perjantai 4. lokakuuta 2013

Eläinystävät


Tänään on ollut Eläinten päivä joka aloittaa Eläinten viikon. Alunperin asia juontaa käsittääkseni Fransiskus Assisialaiseen joka eläinten ystävänä tuli tiettäväksi.

Ihmiselle eläin on paljon. Ruokaa, hupia, harrastusta, turvaa, seuraa, terapiaa, raaka-ainetta, elinkeino. Ihminen hyödyntää eläintä lääketieteessä, avaruustutkimuksessa, geenitutkimuksessa, teollisuudessa ja ties missä. Eläin paikkaa ihmistä esimerkiksi ylivoimaisen hajuaistinsa avulla ja toimii monissa maissa viranomaisten apuna haistamalla niin huumeita, rahaa, räjähteitä, ruumiita kuin homeitakin. Opaskoirat tekevät tahollaan arvokasta työtä ihmisen apuna. Paljosta on ihminen eläimelle kiitosta velkaa.


Eläin on väsymätön apuri, seuralainen ja kumppani. Luonnon sinänsä käsittämättömän epäreilujen lakien mukaan koti/seura/hyötyeläin on aina ihmisen armoilla. Joskus olisi reilumpaa päästää eläin vaivoistaan kuin pitää sitä hengissä vain, ettei omistaja jäisi yksin. Valitettavan usein ihminen ei välitä eläimen asianmukaisesta kohtelusta, hoidosta ja lääkinnästä.

On niin paljon mälsää tässäkin asiassa, ettei yksi blogikirjoitus muuta asiaa suuntaan tai toiseen. Toivon kuitenkin, että kukin lukija haastaa sekä itsensä että läheisensä kunnioittamaan eläinten asianmukaista kohtelua. Sen me olemme noille mainioille luontokappaleille velkaa. Auttaa voi monella tavalla. Vaikka viemällä ylimääräiset pyyhkeet ja liinavaatteet lähimpään löytöeläintaloon alusiksi.

Sille, mitä tapahtuu tehotuotantosikalan tai nugettitehtaan suljettujen ovien takana, emme voi paljoa tehdä, paitsi kuluttajina yrittää tehdä eettisesti kestäviä valintoja. Mitä ne ovat, keksiköön kukin ratkaisunsa omien mahdollisuuksiensa rajoissa. Jollekulle omatunnon vaimentamiseksi riittää lihaton kuukausi, joku toinen tekee radikaalimpia valintoja. Mutta piru periköön ne, jotka ryysäävät yönkähmyssä 'vapauttamaan' kettuja ja minkkejä. Se on väärin ja ehdottomasti huono tapa vaikuttaa.

Vähintä, mitä kukin meistä voi tehdä, on kertoa eläimen hankkimista suunnittelevalle tuttavalle, sukulaiselle ja työkaverille, että hakisi tietoa luotettavista lähteistä. Suomen Kennelliitto, Suomen Kissaliitto ja moni muu liitto ja järjestö jakavat valtavan tietomäärän ihan ilmaiseksi nettiin. Niin moni pentutehdas tai muu kepuli eläintrokari olisi pistänyt pillit pussiin jos ihmiset hoksaisivat hakea tietoa luotettavista lähteistä.


Minun elämäni olisi kyllä ehdottoman tylsää ja tyhjää, toki helpompaa, halvempaa ja siistimpää, ilman eläimiä. Onneksi meistä kukaan ei ole allerginen eläimille ja pystymme jakamaan torppamme näiden mainoiden karvanaamojen kanssa.

Hyvillä mielin minä kerään kanalasta sekalaisen lajitelman perslämpimiä munasia eivätkä kotilampaiden villasta kudottujen sukkien vertaisia löydy.
Onnekasta, että näin voin tehdä.


Tänään oli pitkä päivä ja väsymys on jo kertaalleen kaatanut Torpan Armon päivätorkuille. En tiedä mikä syysväsymys, kaamosapatia vai mikä lie nyt riivaa. Energiaa ei riitä, ei kertakaikkiaan riitä. Nyt hiihtelen talliin, lisään lämpimät vedet ja yöksi heinää, nakkaan pari leipäpalaa ja nipistän pulskaa ponia kankusta, pörrötän tamman harjaa ja naksutan marsuille hyvät yöt.

Koirapojat ovat päivän humppansa humpanneet, Veli Winston tuli jo kotiin, Miltonia vielä odotellaan. Matokuurin toinen pilleri annettu kolmelle neljästä ja Vanha Harppu (Justiina) nukkuu kuten aina.

Hyvää yötä, missä lienetkin. Ole kiltti eläimille. Ja hattu päästä hevosen eessä.



torstai 3. lokakuuta 2013

Tekstiviestejä


3.10.2013 9.02
Naapuri:
Huomenta. Musta kissa on jäänyt auton alle K:n kohdalla. Ohiajaessa näytti, ettei siinä ehkä ollut valkoista. Yhden mustavalkoisen näin elossa pellolla samalla reissulla, eli toivottavasti ei ollut teidän toinenkaan.

3.10.2013 9.15
Minä: Apua... Pitää soittaa kotiin

*soitto kotiin*

3.10.2013 9.28
Iso-J: Huhuh, ei ollut meidän kissoja.

Minä, naapurille:
Ei ollut meidän poikia

Naapuri: Hyvä juttu!

3.10.2013 9.31
Minä: Surullista jonkun muun takia. Kiitos kun ilmoitit.

Naapuri: Surullista toki, mutta onneksi ei kuitenkaan ollut teidän, kun vasta yhden menetitte. Ajattelin, että täytyy heti ilmoitella, jos oiskin teidän, tai vaikka tiedät kenen voisi olla.

3.10.2013 9.47
Minä: Juu. Oli jo kova hätä jos taas osui meidän kissaan. Luulen sen olevan Maija-kissan, N:n naapurin. Se jo kerran löydettiin koululta.

Minä: Käyn tänään kysymässä heiltä.

Naapuri: Hyvä jos omistaja löytyis, niin ei tarviis turhaan odotella kissaa kotiin. Kiitos asian jatkohoidosta.


Voitte kuvitella, että pulssi paukutti kahtasataa kun tuota tekstiviestikirjeenvaihtoa käytiin. Ne minuutit jotka odotin Iso-J:n vastausta olivat pitkät.

Kotiin päästyä varmistin heti, että jätkät ovat kotona nukkumassa. Olivat ne. Kiiltäviä, pulleita, lämpimiä ja unisia kissoja. Oli pakko rapsutella molempia ja kuunnella niiden unista hyrritystä.

Ajoin kolhupaikan ohi, mutta en nähnyt kissaa. Omistaja oli varmasti jo itse ehtinyt omansa hakemaan pois. Kyllähän sitä tietoisen riskin ottaa joka kerta kun pojat päästetään ulos mutta onneksi toistaiseksi suojelusenkelit ja kissojen varjelukset ovat olleet turvaamassa veljesten retkiä.

Harvoin sitä saa vitosella noin hyviä kissoja. Me saatiin Jymypotti ja Jackpotti. Enempää en voisi pyytää. Täyttävät kissanvirkansa paremmin kuin hyvin.

Elliparka oli Kulkija ja juoksuun kuoli. Ei ole käynyt kummittelemassa, joten rohkenen toivoa, että Elli pääsi sinne missä kissat saavat vapaana juosta (ja lisääntyä) ilman ihmisten sääntöjä ja pillereitä.

Koko remmi, koirat mukaan lukien saivat tänään ansioitumis- ja ahkeruuspalkkioksi matolääkkeen. Kolmipäiväiset pillerikemut alkoivat tänään. Vain Veli Milton piileskelee vielä pimeydessä, mutta on yleensä ilmaantunut pihalle kun tulen tallin valojensammutusreissulta.


Koirille tuli keskinäinen kahakka. En oikein tiedä mistä se alkoi, mutta yhtä äkkiä jaloissani oli täysi terrierikiista päällä. Ja se ei ole ihan vähäpätöinen kahakka se. Jonkin aikaa piti kumpaistakin ravistaa jotta aivosolut kosahtivat taas omille kiertoradoilleen ja rauha palasi sekä koirapoikien mieliin, että torppaan.

Tulee Peetu tietämään, että Don Nasse on Äijä talossa eikä siihen ole nuoremmalla juipilla mitään sanottavaa. Toivottavasti yhteenotto ei osu ihan näyttelyiden aattoon, olisi sangen noloa marssittaa kehään koira, jolla on tikkejä tai palkeekieliä lärvissään.

Tämmöistä tänään. Oikein säikähdin kun aurinko pilkahti pilven raosta ja auringonsäde kirkasti tuvan pöydän. Nyt on taas pimeää ja tekee mieleni syrjäytyä omaan petiin, vetäytyä kaamosta karkuun ja herätä vappuna.

Huomenna on kuitenkin pakko nousta. Kalenteriin ilmaantui taas yllättäen autonkatsastusrasti ja siinähän palaa se pahuksen moottorivalo. Pitkin hampain poikkean huomenna merkkikorjaamoon, siihen autokauppaan jossa ei haluta kysäistä asiakkaalta olisiko mahdollisesti kiinnostunut kuulemaan vaihtotarjousta... hykertelen jo huomista kohtaamista. Täältä pesee, härifrån tvättas.

Mukavaa torstai-iltaa ja puuhakasta perjantaita. Missä lienetkin!


PeeÄäs:
tekstiviesteillä on tänään lisäksi sovittu treffit polkupyörien ostajan kanssa, fillarit toimitettu ja maksu kuitattu. Lauantaiaamuksi on sovittu tapaaminen ratsastussaappaiden ostajaehdokkaan kanssa. Miten me ennen pärjättiin ilman tekstareita??

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Se siitä lihattomasta lokakuusta


Kurkkasin kelikamerasta Toveri Titan valkosipuliurakan keliolosuhteita ja se ryökälehän näyttää paistattelevan mukavassa säässä. Eilisen postauksen aikaansaaman mielipahan takia päätin nyt kuitenkin kurkata kalenterin marraskuista antia. Ei paha. Ei ollenkaan paha.

Sitäpaitsi lihaton lokakuu ei minunkaan osaltani onnistunut, vetelin juuri kolme ruislimpun viipaletta juustolla ja ilmakuivatulla kinkulla. Näin ollen tuotin pettymyksen lihan iloista kieltäytyvälle Ekoisille.

Joten antaa mennä, täältä tulee marraskuun soturi!

Torpan ilmatila on (toisin kuin Toveri Titalla) sateinen ja harmaa. Ei helota aurinko, ei puhalla raikas tuuli. Haisee märältä ja syksyltä.

Ruskakin on vähän laimea, koivut ihan peruskeltaisia. Onneksi muutama vaahtera ja pari pihlajaa roihuavat liekeissä, kuvaannollisesti.

Kissatkin vetelehtivät torpassa joten tänään on hyvä päivä ankeuttaa myös nelijalkaisten elämää matolääkityksen merkeissä. Tarkistin juuri, että panoksia on riittävästi kolmipäiväiseen madotuskuuriin, joka jätkälle.

Peetu on kuulema ilmoitettu joulukuiseen messukeskuksen superviikonloppuun, kaikille kolmelle päivälle. Nasse menee lauantaina, veteraaniluokkaan. Eikä mua nyt hirveesti tarvinne yllyttää, menköön Nasse myös sunnuntaina kun siellä kuitenkin ollaan.

Täytyy vielä tarkistaa koirapoikien rokotukset, että ne ovat varmasti kunnossa tulevia kinkereitä varten.

Illalla ohjelmassa on Nuorimmaisen koulun vanhempainilta. Sinne siis. Muuta en sitten aio tehdäkään. Paitsi saunoa.

Jotain ohjelmaa olen yrittänyt suunnitella Perillisten syyslomaviikon ajaksi, täytyy vähän katsella kalenteria. Toisaalta tekisi mieli lähteä hengittelemään kuninkaallista ilmaa naapurimaahan. Ei huono idea sekään.

Ja onhan siellä kuninkaallisten ystäviemme lisäksi Hollisterin myymälä, vetonaula kovinta kaliiberia. Olisi mukava käydä kuikkimassa Hovitallejakin.

Nååå, kyllä se tästä vielä täsmentyy.
Kuukauden Kilpisoturi Jukka Voutilainen viittoo meitä rohkeasti lokakuuta eteenpäin, sinne siis!

Muista pipo ja kumpparit, missä lienetkin. Ja Toveri Tita, nyt pois sieltä pellosta :D


PeeÄäs:
tänään kun olin äheltämässä persjumppaani, salilla kuvattiin treenivideoita. On niillä editointivaiheessa hommaa rajata pois takana heiluva punakka täti. Ihan pokkana kummiskin omaa treeniäni väsäsin vaikka vieressä nousi rautaa niin maan hirveitä määriä.

Sen mitä nyt vaivihkaa kurkkasin, kovassa kisakunnossa näyttää se toinen jantteri olevan. Lähtee kohta isoihin kisoihin ja kunto on kieltämättä hurja. Siitä kun vielä kiristelevät nesteet pois niin ei tarvitse susirajan poikain hävetä. On ne huimia.



tiistai 1. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu


Yrttimaa antaa satoa, miten sitä voi tullakin noin paljon? Uutta kasvustoa pukkaa niin maan perhanan paljon. Voin kertoa, että edes minä en saa kaikkia yrttejä käytetyksi talven aikana. Timjamikin rehottaa kuin viimeistä päivää eikä ole milläskään muutamista yöpakkasista. Basilikat tietysti paleltuivat pystyyn.

Chilisato pitää kiireesti kerätä talteen, se kasvaa lavoissa eikä ole näin ensimmäisenä ottamassa osumaa hallan kovasta kourasta. Mutta turha härnätä kohtaloa, niille chileille on käyttöä. Sato on vähäpätöinen edellisvuoteen verrattuna, mutta kaiken otan vastaan mitä annetaan. Samassa lavassa kasvava basilika on myös ihan iskussaan.

Tänään alkoi lokakuu. Loka ja loska pysykööt kaukana, niitä ei tarvita. Jos nyt jotain toivetta saisi yläkerran suuntaan esittää niin semmoista kirpeää, kuulasta ja vaikka kylmääkin keliä, kiitos. Kunhan ei sada.

Lokakuu on kuulema lihaton kuukausi. Kansalaisia kehotetaan tekemään valintoja. Se, että tuon haasteen takana on eräs sangen ärsyttävä ekoisi, ärsyttää hiem... melkoisesti. Enkä minä nyt niin hullu ole, että sanoisin ei jos minulle hirvipaistia tarjotellaan.

Tästä aatteellisesti kunnioitettavasta syystä Torpan jo perinteinen liha(s)kavalkaadi seisahtui syyskuun puolelle. Pitää minunkin kantaa vähäinen korteni kekoon hyvän asian puolesta. Mahdolliset vetoomukset liha(s)esittelyistä voitte jättää kommenttilaatikkoon. Katsotaan hellynkö vilauttamaan kalenteriani.

Viherpiipertäjän sosiaalinen ruokahetki
Muistin juuri, että tallista ei olekaan otettu vuosikuvia. Edelliset kuvat taitavat olla jostain kesän alusta. Nyt on jo tuttu, tuhruinen ja nuhruinen meininki, eihän noiden possujen kanssa pysy siistinä mikään.
Sörsselsonin on ehdottomasti napattava suuhunsa tuppo heinää ja pureksittava se käytävän puolella. Sitten se onneton kurkkii kaihoten käytävälle tiputtamiaan heiniä.

Töttiksellä oli tänään angstipäivä joten Neitihevoinen ei suostunut kuvaan. Kaikissa kuvissa hänen maatiainen korkeutensa näyttää enemmän lehmältä kuin hevoselta joten kuvaa ei nyt näytetä.

Sen sijaan en ole ehkä näyttänytkään kuvia tuon pikkuoven toiselta puolen? Siitä mennään varastoon ja verstaalle ja sitäkin kautta pääsee ulos. Verstaan puolella on vesipiste. Sieltä tulee talliin vesi letkulla tai kantamalla, ihan voi vapaasti valita kumpaa käyttää. Suitset ja muut käytön jälkeen pestävät hevoskamat ovat saaneet oman telineensä verstaalta. Siellä ovat myös hoitoaineet, kypärät ja saappaat.


Tuommoista siellä on. Varusteita ja rehuja. Tuon talliinjohtavan pikkuoven oikealle puolelle jää tallinpituinen varasto joka on Iso-J:n aarrekammio. Siellä on kaikkea mitä ihminen voi kuvitella elämänsä aikana tarvitsevansa. Voin kertoa, että Iso-J:n käsitys tarpeellisesta tavarasta on mielenkiintoinen.

Loimet ovat vielä sievästi pinottuina ja puhtaina odottamassa mahdollista käyttötarvetta. Sadeloimet pitäisi pestä. Olen jo niin tottunut loikkimaan loimikasan yli, että tavallaan olen unohtanut, että ne pitää pestä. Nyt on syytä ryhdistäytyä ja pesaista loimet ennen syysmonsuunien hyökyaaltoa.

Vaikka yritän pitää hevosille vääjäämättä kertyvän kaman määrän minimissä, sitä silti kertyy ja kasaantuu. Onneksi on tuttuja joille viedä tarpeettomat tavarat. Ja netin kirppikset. Tänään laitoin muutaman pieneksi jääneen polkupyörän myyntiin ja kas, tunnissa ne oli varattu.

Eiväthän ne meidän autohallissakaan leipää pyydä, mutta olisi tyhmää seisottaa niitä siellä muistoesineinä, kun niille olisi vielä käyttäjiä. Laitetaan kiertämään.

Porkkanasato on pesty ja pinottu. Tuosta riittää hevosille pitkäksi aikaa ja varmaan muutamaan pataruokaankin.

Kyllä se nyt alkaa siltä näyttämään, että kesä män ja syksy tuli.
Onneksi heti puolen vuoden päästä on aprillipäivä. Ja kevät.

Talvi ei pääse yllättämään, puuta riittää ja sitä kantautuu tupaan, käy muuten kuntoilusta. Enää pitää muistaa ostaa se kahvipannu jolla keittää sumpit jos sähkönjakelussa ilmenee häiriöitä.

Tulkoon syksy, hyökyköön talvi. Täällä kyllä pärjätään.

Reipasta lokakuun alkua, missä lienetkin. Muista pipo!







maanantai 30. syyskuuta 2013

Kauneus on katsojan... niin missä?


Vieläkin jupisen fotarikurssin jälkitunnelmissa. Niin harvoin kun minä tiluksilta poistun, sitä on lähtökohtaisesti ihan hirveät odotukset jotta poissaololle olisi syy, tarkoitus ja päämäärä. Tuota kurssia odotin kuin kuuta nousevaa. Ehkä siitä johtuen ja juuri sen vuoksi eilinen kurssin päätöspäivä jäi vähän... eikä ihan vähänkään, suutariksi. Tsuh ja pläts, alkuinnon tussahduksesta se päätyi mahalaskuun ja naamalleen maahan.

Tulin siihen johtopäätökseen ja päätelmään, että meitä on yhtä monta kuvaajaa kuin on myytyjä kameroitakin. Eli paljon. Osa harrastajakuvaajista innostuu niin paljon, että syventää tietojaan aikaa ja vaivoja säästämättä. Osa on luonnonlahjakkuuksia jotka eivät muuta osaakaan kuin tehdä taiteellisesti ja teknisesti täydellisiä kuvia. Osa on tekniikkasuuntautuneita ja osaavat kaikkien objektiivivalmistajien mallit, valovoimat ja muun datan kuin vettä vaan. Osalle kuva on vain raaka-ainetta josta editoimalla tehdään Kuva. Osa paskat nakkaa kuvien teknisestä saati taiteellisesta upeudesta. Kuva on vaan kuva. Muisto.

Ja sitten olen minä. Minä otan kuvan ja jos se on hyvä, säästän sen. Jos se ei ole hyvä tai esimerkiksi ihminen kuvassa näyttää tyhmää ilmettä, poistan sen. Jos hevonen näyttää aasilta, todennäköisesti poistan sen. Inhorealistisia kuvia otan tarkoituksellisesti äärimmäisen harvoin. Ja vielä harvemmin julkaisen ne.


Sunnuntain kurssiohjelmassa piti olla omien kuvien esittely ja niiden läpikäyminen porukalla. Ei ollut. Käytiin Photoshopin ominaisuuksia läpi ja ihmeteltiin raw-kuvien käsittelyä. Sinänsä ihan hyödyllistä ja kieltämättä minäkin iloitsen siitä, että osaan nyt häivyttää kuvasta roskat ja epätoivotut henkilöt pois. Eikös se yksi hirmuhallitsija deletoinut vävyjään kuvista sitä mukaa kuin päitä putoili oikeassakin elämässä?

Tulin siihen tulokseen, että opiskelen jatkossa kuvaamista tutuksi tulleella yritä ja erehdy -tekniikallani. Joskus sokeakin kana jyväsen löytää. Juuri pahimman epätoivon hetkellä tulee yksi nappisuoritus ja sen voimalla jaksaa taas deletoida satoja kuvia pois.

Jatkan siis valitsemallani tiellä. Kurssitukselle annan jatkossakin mahdollisuuden, eihän sitä koskaan tiedä milloin päätyy juuri sellaiseen oppimisympäristöön jossa löytää itsestään uusia puolia. Elämä on oppimista.


Laitan tähän nyt kuvitukseksi ihan koiruuttani ne kuvat, jotka valitsin omiksi esitettävikseni. Jokaisessa kuvassa on jotain erityistä, jotain mikä miellyttää minua. Älkää kysykö mitä se on, en osaa vastata.

Kaikki nämä kuvat on ainakin kertaalleen julkaistu blogissakin. Onhan tätä bloggausta harrastettu enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuodesta 2009. Kyllä näihin vuosiin kuvia mahtuu, voi jestas sentään mitkä kuvamassat täällä onkaan.

Nämä talviset kuvat alkavat olla ajankohtaisia. Tänään on ollut kylmä päivä. Olisipa vielä paistanut vähän aurinkokin niin olisi ollut hieno syyspäivä. Harmaata ja tuulista, sekin on vesisadetta parempi.

Seniorikansalainen on mellastanut porkkanamaalla. Myyrät ovat asustaneet tontin sillä kulmalla ja nauttineet tippukiviluoliensa antimista. Tippukivien sijasta katosta on tunkenut oranssia porkkanannokkaa ja myyrähän tykkää. Joku taituri on syönyt niin, että porkkanaan on jäänyt vain kuorikerros. Kun semmoisen vetää naatista ylös, löytyy ontto porkkana.

Säästyneet porkkanat ovat hienoja muotovalioita. Seuraavaksi työlistalla onkin valkosipulipenkkien teko. Kunhan nyt ensin jyllätään maa kuntoon Titan oppien mukaan. Onpahan myyrillä talvella ihmettelemistä kun ennen niin herkulliset ruokavarastot muuttuvatkin valkosipulin hajuisiksi kauhukabinetiksi. Ihan oikein niille!


Olisipa elämässä vain myyrän kokoisia murheita. Valitettavasti ylimääräistä päänvaivaa tulee nyt vähän joka suunnasta. Eihän se auta kuin selvitellä asioita ja uskoa, että kyllä ne oikein päin loksahtavat, aikanaan.  Joskus sitä kieltämättä ihmettelee, miten jotkut ihmiset ottavat oikeudekseen ajaa asiaansa jyräämisen ja ylenkatseen avulla. Eihän se tyhmä ole joka kysyy, tyhmä on se jonka mielestä ei saisi kysyä. Eikä kyseenalaistaa.

Eipä tuosta nyt enempää.

Kuvia selatessani totesin, kuinka aika todellakin rientää. Perilliset ovat muutamassa vuodessa kasvaneet ja muuttuneet valtavasti. Itsestähän en muutosta näe enkä varsinkaan ajan hampaan jäytämisen vaikutuksia huomaa. Se on helppoa tasan niin kauan kun muistaa pysyä kameran toisella puolella. Ja kiertää peilit kaukaa.

Joo, menee ihan tajunnanvirraksi ja jaaritteluksi. Tässä loput kuvat. Kiitos ja näkemiin. Kohti uutta viikkoa reippaasti ja pelotta. Missä lienetkin!