lauantai 19. lokakuuta 2013

Kiitos ja anteeksi


Kyllä on ollut ihan tuuliajoilla, heitteillejätettynä tämä Torpan blogi. Anteeksi.
Ja kiitos kaikille teille uskollisille lukijoille ja kommentoijille vaikka nyt niin harvakseltaan joudan (pääsen) koneelle merkintöjä tekemään.

Se on nähkääs niin, että päivät ovat kiireisiä ja iltaisin koneelle on monta ottajaa. Yleensä kun Perilliset illan tullen luovuttavat MINUN läppärini, se viheltää akku tyhjänä ja vaatii viimeisillä voimillaan latausta. Samaan aikaan minä vihellän akku tyhjänä vaadin latausta eli unta.
Eli tarjonta on mitä on ja kysyntä lopahti väsymykseen.

Talvi tihulainen iskee nyt vyön alle ja kovaa. Tänään oli maassa lunta yli crocsin 'varren' ja sekin jäässä.  En paljoa valehtele jos sanon, että 7 senttiä on sitä ihtiään maassa. Tuuli navakka ja jäätävä suoraan Siperiasta. Räkä jäätyy ränniin. Ei kiva.

Ensi viikolla on kuulema plussa-asteita, vesisateita ja muutenkin ollaan loskassa rähmällään. Syyslomaviikko on loppuitkuja vaille valmis ja maanantaina alkaa arki, heti kello 6 singahdamme sijoiltamme vieterijousen lailla Esikoisen kanssa. In my dreams. Samaa hammastenkiristelyä ja korvienvälystän hermopinnettä se taas on. Yritän kyllä kovasti iloita siitä, että vielä on Lokakuu. Marraskuu se vasta masentaakin. Mutta siitä narisen sitten kun sen aika on.

Päivään mahtui hohtohetkiä, kaikesta huolimatta.
Ensin vedettiin ihan hullunhirveä Functional Training -sessio oman rytmiryhmän kanssa. Ihme, että omin jaloin kävelin salilta ulos. Ja ajoin auton kotiin. Huomenna voi olla hieman kankeaa.

Toinen hohtohetki osui iltaan, livistettiin Iso-J:n kanssa tapaamaan ystäväpariskuntaa mökkijärven rantaan. Oli mukavaa ja vielä mukavampaa olisi ollut jäädä kanssanne saunomaan ja iltaa istumaan. Se jäi seuraavaan kertaan. Sain myös aivan ihastuttavan lahjan, se ansaitsee oman postauksensa kuvineen kaikkineen. Kiitos.

Tänään oli monin tavoin tunteet pinnassa, iltasaunassa tuli itku. Ehkä se tuli väsymyksestä, ehkä se tuli v-tutuksesta. Todennäköisesti se tuli syystä, joka jää perheen sisäiseksi asiaksi. Läheiseni elävät raskaita aikoja ja nämä veromarinat ja muut nillitykset ovat ihan lapsellisia. Anteeksi.

Tänään en pysty parempaan.
Nuku hyvin, missä lienetkin!


PeeÄääs:
tuo ylläoleva viisaus on omistettu Poni Sörsselsonille. Veti voiton piirikunnallisissa sikailukisoissa ihan ylivoimaisesti. Aamulla taluttelin Töttiksen tarhaan aamuheinille. Ja The Poni tulee aina kakkosena. Tallin ulko-ovella se wannabesalami päätti vaihtaa askellajia ja vetäisi liitoravilla pikkumäen tarhan portille. Katseli minua kiitosta kerjäten. Kiitoksen sijaan nappasin narunvarresta kiinni ja talutin jätkän takaisin talliin. Otettiin uudestaan. Ja ovelta päästyään tulevahodarintäyte nosti laukan, rullasi mäen ylös ja kaartoi persaus hytkyen aidanviertä aavoille aroille, sinne missä mustangitkin vaeltavat.

Aikansa Sikailija-Sid kirmaili villinä ja vapaana kunnes vihdoin karautti sivuluisussa portille, korjaamaan aplodit, palkinnot ja herkut. Paskat. Lykkäsin mokoman teinihevosen tarhaan ja nakkasin riimunnarulla persauksille. Lähti komeasti.

Illalla askelsi talliin kuin kuoripoika, hartaana ja rauhallisena. Tätähän tähän vielä tarvittiin. Talossa kaksi teiniä ja tallissa yksi. Sekä Iki-Lissu-Töttis. Vahvasti menee mutta menköön.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ensilumi ja verottajan tarjoamat naurut


Ensilumi on syksyn tai talven ensimmäinen lumi joka sataa maahan. Suomen Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan ensilumi on satanut, kun aamulla maassa on vähintään sentin lumikerros.[1] Usein ensilumi sulaa muutamassa päivässä kokonaan pois.

Näin opastaa Wikipedia. Ja kun katsoo ikkunasta, lumipeite senkus paksuuntuu. Pyry sakenee, järki pakenee... EN TYKKÄÄ!!!



En muista, kerroinko jo, että verottaja tahtoo minun, vähäpätöisen pienyrittäjän osallistuvan verotalkoisiin vielä ylimääräisellä rapsakalla 6000 €:n lisäpanoksella. Ei tässä taida päästä osinkoja itselleen jakamaan.

Piipahdin kuitenkin eilen verovirastossa tarkistamassa pari juttua yrityksen verotuksesta. En minä sinne sillä ängennyt, että olisin pullikoinut verotuspäätöstä vastaan. Semmoistahan se on henkilöyhtiöissä, kaikki mitä viivan alle jää, lasketaan yrittäjän tuloksi ja verotetaan huolellisesti.

Pyysin printtiä yrityksen ilmoituksesta. Se maksaa kympin, sanoi virkailija. Minä maksan, sanoin. Ja ojensin viisikymppisen. Lähti virkailija hakemaan vaihtorahaa ja painoi samalla enteriä tulostaakseen veroilmoituksen.

Odottelin, odottelin ja odottelin. Taisi joutua virkailija verottajan rahasäiliöstä hakemaan vaihtorahat -ajattelin ja samassa pomppasin kauhusta jalkeilleni. Printteri tunki paperia ulos ja koneesta nousi höyryä! Nuuhkin ilmaa, mutta en haistanut palaneen käryä. Mutta höyry senkus sakeni. Verottajan asiakaspalvelukopit ovat kohtuullisen pieniä kammareita, vähän niinkuin katolisten kirkkojen rippituolit. Vertaus on monin tavoin käyttökelpoinen.

Mielessä vilisi tuhat ajatusta sekunnissa:
minua epäillään tuhotyöstä, printteri syttyy just palamaan ja sitä rataa. Juuri kun mietin, huudanko vai soitanko 112:een, tuli virkailija takaisin. En kyennyt sanomaan mitään, osoitin vain kauhuissani printteriä. Virkailija helähti nauramaan ja kertoi, että siellä takana on höyrykostutin kuivan huoneilman ja paperipölyn takia.

Vempele pitää kuulema joskus kurluttavaa ääntä, jolloin monet asiakkaat nuuhkivat ilmaa toiveikkaina. Että jos vielä kahvitkin saisi.

Minä kerroin mitä luulin ja täti hytkyi tuolissaan. Naurunsa lomassa sai sanotuksi, että on niin köyhä firma, ettei ole antaa vaihtorahaa joten saan ilmoituskopion ilmaiseksi. Muistutin häntä, että kohta ropisee fyrkkaa verottajan ränniin kun maksan mätkyni. Siinä vaiheessa kumpikin meinasi tikahtua nauruun. 

Kiittelin verotätiä päivän nauruista ja hän sanoi olevansa tauon tarpeessa. Vielä käytävässäkin kuulin nauruntyrskäyksen takaani ja nauroin itsekin ääneen. 

Harvoin sitä niin ilahtuneena poistuu verovirastosta. Kiitos sinne, vielä kerran. Päivästä tuli parempi.



Vielä parempi päivästä tuli, kun totesin kuntosalilla kykeneväni sätkimään crosstrainerissa persjumista huolimatta. Ja kykenin tekemään ihan kunniallisen treeninkin. 

Kotiin päästyä lämmitin torpan hyväksi ja köllöttelin tovin soffalla kaikessa rauhassa. Torpan nuppiluku lisääntyi yhdellä tytöllä, Nuorimmaisen kaveri tuli pariksi päiväksi. Likat pitävät ponileiriä, eilen ratsastivat molemmat hepat ja tänään katosivat jo talliin siivoamaan. Varustehuollonkin meinaavat tehdä, hyvä hyvä!
Kuka vielä kehtaa sanoa, että kaikki nykynuoret ovat koneella kyyröttäviä nahjuksia jotka vetävät energiajuomia ja roiskeläppäpizzoja? Onneksi meillä on pari poikkeusta.

Kunhan tuo lumipyry asettuu (sen on pakko asettua), pääsevät hevoset taas jumpalle.
Minä lähden kohta Äitikullan kanssa kaupunkiin. Omassa kiesissä on vielä kesäkumit alla mutta Iso-J lupasi tulla ajoissa kotiin jotta pääsen liikkeelle. Tiet ovat sohjossa ja röpössä eikä sinne tee mieli lähteä pliukastelemaan.

Tämmöistä tänne tänään. Illalla aion syrjäytyä soffan nurkkaan lehtipinon kanssa ja kerätä voimia huomiseen functional training -rääkkiin. Kovaa työtä luvassa sanoi yksi, ohjelman itsekseen rehkineenä. Pelkäsi kuulema ensin, että kuolee siihen paikkaan. Ja kohta pelkäsi, ettei kuolekaan vaan rääkki jatkuu ja jatkuu. Saas nähdä.

Mukavaa perjantaita, missä lienetkin!




keskiviikko 16. lokakuuta 2013

On taas oltu


Voi tätä syyslomaa!
Espanjan loman kaltaisista rennonletkeistä päivistä ei tietoakaan. Pelkkää haipakkaa, puuhaa ja askaretta.

Paljonhan sitä saa aikaan ja rahoistaan pääsee eroon kun perheen kanssa vietetään lomapäiviä. No ei vaiskaan, aika harvinaista hupia meillä oikeastaan shoppailukierrokset ovat.

Koko syksy ollaan luvattu Perillisille viedä heidät syysvaate/tarvikeostoksille Kuopijon uuteen ikealaiseen ostospyhättöön. Sinne siis oli auton kärsän suunta tänään.

Ehtona pääsylle oli kuitenkin eiliset puutarhanhoidolliset suoritteet. Takapihan salavanlehtidyynit on nyt mätetty kärryyn, kärrätty Perillisten vikkelin jaloin sovittuun paikkaan ja haravoitu piha puhtaaksi.
Liksa maksettiin ja tänään lähdettiin reissuun. Äitikulta oli vielä livauttanut molemmille ansioituneille epatoille ostosrahaa joten hymyt olivat herkässä.

Syksy on kyllä lähtenyt koulunkin osalta niin hyvin molemmilla käyntiin.  Ansioituneita ovat, ihan ilman vaaleanpunaisia 'meidän penskat on parempia kuin muiden penskat yhteensä' -hurmoslasejakin.

Sinne katosivat Perilliset Matkuksen käytäville ja me jäimme Iso-J:n kanssa löntystelemään perässä. Kahvillekin ehdittiin, firman piikkiin otettiin bagelia ja kanelipullaa. Päivärahakeikkahan se tietysti oli, monta työasiaakin matkan aikana hoitui. Puhelimitse.


Yllättävän maltillisia olivat ostoksissaan. Toinen osti pipon. Toinen verkkarit. Ja pari paitaakin näkyi tarttuneen mukaan. Ei paha. Ikeassakin pyörähdettiin ja nyt on Nuorimmaisen vaatekaappiongelma ratkaistu. Meillä kun ei (jälkikäteen asuinkäyttöön otetun yläkerran vinojen kattojen vuoksi) voi ajatellakaan vakiokalusteita yläkerran makuuhuoneisiin. Joten piti vähän soveltaa ja Ikea jos mikä on soveltavan sisustajan mesta. Siis jos tulee toimeen litteiden pakettien kanssa. Iso-J tulee.

Kyllä ne kalusteet saa ihan vaateriin kun huolella tekee ja laittaa vähän ylimääräistä sekaan.

Ajattelinkin, että voisin kohtuullista tuntitaksaa vastaan vuokrata Iso-J:n ikea-asennuspalveluita niille jotka saavat litteistä paketeista aikaan vain huojuvia ja itsekseen romahtelevia lastulevykasoja.

Minä en ollut yhtään sillä tuulella, että olisin farkkuja sovitellut, mutta melko mieleiset kengät kyllä löysin. En kuulema saa enää ostaa yksiäkään converseja, en edes talviversioita.

Noh, kätevimmät ja järkevimmät Torpan töissä ovatkin joko crocsit tai kumpparit. Tänä syksynä pääsenkin kumppariostoksille, entiset englantilaiset kumijalkineet ovat ottaneet osumaa sen verran, että vedenpitävyys on samaa luokkaa kuin crocsien reikäversioissa. Nythän niillä näkyy olevan kumppareita ja talvikenkiäkin. Samaa kevyttä ihmemuovia kuin ne alkuperäisetkin Foppatoffelit.


Takaisin kotikonnuille ajelin pimenevässä ja PAKASTUVASSA illassa. Jessus! Auton lämpömittari kertoi, että pakkasella käytiin ja muutenkin pyörittiin nollan tuntumassa. Onneksi ei satanut mitään joten tie oli kuiva.

Kiva oli käydä reissussa mutta tosi kiva oli tulla taas kotiinkin.
Nasse oli Äitikullan kodinturvajoukkiona ja Peetu pyörähti savossa meidän kanssa. Jätkillä on nyt sen verran pinnat tiukilla valta-asemaepäselvyyksien vuoksi joten ei viititty jättää molempia törkyturpia Äitikullan käsiin. Rähäkkä kun tulee mitä merkillisimmistä syistä, yhtään ei voi ennustaa mistä Nassella milloinkin pinna palaa. Lyhyt se kyllä on. Ja Peetun torvelohan provosoituu heti.

Sen mitä olen niiden kahakoita todistanut, ei siinä purra toistaan hengennäpistysaikeissa. Mutta jumalaton rähinä, ärinä ja hampaiden louskutus kyllä käy korvien päälle. Ja hermojen.

Toimivaksi täsmäaseeksi tappelupukareiden erottamiseen on tullut vesisuihkupullo, spruitta-säädöillä. Siitä vaan spruit -roiskaus riitapukareiden naamoille ja kas, matsi päättyy siihen. Toistaiseksi.


Huomisellekin on omat kuvionsa ja reittimerkintänsä. Yksi lähtee jo aamulla kuuden aikaan reissuun, minä toimin kotiporukoille kuskina ja yritän vihdoin päästä vähän punttienkin kolisteluun. Oikean alaraajan kanssa on vielä vähän niin ja näin, mutta eihän se haittaa yläkropan jumpatteluun yhtään. Veikkaan, että kyllä persjumiksi kiteytynyt jalkavaiva siitä vertyy. Endorfiineilla on metkoja vaikutuksia, kipukynnys kasvaa.  Ja linimenttiähän myydään litran pulloissa, maatalouskauppojen hevostarvikeosastoilla. Toimii ja tehoaa.

Säiden pitäisi olla huomennakin kylmät mutta selkeät. Saas nähdä. Kivempaa on kuitenkin kuiva keli, vaikka pikkuisella pakkasellakin rapeutettuna.

Näillä mennään, nyt nukkumaan.
Mukavaa torstaita, missä lienetkin!







sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vinhaa haipakkaa


Viikonloppu oli kiva. Siskolikka pyörähti käymässä ja toi tervetullutta vaihtelua arkeen.

Univelkaahan siitä kertyy kun tehdään tilannepäivityksiä puolin ja toisin. Onneksi pystyin hoitamaan vain 'pakolliset' sovitut kuviot ja kuittaamaan päiväunilla ne tunnit jotka yöstä jäivät vajaaksi.

Oikeassa kintussa, siellä jossain lonkankoukistajan kulmilla on ollut ärsyttävää kipua eikä se kipu ainakaan saunassa parantunut. Siispä tulehduskipulääkettä peliin ja lepo.

Tänään ajelin aamupäivällä kaupunkiin kalamarkkinoille. Tietyn kojun luona supatin myyjälle koodisanan 'kana' ja kojun takaa löytyi pahvilaatikko josta tillisteli kolme kananeitosta, ehtaa kiuruveteläistä kantaa.

Sain maistiaisiksi talkkunapuuroa (oli hyvää voisilmän kanssa) ja iloissani ostin Äitikullalle viemiseksi kaksi pussukkaa talkkunajauhoja. Sitä suulaiden savolaisten venkoilua oli mukava kuunnella, mutta kiivaaksi yltyvä tuuli pakotti minut pois joenrannasta.

Kotona tuuli niin, että hyvinsyöneillä kissoillammekin oli tekemistä pysytellä nelitassutuksessa. Tuuli riepotteli pihasalavia ja tonneittain lehtiä, kertaalleen jo haravoituja, piti läjittää uudelleen.

Iso-J haki konevuokraamosta jämerän lehtipuhaltimen ja ulisutti sitä monta tuntia. Mutta nyt ne lehdet ovat taas läjissä ja ellei uusia myrskyjä tule, ne saadaan pois pihasta huomisen aikana lehtikompostiin.
Kaupungissa asuessa inhosin sitä lehtipuhallinten ulinaa ja liityin auliisti niiden kuoroon, jotka väittivät mokomaa vekotinta turhakkeeksi.

Noh, elämä opettaa myös suvaitsevaisuutta ja ilolla katsoin kuinka tehokkaasti puhallin töhötti märät, raskaat ja isot salavanlehdet dyynimuodostelmiin.
Iso-J:n ranteet toki huutavat omaa tuskaansa sillä koneessa on voimaa ja tehoa.
En raaskinut käskyttää häntä enää tänään pottumopon ohjaksiin juurikasvimaalle. Jääköön ensi viikkoon.


Kananuorikot pääsivät Henkipattokukon kämppiksiksi. Tutustukoot aidan takaa tulevaan parveensa ennenkuin liittyvät porukkaan. Henkipattokukko odottelee joko fiskarssia tai omaa kotia. Aika alkaa käydä niin vähiin, että luulen fiskarssin olevan todennäköisempi vaihtoehto. Ennen pakkasia pikkuväki pitää ottaa kesäkanalasta sisään ja siihen mennessä Henkipattokukon on vaihdettava maisemaa. Tai hiippakuntaa.

Kanaset ovat tänä keväänä kuoriutuneita. Minusta tuo hiilenmusta on hieno ja harmaa aivan täydellisen kaunis. Alimman kuvan ruskeankirjava on pikkuisen tummempi kuin meillä jo ennestään olevat kiuruveteläiset. Hauskaa saada vähän väriä. Nyt meillä on yhteensä 7 kiuruvetistä kanaa ja niille samanrotuinen kukko. Se on hyvä määrä, etenkin kuin ottaa huomioon miten kova hautomisvietti näillä maatiaisilla on.

Toisaalta, ovat mokomat taitavia lentäjiä ja joka päivä joku kanasista tepastelee aitojen väärällä puolella. Jos noita olisi enempi, pitäisi palkata täyspäiväinen kanapiika.

Siskolikka kuittasi saapuneensa turvallisesti kotiin, tupa on lämmin ja ilta pimennyt. Nyt ei ahista yhtään, sillä ensi viikko on syysloma. Se tietää sitä, että ylösnousemus tapahtuu pikkuisen myöhemmin kuin kello 6.

Jotain pientä paikallismatkailuakin on suunniteltu, niistä enemmän jahka sinne saakka päästään.

Mukavaa illanjatkoa. Pysy lämpimänä, missä lienetkin! Nasse näyttää mallia: