lauantai 2. marraskuuta 2013

Kooma


Yhtään en juksaa kun sanon, että nyt alkaa Torpan Armon energiataso olla kooman puolella. Ajatus ei jaksa kulkea eikä kyllä jalkakaan enää nousisi. Persauksesta puhumattakaan.
Päivä on puhallettu sellaisella vauhdilla, että välillä tuntuu tossunpohjat sutivan ilmassa tyhjää.

Minä olen tasan varmasti saunan jälkeen valmista kauraa yöpuulle,  tänäänkin jäävät katsomatta tallennetut ohjelmat ja lukematta lehdet. Ehtiihän ne ehkä huomennakin?

Aamulla hevosten ulkoistamisen ja kukkojen herättelyn jälkeen koirat saivat aamiaisensa. On se kyllä metka miten Nasse, kelmien kelmi, jaksaa vieläkin vaahdota koirien oikea-aikaisesta ja aina riittämättömästä ruokinnasta. Se ruuan vinkuminen alkaa kellontarkasti tuntia liian aikaisin, näin talviaikaan. Kesäaikana se vaatii ruokaa sekä talviaikataulun mukaan, että kesäajan mukaan.

Totesin, että on aikaa pikkuisille neuvoa-antaville nokosille ennen muun perheen heräämistä. Niinpä tuvan soffaan vaateriin ja lisää unta sitä kaipaavalle.

Sitten pakattiinkin Esikoisen kanssa Nasse ja kamppeet autoon ja hurautettiin kaupunkiin. Nassella oli tuikitärkeä ennakkovalmistautuminen tuleviin virallisiin koiranäyttelyihin, kuin tilauksesta oma koirakerhomme järjesti Halloween Match Shown.

Perillinen ja Veteraanikoira jäivät hallille, minä kurvailin salille. Tämän päivän ohjelmassa oli entistäkin rankempi versio Functional Trainingista, täysi tunti hullunhirveää viuhtomista levytangon, irtopainojen ja kahvakuulan kanssa. Runsain mitoin kyykkäämistä ja muuta lystiä. Huippuseurassa homma sujuu kuin tanssi !

Eilinen treenisessio Piiskurin ohjeistuksessa kieltämättä tuntui varsin kokonaisvaltaisesti. Huomenna ei nouse myslikuppi pöydästä, korkeintaan tyhjänä.

Koville otti, mutta palkitsevaa oli. On se niin pahuksen hienoa haastaa itsensä ja kroppansa ja tulla maaliin itsensä voittaneena. Selkään ei satu pätkän vertaa, se toimii kuin uusi.

Yritin minä vähän vinkua eiliseen superhauisrääkkiin (sata toistoa) vedoten vähän kevyempää levytankoa. Vastaus oli tyly: ja tämäkö on sinun treeniasenteesi? No ei ole. Nöyränä tyttönä latasin vaaditut 12 kiloa romua puikkoon ja tein joka ikisen toiston, yhtään en lintsannut. Paitsi vatsalihasliikkeissä, oli pakko puhaltaa parin toiston ajan.


Nassekin tassutteli näyttelyssä tyylikkäästi, sinisen ruseetin arvoisesti. Virallinen pönötyskuva otetaan huomenna. Vastassa oli niin upeasti liikkunut spanieli, että pieni, arkisen näköinen terrierintynkä ei pysty siihen huutoon vastaamaan. Paitsi karismalla. Sitä Nassella on enemmän kuin kenelläkään !

Huomenna Nasse pääsee Peetun treenireissulle mukaan, siellä on taas näyttelytotutustakin joten Esikoinen saa kipittää molempien koirien kanssa.

Kotona odottivat normaalit kotirutiinit, tallin siivouksesta ruuanlaittoon ja pientä pintasiivoustakin yritin tehdä. Lähinnä siirtelin tuvan pöydällä ajelehtineita romppeita niiden omille paikoille. Nuorimmainen niistää ja ryystää joten hän on pois ns. suorittavasta portaasta.

Iso-J ahersi Nuorimmaisen kanssa huoneremontin loppuun ja aikamoiset rättisulkeiset olivat pitäneet. Nyt on taas vaatekaapeissa tilaa ja siistit pinkat. Kirpparille ja hyväntekeväisyyteen lähtee monta nyyttiä tavaraa. Kun vain saisi aikaiseksi sen kirppariruljanssin taas pyöräyttää käyntiin.

Illan pimettyä oli hyvä istahtaa ruokapöytään. Kukaan ei jaksanut kysellä Kekripaistin perään, Äitikulta tosin toi vadillisen kuumia ja tuoreita karjalanpiirakoita. Minä värkkäsin ihan perinteisen makaroonilootan joka näkyi kelpaavan. Itse tyydyin kevyempiin eväisiin.

Nyt kun on saanut jokusen tovin istua aloillani, tunnen luomeni hyvin hyvin raskaiksi. Tunnen valtavaa tarvetta sulkea silmäni ja lepuuttaa luomia hetken....

BLING! Herätys. Jossain tuolla ulkona pimeässä mörköjen syötävänä seisoo kaksi hevosta odottamassa talliin pääsyä ja iltapuurojaan. Saunaankin on syytä raahata tämä ihmisen kuori. Henkeä ei tunnu olevan jäljellä enää helmen vertaa.

Ensi yönä eivät maahiset, peikot, möröt eivätkä menninkäiset minun untani häiriköi. Vaikka Iso-J kuorsaakin kuin höyryveturi, minä nukun.

Tulkoon kissoja ja koiria sänky täyteen, minä nukun!


Tähän loppuun vielä kerran kiitokset tämän päivän tsempityksistä sinne minne ne kuuluvat.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä: lämpimät onnittelut Iisalmen voittoisille mestarimyyjille ja koko tiimille. Hyvin tehty, oikein hyvin!

Nyt viimeiset rutistukset ennen koomaan vaipumista, hei hei ja varo niitä maskinaamoja. Niitä on tänään liikkeellä, ainakin naamakirjan mukaan bileitä on siellä sun täällä. Olkaa ihmisiksi.

Älä käännä niille selkääsi, missä lienetkin!


PeeÄääs, joku maahinen näyttää nyt sorkkivan pimeyden voimillaan datayhteyksiä tai sitten joku utelias kiinalainen hakkeroi parhaillaan vähäisen pienyrittäjän tietokonetta. Julkaiseminen ei meinaa onnistua millään. Jos tämä pläjähtää julki kymmenen kertaa, lupaan poistaa ylimääräiset. Kunhan ensin nukun yhden yön kunnolla.



perjantai 1. marraskuuta 2013

Kalenteri kertoo...

Sinne luiskahti Lokakuu, niljakkaan märkään loskaan. Kuukausi josta ei juurikaan muistikuvaa jää. Paitsi, että se pimeni loppua kohti ja ensilumenkin satoi.

Marraskuu ei juurikaan lupaavammalta näytä, pimeä syvenee, kestää pidempään ja aurinkoa näkee aina vaan harvemmin. Kaveripiirissä varaillaan tammikuun Thaimaan reissuja ahkerasti. Voi te onnekkaat, kertokaa auringolle terveisiä.

Voi meitä kurjan pohjolan kolkan kansaa! Me totisesti tiedämme mitä pimeydessä tarpominen tarkoittaa.
Kunhan vielä kaupungin isät säästöjä etsiessään päättävät sammuttaa syrjänperältä jonninjoutavat katuvalot, sitten on kurjuus maksimoitu. Käsikopelolla eteenpäin. Onneksi on otsalamput ja fikkarit keksitty.

Marraskuun loppupuolella pimeään kyllästyneet ihmiskurjat alkavat viritellä pihavalojaan. Eihän niitä saa ennen adventtia jouluvaloiksi kutsua, kaamosvalot on kuulema korrektimpi termi. Sitä minä olen ihmetellyt, miten vähän täydellisiä ylilyöntejä pihavalaistuksissa loppujen lopuksi näkeekään. Luulisi nimittäin, että tämä synkeä pimeä aika aikaansaisi jonkinlaista karkkipäivä -syndroomaa. Ahmi itsesi kipeäksi, valaise itsesi sairaaksi.

Toki meidänkin selkosilla on muutama tölli jossa on ihan reteästi heitelty valokaapelia, eri väreissä luonnollisestikin, rakennusten katoille, kieputettu lipputangon ympäri ja värkätty mitä mielenkiintoisempia tuikkimisrytmejä. Sillälailla silmiä viiltävästi, että migreeni on satavarma palkinto semmoisen valoilotulituksen vilkaisemisesta. Kukin tavallaan ja jokainen toteuttakoon taiteellista näkemystään. Meidän pihaan valot myös laitetaan, mutta ei vielä marraskuussa. Adventtina vasta. Meidän valot eivät välky.


Onpas ankeaa... onneksi savolaiset kiekonlämijät tekivät iloksemme kalenterin josta on silmänruokaa ja sielunmannaa vielä kahdeksi kuukaudeksi. En ole tarkistanut onko tätä herkkua luvassa ensi vuodellekin. Sen teen oitis huomenna! Toivottavasti Joulupukki on kuulevalla korvalla ja noteeraa tämän vähäisen toiveeni.

Tämän kuukauden soturin äidillä on kyllä ollut hyvät vauvankaavat kun on Hentus Jukkaa tehnyt. Ellen ihan väärin muista, tämä samainen sankari tunnetaan myös nimellä Joroisten härkä. Miehen ikään on päässyt ja kondis näyttää olevan kunnossa.

Terveitä pelikausia hälle toivomme, kiitos näistä hetkistä ja näistä kuvista!

Tästä se sitten lähtee, marraskuu.  Ei auta masentua, ahistua tai nahistua, kukaan kun ei päiviensä määrää tiedä, niin ei niitä silloin kannata tuhlata jonninjoutavaan märinään.
Tuetaan toisiamme, missä kuljemmekin!


torstai 31. lokakuuta 2013

Suuri Kurpitsa


Ei ole kurpitsasta kuvaa mutta tänään maailmalla villiinnytään juhlimaan Halloweenia. Tai millä nimellä sitä nyt sitten missäkin maailman kolkassa kutsutaan. Meillä se taitaa olla Kekri. Torpalla se on ihan tavallinen torstai. Esikoisella oli koulussa Halloween -teemapäivä ja jotain zombiemeikkejä olivat värkänneet opettajien iloksi. Onneksi pakkasin aamulla reppuun meikinpoistoaineet ja pyyhkeen. Olisivat ne taas saaneet kylälle länkytettävää kun kaupunkilaisten kakara kulkee haudasta nousseen näköisenä julkisilla liikennevälineillä.

Tälle päivälle ei tämän kummempaa päiväkirjamerkintää heru. Huomenna on marraskuu ja sepä se taitaakin kertoa olennaisen.


Olkaa hyvät, Torppa tarjoaa!


PeeÄäs:
herranjestas, melkein unohdin päivän tärkeimmän merkkipaalun. Tänään minulle tuli SADAS salitreeni tälle vuodelle. Lämmitti mieltä. Ja tuntuu huomenna persauksissa.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ei ole sitä miltä näyttää


Torpan päiväkirjan päivitystahdista voisi päätellä, että elo täällä on verkkaista ja leppoisaa ja ikuista kissankehräystä. No ei ole.

Tänään on siitä harvinainen päivä, että pääsen omalle läppärilleni tähän säädylliseen aikaan. Yleensä saan koneeni takaisin vasta kun Esikoinen lähtee (pakotettuna) nukkumaan ja silloinkin pitää konetta latailla ja käynnistellä uudelleen ennenkuin se taas jaksaisi pelittää. Siinä vaiheessa minä kaipaan jo kipeästi latausta eli unta ja taas jää sähköpostien lukeminen ja blogipäivitys aikaan parempaan.

Ja koska olen kahden teinin äiti ja muistan turhankin hyvin omat teinimetkuni, kuuntelen täällä tuvassa korvat pitkänä mitä Esikoinen yläkerran huoneessaan väsää. Ilmeisesti sovittelee vaatteita huomista Halloween partya (koulussa) varten.

Nuorimmainen ansioitui tänään ja hölkkyytti Töttistä pimenevässä illassa. Jossain vaiheessa Töttis päätti esittää suurta tragediennea ja pyöritteli silmiään kuin Regina Linnanheimo parhaina päivinään. Eikä kulkenut eteen eikä taakse. Niinpä jouduin itsekin tarpomaan ja antamaan hevoselle sekä suunnan, että vauhdin. On se kyllä ihme elukka hevoseksi. Niin tuulella käypä että tuulimyllytkin kalpenevat laiskuuttaan. Onneksi Herra Sörsselson on omassa virtahepomaisuudessaan hilpeä hippo verrattuna tähän tammankantturaan.

Tää ois tälleen plinsessa ja sillois tää häntä huiskana
Ei kuule just nyt yhtään kiinnosta
Ja ongelma oli mikä? Ei mun asenne ainakaan

Kuten nokkelimmat kuvista kenties huomaavatkin, täällä paistoi tänään aurinko. Ihan se vanha kunnon keltainen mollukka. Lämpötehot ovat toki mitä sattuu, mutta sieluun ei satu silloin kun aurinko paistaa. Kyllä se näin vain on, valoterapia toimii.

Eilen tein ihan älyttömän hyvän löydön, ostin nimittäin nyt sitten ensimmäisen jalustani. Slik on merkki ja malli joku vanhempi, käytetty kapistus ja myyntitilissä. Mutta toimiva kolmijalka se vaikuttaa olevan. Läpäisi ainakin Iso-J:n seulan. Hänellähän on taustalla mm. videokuvausosaamista ja silloin on tietysti lelut viimeisen päälle kun mies jotain hommaa. Tämä minun jalustani ei ollut hinnankiroissa, lapussa luki 35 € joten raskin ostaa.

Parempi tuo jalusta kuitenkin on kuin mattoteline jota olen käyttänyt kuuta kuvatessani. Ja jalusta on huomattavasti kevyempi kantaa kuin paikalleen juntattu mattoteline.

Aina sitä kamera sen verran käsissä kuitenkin tärisee, että kuukuvat ovat olleet enemmän tai vähemmän suttuisia. Jospa nyt korjaantuisi sekin murhe. Kaukolaukaisin olisi kiva myös. Jajaja... verottaja pitää huolen, ettei tänä vuonna mitään ylimääräistä kyllä hommata. Vaikka miten tekisi mieli.

Nyt odottelen innolla pimenevää iltaa ja mahdollista tähtitaivasta. Aion nimittäin kiikuttaa jalustan pihalle ja zuumailla taivaallista nappikauppaa kohden. Revontulia lienee turha odotella, mutta jahka niitä on luvassa, täällä ollaan valmiina.


Tälle päivälle ei isoja ansioita voi kirjata, mutta läsnä on taas oltu.
Se riittäköön.

Illalla tallin jälkeen meinasin käväistä vähän lenkillä, pitkästä aikaa. Huomenna on kauan odottamani jalkatreeni ja perjantaina Piiskuri siivittänee selkäsaunan aivan uusille tasoille. Tämän ja eilisen päivän liikunnalliset suoritteet painottuvat maalaiselämän aktiviteettien puolelle. Sähköpaimenen akkuja kanniskelin ihan vaan kantamisen ilosta paikasta toiseen, kaurasäkki á 40 kg on perin ärsyttävä kannettava ja tallitöissähän saa kyllä viuhtoa jos meinaa aikatauluissa pysyä.

Että tämmöistä löysää ja leppoisaa elämää taas yksi päivä takana. Eikä muuten harmita yhtään. Vieläkään. Paitsi tamma. Sen pökäleen kanssa minä kyllä menetän vielä jonain päivänä hermoni niin, että kenelläkään ei silloin ole kivaa.

Olisipa minulla joku kristallipallo josta kurkata miten jalo ja viisas ihminen minusta vielä valaistuukaan kun tuon nelijalkaisen vitsauksen olen helmoihini haalinut ja sen kanssa joudun tätä maallista taivallusta suorittamaan!

Kirkastu sinäkin, missä lienetkin!



PeeÄääs:
voi jumaleissöni mun hienoja tähtikuvia. Ei näy otavaa, näkyy pelkkää suttua. Täytyy vissiin ottaa taas alan oppikirja käteen ja kerrata perusasiat. Ja säätää ne jutut jo valoisassa ja lämpimässä eikä siellä hemmetin pimeässä ja kylmässä *hakkaa päätä seinään*

Nyt olisi Titalle ja Harrylle (sekä kaikille muillekin osaavammille) tuhannen taalan paikka pitää pikainen kurssi pimeäkuvauksen perusteista.... paitsi tuhatta taalaa en pysty näillä veroilla maksamaan :-/

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Takaisin talviaikaan

Vapaudenpuiston totinen torvensoittaja

Käppäilin iltapäivällä kaupungin keskustassa ja totesin, että talviaika meinaa myös pahuksen pimeitä iltoja. Tyhmä minä en tätä muistanut. Puoli viideltä oli jo noin hämärää. Toki harmaa pilvimassa vaikutti osaltaan päivän synkkyyteen.

Suuri suunnitelmani oli kävellä lihaslepopäivän kunniaksi jokivartta pitkin ja ottaa jokunen räpsy jokimaisemasta. Katin villat. Hämärä tuli ennenkuin ehdin matkustajasatamaan saakka enkä saanut pakkahuoneestakaan kunnon kuvaa. Vähänkö tympi.

Suuntasin lenkkeilyni avoinna olevaan markettiin ja sieltä koiratreeneihin. Ainakin sain hyvän happihuuhtelun aivoparoilleni, ne ovat viime aikoina olleet kovilla. Kun on niin paljon ajateltavaa, eikä se todellakaan ole vahvin lajini. Sen verran on kuitenkin joka päivälle puuhasteltavaa, ettei aivolihasta jouda isommalti jumppaamaan ja Äitikulta tekee kaikki sudokut ja sanaristikot kaikista lehdistä niin salamana, etten ehdi koskaan väliin.

Aamupäivällä kävin nyppimässä naapurin pellolta laidunkepit ja nauhat pois. Siitä saikin ihan kivan käsijumpan kun punoin aitanauhaa laidunkepin ympärille. Eilinen bödipumppi tuntuu kieltämättä melkoisesti joten pientä palauttelevaa lihasjumppaahan voi aina tehdä. En olekaan ennen näin innovatiivisesti hyödyntänyt laitumenpurkua.

Kaupungintalon kivimiehet, Eliel Saarisen tavaramerkki?

Nuorimmaisen huoneremppa on nyt siinä jamassa, että uusi sänky on paikoillaan, vanhasta otettu kuvat myyntiä varten ja penska nukkuu tyytyväisenä omassa pedissään. Pari päivää hän joutuu nyt odottelemaan uusia, ikiomia vaatekaappejaan sillä Iso-J poistuu muonavahvuudesta pariksi päiväksi. Hankkimaan sitä muonarahaa.

Tuon ajan Nuorimmainen saa pohtia mitä meinaa tuoreille seinäpinnoilleen ripustaa. Minusta kaikkein liikuttavin seinäasia tähän asti on ollut printti viime kesän lentolipusta. Semmoisen hän tälläsi seinälleen heti kun Espanjan reissu varmistui ja siellä se kuulema pysyy. Siihen saakka kun voi laittaa uuden lipun.

Ehdotin, että hän voisi selata joskus kuva-arkistoani ja katsoa, olisiko siellä jotain kivaa kuvaa Sörsselsonista jonka teettää pikkuisen isompana ja vaikka kehystää.

Autuas hymy levisi kasvoille: 'sehän olisi sitten melkein kuin Possu asuisi mun huoneessa jos mulla olisi luonnollisen kokoinen naamakuva siitä'. No sepä se. Mieluummin kuva kuin kokonainen poni. Etenkin kun tietää millaista jälkeä se jätkä tekee parhaillaan oman yksiönsä valkoisille seinäpinnoille. Valitkoon parhaimman. Ehdotin, että otetaan joku oikein rypeneen virtahevon tyyppikuva. Ei, hän tahtoo puuropartaponin kuvan.

Hiljaa virtaa Pielisjoki
Tähän tämä talvikauden ensimmäinen päivä sitten taisi mennäkin.
Ajelin pimentyneestä kaupungista koiratreenihallille ja ihmettelin miten Peetu -homeboy- muuttuu hallilla alfaurokseksi jolla on sanansa sanottavana vähän jokaiseen asiaan. Ainakin omasta mielestään.
Ei se ihme ole, jos Nassella välillä kilahtaa vati nurin. Vaikka Peetu kyllä vilpittömästi pyrkii pitämään suuta soukemmalla kotioloissa.

Maanantai vie meidät taas askeleen verran syvemmälle kaamokseen ja lokakuun viimeinen viikkokin kierähtää käyntiin. Onneksi on luvassa lämmintä säätä. Joskin sateista. Se ei kyllä yllätä yhtään, ainahan meillä nykyisin sataa.

Luvassa lukuisia ajokilometrejä, sovittuja aikatauluja ja väistämättä myös paperihaavoja näppeihin, kirjanpito kun on edelleen vanhanaikaisesti papereita, tositteita ja muuta suljua.
Parhautta viikkoon tuovat muutamat The Piiskurin kanssa sovitut treenikerrat.

Tähän loppuun muutama terrierienerginen kuva, voimalla kohti uutta viikkoa, missä lienetkin!

Valittelen taas kerran kuvien surkeata teknistä tasoa. Irtosalama olisi ollut niin iso apu ja säätöjäkin olisi voinut katsella vähän tarkemmin. No, ovat mitä ovat. Lentäviä russelikapistuksia, olokeepa hyvät.