perjantai 8. marraskuuta 2013

Maailman napa


Sanokoot savolaiset toristansa mitä tahansa (väittävät sen olevan Mualiman Napa), mutta minun totuuteni on se, että meidän maailmamme napa on tuvan sohva.

Tutkin tänään puhelimeni kuvagalleriaa ja löytyihän sieltä sitä sun tätä. Suurin osa kuvista on ihan surkean huonoja ja rakeisia johtuen siitä syystä, että kameran linssi on pelkkää suttua ja rähmää. Kun muistan, pyyhin enimmät hiet, kuolat ja roippeet pois ja taas maailma näyttää kirkkaalta jopa puhelimen kuvien kautta. Yleensä se on yhtä nuhjuinen kuin marraskuun sää.

Säästä ei mitään lisättävää edellisiin valitusvirsiini. Tihkusateita, tuulta, pilviä ja suurimman epätoivon hetkellä pilviverhon (laittoman paksun) takaa vilahtaa siivu sinistä ja jopa itse aurinkoinen. Eihän se jouda tänne itäsyrjänperälle paistamaan, kun pitää lämmittää kenguruiden maahan kesää *hmph*


Takaisin aiheeseen.
Tuvan soffa on aseteltu ainoaan oikeaan paikkaan, strategisesti loogiseen ja toimivaan hermokeskukseen. Tässä toimii kotiverkko, puhelin (oi kiitos Pyhä Elisa pätkittäin toimivista 3G yhteyksistä). Tästä näkee pihaan ajavat autot, tästä näkee tulevan ja menevän sisäisen liikenteen.
Tässä on lämmin, tässä on kaikki.

Valitettavasti tässä harvoin saa yksikseen pötkötellä. Nuorimmainen tulee joskus toiseen päähän lojumaan ja lopun tilan valtaavat Torpan Pojat (sorry vaan identiteettivarkaudesta ison kirkon koripallon pompottajille, meidän kaupungin korisjengi on kovempi kuin te ja meidän torpan jengi kaikkein kovin).

Tällä paikalla on sijainnut monta erilaista komentokeskussohvaa. Vanhoja kierrätyssohvia ja nyt tämä uusin, vierasvaruiksi hommattu iso hökötys. Ainoa miinus on sohvan selkänojan pari senttiä liian kapea reunus, viinilasi kahvimuki tai laajasuinen teemuki keikkuu hetkittäin vaarallisesti. Aina saa olla pesemässä tyynyjä ja patjansuojuksia.

Huomatkaa tässä kuvassa kuvanottajan ahdinko. Siinä on rekku kainalossa, toinen jaloissa ja mirri kuumottaa kinttuja.
Tätä kutsun lounasruuhkaksi. Onneksi nämä meidän Torpan Pojat ovat pienikokoisia pallotteleviin kaimoihinsa verrattuna.

Jos olen kotosalla, yritän järjestää puolilta päivin lepohetken. Silloin yleensä on aamuhommat toimitettu eikä iltapäivän liikennöinti ole vielä alkanut.

Etenkin jos takana on jo kaupunkireissu (+ salitreeni), väsymys iskee kuin leka. Tai eihän se väsymystä ole, äkillinen levon tarve mieluummin.

Olen joskus sanonut, että laiskuus on luova tila ja minun kohdallani se kyllä pätee. On ihanaa vain maata ja antaa ajatusten rönsyillä. Jos joku joskus pystyisi kirjaamaan ylös kaikki päässäni ristelevät ajatukset, hän soittaisi samoin tein valkotakkiset paikalle ja korottaisi lääkityksen äärimmilleen.

Ajatukset risteilevät verotuksesta päivän ruokaan, hevosen hengenliikkeistä kukon tappoon ja mahtuuhan siihen väliin myös aimo tujaus maailmantuskaa, keski-ikäisen angstia ja paljon muuta *tihi*

Kukon tappo oli eilen ajankohtainen ja akuutti asia, murhatyön aikaan minä olin raviradan parkkipaikalla noutamassa uutta kanaa.

Se onkin kokonaan oma tarinansa joten palaan asiaan pikimmiten.

Monta asiaa minä tiedän raviradan parkkipaikoilla tapahtuneen mutta kanaa en ole sieltä ennen hakenut. Nyt olen senkin tempun tehnyt.

Päivä on ollut pitkä ja tähän aikaan viisas ihminen olisi jo hankkiutumassa yöpuulle. Minä en ole tänään viisas ja harkitsevainen aikuinen, vaan aion kirmata vielä saunaan.
Osumaa ottaneet olkapäät kaipaavat lempeitä löylyjä ja tukkaan tarttunut kissanruuan haju (roiskahti vähän) vaatii pikaisia pesutoimenpiteitä.

Nenään löyhähtää myös vieno hevosen iltapuuron haju joten on ehkä ihan asiallista käydä pesulla. Muuten voin aamulla hämmästellä ympärilläni pörräävien kärpästen määrää. Tai herään siihen, että nälkiintynyt kissa puree poskestani palaa irti.

Tämmöistä tänään, mitähän huomenna?  Pitää ainakin perkata sähköposti ja viestit, olen luvannut toimittaa kuvia sinne ja tänne ja kuvata joitakin ihmisiä, se vaatii visiointinokoset tuvan soffalla, ehdottomasti. Toivottavasti en ole unohtanut ketään, mitään.

Minä lähden saunaan, pysy sinä reitillä, missä kuljetkin!

Erilainen kissa, Veli Winston a.k.a Katti Kassinen
PeeÄäs:
niin paljon kuin minä (aina tilaisuuden tullen) härnäänkin savolaisia, on minulla kuitenkin sinne lämpimät suhteet, kiitos Kilpisotureiden. Ihan olen pyyteettömästi jo 11 kuukautta jakanut kuvia blogin kautta lukijoiden ihasteltavaksi. Iso korvaus satunnaisesta härkkimisestä, mielestäni.

Mutta nyt ovat savolaiseet kehittäneet vakavan täsmäaseen. Meille on päätynyt kiuruveteläisiä kanoja. Siis tämä kanaheimo on lähtöisin savon synkimmästä ytimestä. Ja ne perhanat ovat niin kitsaita munimaan, ettei moista ole nähty. Hätäisesti yksi muna per viikko, neljästä munintakypsästä kanasta. Kolme uusinta eivät vielä edes muni enkä odota, että munivatkaan. Mitä lie salalaihialaisia.

Eilen hakemani silkkikana on Suonenjoelta joten eipä ole munatulvaa odotettavissa siltäkään saralta. Tässä joutuu kohta munakori kourassa anelemaan naapurin isännältä munia. Ja siitähän se taas kylällä lätinä alkaa, kaupunkilainen vonkaa naapurin munia. Varjele!!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Sitä samaa


Ihan vaan pikaisesti kirjailen päiväkirjaan, että tänään ei Torpan maaperään satanut pisaraakaan vettä. Eikä lunta. Eikä räntää. Ja minä näin (melkein) auringon!!! ... ehkä tuo on pikkuisen liioitellusti sanottu, mutta sinistä taivasta näkyi ja ehkä siellä jossain välähti jokunen kultainen sädekin.

Päivästä ei ihmeempiä. Aikaisin alkoi ja tähän on tultu. Hevoset taputeltu yöunille ja pienemmät pojat ovat tuvassa. Myös kissat ovat kotona. Ne tulevat iltalenkiltään hieman aikaisemmin, ehkä se on tuo pimeys ja ainainen vesisade joka tympii kissojakin.

Äitikulta joutui tänään ostamaan lisää kissanruokaa (minä näin ne pussit vaikka oli piilotettu salaattipussien alle) joten Veljekset Hulluudessa ilmeisesti viettävät lokoisia kissanpäiviä mummolassa sen sijaan, että ahertaisivat myyrätalkoissa.

Kaupunkireissun ansioiksi lasketaan se, että jo 3/4 Torpan nuppiluvusta on istunut parturikampaamon tuoliin tällä viikolla. Jäljellä on Iso-J jonka kohtaloksi jäi olla viimeinen. Ja se joka vika, se kuittaa laskun.

Koirapojat kävivät aamulla treffaamassa Herra Eläinlääkäriä ja nyt on kumpaisellakin leimat kunnossa rokotusten suhteen. Nasse joutui alistumaan hieman intiimimpään tutkimukseen. Löytyi täyttyneet anaalirauhaset ja mojova eturauhanen. Niihinkin löytyi käypä hoito joten nyt vain elellään seesteisiä ja huolettomia koirapapan päiviä.

Tänään tuli kutsukirje Jyväskylän näyttelyyn. Voi varjele, siellä on ihan järjetön määrä rekkuja. Peetuhan jää siltä reissulta kotiin, meiltä edustaa vain Nasse. No, mennään viimeisen kerran avoimeen luokkaan ja otetaan reissu kisakondiksen hiomisena.

Tämmöistä tänään, kohta saapuu etelän juna ja siinä pitäisi kaiken saamani informaation mukaan olla myös Siskolikan Esikoispoika. Laiha poika muuttuu mummon eväissä pullapojaksi. Tiedän miten järeät varastot pullaa ja piirakkaa ja muuta herkkua on varattu. Närästää jo pelkkä ajatuskin.

Hyvä näin, nämä tässä!
Huomenna paistaa aurinko lähes koko maassa. Pidä aurinkolasit mukana, missä kuljetkin!


PeeÄäs:
nykyään näillä selkosilla maristaan pakkoruotsista ihan kyllästymiseen saakka.
Minulle se on riemuruotsia (pöllin termin Siskolikalta), sillä on mukava verestää lähes unohtunutta kieltä Esikoisen läksyjen myötä. Jättekiva. Kanonbra. Lähden mielelläni hänen kanssaan kielikurssille serkkuja tapaamaan. Ja pitää toki tutustua ruotsin murrealueisiin, Ystadissa pitää käydä tutkimassa Komisario Wallanderin maisemat ja Tukholmassa tutustua suhuruotsiin. Åressakin voisi piipahtaa hiihtosesongin aikaan. Javisst! Ai joo ja Gotlanti...

tiistai 5. marraskuuta 2013

No hups...


... niin se aika vaan huitelee omia latujaan. Mihinkähän se on alkuviikko taas kadonnut? Mitään uutta millään saralla ei ole tapahtunut, tuttua ja turvallisen tylsää arkea.

Päivät pimenevät, kaamos syvenee ja talvi tekee nyt todella kovasti tuloaan. Onneksi sain ne valkosipulit maahan. Olisihan se ollut aivan kestämätön tilanne porata rautakangella jäiseen maahan valkkarinkynnen mentäviä reikiä. Kestämätön myös kyläläisten kannalta, nauruun olisivat kuolleet joka iikka ja iivari.

Reilut 30 penkkimetriä sitä herkkua nyt on kuitenkin mullassa. Ihan tein taas Titan oivallisten ohjeiden mukaan, luin loitsut ja heittelin hevonpaskat, tuhkat ja mullat. Tulkoon sato sakea, kasvakoon kynsilaukka pullea!


Maanantai oli ihastuttavan itsekäs leppoisa rouvanpäivä. Aamurutiinien jälkeen oli kiva köllähtää futonille ja tulla vatkatuksi, venytetyksi ja ravistetuksi. Meinasin nukahtaa, se oli niin liki.
Sieltä olikin hyvä siirtyä vetrein lihaksin ja rennoin mielin salille veivaamaan olkapääasioita kuntoon. Pikkuisen jäi puolinaiseksi tekemiseksi, uusi ohjelma herättää sekä pelonsekaista riemua, että suurta itsensähaastamisen tunnetta. Ja tietysti ensihätään suurta ihmetystä siitä, miten päin missäkin narussa pitää rimpuilla ja missä kulmassa mitäkin taljaa vemputtaa.

Kiirehän siinä sitten tuli ihmetellessä ja kampaajalle juoksin pari korttelinmittaa paikallista liikennettä uhmaten, ehjänä selvisin ja vain 4 minuuttia myöhässä. Paikallisesta liikenteestähän olen ennenkin todennut, kuinka joka toinen kulkija on sokea ja joka toinen sarvikuono. Loput ovat aaseja. Fillaristeilla ei mitään rotia ja jalankulkijat säntäilevät kaduilla miten sattuu, pysähtelevät keskelle katua kaivamaan nenää ja autoilijat eivät vilkkuja käytä. Hyvä jos valoja raaskivat käyttää. Fillaristit eivät niitäkään.

Johanna teki taas taikojaan ja kuontalo kirkastui nätisti. Vähän lyheni, vain pari senttiä.

Kaupungilla hummatessani kotihommat kasaantuivat ruuhkaksi asti ja sumaa purkaessa menikin maanantai-ilta hammasta purren ja välillä vähän pinnaakin kiristellen.
Tänään oli jo huomattavasti leppoisampi asenne eikä ihan niin kiirekään.


Nassepapalla ei ole askeltamisessa mitään ongelmaa, vetää ja työntää tomerasti.
Huomenna on aamulla treffit eläinlääkärin kanssa. Katsellaan eturauhasta sillä silmällä ja laitellaan rokotukset tarvittavilta osin kuntoon. Rähistelyt poikien välillä on näemmä rähistelty, ihmeen tasaista ja rauhallista elämää ovat malttaneet elää. Tuikataan nyt varuilta kuitenkin se jarrupiikki, ettei tarvitse tikattua koiraa näyttelykehään viedä. Mun tuurilla nimittäin juuri niin kävisi.

Luin juuri, että messukeskuksen joulukuisiin Voittaja -näyttelyihin on ilmoitettu maailmanennätysmäärä koiria, yli 23000 tassuttajaa. Tosin tuo määrä jakaantuu kolmelle päivälle ja moni koira tulee kaikkina päivinä kehään. Silti. Hengästyttävä määrä koiria tulossa. Ei suotta Suomea kehuta näyttelyjärjestämisen mallimaana.


Huomenna saadaan Siskolikan vanhin poika minilomalle. Tulee iltayön junalla muutamaksi päiväksi mummolaan. Tosi kiva, että nuori mies malttaa jättää vapaapäivinään Ison Kirkon ilot ja tulla tänne maalle mummon hoiviin.

Seniorikansalainen on paistanut pullaa ja piirakoita -ja huomenna paistaa lisää piirakoita. Ja varmaan varaa paistit ja pihvitkin. Mukavaa vaihtelua Äitikullallekin nyt kun ei ole pihatöitä eivätkä säät suosi muitakaan ulkoilma-aktiviteetteja.

Jep. Tupa on mukavan lämmin ja Iso-J karauttaa kohta pihaan. Aamulla oli maassa lunta, nyt ei. Saas nähdä mitä huomenna ikkunoista nähdään, myrskytuulia ovat taas lupailleet.

Näillä eteenpäin! Pidä piposta kiinni, missä lienetkin. Näihin Halloween -henkisiin kuviin on hyvä päättää päiväkirjamerkintä tänään: