mörkömiesten osastolla.

Ihana ihminen, kaikkiin ideoihini heittäytyi innolla ja ponnella!
Kuvauksissa oli hauskaa, uskallan väittää, että molemmilla. Hyrisin hyvää mieltä kuvauspäivän illallakin.

Perkasin kuvat, siirsin ne tikulle ja kirjoitin onnittelukortin, se oli minun lahjani vetreälle synttärisankarille. Taustalla oli semmoinen tarina, että sankarin lapset olivat maksaneet hänelle lahjaksi kuntosalijäsenyyden, puolenvuoden fitgroup-jäsenyyden ja kannustaneet äitinsä kuntoutumaan. Nyt kun puolivuotisurakka alkaa olla puolessa välissä, ero on silminnähtävä. Mikä hehku ihmiseen syttyy paremman ryhdin, hoikemman varren ja vetreämmän kropan myötä!

Valitettavasti en voi julkaista yhtään kuvaa täällä. Teknisesti niitä voisi aina parantaa, mutta väitän, että elämänilo niistä kyllä välittyi vaikka jokin sävy saattoikin olla päin pyttyä.


Eilen pakkasin rohkeasti salikamat kassiin ja Esikoisen koulukyydin jälkeen sovittelin kiesini parkkihallin ovista sisään. En huomannut poistuvan portin puomia… olisi päässyt ihan ilmaiseksi ulos.
Pikkuisen venyttelin, pikkuisen kokeilin nivelten kestämistä kevyillä painoilla ja sitten pikkuisen raskaammillakin. Ainoa reaktio oli hyvä mieli ! Ei siis ollut hukkareissu ensinkään.

Sekään ei harmittanut, että poistuessani parkkihallista minulla oli maksettu lipuke -ja se perhanan puomi sojotti pystyssä kuin … noh, pystyssäsojottava parkkihallin puomi. Ihan olisin ilmaiseksi päässyt jos olisin jättänyt maksun alakerran automaatille.

Kurvasin keskussairaalalle. Marssin tk:n päivystykseen ja sanoin, että nyt on ollut viikon lämpöä, helvetillistä nivelsärkyä ja elämää rajoittavaa kipua. Kolmessa tunnissa selvisi, että tulehdusarvo oli korkealla ja akuutti niveltulehdus ukkovarpaan nivelessä sekä turvonnut peukalontyvi todistivat vaivaani. Muut veriarvot ja lasko olivat ihan priimaa, en olettanutkaan sieltä mörköjä löytyvän.

Siinä kävi sitten niin, että minut lähetettiin kiireellisenä reumatologin jonoon. Poistuin vastaanotolta buranareseptin kanssa. Kortisoni joka olisi auttanut heti, ei piikitetty, sillä reumatologin pitää nähdä tilanne. Sitä minä en voi taata, että vastaanottohetkellä yksikään nivel kuumottaa tai turvottaa, se kun kulkee omia aikojaan ja reittejään, isoista nivelistä pieniin. Ei voi ennustaa.

Parasta kaikessa oli se, että liikuntaa EI tarvitse EIKÄ SAA jättää pois. Pitää yrittää elää ihan tavallista elämää. Se, että saatan tarvita särkylääkettä enemmän, ei nyt haittaa mitään. Pääasia, että korvienvälys pysyy kunnossa kun saan liikkua. Hikilenkeille en tietenkään lähde, ei tähän mitään hengitystieinfektiota tarvita.

Peetu, sohvakoirana jo vuodesta 2012

Emmäätiiä, ihan kiva päivä siinä mielessä, että niin moni ja niin erilainen asia osui eteen. Ei voi väittää tylsäksi päiväksi ensinkään.

Hevoset hapantuvat sateeseen, eilen ei ollut rapsakasta pakkaskelistä tietoakaan vaan lämmin tuuli hönki ja satoi niin samperisti. Pistän kyllä kädet kyynärpäitä myöten ristiin siitä, että älysin aikanaan investoida kunnollisiin sadeloimiin.

Tänään sentään aurinkokin näyttäytyi, nyt toki jo hämärtää eikä pimeään ole enää pitkä aika.

Viikon kalenteri näyttää elävän niin paljon, ettei loppuviikon ohjelma ole ihan selvä vieläkään. Eipä haittaa, käytän jokaisen liikenevän tilaisuuden huilailuun ja lepuutteluun. Ihan hyvällä omallatunnolla.

Päivän uutisvirrasta pitää kyllä ehdottomasti nostaa esille tämä surkea äiti-ihmisen kohtalo. Onneksi ei ole tuommoisia murheita. Olisihan se ihan hirveää, ihan sieluun sattuu myötätunnosta… :(

No ei oikeasti, onhan se hyvä tietää, että tasa-arvoisesti yhtä ahneita oman edun tavoittelijoita ja omaan pussiin pelaajia me naisetkin osaamme olla.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!



maanantai 18. marraskuuta 2013

Erittäin Hyvä Nasse ja Tuhma Eino


Lähes 8 vuotias veteraani-ikäinen uros. Hyvät mittasuhteet ja raajakorkeus. Voimakas pää, hyvät tummat silmät, hyvät korvat. Riittävä eturinta. Vahva tilava runko. Hyvä paksu nahka. Hieman luisu lantio. Tasapainoinen joskin hieman niukasti kulmautunut. Hyvä häntä. Hyvät yhdensuuntaiset edestakaisliikkeet. Sivuliikkeessä tulisi olla enemmän tehoa. Hyvä karvanlaatu.
AVO EH, AVK3.

Meillä on hemmetin pätevä terrieri. Vaikka tuomisina olikin vain kaksi muovinauhan pätkää, olimme ukkokullan esiintymiseen hyvin tyytyväisiä. Ja sen mitä vähän ehdin vilkuilla muita bordereita, Nasse oli minun (erittäin puolueellisella) silmälläni katsottuna hitosti paremmassa kunnossa kuin moni esilletuotu koira. Valiouroksia oli esillä kaikkiaan huimat 7 ja niiden joukossa Nassen ei olisi tarvinnut hävetä mitään.

Tuo hieman ponneton sivuttaisliike myönnetään, draivia ei ollut tarpeeksi, mutta asia korjataan Messukeskukseen mennessä.

Rouva Tuomari aloitti rekkujen osalta urakkansa kolme varttia myöhässä, teki perusteellista työtä ja mietti ilmeisen tarkasti valintansa. Edelliset koirat olivat australianterrierejä ja kyllä ne vaan ovat metkan näköisiä kavereita.

Näyttelyreissulle lähdimme navakan tuulen siivittämänä, herätys Torpalla oli 05.45 joka on minusta lähinnä Pyhänhäväistys, kirjaimellisesti. Pyhäpäivänä pitää nukkua ainakin seitsemään. Hevoset olivat erittäin hämmästyneitä kun marssin talliin kl. 6 ja ilmoitin, että nyt rotsit niskaan ja pihalle. Hyvittelin niitä tavallista runsaammalla aamiaiskattauksella sillä arvelin tuulen puhaltavan osan aterioista pitkin peltoja.

Enkä väärin arvellut. Jyväskylässä tuuli puhalsi kohtuullisen kovaa ja Paviljongin läheisten rakennustyömaiden aitoja oli kaatunut pitkältä matkalta, onneksi poispäin autoista. Sinne ajaessa vastatuuli yritti kammeta piskeillä lastattua autoamme milloin oikealle milloin vasemmalle. Tiellä pysyttiin ja perille päästiin aivan aikataulussa.

Kotimatkalle pääsimme pikkuista vaille kolme. Juuri ennen rantaväylän loppua jäin katsomaan erään teollisuushallin kattoa ja tunnustan, että kesti pidempään kuin kolme sekuntia ennenkuin ymmärsin näkemäni. Hallin kattopellit olivat rullautuneet syttyrälle, kuin sardiinipurkin kansi.

Kaatuneita puita oli pitkin ja poikin teiden varsilla ja tuuli viskoi autoa hetkittäin melko voimallisesti.
Kotoa tuli terveisiä, että sähköt ovat poikki. No niin olivat monesta muustakin paikasta. Olihan se aavemaista ajella halki pimeyden, vain keltainen kuu ja repaleiset pilvet valaisivat tietä.

Kun auton kuorma koirineen ja matkustajineen oli purettu sekä matkan varrelle että kotipihaan, rojahdin suunnilleen seisovilta jaloiltani sohvalle. Sitä särkyä, pakotusta ja kipua! Olisin antanut nyhtää vasemman jalkani pottuvarpaan kynnen pois jos se olisi pois ottanut siinä sykkivän kivun. Palelin, tärisin ja kitisin vällyjen alla, muuhun en pystynyt.

Sähköyhtiö löysi tuulen irroittaman töpselimme kello 21. Juuri kun olin tottunut kynttilöiden valoon ja uunissa rätisevään rauhoittavaan tuleen. No, hyvä niin, helpottaahan sähköenergia nykyihmisen elämää melkoisesti. Ja loppui se väsyneen teinin vinkunakin. Se oli ehkä pahinta koko sähköttömyydessä, kaksi turhautunutta teiniä kränää ja kinastelee joutilaina. Harkitsen edelleen vakavasti lähettäväni heidät vaihto-oppilaaksi jonnekin ulkosaaristoon, mahdollisimman karuihin ja ankeisiin oloihin. Ilman nettiä ja puhelimia.

Saunan jälkeen latasin särkylääkkeet ja varmistin hyvät yöunet lasillisella punaviiniä. Ja nukuin.
Tänäänkin on tuullut, mutta sähköt ovat pysyneet ja ilma on pysynyt nollan tienoilla. Aurinkolasejakin olisi tarvittu.

Tänään en pystynyt lähtemään lääkärireissulle mutta huomenna on sen vuoro. Tulee nimittäin viikko täyteen kuumeilua ja kipuilua ja särkylääkkeen kulutuskin on noussut huomattavan korkeisiin lukemiin.

Tämmöistä näin tällä kertaa.
Saisi jo talvi tulla.

Tyynempää viikon alkua, missä lienetkin!